Paritus: Harry/Draco
Genre: Hieman fluffyinen one-shot
Ikäraja: S
Beta: Piicu (muistaakseni)
Summary: Ennustussalissa oli toinenkin lasipallo, johon oli merkattu Harryn nimi. Tietääkö Draco, mitä heidän yhteinen ennustuksensa sisälsi?
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot, joilla tässä leikin. Alun lainaus on kirjasta Harry Potter ja Azkabanin vanki, tekstin oikeudet ovat Rowlingin/Bloomsburyn/Tammen, eivät ainakaan siis minun enkä yritä tehdä tällä rahaa.
A/N: Arkistojen eli sähköpostin kätköstä löysin tällaisen puolitoista vuotta vanhan hoodeen, jota en rohkaistunut silloin aikoinaan julkaisemaan. Onhan tämä vähän kliseinen ja ennalta-arvattava sun muuta, mutta jos joku tämän parissa viihtyy niin enpä ole turhaan tätäkään tänne lisännyt.
Ja tämä on sitten kirjoitettu aikana ennen Puoliveristä Prinssiä.
***
Hän astui lähemmäs. Koska hän ei ollut niin pitkä kuin Ron, hän joutui kurkottamaan lukeakseen kellastuneen lapun, joka oli kiinnitetty hyllyyn pölyisen lasipallon alle. Joku oli kirjoittanut heiveröisellä käsialalla päivämäärän kuutisentoista vuotta sitten ja sen alle:
S.P.P. A.P.W.B.D:lle.
Pimeyden lordi
ja Harry Potter
Harry tuijotti viestiä.
”Mikä se on?” Ron kysyi kuulostaen säikähtäneeltä. ”Miksi täällä on sinun nimesi?” Hän vilkaisi muita lappuja sillä hyllynpätkällä.
”Minua ei ole täällä”, hän sanoi hämillään. ”Täällä ei ole ketään meistä muista.” Harry vilkaisi myös alemmalle hyllynpätkälle. Hänen katseensa liikkui nopeasti lappujen yli. Yksi pallo, ei niin pölyinen kuin muut pallot sillä rivillä, kiinnitti hänen huomionsa.
R.G.S. F.G.A:lle
Harry Potter
ja Draco Malfoy Harryn sydän alkoi hakata yhä nopeampaa. Lasipallo, jossa oli hänen ja Voldemortin nimet, ja toinen joka koski Draco Malfoyta? Harry avasi jo suunsa kertoakseen muille myös toisesta lasipallosta, mutta päätti sitten olla sanomatta mitään. Sen sijaan hän kohotti kätensä ottaakseen ensimmäisen lasipallon, sen jossa oli Pimeyden lordin nimi.
***
Oli kulunut jo neljä vuotta siitä, kun Harry oli taistellut kuolonsyöjiä vastaan taikaministeriössä. Nyt hän tiesi mitä nuo lasipallot olivat olleet - ennustuksia. Voldemortia koskeneen ennustuksen sisällön Harry oli saanut selville jo viidennen vuoden lopussa, mutta toisen lasipallon sisältö oli yhä salaisuus.
Kuudentena ja seitsemäntenä vuonna Harry oli miettinyt paljonkin, mitä ennustus olisi sanonut hänestä ja Dracosta. Luultavasti ennustus oli tuhoutunut hyllyjen kaatuillessa, eikä Harrylla ollut aavistustakaan kuka tuo F.G.A., jolle ennustus oli kerrottu, olisi voinut olla. Tylypahkassa ollessaan Harry olisi ottanut ennustuksen puheeksi Dracon kanssa, jos he vain olisivat olleet paremmissa väleissä keskenään. Vaikka he olivat olleet jo vanhempia, lähes aikuisia, heidän yhteenottonsa olivat jatkuneet samaan tapaan kuin aikaisempinakin vuosina. Välillä Harry oli unohtunut tuijottamaan Dracoa kuin yrittäen päästä hänen ajatuksiinsa.
Mitä meidän on ennustettu tekevän, tai olevan?Joskus Draco oli kohdannut Harryn katseen, ja silloin ilme oli ollut erilainen kuin normaalisti. Ei inhoava, ylpeä tai mikään sellainen, pikemminkin kysyvä. Harry ei tiennyt tiesikö Draco ennustuksesta. Kesken erään huhtikuisen päivällisen oli tapahtunut jotakin siihen viittaavaa, että Draco olisi tiennyt. Kun poikien katseet olivat kohdanneet, Draco oli nostanut oikeaa kulmakarvaansa kysyvästi. Harry oli vain kohauttanut olkapäitänsä, vastaten: ”En minäkään tiedä”. Tietenkään Harry ei ollut tiennyt mistä Dracon kysyvä ilme oli johtunut, mutta sillä hetkellä heillä oli tuntunut olevan yhteinen salaisuus.
***
Harry istui muovituolilla Notting Hill Gaten metroasemalla odottaen punaisen linjan metroa Oxford Circukselle päin. Laiturille valui yhä enemmän ihmisiä, ja Harry tarkkaili heitä aikansa kuluksi. Muutaman metrin päässä aukosta seisoi nuori, pitkä ja hoikka mies tyylikkäissä vaatteissa selin Harryyn pidellen oikeassa kädessään isoa vihreää sateenvarjoa. Miehen kiiltävänahkainen kenkä naputti kärsimättömästi lattiaa, ja hänellä olivat epätavallisen vaaleat, miltei olkapäille ulottuneet hiukset.
Hetkinen. Hän vaikuttaa tutulta.”Malfoy?”
Nuori mies kääntyi hitaasti.
”Potter?”
Harry ja Draco eivät olleet tavanneet kahteen vuoteen. He mittailivat toisiaan katseillaan, kumpikin oli muuttunut ulkoisesti, ja sisäisesti myös, mutta sitähän he eivät ensisilmäyksellä voineet nähdä.
Harry ei tiennyt miksi oli puhutellut Dracoa, mutta sitten hän muisti ennustuksen.
Ehkä nyt olisi aika?”Öh, päivää. Tai iltaa siis, kellohan on jo kuusi”, Harry sanoi, koska ei halunnut Dracon vielä lähtevän.
”Hyvää iltaa vaan sinullekin. Mistä johtuu näin yllättävän kohtelias tervehdys?” Draco kysyi pieni virne kasvoillaan.
Heidän kahden välillä oli vieläkin useampi metri, ja ihmisiä kulki heidän välistään.
”Oikeastaan minulla on asiaa sinulle”, Harry sanoi ja hämmästeli tapaa, jolla Dracokin puhui hänen kanssaan. He eivät olleet vaihtaneet vielä yhtään ilkeää sanaa.
Lähestyneen metrojunan ääni kuului tunnelista, ja ihmiset menivät lähemmäs reunaa. Tunnelista puhalsi voimakas ilmavirta, joka heitti Dracon vaaleat hiukset sekaisin. Vaunun ovet aukesivat ja Draco vilkaisi sinnepäin, muttei noussut sisään. Sen sijaan hän otti neljä askelta kohti Harrya samalla asetellen hiuksiaan paremmin.
”Mitä asiaa?”
”Se on aika pitkä, tai ei pitkä, mutta iso juttu. En oikein haluaisi kertoa sitä tässä”, Harry sanoi ja tutkaili Dracon vaatteita.
Koska he olivat jästi-Lontoossa, kummallakaan ei ollut velhovaatteita. Dracolla oli pitkä, musta ja kapea nahkatakki ja harmaat kapeat housut. Takin alta näkyi vihreä kauluspaita. Draco näytti miettivän jotain. Hän kallisti päätänsä hieman ja
naputteli kynsillään sateenvarjonsa kahvaa. Harryn vaatteet olivat tavallisemmat: farkut ja napillinen musta takki.
”Mikä sitten olisi paikka, jossa sen voisi kertoa?” Draco kysyi.
Harry mietti, mutta ei keksinyt mitään paikkaa. Hän halusi jutella Dracon kanssa rauhassa, mutta toisaalta hän ei uskaltanut lähteä tämän kanssa pois ihmisten ilmoilta, sillä Harry ei luottanut Dracoon.
”Missä sinä asut?” Draco kysyi.
Harry ei tiennyt olisiko sitä viisasta kertoa toiselle. Vaikka Voldemort oli lopullisesti poissa ei velhomaailmassa ollut vieläkään täysin turvallista. Ja Draco oli kuitenkin kasvanut Lucius Malfoyn perheessä. Harry ei silti uskonut edessään seisovan nuoren miehen ikinä olleen kuolonsyöjä. Vaikka Draco oli ollut inhottava koulussa ei maailma todellakaan jakautunut hyviin, kiltteihin ihmisiin ja pimeän puolen velhoihin. Jokin Dracossa vain sai Harryn luottamaan toiseen.
”Tässä aika lähellä. Kaksi kilometriä tästä pohjoiseen.”
”Outoa, ettemme ole nähneet ennen. Asun myös tässä lähellä, olisikohan puoli kilometriä länteen”, Draco sanoi.
”Muutin vasta äsken. Asuisin mieluummin Viistokujalla, mutta sieltä on niin vaikeaa löytää asuntoa. Ja oikeastaan pidän tästä Lontoosta. Hyde Park on sopivasti tässä lähellä, käyn aika usein kävelemässä siellä.” Harry ei tiennyt miksi hän sillä tavoin kertoili asioistaan Dracolle. Toinen tuntui jollain tavalla kasvaneen, eikä hän enää repinyt Harryn hermoja riekaleiksi.
”Niinpä. Mennään sitten asunnollesi. Oikeastaan olin menossa kaupungille, mutta sen ehtii tehdä myöhemminkin”, Draco sanoi sen kuuloisesti että asia oli päätetty.
”Mennään sitten”, Harry toisti ja nousi tuoliltaan.
Harry ja Draco lähtivät ulos asemalta, ja kohtasivat ulko-ovella sateisen sään. Draco avasi sateenvarjonsa.
”Tuletko tänne alle, kastut muuten?”
Harry katsoi Dracoa hämmästyneenä.
Milloin muka Draco on välittänyt siitä miten minulle käy? Harry ei osannut muuta kuin pudistella päätään. Draco kohautti olkiaan ja sanoi: ”Ei sitten. Mihin tästä?”
Harry osoitti oikealle ja he lähtivät kävelemään puhumatta koko matkan aikana mitään. Kun he tulivat valkoisen kerrostalon eteen, pahasti kastunut Harry sanoi heidän olleen perillä.
”Ihan kiva. Ei tosin yhtä hieno kuin minun”, Draco sanoi katsellen taloa.
Harry ja Draco nousivat kahdet portaat, ja Harry avasi oven asuntoonsa. Se oli niukasti kalustettu pieni yksiö. Asunnossa oli keittiön ja olohuoneen yhdistelmä, sohva ja pieni määrä keittiökalusteita. Kirjahyllyn vierestä lähti ovi huoneeseen jossa Harry nukkui. Eteisestä pääsi myös vessaan.
”Onpas tämä pieni. Ja jästimäinen, ei mitään siihen viittaavaa että olisit velho”, Draco sanoi vilkuillen ympärilleen ja asetti sateenvarjonsa ja takkinsa naulakkoon roikkumaan.
”Niin, mutta ainakin tämä on omani. Enkä ole jaksanut panostaa sisustukseen, sain liiallisesta sisustamisesta tarpeekseni niiden vuosien aikana kun asuin tätini perheen luona.”
”Ei vaikuta ihan siltä että täällä asuisi poika-joka-elää joka tuhosi tiedät-kyllä-kenet. Hyvin hoidettu muuten se Voldemortin juttu”, Draco sanoi ja virnisti, aivan kuin olisi onnitellut Harrya hyvin menneestä kokeesta.
”Sanot hänen nimensä?”
”Vain pelkurit eivät sano. Ja hänhän on jo poissa.”
”Niin.”
Harry käveli jääkaapille.
”Haluatko jotain syötävää tai juotavaa?” hän kysyi.
”Ei kiitos.”
Harrya hymyilytti heidän tapansa puhua toisilleen kohteliaasti. Kukapa olisi arvannut muutama vuosi sitten että Draco Malfoy olisi Harry Potterin luona kyläilemässä näinkin sivistyneeseen tyyliin. Harry sulki kaapin oven ja viittasi Dracon istumaan vakosamettipäällysteiselle punaiselle sohvalle. Hän istui toisen viereen, jättäen kuitenkin reilun matkan heidän välilleen.
”No, mikä sinun asiasi oli?” Draco kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen katsellen pienestä ikkunasta ulos sateista taivasta.
”Tiedäthän sinä mitä ennustukset ovat?” Harry kysyi.
”Tiedän, en minä nyt niin tietämätön ole. Ja luulen että tiedän mitä asiasi koskee”, Draco sanoi ja kääntyi katsomaan suoraan Harryn silmiin.
Harry tutkaili hetken Dracon ihmeellisiä silmiä, metallinharmaita ja tummien pitkien ripsien kehystämiä.
”Eli siis tiedät, että meille on laadittu ennustus?”
Draco nyökkäsi.
