Katot (Regulus, K-11, one-shot)

[lurikko]

Nimi: Katot
Päähenkilö: Regulus Musta
Ikäraja: K-11
Genre: drama, one-shot
Summary: Katot eli kuinka pojista tulee kuolonsyöjiä.

A/N: Regulusta! Ja randomia. FiFi:n viikottaiseen tarinahaasteeseen, aiheena katto. Saa mielellään kommentoida!

*

Katot

Joku polttaa kopissa. Lattialla valuu nestettä, joka saattaisi olla vettä. Rabastan kuitenkin astuu sen yli. Kopin lukko on rikki ja napsahtaa, kun Regulus vääntää sen kiinni. Kädet tuntuvat kylmiltä. Hän nojaa takaraivonsa vessan ovea vasten ja tähtää vain puolella silmällä.

Katto on epätasainen ja liukas ja märät lehdet narisevat kenkien alla. Regulus ottaa tukea kiviseinästä ja sulkee toisen silmänsä, kun Severus tönäisee hänet ylös.

Ne ovat aina korkeampia; Tylypahkassa sentään vielä järkevää. Rabastan polttaa tupakkaa ja sylkee reunan yli. Avery nauraa tytöille, jotka kävelevät alhaalla. Rystysiä kirvelee. Severus puhuu politiikasta, aina, pää tuliviskihumalassa ja alapää kylmällä katonharjalla. Onhan se saatanan lennokasta, sanoo Rabastan.

Joskus ei kuitenkaan puhuta paljoa. Kattojen korkeus on kääntäen verrannollinen sanojen määrään. Korkealla huimaa, parempi välttää ylimääräistä hämminkiä. Mieli toimii selvemmin, kun se on kiinni.

Kalmanhanaukiolla katto ei ole kovin korkealla. Regulus avaa sen yöllä ja istuu ikkunalaudalla, kunnes takapuoli alkaa olla tunnoton. Sitten hän kävelee ovelle ja takaisin vähän keinuvasti, koska jalat ovat niin kankeat. Maa näyttää olevan kauhean lähellä. Sitä voisi melkein koskea. Siellä voisi melkein elää.

Mutta syitä ei oikein näy. Naruja ei löydy. Katot kasvavat. Maa muuttuu pienemmäksi. Rabastan oppii puhumaan politiikasta. Enää ei kusta Tylyahossa jonkun pensasaitaan ja naureta maailmalle. On vahvempiakin keinoja.

Regulus nojaa lasiin ja etsii tähtiä. Kevättaivas, syystaivas, oikeastaan ihan sama. Kaikki on joka tapauksessa aika sumeaa, ja ne ovat valovuosien päässä. Itse asiassa pelkkää historiaa. Kun ne näkee, ne ovat jo ehkä kuolleet pois. Tai räjähtäneet. Joten miksi pitäisi edes katsoa?
Sirius lyö häntä yhden kerran, tasan yhden, ja veri purskahtaa hänen nenästään ja valuu mustalle kaavulle niin nopeasti, että se on lähes kaunista.

Ja loppujen lopuksi kattoja ei olekaan. Ne olivat pelkkää lumetta, ehkä sekoitus tuliviskiä ja kaiken mahdollisuutta. Loppujen lopuksi Regulus istuu kellarissa, hieroo peukaloilla ohimoitaan ja yrittää käsittää, miten kaikki meni tähän ja mihin kaikki itse asiassa meni, ja minkä takia ainoa tie pois on tie alas.

Hän vaihtaa suuntaa.
Sirius olisi ylpeä.
Ellei olisi niin kusipää ja silti jollain tavalla oikeassa, vaikkei tietenkään koskaan tiennyt mitään.

Ehkä syy on niissä katoissa. Ne olivat liian korkeita. Liian liukkaita. Rabastan lopettaa ensin juomisen ja aloittaa sen sitten kohta uudestaan. He istuvat Iskunkiertokujalla, hukuttavat asiat yksi kerrallaan lasiin, ja Reguluksen käsivartta polttaa yhä.

