Title: Joulu ’98
Author: AraPippin
Beta: Microsoft Word oikolukija
Rating: K-11
Pairing: Harry/Ginny
Genre: angst
Warnings: masennusta ja angstausta
Summary: On ensimmäinen joulu Tylypahkan taistelun jälkeen, Fred ja monet muut ovat kuolleet. Weasleyt ja Harry viettävät joulua Kotikolossa.
More: saa kritisoida
Disclaimer: Kaikki henkilöt kuuluvat rakkaalle Rowlingille.
Guadaloupe nosti ikärajan asianmukaiselle tasolle ja siirsi.
Kotikolon tunnelma oli maassa, vaikka oli joulu. Tunnelma oli ollut maassa kesästä asti, päivästä, jolloin Fred Weasley oli kuollut, kuten moni muukin. Koko Weasleyn perhe oli talon alakerrassa. Alkusyksystä naimisiin menneet Ron ja Hermione olivat olohuoneessa Harryn, joka nykyään asui Weasleyillä, Arthurin, Percyn ja Georgen kanssa nojatuoleilla tai sohvilla. George oli vallannut yhden kokonaisen sohvan maaten siinä mahallaan, pään päällä tyyny. Hän joko oli nukahtanut veljensä, puolikkaansa kuoleman murheesta, tai hän itki äänettömästi.
Keittiössä Molly yritti tehdä jotain, ettei murhe valtaisi häntä. Ginny, Bill ja Charlie olivat äitinsä seurana ja auttoivat tekemään jouluruokia.
Ginny huokaisi katsoessaan hetkeksi ulos pimeyteen tiskien parista. Ikkunasta, joka heijasti pimeyttä, Ginny näki kyyneleitä poskillaan, jotka tuntuivat kylmiltä. Miten oli mahdollista, että Ron oli jo naimisissa Hermionen kanssa, mutta hän ei ollut Harryn kanssa edes kihloissa? Eikö Harrya enää kiinnostanut olla hänen kanssaan, oliko mies löytänyt jonkun toisen rinnalleen, josta hän ei tiennyt?
”Ginny, mikä on?” Molly kysyi tyttäreltään, joka hätkähti ajatuksistaan maan pinnalle.
”Ei mikään…” Ginny tyytyi vastaamaan, ja hän jatkoi tiskausta.
”Voin kyllä jatkaa, jos et jaksa tai halua”, Molly sanoi.
”Ei, äiti. Tee sinä ruokaa. Kyllä minä jaksan”, Ginny sanoi. Äidin ja tyttären katseet kohtasivat. Kummatkin olivat ikävää ja surua täynnä, mutta Molly sai venytettyä kasvoilleen pienen hymyn tyttärelleen kannustukseksi.
Tunnin kuluttua Molly, Bill, Charlie ja Ginny veivät olohuoneeseen ruokaa, jota ei ollut paljon, mutta vähän jokaiselle. Molly ei kuvitellutkaan, että he tulisivat syömään nyt masennuksen keskellä paljon, mutta hän halusi pitää huolen, että jokainen söi vähän. Ruoka oli kädellä syötävää leipää ja kinkkua ja jotain muuta hyvää. Laatikoita kumminkaan ei ollut.
Kaikki muut tuntuivat syövän ihan hyvin, mutta George ei kohottanut päätään tyynyn alta.
”George-kulta, söisit edes vähän”, Molly sanoi. Kuului ynähdys tyynyn alta, ainakaan hän ei nukkunut.
”Söisit minun vuokseni. Perheen, hänen”, Molly sanoi tarkoittaen viimeisellä kuollutta poikaansa.
”Äiti… antaa hänen olla”, Ginny kuiskasi. Hetken oli hiljaista, ja lopulta Molly meni istumaan tuoliin.
”Me mennään jo nukkumaan”, Ron sanoi viimein Hermionen alta heidän hetken kuiskuteltuaan.
”Hyvää joulua”, Hermione sanoi noustessaan tuolista.
”Hyvää yötä”, Molly toivotti puolestaan.
Kun kello alkoi näyttää yhä vain enemmän, porukka katosi nukkumaan. Lopulta olohuoneessa oli Georgen lisäksi Harry ja Ginny. Molly oli vielä keittiössä tiskaamassa.
”Tarvitsen ilmaa”, Harry mumisi ja lähti ulos. Ginny katsoi hetken Harryn perään, kunnes päätti mennä perään.
”Tiedän, mitä ajattelet”, Harry sanoi Ginnylle. Hän oli kuullut Ginnyn seuraavan häntä, oikeastaan hän oli halunnutkin sitä.
”Et, sinä et tiedä”, Ginny sanoi tuli entistä lähemmäs Harrya, joka oli seisahtanut Kotikolon pihalle selkä taloa ja Ginnyä kohti.
”Tiedän, Ginny.” Harry sanoi ja kääntyi viimein tämän puoleen ja näki tällä kyyneliä kasvoillaan. Harry tuli sen yhden askeleen lähemmäs Ginnyä, jonka Ginny oli jättänyt tulematta ja halasi tätä.
”Kun menet takaisin Tylypahkaan tekemään S.U.P.E.R.it, haluan sinun tietävän, että en ole kenenkään kanssa, enkä aio, ennen kuin tiedän, rakastatko minua vielä niin paljon kuin ennen, ja niin paljon kuin minä rakastan sinua tällä hetkellä.” Harry sanoi ja antoi Ginnylle poskelle suukon.
”Harry, miten tiesit, mitä ajattelin?” Ginny kysyi.
