Nimi: Uusi kesä
Kirjoittaja: Tyynis
Beta:
Lilyena ZoëParitus: Hermione/Charlie
Ikäraja: S
Genre: Fluffy ja romance
Varoitukset: Nuoren naisen tytöttelyä.
Summary: Eivät he paljon olleet puhuneet, mutta hän oli saanut toisen muutaman kerran kiinni hänen katselemisestaan
Disclaimer: Hahmot ovat
J.K. Rowlingin ja minä en hyödy tästä rahallisesti.
A/N: Elikkäis, tämä on
Vehkan antama haaste, eka kirjoittamani fluffy ja Hermione/Charlie parituksella. Itse asiassa ensimmäinen kosketukseni tähän pariin, sillä en ole lukenut tällä parituksella yhtäkään ficiä
Suuri kiitos Vehkalle haasteesta ja
Lilyena Zoëlle kiitos betauksesta.
Uusi kesäKesän auringon päivettämä Charlie Weasley istui Kotikolon rehottavassa puutarhassa omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Viimeiset kaksi kuukautta hänen elämässään olivat olleet yhtä kuperkeikkaa. Velhomaailmassa elämä hymyili pitkästä aikaa, sillä Sota oli ohi ja järjestys oli palautumassa hyvää vauhtia takaisin ihmisten arkielämään lordi Voldemortin kukistamisen jälkeen.
Vaikka noitien ja velhojen elämät olivat kovaa vauhtia palaamassa takaisin raiteilleen, monille se oli mahdotonta. Sota oli vaatinut niin monta viatonta ihmistä, ja monet olivat menettäneet lapsensa, äitinsä, isänsä, veljensä tai sisarensa tai rakastettunsa.
Charlie Weasley oli yksi näistä. Kaksi kuukautta hän oli opetellut elämään ilman yhtä pikkuveljistään, mikä ei ollut helppoa. Siihen oli kuitenkin pakko sopeutua ja koettaa jatkaa elämää eteenpäin.
Pian Fredin hautajaisten jälkeen Molly Weasley olikin halunnut täyttää Kotikolon elämällä ja pyysi Harry Potterin ja Hermione Grangerin loppukesäksi Kotikoloon. Samalla hän oli koonnut kaikki jäljellä olevat lapsensa heidän lapsuudenkotiinsa, vain Bill oli kieltäytynyt vedoten omaan perheeseensä ja siihen, että hänellä ja Fleurilla oli oma koti, jossa asua. Charlie, kuten Georgekin, oli vastustanut aluksi äitinsä hössötystä, mutta oli taipunut siihen lopulta.
Loppujen lopuksi rouva Weasleyn halu täyttää talo normaalilla elämällä oli toiminut, ja jokaisen elämä oli päässyt jatkumaan eteenpäin pikkuhiljaa.
Kuitenkin se, mikä oli auttanut Charlieta jatkamaan elämäänsä, oli saanut hänen päänsä myös sekaisin.
Hermione Granger oli nimittäin pyörinyt hänen mielessään koko sen ajan, kun ruskeahiuksinen tyttö, tai oikeastaan nuori nainen, oli ollut Kotikolossa.
Charlie ei oikeastaan tiennyt, mikä tytössä oli saanut hänen päänsä sekaisin. Toki Hermione oli viehättävän näköinen naisellisen vartalonsa kanssa, mutta Charlie ei osannut kuvitella tätä muuten kuin Ronin ja Ginnyn ystävänä. Sitä paitsi hän oli tyttöä seitsemän vuotta vanhempi. Vaikka loppujen lopuksi seitsemän vuotta ei ollut paha ikäero iän myötä, 18- ja 25-vuotiaan välillä se kuulosti velhon korvaan jotenkin pahalta.
Lisäpäänsäryn Charlielle aiheutti se, että hän pyöritteli mielessään niitä muutamaa kertaa, jolloin hän oli ollut Hermionen kanssa samaan aikaan Kotikolossa. Eivät he paljon olleet puhuneet, mutta hän oli saanut muutaman kerran Hermionen kiinni hänen katselemisestaan.
“Mitä sinä täällä mökötät?” Ginny kysyi ja katsoi ajatuksiinsa vajonnutta isoveljeään, joka tuijotti silmät tyhjänä eteenpäin.
“En mitään, en yhtikäs mitään”, Charlie vastasi hajamielisesti kohottaen katseensa siskoonsa, jolla oli sylissään kasa vanhoja luutia.
“Niin varmaan”, Ginny sanoi ja korjasi sylissään olevien luutien asentoa.
“Mihin sinä noita viet?” Charlie kysyi ohjatakseen puheenaiheen hänen miettimisestään muualle.