He seisovat Tylypahkassa linnan katolla, Rabastan nojaa reunan yli ja tuijottaa pimeään ja puhuu paremmasta maailmasta.

Rabastan putoaa.
Regulus nauraa.
Syvällä on hukkumistunne. Vesi on kylmää ja kirvelee keuhkoissa ja täyttää pään. Pelottavinta on tajuta, ettei enää muista, kumpaan suuntaan pitäisi potkia.

Herään nenä edelleen täynnä vettä.
Sirius istuu rannalla, roikottaa jalkojaan järvessä (joka saattaisi olla Tylypahkan lähellä tai Alphard-enon talon vieressä metsässä) ja tuijottaa pääni ohi kutakuinkin nenän kohdalta. On aika kylmä, luultavasti elokuun loppu ja koulun alkuun enää pari päivää. Siriuksella on sellaiset hiukset kuin kahdeksantoistavuotiaana, mustat ja kaartuvat niskaan. Näyttävät vähän hölmöltä. Minun jaloissani on naarmuja, joita en tunnista.

Täytyisi kaiketi sanoa jotain Siriukselle, mutta en keksi mitään sanottavaa. Ei ole mitään sanottavaa. Sitten Sirius vain häviää. Makaan selälläni nurmikossa, tuijotan kattoja ja mietin, missä vaiheessa putosin niiltä pois. Tai miksi. Tai että oliko syytä. Tai että saattaisiko Severus olla omalla tavallaan oikeassa. Minä olen luultavasti hullu.

Teen listan asioista, jotka minun pitää tehdä ennen kuolemaani. Sitten vedän sen vessanpöntöstä alas.

Seisomme parvekkeella. Se on joku baari Iskunkiertokujalla, melkein muistan tämän päivän. Rabastan sanoo, että aikoo ottaa merkin, ja tahtoisin lyödä häntä, mutta käteni eivät liiku. Ja se kaikki tuntuu yllättävän turhalta. Etäiseltä. Kumman tarpeetonta estää mitään tapahtumasta. Otan tupakan, kun Severus ojentaa sen minulle. Sitten mietin, miten ihmeessä se meni näin. Luulin, että tähdättiin korkealle ja oli pakko tähdätä, se oli joku sisäänrakennettu mekanismi, kasvavat katot, mutta se johtikin takaisin maahan.

Rabastan sanoo että onpa helvetin kylmä. Severus potkaisee rautakaidetta. Se ei kuitenkaan taivu.

[Kaarne]

Tämä on aika hieno. Tunnelmallinen ja monipuolinen, hyvin hahmokeskittynyt. Tykkään siitä miten tähän on saatu mahtumaan kovin monia hahmoja kuitenkaan ripottelematta niitä tarpeettomasti - Severus on jollain tapaa olennainen vähäeleisyydessään, Sirius taas peilautuu lähinnä Reguluksen ajatusten kautta. Pidän siitä, miten juurikin jälkimmäinen esitetään aivan erilaisessa valossa kuin yleensä, katkeruuden ja surun verhon lävitse.

Katot ovat keskeisenä teemana aika jännä mutta toimiva. Yöllisissä retkissä katoille on aina tunnelmaa, tässä aika paljon surua, ahdistusta ja tunteettomuutta samassa paketissa. Koko tarina kieppuu ympäri ja ympäri aivan kuin sen lukijaakin huimaisi, korkealta mennään alas ja taas takaisin ylös. Se on toisaalta hieno elementti, toisaalta hyvin turhauttavaa - välillä hypähdellään niin nopeasti, ettei juonesta tai Reguluksen ajatuksista saa enää otetta. Minä luin tämän useaan otteeseen ja jossain vaiheessa päätä alkoi särkeä, koska en yksinkertaisesti vain saanut tekstistä yhtenäistä. Se on toki kokonaisuus, mutta täynnä sirpaleisia tilannekuvia, jotka limittyvät ja menevät sekaisin.

