Kirjoittaja: Börje
Beta: Kaveri silmäili läpi, kiitos hänelle<3
Paritus: lievä Ginny/Harry, Harry/?
Genret: Angst
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Row omistaa hahmot
A/N: Yhtyeen tuotanto -haasteeseen HIMin kappaleella
Lose you tonight ja Weasleyn perhepotrettiin Ginnyllä+Syksyllä
Älä juokse karkuun
Koska en voi elää ilman sinua
Ole kiltti jää
Ja opettelen rakastamaan sinua oikein.
Turhia sanoja. Lupauksia, jotka petetään. Aneluja, joita ei täytetä. Kun jäin, et kuitenkaan opetellut rakastamaan minua. Elit vierelläni siinä toivossa, etten häviäisi, pakenisi käsistäsi. Itken itseni uneen iltaisin, etkä sinä kuule äänettömiä kyyneleitäni. Meistä kahdesta minä olen se vahvempi, joka voisi elää yksin. Katsot minua yltiömäisen rakastuneella katseella, mutta näen todelliset tunteesi silmiesi takaa. Pelkäät, että jäät yksin. Siksi et suostu päästämään minua. Kahlitset minut itseesi, tukehdutat valehdellulla rakkaudellasi. Anelet minua jäämään ja minä jään. Vielä hetken annan sinun teeskennellä, että rakastat minua. Annan sinun kuolla sisältäsi.
Koska olin odottanut sinua
Et koskaan odottanut minua. Olen sinun toinen vaihtoehtosi. Aina se jälkimmäinen, häviäjä. Koko kesän kaipasin perääsi. Toivoin, että tulet takaisin ja kannat minut lämpimään. Sinä tulit takaisin, silti syyskuuni on kylmä. Suret häntä edelleen, teet meidän maailmastamme kylmän. Syyskuu on vasta alussa, silti epäilen, etten selviä talvesta.
Ja olen itkenyt vuoksesi.
Itken itseni kokonaiseksi, päästän tuskan ulos. Itken oikeita kyyneleitä, sinun kasvoillasi sellaisia ei ole koskaan ollut. Et osaa itkeä aitoja kyyneleitä ja teeskennellyt kyyneleesi eivät saa minua vakuuttuneeksi. Ne kertovat minulle että olen ollut koko ajan oikeassa. Et rakasta minua, ainakaan oikeasti.
Ja opettelen kohtelemaan sinua oikein
Opettelisit kohtelemaan minua oikein? Et onnistuisi siinä. Et rakasta minua tarpeeksi. Uskottele jollekulle muulle leikki rakkautesi, minä en sitä kaipaa. Säästä aikasi yrittämiseltä. Annoin sinulle joskus mahdollisuuden, enää et sitä minulta saa. Olen rikkonut sydämeni liian monesti kanssasi. Siihen on tökitty liikaa syysviiman kylmäämiä piikkejä pystyyn, ettei se enää kestäisi lisää kidutusta.
En aio menettää sinua tänä yönä
Olen pahoillani että karkaan. Mutta minuun sattuu, sattuu liikaa, että voisin jäädä. Katkon viimeiset köydet jotka kahlitsevat minua ja astun syyskuiseen yöhön. Jalkapohjissa kihelmöi mukavasti kylmän maan karheus. Kuu valaisee puiden ruskan väriset lehdet saaden ne hohtamaan kauniisti. Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Leiskuvan punaiset hiukseni sopivat kaikkein parhaiten syksyn väreihin.
Kuollut puolestasi koko ajan
Valheesi söivät meitä molempia sisältä. Ne tappoivat, minut vain nopeammin. Kannoimme omat osuutemme sydämillämme ja luulen, että se oli jo alkanut näkyä meistä molemmista. Mitättömistä riidoistamme, ja ainaisista aneluistasi. Kaikki aina katsoivat vierestä, eivätkä puuttuneet asioihin. Miten he olisivatkaan voineet? Sinähän olet Velhomaailman pelastaja poika, jolta ei kielletä mitään.
***
Anna anteeksi minulle kaikki ne vuodet, joiden takia kärsimme molemmat. Toivottavasti löydät sinulle sen oikean ja lopulta pääset hänen kuolemastaan yli. Muista ettet voi ainaisesti surea häntä, joskus sinun on päästettävä irti. Huomenna, ylihuomenna, joskus.
Ei minun tarkoitukseni ollut lähteä kertomatta, mutta tämä tuntui ainoalta mahdollisuudelta. Pelkäsin, että alat taas anella minua jäämään, enkä pystyisi lähtemään, ja jättämään sinua yksin.
Sinä tarvitset ihmisen lähellesi, joka pystyy korjaamaan sinut taas ehjäksi. Mutta se en ole minä, Harry. Minä odotin, että tulet takaisin. Jotta voisin hoivata sinut ehjäksi, kokonaiseksi. Epäonnistuin, etkä sinä suostu palaamaan entisellesi. Toivottavasti joku muu pystyy siihen, missä minä epäonnistuin.
Sinun GinnysiKirje puristui miehen nyrkeissä palloksi ja lensi vastakkaiseen seinään. Miehen vihreät silmät täyttyivät kyynelistä.
– Miksi pyydät minulta anteeksi? Minunhan sitä pitäisi pyytää? Harry mutisi itsekseen ja nieleskeli kyyneleitään.
Katse suuntautui ikkunasta ulos, jossa kuu paistoi suurena taivaalla ja tuuli riepotti puita. Ruska oli saapunut sinä syksynä aikaisin, värjäten puut kirjaviksi.
***
Pyyhin tuulen työntämiä hiuksia kasvoiltani pois ja suunnistan istumaan ison vaahteran alle. Kerään maahan jo tippuneista lehdistä monivärisen kimpun ja en voi olla hymyilemättä. Pitkään aikaan saan taas tuntea olevani vapaa. Vapaa kulkemaan omilla jaloillani ilman, että joku roikkuu niskassa mukana, neuvomassa tietä eteenpäin.
Lammen pinnalle on kertynyt sumua ja kuun valo saa sen näyttämään aavemaiselta. Pelottavalta, mutta samalla kiehtovalta.
Jään
Paikoilleni.
Hengähdän hetken ja odotan, että jaksan taas kulkea.
Syksy ei ole enää lämmin vaan saa kylmän tunkeutumaan luihin, ja kehon tuntumaan kylmältä. Tässä vaahterapuun juurella on kuitenkin hyvä. Saan hengittää vapaasti ja nukahtaa, nukahtaa rauhalliseen uneen ilman kyyneliä.
