Nimi: Joulu Malfoyden tapaan
Kirjoittaja: Kupla
Genre: Fluff
Paritukset: Lucius/Narcissa
Ikäraja: S
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita eikä minulla ole mitään oikeuksia niiden käyttöön. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Draco ei ylettynyt laittamaan palloja kovin ylös, joten kuusen alaosa suorastaan notkui koristeiden painosta. Hänen äitinsä puolestaan kiersi köynnöksiä kuusen ympäri ja ripusti palloja ylemmäksi.
A/N: Tämä on kirjoitettu Zonko’sin joulukalenteriin luukulle viisi. Sen lisäksi tämä osallistuu Jouluhaasteeseen ja FF100:an. Teki vain mieli kirjoittaa jotakin lämmintä ja pehmeää. Toivon, että tämä täyttää nuo kriteerit. *Ojentaa popcorneja pipareita*
Sana: 092. Joulu.
Luminietokset kimaltelivat niin kirkkaina, että hetken aikaa Draco luuli yön aikana taivaasta sataneen timantteja. Pieni poika oli juuri herännyt, ja seisoi raidallisessa pyjamassaan ikkunassa. Ikkunalauta oli sen verran korkealla, että hänen oli pakko nousta varpailleen ja ottaa tukea sen viileästä pinnasta. Dracon paljaita varpaita palelsi hieman, mutta hän ei malttanut jättää paikkaansa. Mistä sen olisi voinut tietää, jos vaikka joulupukki kahlaisi kinosten halki vähän etuajassa, selässään valtava säkki lahjoja Dracolle. Joulupukkia ei kuitenkaan näkynyt. Draco kääntyi selin ikkunaansa ja virnisti huoneelleen. Hän ei voinut lakata hymyilemästä, tuntui siltä kuin jokin näkymätön kiskoisi koko ajan hänen suupieliään ylöspäin.
Dracon makuuhuone oli suuri. Yhdessä nurkassa oli massiivinen sänky, jossa Draco ummisti iltaisin silmänsä, sen vieressä oli iso tammikomero. Hän oli suhteellisen varma, että siellä asui mörkö, iso ja karvainen mörkö. Lattialla lojui muutamia leluja, nallekarhu ja tinasotilaita. Ne heräsivät eloon Dracon kosketuksesta, isä oli loitsinut ne.
”Draco! Aamiaiselle!” kuului huuto alakerrasta.
”Ihan kohta, äiti”, Draco huudahti vastaukseksi. Hän vilkaisi vielä kerran kaihoavasti pihaa – kenties äiti antaisi hänen mennä leikkimään ulos myöhemmin – ja säntäsi ulos huoneestaan. Hän varoi hipaisemasta lelujaan lattialla. Käytävän lattia tömisi pienten jalkojen alla, kun poika juoksi sitä pitkin portaikolle. Hän ohitti isänsä juuri ennen kuin lähti laskeutumaan alakertaan.
”Draco, älä juokse portaissa”, Lucius muistutti. Draco pysähtyi toisiksi ylimmälle portaalle jääden tuijottamaan isäänsä. Isän hiukset olivat sileät ja kiiltävät ja ympäröivät tyyniä kasvoja. Isä ei ollut vielä ehtinyt pukeutua, hän oli vain kietonut pyjamanhousujensa päälle tummanpurppuraisen silkkiaamutakin.
”En, isä”, Draco sanoi totisena ja jatkoi matkaansa alakertaan. Hän liu’utti kättään sileällä porraskaiteella, aivan samalla tavalla kuin äitikin. Päästyään alas Draco lähti taas juoksuun. Hän loikki ohi pällistelevien muotokuvien ja suurista ovista sisään ruokasaliin. Äiti odotti häntä jo.
”Huomenta, kulta”, hän sanoi ja hymyili. Dracosta tuntui hyvältä aina kun äiti hymyili. ”Mitä haluaisit aamiaiseksi?”
”Kakkua”, Draco ilmoitti. Pojan äiti tarjosi korkeaselkäistä tuolia, ja Draco kiipesi siihen istumaan.
