~II~
Hermionea jännitti. Hän oli menossa professori Kalkaroksen työhuoneeseen, jossa hän aloittaisi yhteistyön professorin kanssa. Mitä siitä tulisi tai tulisiko siitä ylipäänsä yhtään mitään. Professori ei ollut järin yhteistyökykyisen oloinen. Voisiko professori omia koko tutkimustyön omiin nimiinsä ja käyttikö tämä vain Hermionea hyväkseen. Ja pitäisikö tämä tyttöä vain nuorena tytönhupakkona, joka on käytettävissä? Näine ajatuksineen Hermione saavutti professorin työhuoneen ja kolkutti sen ovelle.
”Sisään”, professorin ääni kuului matalana huoneesta. Mies oli levittänyt muistiinpanonsa pöydälle, mutta jättänyt sen toiselle puolelle tilaa, johon Hermione nyt laski kirjansa.
”Kerroin jo rehtorin luona alustavasti ne asiat, joiden parissa olen itse työskennellyt keväästä saakka. Tarkempi perehtyminen molempien selvittämiin asioihin lienee paikallaan”, professori sanoi aloittaen sitten selvittämään tarkemmin kaikkia niitä yksityiskohtia, joita oli itse saanut selville. Hermione kiinnitti huomioita professorin olemukseen ja käytökseen. Kaikesta huokui sellainen olettamus, että he todella tekivät jonkinlaista
yhteistyötä ja se hälvensi Hermionen ennakkoluuloja miestä kohtaan. Ehkä professori osaisi sittenkin käyttäytyä, hän ajatteli.
Oli Hermionen vuoro esitellä kaikki se, mitä hän oli saanut selville kivikehistä ja Ley-linjoista.
”Ymmärsin rehtorin huoneessa sen, että meidän on turha haaskata aikaamme siihen kuinka menneisyyteen matkanneet henkilöt voidaan palauttaa, koska se ei ole vallassamme. Mutta käsitin että on aika koota kaikki kivikehiä koskeva tieto yhteen ja selvittää mahdollisesti jotain lisää”, Hermione päätti puheensa ja levitti sitten pienen Ley-linjoja esittävän karttapohjan pöydän tyhjälle puolelle.
”Tuossa on Tylypahka”, Hermione osoitti sormellaan. ”Siinä on selvästi yksi Ley-linjojen solmukohta. En ole keksinyt kuinka saisin tätä karttaa suurennettua tai tarkennettua, jotta tämän solmukohdan tarkat koordinaatit voisi selvittää.”
”Tarkennus saattaisi onnistua negaatio-liemellä”, Kalkaros sanoi. ”Siinä on samoja aineita, mitä jästikameroiden filminkehityksessä käytetään. Kartasta tulee ensin tehdä kopio, josta saadaan negaation avulla myös suurennos ja tarkennus samaan aikaan.
”Onko sinulla... onko Tylypahkassa siihen tarvittavat ainekset olemassa?” Hermione kysyi.
”Vaikka en opetakaan enää taikaliemiä, minulla on aina omat liemivarastot käytettävissäni”, Kalkaros sanoi hieman kärkevästi. ”Mutta oletan että suurin osa aineksista on myös Tylypahkan liemivarastossa”, mies lisäsi hieman pehmeämmin.
”Voinko lainata tätä kirjaa?” Hermione kysyi. Hän oli nähnyt Kalkaroksen kirjojen joukossa hyvien ohuen opuksen, joka oli kirjoitettu Ley-linjoista.
”Tietysti. Sen lukemiseen tuskin menee kauaa. Voit palauttaa sen, kun pääsemme käyttämään negaatio-lientä seuraavalla tapaamisella. Sen valmistuminen vie kolme vuorokautta.
~*~
Hermione katseli kuinka negaatio-liemi vaikutti karttapiirroksen kopiossa. Karttakopio uiskenteli parhaillaan liemessä, jonka vaikutuksesta Tylypahkan alue kartasta suureni ja tarkentui hetki hetkeltä ja lopulta oli aika ottaa karttakopio pois liemestä. Kalkaros teki tarkkaa työtä poimiessaan märän kartan kuivumaan pyyhkelle pöytätason päälle.
Kartan poikki oli vedetty kaksi ohutta punaista viivaa. Toinen niistä oli pohjois-eteläsuuntainen ja toinen itä-länsisuuntainen. Hermione kumartui uteliaana kartan ylitse ja huomasi professori Kalkaroksen tehneen samoin. Heidän päänsä olivat miltei kolahtaneet toisiinsa. Hermione punastui vähän ja vetäytyi hieman taaksepäin. Professori ei näyttänyt huomanneen asiaa mitenkään vaan hän tutki tarkoin missä kohtaa viivat risteäisivät ja voisiko kohdan paikantaa tarkemmin.
Kelmien kartta. Hermionella välähti. Ron oli Harryn katoamisen jälkeen penkonut ystävänsä matka-arkusta kaiken, jonka ei sopinut jäädä opettajien tai aurorien takavaikoimaksi. Kelmien kartta ja näkymättömyysviitta olivat tallessa Ronilla. Kelmien kartta oli toistaiseksi ainoa kartta, joka oli laadittu Tylypahkan eri kerroksista tarkan yksityiskohtaisesti. Jos suurempi kartta antaisi yhtään viitettä missä kohtaa Ley-linjat risteäisivät, hän saattaisi selvittää asian vielä tarkemmin.
”Kunhan Samhain on käsillä, uskon muutamien seikkojen vahvistavan ennakkopäätelmiäni”, Kalkaros mutisi itsekseen tutkiessaan nyt jo liemestä kuivunutta karttaa. Hän osoitti sormellaan solmukohtaa. ”Ainakin se on selvää, että risteys sijaitsee koulun sisällä, eikä ulkona. Lisäksi tämä viittaa koulun läntisiin osiin. Mutta ei ole täysin selvää seuraako linja käytävää vai luokkahuoneita”, mies jatkoi ja tuntui jupisevan vielä jotain salakäytävien suuntimista.
”Samhain, aivan”, Hermione sanoi. Hän oli tottapuhuakseen unohtanut koko Samhainin ja muut tärkeät ajankohdat, jolloin tietyt ihmiset voisivat aistia Ley-linjojen luona tapahtuvaa värähtelyä.
Mutta eihän hän ollut sellainen.
”Pystytkö sinä aistimaan Ley-linjat tai kivikehän avoinna olevan aikatunnelin?” Hermione kysyi, sillä hän ei voinut käsittää miten he voisivat selvittää mitään enempää, jos heistä kumpikaan ei sitä aistinut.
”Valitettavasti sitä kykyä minulla ei ole”, Kalkaros totesi. ”Mutta tehtyäni selvityksiä asiasta, minulla on eräs henkilö tiedossa. Asiassa on pienoinen mutta...”
”Arvaanko oikein että hän on jästi?” Hermione kysyi.
Kalkaros ei vastannut suoraan, murahti vain jotain kooten muutamia muistiinpanojaan kasaan.
”Jos hän on jästi, ei häntä ole pakko tuoda Tylypahkaan Ley-linjaa aistimaan. Eikö hän voisi todentaa jonkun muun kartassa olevan linjan värähtelyn voimakkuden ja vahvistaa sen, että se todella vaikuttaa Samhainin aikaan erityisellä tavalla?” Hermione ehdotti. Sillä hän oli varma, että selvittäisi ilman ulkopuolista apua Tylypahkan oman linjan tarkan sijainnin. Severus Kalkaros kohotti kulmiaan näyttäen siltä, että jäi pohtimaan tytön ehdotusta.
”Luottaisin myös kirjan mainitsemaan sivuseikkaan, että Samhain ja Beltane ovat niin vahvoja aikoja, että linjat voi aistia myös sellainen, joka ei niiden värähdyksiä muutoin tunnekaan. Haluaisin ehdottomasti ainakin kokeilla sitä”, Hermione lisäsi vielä palauttaen nyt ohuen kirjan takaisin professorille.
~*~
Severus Kalkaros valvoi seuraavana yönä pitkään. Hänen päässään raksutti hänen järjestellessään illan aikana selvinneiden asioiden järjestystä yhä uudelleen toisenlaiseen järjestykseen. Neiti Granger oli ärsyttävän fiksu rohkelikoksi. Korpinkynsiin se tyttö kuuluisi. Oli ollut eräs toinenkin jästisyntyinen rohkelikko, jossa oli täsmälleen samanlaisia piirteitä. Severus karisti muistot Lily Evansista mielestään ja yritti pyyhkäistä kaikkitietävä neiti rohkelikko Grangerinkin ajatuksistaan. Hänen oli pakko myöntää, että tyttö oli terävä. Mutta miten tämä oli ajatellut selvittää Tylypahkan linjaristeymän tarkan sijainnin? Oliko jotain mitä neiti tietäväinen ei ollut hänelle paljastanut?
Severus otti karttakopiosta vielä muutaman suurennoksen, jotka paljastivat paremmin Tylypahkan ulkopuolella olevien Ley-linjojen koordinaatit. Olisiko risteymät merkitty jotenkin, vai olivatko ne pelkkää nummea tai suota? Sen hän voisi selvittää seuraavien päivien aikana. Ehkä olisi sittenkin reilua ottaa neiti Granger mukaan tai sitten he tekisivät selkeän työnjaon. Severus totesi, että tutkimuksia olisi jatkettava mitä pikimmiten, sillä Samhainiin ja Tylypahkan kurpitsajuhlaan olisi enää vähän reilu viikko aikaa. Koko Samhain menisi nyt siihen, että jotain konkreettista saataisi kaivettua esiin.
”Menetkö sinä taas tönkimään jotain homehtuneita papereita jonkun Kalkaroksen kanssa?” Ron tuhahti närkästyneenä, kun Hermione oli taas lähdössä omille teilleen. ”Miten sinä voit sietää häntä?” Ron kysyi vielä näyttäen hapanta naamaa.
”Professori Kalkaros osaa olla fiksu ja käyttäytyä kunnolla kun hän niin haluaa. Uskoisin, että tämä on niin mielenkiintoinen projekti, että hän on unohtanut kenen kanssa työskentelee”, Hermione totesi. Toisaalta hän oli punninnut asiaa niin, että projektin puitteissa professori kohteli häntä vertaisenaan, kun taas oppilaana pimeyden voimien suojautumisen oppitunneilla hän oli yksi oppilaista, eikä professori huomioinut silloin erityisesti ketään.
Oppitunnit olivat muutenkin nykyään myös muuta kuin pelkkää suojautumista pimeyden voimilta ja usein mukana oli muutama aurori. Albuksen kaartia ei sellaisenaan enää ollut, vaan tunnit koskivat nyt kaikkia oppilaita. Sota kyti hiljalleen, eikä kukaan voinut olla varma milloin se roihahtaisi uuteen liekkiin. Hermione oli pohtinut päättyisikö sota ja voitaisiko Voldemort kukistaa tuhoamalla hirnyrkit, vaikka Harry olikin poissa? Tyttö oli varma, että rehtori Dumbledorella oli jokin ajatus siitäkin. Ehkä sitä voisi kysyä joku kerta.
”Otitko ulkokengät ja paksun viitan, kuten neuvoin?” professori Kalkaros kysyi samantien, kun Hermione oli saapunut tämän työhuoneeseen.
”Kyllä professori. Ymmärsin, että menemme käymään ulkona.”
”Hyvä”, Kalkaros sanoi ja esitti lyhyesti asiansa.