”Olen hyvä arvaamaan?” Harry ehdotti ja päästi Ginnyn halauksestaan ja suuteli tätä kuin ei olisi koskaan suudellut. Ginny ei vastustellut. Hän tiesi, että Harry oli jättänyt hänet ennen sotaa suojellakseen tätä, ja nyt sota oli ohitse, ja he voisivat jatkaa elämäänsä.
”Ginerwa Molly Weasley, tuletko naimisiin kanssani?” Harry kysyi suudelman päätettyä.
Ginny katsoi Harrya hänen vihreisiin silmiin, jotka mies oli perinyt äidiltään. Ginny avasi suunsa raolleen hämmentyneenä ja tutkien tunteitaan, kunnes lopulta sanoi: ”Tulen.”
Suudelma keskeytyi, kun he olivat kuulevinaan Kotikolon takapihalta ääniä. Yhdessä he menivät talon taakse varovasti ja taikasauvat valmiina käyttöön. Lopulta he tajusivat liikkujan Georgeksi.
”George?” Harry kutsui miestä ihmeissään.
”Mitä teet?” Ginny kysyi.
”Mitä te täällä teette?” George kysyi käheänä takaisin.
”Ottamassa happea”, Harry vastasi. ”Ja sinä?”
”Sitä samaa”, George sanoi, muttei kuulostanut siltä.
”George, et kai ole tekemässä mitään holtitonta?” Ginny kysyi tuntien veljensä aikeet. ”Kuten itsemurhaa?”
”Ginny, en suunnitellut tehdä tätä sinun silmiesi edessä”, George sanoi.
”Mitä?” Ginny sanoi.
”Hyvästi, Ginny”, George sanoi ja napautti taikasauvaansa.
”George, ei!” Harry huudahti, ja heti perään. ”Estous!” Nähtyään veitsen, Ginny veti oman sauvansa ja sanoi: ”Poistujo!” Veitsi hävisi yhdessä hujauksessa, ja George mulkaisi Harrya.
”Miksei kukaan ole tullut ulos?” Ginny ihmetteli.
”Vaimennous”, George kohautti olkiaan. ”Miksi hitossa teit tuon, Potter?!”
”Miksi ihmeessä yrität tappaa itsesi?”
”Puolikas minusta kuoli reilu puoli vuotta sitten! Miten luulet, että pystyn elää ilman Frediä? En mitenkään! Ja arvaa kenen syy se on? Sun! Fred uhrasi elämänsä sun takia. Fred ajatteli susta kuin veljeä, ihan kuin minäkin ajattelin!” George huusi painottaen viimeistä tavua. ”Ja ehkä aavistuksen verran edelleen. En halua edelleenkään, että olisit kuollut tiedät-kai-kenen takia, mutta Fredin menetys oli liikaa! Sä et ole Fred, et ikinä korvaa, kukaan ei. Ja mä en voi vain elää ilman Frediä. Fred oli mun veli, kuten Charlie, Ron, Bill tai Percy, mutta myös enemmän, hän oli paras ystäväni, osa minua. Ja hän odottaa minua tuonpuoleisessa.” George valitti.
”George… Olen otettu, että pidätte minua veljenä, mutta niin myös minäkin. Enkä ikinä halunnut, että kukaan kuolee takiani. Usko minua. Olisin halunnut antautua Voldemortille, mutta Hermione ja Ron eivät antaneet, eikä varmaan moni muukaan. Mutta Fred ei olisi ikinä halunnut, että seuraat häntä sinne, missä hän on. Ajattelen myös teistä veljinä, ja en haluaisi teille tapahtuvan mitään, ja mielummin kuolisin itse, kuin antaisin kenenkään kuolla puolestani. Oikeastaan minun pitäisi tehdä itsemurha. Vaikka tiedän, että olen tuhonnut monen elämän, tiedän heidän myös ajattelevan, että monet heidän rakkaat ovat kuolleet takiani. Mutta jos kuolisin, monet murtuisivat vielä enemmän. Mieti Ginnyä, Ronia, Percyä, joka tuli takaisin, Charliea ja Billiä sekä vanhempiasi. He eivät kestäisi, jos kuolisit.
Muistatko, kun menetit korvasi, ja Fred oli aivan järkyttynyt? Hän varmasti halusi vaihtaa paikkoja kanssasi. Haluat varmasti samaa nyt, mutta mieti, mitä Fred kärsisi, jos sinä olisit kuollut. George, taistele. Taistele Fredinkin puolesta, joka on menettänyt jo elämänsä.” Harry kertoi, ja hänen äänensä oli käheytynyt hieman puhuessaan niin kauan. George katsoi kauan pimeyteen, vaikka ulkona olikin pimeä.
”George, tule. Mennään nukkumaan.” Ginny sanoi ja ojensi kättään veljeään kohti.
”Tulen vielä luoksesi, Fred”, George sanoi, ja otti Ginnyn kädestä kiinni. Harry hymyili. Yhdessä he menivät takaisin Kotikoloon.
”Harry, tulisitko yöksi huoneeseeni, tämänkin jälkeen?” George kysyi. Harry ja Ginny vaihtoivat katseita.
”Seuraavana yönä käy kyllä”, Ginny sanoi hymyillen Harrylle.
”Palasitteko yhteen viimein?” George kysyi. Harry tyytyi nyökkäämään.
”Aa… sori.” George sanoi tajutessaan, mitä oli pyytänyt. ”Ginny! Voit tulla huoneeseeni vaihdettuasi vaatteet!” Ginny hymyili Georgelle huoneensa ovelta, ja Harry ja George nousivat portaat Georgen huoneeseen.
George tunsi itsensä vapaammaksi kuin koskaan aikaisemmin Fredin kuoleman jälkeen, mutta pääsi vain pahimman yli vasta vuosien jälkeen, ei ikinä kokonaan.
