Title: Houkutus
Author: Christabel
Beta: Taukkikaheli
Rating: K-11 betan kanssa mietittiin, en ole varma.
Pairing: James/Lily
Genre: fluff
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Rowlingille.
A/N: Halusin kirjoittaa Lilystä ja Jamesista jotain.
Houkutus
"Äh, miksi minun täytyy olla kipeä juuri nyt, kun olisi ottelu Luihuista vastaan? Häviämme varmasti, koska en ole itse pelaamassa", James sanoi ystävilleen.
"No hei, ei se Murphy niin huono pelaaja ole", sanoi Sirius.
"Ota ihan rauhassa. Olet pelannut muutenkin jo monta kertaa Luihuista vastaan"
"Mm..."
"Me lähdetään nyt!", sanoi Remus.
"Mm…"
"Mikähän hänellä taas on?", ihmetteli Peter.
"Ehkä Lily on sanonut tuhannennen kerran inhoavansa häntä", Sirius sanoi virnistellen.
Samassa kuului Jamesin huuto: "Ei, vaan miljoonannen"
Sillä aikaa Lily oli omassa makuusalissaan, keksimässä tekosyytä ystävälleen Marylle kerrottavaksi.
"No, tuletko jo Lily?"
"Anteeksi Mary, mutta minulla on tosi huono olo. Haluaisin jäädä lepäämään"
"Ai, no minä voisin jäädä kanssasi, sopiiko?"
"Kiitos, mutta ei tarvitse. En olisi hyvää seuraa, meinaan nytkin nukahtaa pystyyn."
"Okei, lähden nyt, että saan muut kiinni, moikka"
"Voi ei, olen ihan kamala ystävä. Enhän edes voi huonosti. Ei vain ole syytä mennä, kun James ei pelaa", Lily ajatteli Maryn lähdettyä.
Lily oli ollut ihastunut Jamesiin muutaman kuukauden, mutta teeskenteli yhä inhoavansa häntä. Joka kerta sanoessaan inhoavansa mielestään tätä ihanaa poikaa, hän tunsi piston sydämessään.
Hän päätti lähteä tekemään läksyjään joita oli vielä jonkun verran.
"Muodonmuutokset, loitsut.. Muuta ei taida olla", sanoi Lily itselleen ja lähti makuusalista tyhjään oleskeluhuoneeseen.
"Onneksi täällä ei ole ketään, olisi kiusallista selitellä ihmisille miksi en mennyt katsomaan ottelua"
James tunsi itsensä kovin masentuneeksi.
"Miksi Lily ei pidä minusta? En muuta teekään kuin yritän olla hauska. Ja minkä takia hän on aina puolustamassa sitä vastenmielistä Ruikulia?", mutisi surullinen James itsekseen.
Hän ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, miksi Lilyä ahdisti hänen jatkuva palvomisensa, ja miksi Severuksen nöyryyttäminen ei ollut kovin mukavaa kenenkään mielestä, paitsi kelmien ja muutamien muiden.
"Hmm, en jaksa märehtiä tässä huoneessa enää. Ehkä lähden kiertelemään linnaa, kun siellä tuskin on ketään. Toivottavasti kukaan ei näe minua, muuten minun ei uskota olevan flunssainen"
James katseli hetken ikkunasta, toivoen että olisi itse lentelemässä luudallaan.
Hän meni oleskeluhuoneeseen ja näki Lilyn: "Lily? Mikset ole katsomassa ottelua?"
"Olen vähän jäljessä läksyissä", Lily sanoi, ajatellen kuinka hänestä oli tulossa kamala valehtelija, ensin Marylle, sitten vielä Jamesille.
James istui Lilyn viereen, vaikka hän oli aikonut lähteä pois Rohkelikkotornista. He istuivat kauan hiljaa, Lilyn tehdessä vähäisiä läksyjään. Molemmat yrittivät vilkuilla toisiaan salaa, mutta sitten heidän katseensa kohtasivat. Lily käänsi päänsä äkkiä pois ja punastui. James puolestaan ajatteli vain miten kaunis Lily hänen mielestään oli. Hän otti tyttöä kädestä kiinni ja ajatteli hetken, pitäisikö hänen sanoa jotain. James pysyi hiljaa ja vain katseli häntä. Lily käänsi katseensa takaisin.
"James, tuota, öö..."
"Niin?"
"Ei sittenkään mitään"
"No kerro nyt!"
"Äh, ei se ollut mitään tärkeää."
"Olipas, kyllä minä sen tiedän", James sanoi ja hymyili ihanaa hymyään, jota Lily rakasti, niin kuin pojan suloisia hymykuoppiakin.
"Meinasin vain kysyä, oletko tehnyt sen pimeyden voimilta suojautumisen läksyn? En oikein osannut sitä", Lily sanoi huonosti valehdellen, jonka James huomasi ja meinasi tukehtua nauruun.
"Tuo oli huonoin valhe jonka olen aikoihin kuullut! Lily Evans kyselee minulta läksyistä, joita ei ole muka osannut tehdä! No mikä se oikea asiasi oli?"
"No okei, en minä osaakaan valehdella, mutta en myöskään halua sanoa sitä mitä meinasin", Lily sanoi ja tunsi olonsa epämukavaksi. Nyt James utelisi asiaa niin kauan että hän joutuisi paljastamaan mitä meinasi sanoa.
"Mikset?"
"En vain tahdo, eikä tuo auta asiaa, että vingut ja mangut. Olen kyllästynyt siihen ettet usko kun sanon"
James ei vastannut. Hän nousi sohvalta ja meinasi mennä takaisin makuusaliinsa.
"Olisi pitänyt arvata. Lilyä ei vieläkään kiinnosta, ja tuskin koskaan kiinnostaakaan", hän ajatteli.
"James, älä mene. Toivoisin että jäisit kanssani", Lily sanoi ja mietti oliko ihan viisasta pyytää poikaa jäämään.
Hmh, miksen pyytäisi? Olenhan vihdoin tajunnut että pidän hänestä, Lily ajatteli.
"Tahdotko oikeasti että jään?", James ihmetteli iloissaan.
"Kyllä"
James istui takaisin Lilyn viereen, miettien oliko hänellä mahdollisuuksia. Saisiko hän viimein Lilyn itselleen, edes pitämään hänestä? Sillä hetkellä sekin olisi riittänyt.
Lily tahtoi kertoa, kuinka paljon piti pojasta, mutta halusi niin kovasti kuulla ensin Jamesin kertovan sen, vaikka olikin kuullut sen niin monesti. Nyt erityisesti, kun hänellä oli samoja tunteita, ennen tunnustuksilla ei ollut merkitystä hänelle.
"Lily, olenko minä ihan kamala? En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että pitäisit minusta", James kertoi suorasukaisesti.
Voi höpsö poika, minähän pidän sinusta! mutta Lily ei sanonut sitä vielä ääneen.
"No, kuten tiedät, en pidä siitä että härnäät Rui-, ei kun Severusta. Typerä pilkkanimesi on tarttunut minuun! Et ole reilu hänelle. Miksi edes kiusaat häntä?"
"No, ei minulla taida olla syytä. Aina kun näen sinut, rupean typeräksi enkä vain voi sille mitään"
Lily naurahti ja sanoi: "Etkö sitten muuten ole typerä? Anteeksi, se oli huono vitsi."
"Saat anteeksi, jos saan kutittaa sinua"
"Et saa! Älä koske minuun!", Lily möläytti, tarkoittamatta sitä. Hän oli vain tottunut olemaan töykeä Jamesille.
"Anteeksi, anteeksi! En tarkoittanut sitä noin törkeän kuuloiseksi, olen vain tottunut esittämään että inhoan sinua ja..."
"Etkö sinä inhoa minua? Taidat puhua eri henkilöstä"
"Ei hassu, minä puhun sinusta enkä inhoa sinua, vaan pidän sinusta kamalasti"
Lilyn sanottua tunnustuksensa James näytti ikionnelliselta.
"Oikeasti?"
"Ihan oikeasti."
James otti taas Lilyn kädet omiinsa ja he katselivat toisiaan hiljaa. Miten heillä olikaan mennyt niin kauan aikaa päätyä tähän tilanteeseen? Sitten, hellästi mutta varmasti James veti Lilyn syleilyynsä. Hän oli odottanut sitä monta vuotta ja tunsi olonsa epätodellisen ihanaksi, kun hänen sormensa haroivat Lilyn silkkisiä hiuksia. Sitten James lopetti ja pilasi tunnelman nipistämällä itseään.
"Oho! Tämä onkin totta, eikä unta", James sanoi iloisesti. Lily naurahti ja katsoi häntä.
"Onneksi onkin totta. Mutta nyt, ei enää sanaakaan"
Lily painoi huulensa Jamesin huulille, sulkien silmänsä. Hän ei ollut koskaan tuntenut mitään niin ihanaa. Hänen vatsassaan myllersi kuin olisi vuoristoradassa, mutta tunne oli paljon parempi. Heidän suutelunsa muuttui hetki hetkeltä kiihkeämmäksi.
"Mitä jos", James kuiskasi Lilyn korvaan, "mentäisiin makuusaliin - ihan vain varmuuden vuoksi?" Lily nyökkäsi, ja James kaappasi hänet syliinsä.
James laski Lilyn hellästi sängylleen ja meni samalla hänen viereensä. Hän ei voinut olla irrottamatta katsettaan Lilystä, joka hymyili hänelle vienosti.
"Mihin jäimmekään?"
"Suunnilleen tähän", sanoi Lily ja veti pojan kiinni vartaloonsa ja painoi huulensa tämän huulille. James toivoi, ettei tyttöä rupeaisi kaduttamaan.
Hänen kätensä vaelsivat Lilyn vartalolla; lanteilla, selässä ja sitten vahingossa hipaisten hänen rintojaan. James pelästyi, mutta Lily ei reagoinut mitenkään. Hän aukaisi vinkiksi paidastaan yhden napin, ja James katsoi häntä hämmästyneenä.
Lily kehotti häntä katseellaan jatkamaan ja James teki niin, varovasti mutta varmasti. Sen jälkeen hän veti oman paitansa pois ja halasi Lilyä samalla suudellen. Yhtäkkiä askelien ja iloisen naurun ääni kantautui makuuhuoneeseen. Lily katsoi Jamesia paniikissa, mutta poika otti asian rauhallisesti.
"Lily, olen pahoillani, mutta voisitko mennä sänkyni alle, ihan hetkeksi vain? He tulevat varmasti tänne kertomaan miten ottelu päättyi, mutta hoidan heidät pois täältä nopeasti. Laitan peiton niin etteivät he näe mitään."
"Voi ei, kaikki on pilalla."
"Eikä ole senkin höpsö, minä kyllä järjestän kaiken. Muuten, jäitkö oikeasti läksyjen takia tänne, kun eihän meille edes kovin paljon tullut läksyjä?"
"No en. Ei minulla ollut mitään katsottavaa koko pelissä, kun sinä et ollut siellä. Olen tullut lähiaikoina peleihin vain sinun takiasi", Lily sanoi punastuen.
"Hahaa! Minä kyllä tunnistan valheen kun kuulen sen, mutta en arvannut että jäit minun takiani tänne", sanoi James voitonriemuisena ja suuteli Lilyä nopeasti.
"James! Sinun olisi pitänyt nähdä ottelu! Me päihitimme Luihuisen! Nyt voimme unohtaa viime ottelun heitä vastaan!", Sirius huusi riemuissaan, rymistellessään Peterin ja Remuksen kanssa makuusaliin.
James esitti heräävää ja sanoi: "No hyvä, ettei minun ylivoimaisia kykyjäni kaivattu tällä kertaa. Mitä jos mentäisiin oleskeluhuoneeseen, olisi hauska puhua ja juhlia muidenkin kanssa"
"Niin mekin ajattelimme. Piti vain tulla herättämään sinut oikein meluisasti"
"No sen kyllä osasin arvata. Tulen kohta, kunhan saan puettua", sanoi James tekohaukotuksien lomasta.