”Saat kakkua, kunhan olet ensin syönyt voileipäsi ja juonut kaakaosi. Sitten menet pukemaan ja pesemään hampaasi.”
Draco ei sanonut mitään, otti vain vastaan tarjotut leivät. Hän ei halunnut pukea eikä pestä hampaitaan. Hammastahna maistui pahalta, ja pyjamassa oli ihan hyvä olla. Ehkä äiti taipuisi, eikä hänen tarvitsisi tehdä kumpaakaan… joulun kunniaksi.
”Huomenta, Lucius”, Narcissa toivotti lämpimästi. Draco heräsi ajatuksistaan ja katsoi aamiaisensa sijaan vanhempiaan.
”Huomenta”, Lucius murahti ja lysähti tuolilleen pöydän päässä.
”Äiti, milloin joulupukki tulee?” Draco kysyi yllättäen.
”Draco, ei nyt. Nukuitko hyvin?”
”Tietenkin”, isä mumisi aamutahmaisena. ”Ainahan minä nukun hyvin, Cis. Sinä?”
”Totta kai”, Narcissa sanoi ja punastui jatkaessaan, ”sinun vieressäsi.”
Lucius väläytti nopean hymyn vaimolleen.
”Entäpä sinä, Draco? Näitkö kauniita unia?” isä sitten kysyi.
”Minä näin unta joulusta”, Draco ilmoitti tomerana ja haukkasi palan kurkkuvoileivästään. ”Joulupukki tuli ja toi minulle paljon lahjoja.”
”Todellako”, hänen isänsä mietiskeli ja vilkaisi sitten syrjäkarein äitiä. He vaihtoivat sellaisen aikuisten hymyn, minkä tarkoitusta Draco ei oikein ymmärtänyt. Sitten isä otti pöydältä sanomalehden ja syventyi siihen.
”Ehkä joulupukki tuo sinulle ensi yönä lahjoja, ihan kuin unessasi”, Narcissa naurahti.
”Ihan varmasti”, Draco tuhahti. ”Minä olen ollut kiltti poika koko vuoden. Mutta miksi joulupukki tuo ne yöllä, eikä päivällä?”
”Hänellä on niin kova kiire kaikkien velholasten lahjojen kanssa, ettei hän ehdi tuomaan kaikkia illalla”, Narcissa vastasi.
”Mutta miksi hän ei tuo lahjoja minulle ekana?” Draco vielä halusi tietää. Narcissa vaikeni ja puraisi huultaan.
”Siksi koska…” hän yritti, ”koska…”
”Draco, lasten nimet ovat aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan, ja ennen M:ää on monta eri kirjainta. Älä kysele vaan syö. Sitten voitte koristella kuusen äitisi kanssa”, Lucius kertoi sanomalehden takaa. Draco punastui vähän ja jatkoi syömistä. Hänen kaakaonsa oli jo vähän jäähtynyt, mutta se maistui silti yhtä suklaiselta.
***
”Äiti, onko minun pakko pestä hampaat aamiaisenkin jälkeen? Eikö illalla pesu riitä?”
”On, eikä riitä.”
”Miksi?”
Draco istui yhä ruokapöydässä. Hänen isänsä taitteli juuri rapisevaa sanomalehteä.
”Tottele äitiäsi”, isä sanoi ja nousi seisomaan. Lucius vaihtoi pikaisen poskisuudelman äidin kanssa ja lähti pois huoneesta.
”Minä haluan, että isä pukee minut”, Draco ilmoitti.
”Isä ei taida ehtiä, Draco”, Narcissa huokaisi.
”Sitten minä en pue ollenkaan. Enkä pese hampaita.”
”Sinä osaat jo pukea itse, Draco. Et tarvitse siihen apua. Mutta voin kysyä, pesisikö isä sinun hampaasi. Jos hän ei ehdi, minä pesen ne. Mutta mennään nyt. Koristellaan kuusi kun olet valmis.”
