Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Varmuus on parasta
Kirjoittaja: Picca
Beta: -
Paritus: Jonkin sortin Hermione/Harry
Ikäraja: K-11 voisi olla sopiva
Genre: Draama, mysteeri
Summary: Harry epäilee jotakin ja Hermione haluaa auttaa häntä varmistamaan asian.
A/N Tämä ficci on kirjoitettu Syntisten het-haasteeseen ja nyt vihdoin saan sen siirrettyä tännekin. Olkaa hyvät.
Varmuus on parasta
Hermione katseli vaivihkaa kirjastosta lainaamansa Kyhmien salat -nimisen paksun kirjan yli. Oli tavallinen ilta oleskeluhuoneessa ja hän oli lukenut läksynsä ajat sitten, oli jopa onnistunut nalkuttamaan Ronin ja Harryn tekemään saman. Nyt hän siis saattoi perehtyä kyhmeihin, joista oli joskus puhuttu taikaolentojen hoidon tunnilla, ei kuitenkaan läheskään niin paljon kuin hän janosi tietää.
Keskittyminen ei ollut helppoa. Hän oli tarkkaillut Harrya jo joitakin viikkoja tavallista läheisemmin ja oli lähes varma siitä, että pojalla oli jotakin sydämellään. Hän oli kysynyt siitä Ronilta, mutta tämä ei ollut tietenkään huomannut ystävässään mitään erityistä, oli vain maininnut, ettei Harry ollut vähään aikaan nähnyt kovin pahoja painajaisia, koska ei ollut herättänyt koko makuusalia.
Nyt Harry istui läheisessä nojatuolissa melkoisen pieneksi käpertyneenä, nojaten leukaansa polviin ja tuijottaen tiiviisti takkaan. Oli ilmiselvää, että hän oli mielessään jossakin aivan muualla.
”Harry?” Hermione kysyi voimatta enää hillitä uteliaisuuttaan.
Harry hymähti kuuntelevansa ja kääntyi katsomaan häneen.
”Oletko sinä kunnossa?”
”Mitä?” Harry kurtisti kulmiaan. ”Miksi ihmeessä en olisi? Ei ole tapahtunut aikoihin mitään.”
”Aivan niin. Ja se on epätavallista. Etkä sinä yleensä ole noin poissaoleva ja sulkeudu vain omiin mietteisiisi. Jokin vaivaa sinua.”
”Eikä vaivaa.”
”Kylläpäs. Olen huomannut, miten välillä kartat jopa Ronin seuraa ja sitten vain istut ajattelemassa.”
Hiljaisuus riippui tiheänä heidän välillään. Lopulta Harry liikahti tuolissaan mukavampaan asentoon ja huokasi. ”Sinun pitäisi saada joku palkinto toisten asioiden nuuskimisesta.”
”Eli jokin tosiaan vaivaa sinua.” Hermione tunsi hienoista tyytyväisyyttä kuten aina, kun hänen epäilyksensä osuivat oikeaan. ”Jutellaan siitä, se auttaa.”
”Minä en ihan totta halua puhua siitä.”
Hyvin hienoinen puna Harryn poskilla antoi Hermionelle riittävän vihjeen. ”Liittyykö se jotenkin tyttöihin? Oletko ihastunut?”
”Noh… kyllä kai tavallaan…”
Hermione pysytteli hiljaa, vaikka uteliaisuus kiemurteli hänen lävitseen niin, että oli vaikeaa pysyä hiljaa ja hihkumatta. Siitä oli aikaa, kun Harry oli viimeksi ihastunut keneenkään, ja hänestä tuntui, että se tekisi pojalle hyvää. Saada jotakin muuta ajateltavaa kuin Voldemort. Hän kuitenkin tiesi, että liiallinen painostaminen saisi Harryn vain vetäytymään tiukasti itseensä ja mahdollisesti marssimaan makuusaliin ovet paukkuen, joten hän pysytteli hiljaa, antoi hiljaisuuden painostaa puolestaan.
Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua Harry lopulta kumartui eteenpäin haluten sittenkin jakaa asiansa Hermionen kanssa. Hermione kumartui hänkin ja yritti piilottaa hymynsä.
”Hermione… minä luulen, että… minusta tuntuu, että pidän… pojista.”
Hermione tunsi silmiensä leviävän. ”Tosiaanko? Oletko varma?”
”En. Miten minä voisin?” Harry kuulosti turhautuneelta ja nolostuneelta, puna poskilla oli syventynyt. ”Mutta luulisin.”
”Milloin… miten se alkoi?”
Harry yskähti. ”Noh, minä huolestuin ensimmäisen kerran, kun Seamus, tuota, oli hankkinut prlehdn –”
”Minkä?”
”Öh, pornolehden. Ja hän, tuota, näytti sitä meille ja kaikki olivat sitä mieltä, että kuvien naiset olivat mahtavia, mutta minusta ne eivät olleet.”
Hermione ei jaksanut tyrmistyä lehdestä, sikäli kuin hän tiesi, tuo oli tietyssä iässä oleville pojille hyvin tyypillistä. Sen sijaan hän mietti ankarasti. ”Ehkä sinulla vain on erilainen naismaku?” hän ehdotti.
Harry mutisi jotakin epäselvää.
”Kun sinulla ei ole tietääkseni ollut varsinaista suhdetta kenenkään kanssa, ja et ole siis oikein saanut tilaisuutta ottaa selville, pitäisitkö siitä”, Hermione sanoi.
”Herm, minä en usko, että –” Harryn lause katkesi, sillä Hermione oli jo ehtinyt nousta tuolistaan ja tarttua hänen käsivarteensa.
Hermione katseli ympärilleen etsien sopivaa paikkaa raahatessaan Harrya eteenpäin. Makuusali? Ei, Parvati oli siellä pukeutumassa treffejä varten. Vessoissa kävi liiaksi muita ihmisiä eikä se ollut muutenkaan kovin miellyttävä ajatus. Lopulta hän päätyi kiskomaan heidät liinavaatevarastoon, sulki oven heidän perässään, taikoi sen lukkoon ja sytytti taikasauvansa päähän himmeän valon.
Harry oli perääntynyt varaston nurkkaan ja hänen silmänsä näyttivät valtavilta. ”Mitä sinä..?”
”Minä inhoan epävarmuutta, sitä, kun ei tiedä asioista. Varmuus on parasta. Sinunkin täytyy inhota sitä, joten ajattelin auttaa.”
Vihreät silmät levisivät entisestäänkin. ”Ei…”
”Kylläpäs. Ja en kai minä noin kauhea ole?”
Harry naurahti, mutta näytti edelleen siltä kuin yrittäisi kaivautua piiloon päiväpeittohyllyjen väliin. ”Tietenkään sinä et ole kauhea. Sinä olet ystäväni.”
Hermione tiesi olevansa Harryn ystävä ja tiesi, että Harry tekisi aivan mitä tahansa ystäviensä puolesta, mutta ei ollut Harryn tapaista sanoa sellaisia asioita ääneen. Lämmin tunne tulvahti Hermionen rintaan ja hän tunsi olonsa varmemmaksi. Ystävät auttoivat toisiaan kaikenlaisissa asioissa. Hän vei kätensä paitansa napeille ja avasi niistä muutaman. Vaikka Harry yritti katsella muualle, tämä ei voinut olla seuraamatta hänen sormiensa liikettä. Hermione piti sitä hyvänä merkkinä.
”Miltä sinusta tuntuu?” Hermione kysyi, kun viimeinen nappi avautui ja paidanliepeet valuivat syrjään paljastaen hänen vatsansa sekä mustat rintaliivit.
”Erittäin hämmentyneeltä.”