“Vajaan, äidille iski palava tarve siivota ullakko”, Ginny vastasi ja kuulosti vähän happamalta.
“Ai”, Charlie vastasi ja nousi omenapuun juurelta, jonka runkoon hän oli nojannut. “Minä voin tulla avaamaan oven.”
Sisarusten järjestettyä luudat jonkinlaiseen järjestykseen jo ennestään tavaraa täynnä olevaan vajaan he lähtivät sisälle keittiöön, jossa Harry ja Ron pelasivat velhoshakkia. Kaksikko ei aluksi huomannut Ginnyn ja Charlien saapumista pelinsä tiimellyksestä. Kun Ron muutaman siirron päästä matitti Harryn kuninkaan, hän katsoi saapuneeseen kaksikkoon.
“Hermione käski sanoa sinulle, että hän meni lukemaan ensi vuoden oppikirjoja puistoon”, Ron sanoi siskolleen ja hänestä oli selvästi käsittämätöntä, että Hermione käytti aikaa kouluun, vaikka sen alkamiseen oli vielä melkein kuukausi. Kolmikko oli päättänyt melkein yhdessä tuumin (Hermionen lievällä painostuksella) käydä viimeisenkin vuoden koulua ja suorittaa S.U.P.E.R.- tutkinnot.
Vaikka Ronin välittämä viesti oli suunnattu selvästi Ginnylle, Charlie ei voinut mitään sille, että hänen sydämensä hypähti hänen rinnassaan, kun hän kuuli Hermionen nimen.
“Selvä”, Ginny vastasi ja haukkasi pöydällä olevasta korista ottamaansa suklaakeksiä.
“Hänellä voi kestää kuulemma aika kauan”, Ron jatkoi ja mietti samalla siirtoa hänen ja Harryn uudelleen aloittamaan peliin.
“Okei, minä menen piristämään Georgea”, Ginny sanoi ja nappasi koko keksikorin mukaansa, samoin kuin pöydällä olleen sitruunamehukannun, ennen kuin katosi punaiset hiukset hulmuten portaikkoon.
“Minä taidan lähteä tästä myös”, Charlie sanoi ja oli lähdössä keittiöstä takaisin ulos.
“Minne sinä menet?” Ron kysyi uteliaana, mutta ei ehtinyt saada vastausta, koska hänen äitinsä ääni kantautui talon ylimmästä kerroksesta pyytäen Ronia ja Harrya avukseen. Muutaman sisäänpäin mumistun kirosanan jälkeen Ron nousi pöydästä ja lähti yläkertaan, Ronin kiroamisesta hieman kiusaantunut Harry perässään.
Kaverusten lähdettyä keittiöstä Charlie muutti kulkusuuntaansa, haki jääkaapista evästarpeet ja pakkasi ne leivinuunin päällä olleeseen koriin.
Hänen oli pakko selvittää mitä Hermionen päässä liikkui, ruuan tuominen olisi hyvä tekosyy mennä tytön luo. Hän voisi sanoa, että Molly olisi käskenyt tuoda korin.
Saavuttuaan läheiseen puistoon Charlie näki Hermionen lukemassa paksua oppikirjaa ruudullisen viltin päällä. Tyttö näytti erittäin keskittyneeltä lukiessaan pienellä painettua tekstiä suu vain kapeana viivana.
“Hei”, Charlie tervehti noitaa ja koitti olla säikyttämättä lukemiseen keskittynyttä tyttöä pahemmin. Yrityksestään huolimatta velho epäonnistui, sillä Hermione säpsähti hänen tervehdyksestään niin, että Loitsujen käsikirja karkasi hänen käsistään.
“Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää”, Charlie sanoi ja hymyili hieman istuessaan Hermionen viereen viltille.
“Ei se mitään“, Hermione vastasi ja hymyili varovasti takaisin velholle.
“Minun piti tuoda sinulle syötävää”, Charlie vastasi ympäripyöreästi, toivoen, että Hermione luulisi hänen olevan äitinsä juoksupoikana.
“Kiitos”, Hermione sanoi ja katsoi velhon tuoman korin sisältöä.
“Tästä riittää sinullekin”, Hermione sanoi nähtyään ruokamäärän (joka oli tarkoituksella pakattu kahdelle), joka korissa oli.
Velhoa ei arvatenkaan tarvinnut toista kertaa kehottaa jäämään Hermionen seuraan viettämään lämmintä kesäpäivää.
Syödessään kaksikko kävi keskustelua melko pinnallisista asioista, ihan vain sen takia, että ne eivät pitkään aikaan olleet soveliaita kaiken kurjuuden ja sodan keskellä.