Äiti tarttui pöydän kulmalla olevaan pieneen kelloon ja heilutti sitä merkiksi kotitontuille, että pöydän voi korjata. Sitten hän ojentautui pystyyn. Hänen pitkä hameensa kahahti, kun hän pitkänä ja hoikkana kiersi pöydän ympäri ja tarttui Dracoa kädestä.
”Lucius!” Narcissa huudahti heidän päästyään portaikkoon.
”Niin?” yläkerrasta kuului.
”Pesetkö Dracon hampaat?”
”Minulla olisi kyllä vähän muutakin puuhaa, mutta mikäs siinä…”
***
Draco kurottautui laittamaan punaisen lasipallon kuusenoksaan. Takkahuoneessa tuoksui havuilta ja joululta. Kuusi seisoi tukevan jalan varassa keskellä lattiaa. Se oli täydellisen symmetrisen kolmion muotoinen, tuuhea ja tummanvihreä. Alaoksilla oli punaisia, vihreitä, tummansinisiä, valkoisia, kultaisia ja hopeisia palloja sekä lukemattomia kuvioituja. Draco ei ylettynyt laittamaan palloja kovin ylös, joten kuusen alaosa suorastaan notkui koristeiden painosta. Hänen äitinsä puolestaan kiersi köynnöksiä kuusen ympäri ja ripusti palloja ylemmäksi.
”Onko kuusi hyvä? Vai laitammeko vielä lisää koristeita?” Narcissa kysyi. Hän perääntyi poikansa kanssa hieman kauemmas kuusesta ja jäi katselemaan sitä tutkivasti. Hän kävi lisäämässä vielä yhden pallon kuusen oksille, mutta ei sen enempää.
”Pidätkö siitä, Draco?”
”Joo”, Draco sanoi. ”Se on oikein nätti. Sinäkin olet nätti, äiti. Saanko mennä pihalle leikkimään?”
”Etkö ota ensin vanukasta? Se otettiin juuri uunista. Siinä on rusinoita ja appelsiinia”, äiti houkutteli.
”En. Siinä on luumua. Minä en pidä luumuista.”
”Ei sitten. Menetkö nyt heti pihalle?”
”Ostitko sinä sen rautatien, jonka Draco haluaa?” Narcissa kysyi Luciukselta. He seisoivat kaksin takkahuoneessa. Lucius mittaili katseellaan vaitonaisena joulukuusta, ja Narcissa tarkkaili ikkunasta lumessa leikkivää Dracoa.
”Tietenkin. Se pitää tosin vielä paketoida… Ja viedä kuusen alle yöllä.”
”No, ei sitä oikein voi aamullakaan voi laittaa. Draco herää kuitenkin jo aamusarastuksen aikaan vain katsomaan joululahjojaan.”
”Hän on terve lapsi, Cis. Kaikki tekevät niin tuonikäisenä. Silloin lelut ovat tärkeitä, eikä hänellä sitä paitsi ole juurikaan leikkitovereita.”
”Paitsi tietenkin ystäviesi lapset, mutta he käyvät kovin harvoin… Mitä jos järjestäisimme kutsut uutenavuotena?”
”Minulla ei ole mitään sitä vastaan”, Lucius sanoi. Narcissa kuuli, kuinka miehen askeleet lähestyivät häntä. Samassa vahvat kädet kietoutuivat hänen kapean uumansa ympärille ja Lucius veti hänet halaukseen. ”Tuskin Dracollakaan. Kutsutaan ainakin Goylet ja Crabbet, heillä on Dracon ikäiset pojat.”
Luciuksen huulet hamusivat Narcissan kaulaa.
”Älä nyt, Draco voi nähdä”, Narcissa mumisi ponnettomasti, kun huulet tavoittivat hänen korvalehtensä.
”Mitä sitten? On joulu. Ja me olemme hänen vanhempansa.”
”Ja ostaneet hänelle paljon joululahjoja”, Narcissa lisäsi nauraen.
”Kyllä, erittäin paljon joululahjoja. Ehkä sinä voisit nyt antaa minulle pienen joululahjan..?”