”Voimme ilmiintyä Tylyahosta tälle”, Kalkaros osoitti sormellaan karttaa ”ja tälle linjojen risteyskohdalle ja selvittää millaisia nämä paikat ovat. Kartan mukaan niissä ei ole merkittäviä rakennuksia, mutta ovatko paikat täysin autioita vai löytyykö sieltä jotain.”
”Mitä jotain esimerkiksi?” Hermione kysyi.
”Ihan mitä tahansa. Suuri kivi, merkkipaalu, sähkölinja tai mitä muuta tahansa”, Kalkaros selitti ja Hermione nyökkäsi.
Kaksikko käveli Tylyahon laitamille. Professori Kalkaros tarjosi käsivarttaan ilmiintymistä varten, johon Hermione sekunnin hämillään olemisen jälkeen tarttui ja kaksikko ilmiintyi ensin toiselle risteykselle. Kaikkialla oli avaraa kanervanummea ja äkkiseltään näytti siltä, ettei siellä ollut minkäänlaista maamerkkiä tai muutakaan kiinnekohtaa. Kalkaros oli vähällä kompastua sammaloituneeseen kiveen, joka ei ollutkaan mikä tahansa kivi vaan tasaiseksi hakattu suorakaiteen mallinen kivi kaiverruksineen. Hermione kyykistyi kiven luokse rapsuttaen vähän sammalta pois.
*
AD. 585 Round Table kn...Siinä oli kaikki mitä kiven kaiverruksesta sai selvän, mutta numero tarkoitti ilman muuta vuosilukua ja mihin ikinä (*Round Table) Pyöreä Pöytä viittasikaan, sen oli tarkoitettava jotain merkittävää mitä tuona vuonna oli tapahtunut. Hermione kirjoitti sen muistiin ja huomasi Kalkaroksen tekevän samoin. Mies tutki vielä ympäristöä kiven luona, käveli muutaman askeleen jokaiseen pääilmansuuntaan kivestä, mutta mitään muuta ei löytynyt. Eikä ilmassa tuntunut minkäänlaista väreilyä, vaikka Samhain oli jo viikon kuluttua.
”Täällä tuskin on enää muuta huomion arvoista”, Kalkaros totesi tarjoten Hermionelle jälleen käsivarttaan. Kaksikko ilmiintyi nyt lähelle Loch Nessin rantaa. Koska maisemaa sävyttivät järvi, rantakivikko- ja kaislikko, oli huomattavasti vaikeampaa tehdä havaintoa mistään erityisestä maamerkistä. Kului lähes tunti ennenkuin professori Kalkaros viittoi Hermionen luokseen.
”Voisiko tämä viitata johonkin?” professori kysyi vaikka olikin täysin varma että oli löytänyt etsimänsä. Rantakallioon oli kaiverretty jotain, jonka vesi oli huuhtonut sileäksi aikapäiviä sitten.
”Voiko tuota ennallistaa mitenkään?” Hermione tuli kysyneeksi. ”Luulen, että vastaus löytyy tästä”, hän sanoi sivellen rantakalliota sormensa alla etsien ääriviivoja muinaisesta viestistä.
”Muinaiset paljastus”, Kalkaros sanoi ja sai kuin saikin pienen hetken ajaksi viestin näkymään hitusen verran selkeämpänä. Taika haalistui kuitenkin nopeasti pois.
AD. 565 monk Columba, the subd...”Hei, tämän minä tiedän. Kun luokkaretken vihkosessa kerrottiin kelpistä, Loch Nessin hirviöstä, selvitin samalla mitä jästien historia asiasta kertoo. Columba niminen irlantilaismunkki päihitti vesihirviön juuri vuonna 565”, Hermione innostui.
”Tämän ja sen toisen linjan välillä oli nyt kaksikymmentä vuotta merkkitapahtumien välillä. Olisi mielenkiintoista selvittää myös ne muut pisteet”, professori Kalkaros sanoi.
”Voisimmeko todella?” Hermione sanoi.