”Entä kiihottaako tämä sinua yhtään?”
”Hermione!” Harry kuulosti ja näytti kauhistuneelta. ”Ei, enpä voi sanoa niin.”
”Ehkä meidän pitäisi puhua vähemmän. Tämä tuntuu niin kauhean viralliselta.” Hermione käveli lähemmäs Harrya ja asetti kätensä tämän niskaan, joka oli jännittynyt kivikovaksi. Hän siveli sitä sormillaan.
”Ihan totta, minä tosiaan arvostan ajatustasi, mutta minusta –”
Hermione katkaisi vastalauseet suutelemalla Harrya kevyesti. Poika tyrmistyi sanattomaksi, jolloin Hermione tarttui hänen käsiinsä ja asetti ne vatsalleen. ”Tunnustele.”
Harry teki arasti kuten pyydettiin ja juoksutti sormiaan hänen ihollaan, pisti sormensa varovasti napaan ja tunnusteli liivien läpi kaartuvia rintoja. ”Pidätkö niistä? Ajattele sitä, että miespuolisilla ei ole sellaisia.”
”Pidän noista liiveistä”, Harry sanoi näyttäen nololta.
”Sitten sinun tosiaan pitäisi pitää tytöistä, koska pojat eivät tee rintaliiveillä mitään.”
”Eikö niihin voisi laittaa täytettä?” Nyt Hermione näki jonkin selvästi syttyneen Harryn silmiin, uneksuvan pilkkeen, joka sai hänen vatsanpohjansa muljahtamaan.
”Mitä järkeä siinä olisi?” hän sanoi onnistuen kuulostamaan omalta itseltään. Hän antoi avoimen paidan pudota hartioiltaan ja käänsi selkänsä Harrylle. ”Ota ne pois.”
Vastustelua ei kuulunut, vaikka hän oli odottanut sitä. Sen sijaan Harry siirsi hänen hiuksensa syrjään ja näpersi hakaset auki. Hermione tunsi kädet hartioillaan hyvin kevyinä eikä voinut olla värisemättä kosketuksesta, kun nuo kädet työnsivät olkaimet hartioiden yli niin, että hän saattoi ravistaa liivit maahan.
Hän ei tahtonut kääntyä, vaan nojautui taaksepäin Harrya vasten. Vaikka poika asettikin kätensä hänen vyötäisilleen, hän saattoi selvästi tuntea, ettei tämä ollut vähääkään kiihottunut. ”Kokeile niitä”, hän kuitenkin sanoi.
”En”, Harry kuiskasi ja pyöräytti hänet ympäri niin, että hän olikin nurkassa ja Harry puolestaan oven puolella.
”Olet varsin nätti, ystävällinen ja suloinen”, Harry sanoi ja veti taikasauvansa taskustaan. ”Minä näen ja tiedän sen. Mutta se ei vain… sytytä minua. Joten ilmeisesti olemme saaneet vastauksen kysymykseen mahdollisesta homoudestani.”
”Öh, selvä”, Hermione sanoi ja kumartui noukkimaan paitansa lattialta. Liivejä ei löytynyt.
”Kiitos avusta”, Harry sanoi ja väläytti säteilevän hymyn. ”Ehkä minun on helpompi löytää joku, kun edes tiedän, kumpaa sukupuolta etsin.”
Hermione kurkisteli hyllyjen alle miettien, oliko tullut potkaisseeksi liivinsä sinne. ”Eipä mitään”, hän mumisi.
Harry taikoi lukitun oven auki ja livahti takaisin tupaan. Hänen mennessään Hermione saattoi nähdä mustan olkaimen pilkottavan hänen paitansa alta.
Hermione mietti hetken, mitä Harry aikoi tehdä hänen rintaliiveillään. Sen selvittäminen saisi kuitenkin jäädä johonkin toiseen päivään – yksi ratkaistu arvoitus illassa riitti.