"Lily, tule esiin. Olen todella, todella pahoillani, että kävi näin", James sanoi aidosti surullisena. Lily kömpi pölyisen sängyn alta aivastaen ja syöksyen Jamesin syliin.
"Mitä jos joku näki minut? Entä miten pääsen täältä pois ilman että minut nähdään? Tämä on kamalaa", voihki Lily itkun partaalla.
"Älä hätäile. Kukaan ei näe sinua"
James silitti Lilyn hiuksia tämän ollessa hänen sylissään.
"Minulla on näkymättömyysviitta. Annan sen sinulle nyt lainaan. Sinun täytyy lähteä kanssani täältä samaan aikaan ja mennä sitten, no, en tiedä mihin sinun kannattaa täältä mennä. Katsotaan missä on eniten ihmisiä, niin ei ainakaan sinne"
"Mutta ehkä kukaan ei huomaa jos ilmestyn suureen väkijoukkoon? Tai saattaa huomatakin. Ja mistä sinä olet saanut näkymättömyysviitan?"
"Isältäni. Tosin se ei nyt ole tärkeää. Annatko paitani?"
James puki sen päälleen, samalla kun Lily puki omansa, ja antoi suukon hänen otsalleen.
"Kaikki menee hyvin. Laita viitta päällesi niin mennään."
"Ihanaa että sinulla on tuollainen viitta, vaikka väkisinkin tulee mieleen mitä pahuuksia olet sen kanssa tehnyt", sanoi Lily jo hieman piristyneenä.
"No, en muuta kuin käynyt salaa keittiössä ja Tylyahossa ja sen sellaista", sanoi James tietämättä mitä Lily ajattelisi, suuttuisiko vai nauraisiko.
"Vai että sen sellaista", Lily sanoi ja läimäytti häntä leikkisästi takamukselle.
"Käyttäydy, rouva Potter!"
"Tietääkseni olen vielä toistaiseksi neiti Evans", sanoi tuleva rouva Potter, pilke silmäkulmassaan.
"Tulehan jo niin pääsen täältä pois."
He tulivat makuusalista oleskeluhuoneeseen meluavan väkijoukon sekaan. Lily katseli ympärilleen ja yritti kartoittaa tilannetta.
Kaikki olivat kerääntyneet takan ääreen istumaan, luultavasti siksi koska ilma oli aika hyytävä.
"James, menen omaan makuusaliini", Lily kuiskasi joukkiota lähestyvän Jamesin korvaan. James katsoi äänen suuntaan hyväksyvästi.
"Huh, kohta selviän tästä tilanteesta. Toivon ettei siellä ole ketään, ei tarvitsisi sählätä viitan kanssa"
Hänen onnekseen makuusali oli tyhjä ja juuri siinä kunnossa kuin se oli ollut hänen lähtiessään. Hän laittoi viitan talteen ja meni sängylleen makaamaan.
"Huh, mikä päivä. Miten minä meinasin mennä Jamesin kanssa noin pitkälle? Olenkohan tullut hulluksi? Olen jo myöntänyt itselleni että olen rakastunut häneen, mutta suutelimme vasta ensimmäistä kertaa. En minä ole tällainen" Lily jäi vielä hetkeksi miettimään asioita, ennen kuin lähtisi juhlimaan voittoa muiden kanssa. Hänestä olisi ollut ihanaa rakastella Jamesin kanssa, mutta eihän hän voinut sitä noin vain tehdä. Sitä paitsi, heidäthän melkein saatiin kiinni. Lilyä rupesi puistattamaan oma käytöksensä. Silti häntä ei olisi kaduttanut jos he olisivat rakastelleet.
Oleskeluhuoneessa James ei kuunnellut muiden puheita. Hänelle sanottiin välillä jotain, mutta hän vain mutisi takaisin. Kukaan ei pitänyt sitä outona, koska kipeänä yleensä ollaan väsyneitä, eivätkä he osanneet aavistaa mitä hänen mielessään liikkui. Hän ajatteli Lilyä. Sitä, mitä melkein tapahtui, ja sitä mikä tapahtui. Vihdoin hän oli päässyt suutelemaan rakastamaansa naista ja osoittamaan rakkauttaan hänelle. He melkein rakastelivat. James kauhistui hieman, koska he olivat vasta kokeneet ensisuudelmansa, joka luonnollisesti oli ollut taivaallinen hänen mielestään. James toivoi, ettei Lily rupeaisi katumaan mikään. Jostain syystä hänellä oli tunne, että tämä kerta oli erilainen. Jotain oli muuttunut, ja hänen olonsa oli vihdoin oikeasti itsevarma.
Lily saapui muiden joukkoon, ajateltuaan hetken rauhassa.
"Lily! Me voitimme!", hihkui James Lilylle kasvot loistaen.
"Ai", esitti Lily, vaikka oli kuullut Siriuksen huudon.
Miten nyt käyttäydyn? En osaa olla luontevasti kun tässä on muitakin. En aio olla ilkeä ja tämä päätös pitää. Mutta en saa myöskään olla liian tuttavallinen, hän ajatteli.
"Onko olosi jo parempi?", kysyi Mary Lilyltä. Lily oli melkein unohtanut valheensa ja oli hiljaa pari epäilyttävää sekuntia.
"Öö, joo, onhan se. Tykkäsitkö pelistä?"
"Totta kai! En ole nähnyt pitkään aikaan noin jännittää matsia", Mary kertoi Lilyn etsiessä ympäriltään vapaata paikkaa. Kuinka ollakaan, ainoa vapaa paikka oli Jamesin vieressä. Hän ajatteli, että poika on järjestänyt tuon tahallaan.
"Lily ei taida pitää siitä, että joutuu viereesi", Sirius sanoi Jamesille.
"Saattaa pitääkin"
"Ohhoh, oletpa itsevarma. Mistäs moinen?"
James ei vastannut vaan taputti paikkaa vieressään. Lily istuutui siihen, kasvoillaan vaivautunut ilme.
Muut tietysti luulivat sen johtuvan inhosta Jamesia kohtaan ja he ihmettelivät miksei hän mieluummin seissyt. Lily ei kuitenkaan itse tiennyt, miten olisi ollut. James laittoi toisen kätensä Lilyn hartioidensa ympäri. Sirius vislasi, kun huomasi ettei Lily läimäyttänyt hänen ystäväänsä poskelle.
"Mistäs täällä tuulee? Mitä sinä oikein olet tehnyt, Sarvihaara? Oletko keitellyt lemmenjuomaa?"
"Hahaa, olen vain ollut oma kaunis ja hurmaava itseni. Lily, se oli vitsi!", hän sanoi, kun Lily katsoi häntä ärsyyntynyt ilme kasvoillaan.
"Minä otan tästä kyllä selvää, ennemmin tai myöhemmin", Sirius sanoi iskien silmää. Vähitellen porukka alkoi lähteä Suureen Saliin syömään illallista tai nukkumaan makuusaleihin, jos he eivät olleet nälkäisiä. James jäi istumaan, ja muut kelmit, ihme kyllä, tajusivat lähteä. Kun jäljellä oli vain ykkös- ja kakkosluokkalaisia, he saattoivat olla vapaammin.
"Aikamoinen päivä, vai mitä?"
"No kerrassaan, mutta voisimmeko mennä syömään, minulla on ihan kauhea nälkä?"
"Mennään toki, prinsessani", James sanoi ja kaappasi Lilyn kainaloonsa.
Kaksi rakastunutta nuorta kävelivät yhdessä illalliselle, miettien pitäisikö heidän puhua tapahtuneesta. He ottivat toisiaan kädestä kiinni, samalla hymyillen toisilleen. Kuin yhteisestä sopimuksesta kumpikaan ei sanonut mitään, vaan he jatkoivat matkaansa onnellisina.