Lopetus on erityisen hieno. Koruttomia lauseita, paluu alkuun, joka sekin oli hyvin toimiva. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Hieno.

[lurikko]

Kiitos, Vehka! Mä en oikein ole ihan varma, millaisessa valossa Sirius tässä näkyy, mutta yleisesti ottaen en tykkää ainakaan siitä valosta, missä Sirius usein Reguluksesta puhuttaessa näytetään, tai näytettiin, hmm, olen niin pitkään vältellyt Reguluksesta lukemista, etten oikein enää nykyään voi sanoa aiheesta yhtään mitään Mutta en tykkää nähdä Siriusta ensinnäkään Reguluksen tekojen syynä, siis että kaikessa, mitä Regulus tekee, olisi taustalla joku angstinen isoveli-pikkuveli-draama ja Reguluksella olisi ikuiset henkiset arvet siitä, että Sirius on hylännyt hänet ja plaa plaa. En vaan tykkää sellaisesta tulkinnasta Toivottavasti tätä ei voi nähdä sellaisena!

Mä näen tämän periaatteessa ehkä Reguluksen unina/hallusinaatioina/houreina, eli siitä pomppiminen. Plus siitä, että kirjoitin tähän ne jutut, jotka halusin, vaikken aina keksinytkään, miten ne saisi loogisesti yhdistettyä toisiinsa, ja vaikka monissa kohdissa lähes kartoin logiikkaa asioiden yhdistämisessä. Ainakin näkyvää logiikkaa. Mä luulen, että tästä on mahdotonta saada kokonaisuutta, joissa ei ole säröjä tai sirpaleita tai ristiriitoja, ja päänsärky tuskin auttaa  Mutta vaikka tällaista tekstiä varmaan on turhauttavaa lukea, tykkäsin kovasti kirjoittamisesta, koska vedin melkein niin absurdisti kuin halusinkin

[cherrytree]

Lisäsin omaa ficciäni tänne samalle alueelle ja silmään pisti tämän ficin nimi. Katot on jotenkin niin  monipuolinen otsikko, että olihan tämä pakko lukea. Ja hyvä, että luinkin.

Tämä oli ensimäinen teksti, jonka luen sulta, joten en osannut olettaa mitään. Teksti oli kuitenkin loistavaa, jopa parasta, mitä mä olen täältä lukenut. Ihanan elävää ja makeankarvasta kuvailua!

Katot kasvavat. Maa muuttuu pienemmäksi. Rabastan oppii puhumaan politiikasta.

Varsinkin tuo toi mieleen paljon ajatuksia. Tulee mieleen, että pojat kasvoi liian nopeasti, eikä kukaan edes tajunnut, kuinka nopeasti. Sitten sieltä katolta vaan tiputaan.


Aaaaaaa....nyt tässä käy niin, että seuraavaksi luen koko sun lopun ficcituotantosi :'D

[Kaarne]

Piti tulla vielä sanomaan vastauksena tuohon toyhdon kommenttiin, etten nähnyt Regulusta niinkään katkerana Siriukselle vaan enemminkin itselleen. Eräänlaista hämmentyneisyyttä ja eksyneisyyttä, "Milloin tästä tuli tällaista?" -ajattelua. Siriuskin tuntuu muuttuneen ja silti pysyneen samana ja Regulus ei saa edes veljestään enää otetta.

Mutta ilman päänsärkyä tämän lukeminen oli kyllä miellyttävämpää, joskaan ei yhtään sen selkeämpää. Nyt kun olen lukenut Finissä enemmänkin tekstejäsi on oikeastaan ollut kiva huomata, miten vaihteleva tyylisi on. Osaat kirjoittaa hyvinkin erilaisia rakenteita. Se on kyllä hienoa. Toisaalta kaikissa on tiettyä toyhtomaisuutta, ehkä lähinnä sanavalinnoissa ja tunnelmassa, mutta sitä nyt en ole kirveelläkään sanomassa huonoksi asiaksi. Jokaisella kirjoittajalla on oma tyylinsä ja se on rikkaus.