Heidän puhuttuaan ainakin puolentoista tunnin ajan, molemmat olivat nauraneet ja vapautuneet pienestä jännitteestä, joka heidän välillään oli ollut. Ilmapiiristä rentoutuneena Hermione kurottautui Charlieta kohti ja pyyhkäisi hellästi peukalollaan punatukkaisen velhon suupielestä leivänmurut pois, unohtaen samalla, että hän hädin tuskin tunsi toista kunnolla.
Yllättyneenä toisen äkkinäisestä liikkeestä Charlie nojautui vaistonvaraisesti kauemmas häntä koskettaneesta noidasta.
“Älä nyt viitsi, Charlie, minä en ole yhtä vaarallinen kuin jokin lohikäärme”, Hermione sanoi ja oli silminnähden pettynyt velhon perääntymisreaktiosta.
“En minä sillä, minä en vain osannut odottaa”, Charlie sopersi vastaukseksi Hermionelle, joka ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta velhon sanoista. Huomattuaan noidan epäilyksen Charlie kumartui itse tämän puoleen ja siirsi naisen tummia kiharoita korvan taakse, pois kasvoilta. Kun Hermione ei kavahtanut etäämmäksi tai siirtänyt hänen kättään pois, Charlie kurottautui lähelle tyttöä ja antoi tälle hellän suudelman. Hermione sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan.
Suudelman jälkeen Hermione ja Charlie hymyilivät toisilleen, ja mies silitti varovasti tytön vaaleaa poskea. Kaksikon hellä hetki kuitenkin katkesi siihen, kun puistoon saapui joukko äänekkäitä pikkupoikia mukanaan jalkapallo.
“Minun pitää mennä”, Charlie sanoi pieni hymy suupielessään ja otti tyhjäksi syödyn eväskorin mukaansa, ennen kuin joku Kotikolossa ehtisi sitä kaipaamaan. Velhon mentyä Hermione jäi istumaan viltille onnellinen hymy kasvoillaan.
Päästyään takaisin Kotikoloon ja palautettuaan korin takaisin uunin päälle Charlie lukittui huoneeseen, jossa hän oli asunut nyt oleskellessaan lapsuudenkodissaan.
Mitä ihmettä hän oli mennyt tekemään? Hän oli suudellut veljensä parasta ystävää ja itseään monta vuotta nuorempaa noitaa.
Yöllä valvoessaan ja pohtiessaan henkistä moraalikriisiään Charlie kuuli jonkun tulevan kohti alakertaa ylemmistä kerroksista. Vaikka tulija yritti olla mahdollisimman äänetön, hän ei kuitenkaan muistanut tai tiennyt varoa pahasti natisevaa porrasaskelmaa.
Hetken päästä Charlie kuuli oveltaan vaimean koputuksen. Velhon ei tarvinnut olla mikään salapoliisi arvatakseen, kuka hänen oven takanaan oli.
Edelleen täysissä pukeissaan oleva velho nousi sängystään, jolla oli lojunut iltapäivästä asti, meni avaamaan oven ja päästi Hermionen sisään.
“Varo”, hän kuiskasi noidalle sulkiessaan ovea tämän päästyä kynnyksen toiselle puolelle.
“Anteeksi, kun tulin tähän aikaan, mutta en saanut unta”, Hermione selitti Charlielle yöllistä vaellustaan. Charlien ei tarvinnut miettiä, minkä takia noita ei ollut saanut unta - samasta syystä kuin hänkin. Velho ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä, koska Hermione oli suloinen näky vaaleansininen yöpuku päällään ja kiharat hiukset löysällä ponnarilla niskassaan.
“Ei se mitään, en minäkään nukkunut. Istu vain”, Charlie vastasi saatuaan silmänsä irti Hermionesta ja kehotti noitaa istumaan sängylle. Hetken emmittyään Hermione istuutui sängyn reunalle.
“Taidan tietää, miksi et saa unta”, Charlie sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen kainosti. Hermione ei vastannut, hän tuntui menettäneen puhekykynsä velhon seurassa.
Varovasti velho otti tytön käden omaansa, joka tuntui jättimäiseltä toisen hennon käden ympärillä. Kun Charlie yritti katsoa tyttöä silmiin, tämä vältteli velhon katsetta tuijottelemalla omia paljaita varpaitaan.
“Sinä olet kyllä ihana tyttö”, Charlie sanoi varovasti Hermionelle nostettuaan hellästi tämän kasvot pois tuijottamasta varpaita ja katsoi tätä silmiin.
“Olenko?” Hermione kysyi varovasti toiselta.
“Olet”, Charlie vahvisti ja antoi Hermionelle hellän suudelman.
- The End -
A/N2: Tässä tämä oli, kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita
