Title: Vertauskuvia sinisellä taivaankannella
Author: Sierra
Genre: Angst
Pairing: Harry/Draco
Rating: S
Summary: Näen enää myrskyä, tuskaa ja vähän rakkauttakin. Mutta tiedostan rakkauden olevan harhaa.
Disclaimer: Hahmot omistaa J.K Rowling.
A/N: Hieman vaikeita vertauskuvia, kysykää vain, jos ette ymmärrä. Harryn näkökulmasta koko fic.
*
Vertauskuvia sinisellä taivaankannella
*
Sade piiskaa kasvojani, pisarat sivaltavat henkiset haavani yhä syvemmälle. Tuuli puhaltaa suoraan sydämeni lävitse.
Tiedätkö miltä tuntuu leimahtaa liekkeihin ja sammuttaa ne välittömästi? Tiedätkö miltä tuntuu seistä avuttomana kuolevan vierellä?
Kysyt näenkö sinisen taivaan vai hirtetyn linnun. En ymmärrä kysymystäsi. Kerrot, että se on vertauskuva. Kysyn mikä on vertauskuva, mutta et enää vastaa.
Sanot, että olet kiivennyt lumiselle vuorelle ilman viittaa. Kysyn onko sekin vertauskuva. Katsot minua halveksuvasti, aivan kuin olisin vähäjärkisin olento maan päällä. Tunnen kutistuvani katseesi alla ja silmiäni alkaa kirveltää. Luultavasti se kirkas aurinko siniseltä taivaalta loistaa silmiini. Enkä näe hirtettyä lintua. Mitä sillä nyt tarkoititkaan. Hämmennys valtaa mieleni.
Olemme kasvaneet eroon toisistamme. Tai ainakin sinä sanot niin. Olen kuulemma liian nuori ymmärtämään. En käsitä, olemmehan saman ikäisiä. Tarraudun sinuun liikaa, niin sinä sanoit minulle. Etkö voi ymmärtää, että rakastan sinua?
Elämälläni ei ole suuntaa. Suunnittelin elämään sen sinun kanssasi, mutta sinä sanoit että se on mahdottomampaa, kuin että isäsi halaisi sinua. Oliko se jälleen vertauskuva? En tiedä, minulla ei ole kai ikinä ollut isää.
Joku muu vei sydämesi, ja minä en voi antaa hänelle ikinä anteeksi. Tiedättekö te miltä tuntuu, kun sydän on puristettuna liian pieneen rautahäkkiin? Avain on hajonnut sirpaleiksi ajat sitten.
Kuin tikittävä aikapommi juoksen eteenpäin märkää siltaa. En ikinä halunnut satuttaa sinua, toivottavasti tämä vain riittää. Luulen, että vesi ei ole ollenkaan niin kylmää kuin silloin kädellä sitä kokeillessani. Se kutsuu minua. Haluan vihdoinkin herätä tästä painajaisesta, tämä on ollut kuin pitkä, uuvuttava päivä ilman valoa tunnelin päässä.
Näen enää myrskyä, tuskaa ja vähän rakkauttakin. Mutta tiedostan rakkauden olevan harhaa. Sateenvarjoni jää avoimena sillalle kun lähden lentoon toinen suupieli kohonneena hymyyn. Pian tämä loppuu ja näen sen kuuluisan valon. Pinta sortuu ja painun unholaan.
Tuuli, joka palellutti sydämeni, tarttuu sateenvarjoon ja lennättää sen takapihallesi.