”Kyllä me voimme sen tehdä. Tulin kopioineeksi suurennoksen myös kolmesta jäljellä olevasta pisteestä, jotka muodostavat selkeän viisisakarakuvion Tylypahkan pisteen ympärillä”, professori sanoi yrittäen olla näyttämättä kuinka innoissaan hän itsekin oli.
~*~
”Jäljellä näistä kuudesta on enää Tylypahkan Ley-linja, joka on ainoa rakennuksen sisälle sijoittuva ja siksi hankalampi selvittää”, professori Kalkaros totesi kun kaksikko oli palannut vähän keskiyön jälkeen takaisin hänen työhuoneeseensa. Kalkaros oli piirtänyt kuvion kartalle, jossa näkyivät kaikki kuusi pistettä.
”Professori, minun täytyy tunnustaa jotakin”, Hermione sanoi kaivaessaan laukustaan kelmien kartan.
”Minä kieltämättä vähän aavistelin, että sinulla saattaisi olla jotain tietoa, jota et halunnut jakaa aivan suoralta kädeltä. Mikä tämä on?” Professori kysyi avatessaan pergamentin, joka näytti ensi silmäykseltä aivan tyhjältä.
”Ennenkuin näytän, niin pyydän että saan pitää tämän jatkossakin, sillä tämä kuuluu Harrylle. Minulla ei ole valtuuksia luovuttaa pois mitään Harrylle kuuluvaa. Mutta tämä auttaa asiaamme aivan varmasti, lupaan sen”, Hermione sanoi vähän kireyttä äänessään ja hän piti pergamentista lujasti kiinni.
”Jotain rohkelikkojen höpötyksiäkö?” Kalkaros sanoi.
”Rohkelikkojen kyllä, mutta tämä on loistokeksintö”, Hermione sanoi.
”Hyvä on, pidä pergamenttisi. Kunhan siitä on apua asiamme edistämiseksi”, Kalkaros murahti.
Hermione mutisi nopeasti sanat, jotta Kalkaros ei kiinnittäisi niihin sen enempää huomiota ja napautti kelmien karttaa taikasauvallaan ja niin heidän silmiensä eteen avautui Tylypahkan kartta.
”Vai niin. Vai on
tämä nykyisin Potterin omaisuutta”, Kalkaros totesi kuivasti. ”Tämä on nerokasta työtä, vaikka onkin aivan tiettyjen rohkelikkojen laatima. Ja aivan oikein neiti Granger, tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun näen
Kelmien kartan. Tiedän kyllä mikä tämä on. Mutta kuten tulin luvanneeksi, saat pitää sen”, mies sanoi ja Hermione melkein kuuli hampaiden kiristelyä viereltään.
”Ajattelin että tämän avulla voisi paikantaa Tylypahkan Ley-linjojen solmukohdan tarkan sijainnin. Mutta löydämmekö sieltäkin jonkin merkipaalun tai viittauksen johonkin vuosilukuun? Voisiko se olla Tylypahkan perustamisen vuosiluku tai tiesivätkö perustajat että yksi linjoista jäi heidän perustamansa koulun suojiin?” Hermione heitti ilmaan koko joukon kysymyksiä. He olivat selvittäneet viisi solmukohtaa, joiden kaikki vuosiluvut liittyivät jotenkin aikakauteen, jolloin kuningas Arthur oli nousemassa tai noussut valtaan ritariensa ja druidi Merlinin avulla. He olivat löytäneen vuosiluvut tasaisesti 20 välein liittyneisiin tapahtumiin. Merkit olivat koskeneet vuosia 545, 565, 585, 605 ja 625. Oliko Tylypahkan sijainti täysin sattumaa vai liittyisikö se jollain lailla näiden vuosien sarjaan?
Kirjoittajalta: Ja ei. En aio korjata Ley-linjojen L-kirjainta pieneksi. Olen tarkoituksella ja harkiten jättänyt ison kirjaimen.