”Isäni kertoi, hän näki sen silloin taikaministeriössä ollessaan, muttei voinut ottaa sitä. Tietenkin ennustuksen voi noutaa vain se, jonka nimi siinä on. Harmi, olisin halunnut tietää mitä siinä oli.”
”Sinäkään et siis tiedä mitä ennustuksemme piti sisällään?” Harry kysyi ja tunsi itsensä turhautuneeksi. Hän oli luullut Dracon tietävän edes jotain.
”En tiedä”, Draco sanoi ja pudisti hitaasti päätään. Hänen vaaleat hiuksensa valahtivat korvan takaa oikean silmän päälle, eikä Harry pystynyt tulkitsemaan hänen ilmettään täysin. Harry oli hieman kateellinen Dracon hiuksista, hänen omansa olivat villiintyneet sateessa entistäkin enemmän.
Hetken molemmat tuijottivat seinään miettien asiaa. Sade ropisi ikkunaan tauotta.
”Emme varmaan saa ikinä tietää mitä siinä ennustuksessa sanottiin. Ja mitä väliä sillä toisaalta on? Itsehän me tekomme määräämme. Minun käsittääkseni kaikki ennustukset eivät toteudu?” Draco sanoi rikkoen hiljaisuuden.
”Taidat olla oikeassa. Toisaalta, haluaisin kyllä tietää mitä se ennustus koski. Olen miettinyt sitä jo monta vuotta.”
”Niin minäkin. Ennen luulin että se olisi ollut suunnilleen ’heidän kahden on määrä olla ikuisia vihamiehiä’ ja siinä se. Mutten usko siihen enää, vaikka minun on vieläkin vaikea olla samassa huoneessa kanssasi.”
Harrysta Dracon viimeinen huomautus ei kuulostanut kovin uskottavalta. Draco näytti viihtyvän vallan mainiosti siinä vakosamettisohvalla.
”Minäkään en usko että ennustus sisälsi tuon sanoman. Ainakin nyt voisin sanoa, etten vihaa sinua. On kulunut jo niin paljon aikaa, että sellaiset tunteet ovat jo päässeet vähän hiipumaan”, Harry sanoi hymähtäen. Kouluaikainen tappelu Dracon kanssa huvitti häntä sillä hetkellä suuresti.
”No, entäs vaikka kateus? Jos sinun on ennustettu olevan ikuisesti kateellinen minulle?” Draco ehdotti myös hymyillen.
”En minä ole sinulle kateellinen mistään”, Harry sanoi nopeasti.
Ehkä vähän ulkonäöstä, ja tuosta tyylitajusta.”No tuskin sellaisia ennustuksia edes laadittaisiin. On muuten aika järjetöntä miettiä sen ennustuksen sisältöä. Ensinnäkin, se on voinut tapahtua jo. Toiseksi, en tiedä millaisista aiheista ennustuksia on, mutta mitä jos ennustuksemme olisi koskenut jotain aivan turhanpäiväistä asiaa. Esimerkiksi ’Harry Potter ja Draco Malfoy kävelevät toisiaan vastaan Viistokujalla’ ei ole kovinkaan maatamullistava asia”, Draco sanoi yrittäen matkia professori Purunurmion ääntä silloin kun tämä näytteli ennustavansa tylypahkalaisten kurjaa tulevaisuutta.
Jälleen Harry tunsi olonsa turhautuneeksi. Oli totta, että ennustus saattoi koskea mitä vain, tai olla jo toteutunut.
”Luultavasti emme saa ennustuksemme sisältöä koskaan selville. Ja voihan tosiaan olla niin, että se ei käsitellyt mitään tärkeää”, Harry sanoi ja painoi sormillaan silmiä niin kovasti kiinni, että sattui.
Olisin vain niin kovasti halunnut tietää. Nyt mietin asiaa varmasti koko loppuelämäni. Kun Harry avasi silmänsä, hän hätkähti. Draco oli äänettä siirtynyt istumaan niin lähelle Harrya, että jos hän olisi tullut vielä sentinkin lähemmäs, he olisivat koskettaneet toisiaan. Dracon kapeat kasvot olivat erittäin lähellä Harrya, ja noilla kasvoilla oli ilme, joka ei kertonut mitään.
”Minulla on vielä yksi ajatus siitä, mikä meidän kohtalonamme voisi olla”, Draco sanoi hiljaisella äänellä. ”Se, onko se oikea, selviää yhdellä keinolla.”
”Millä keinolla..?” Harryn kysymys hiipui loppua kohden, kun Dracon kasvot tulivat yhä lähemmäs.
Dracon huulilla käväisi hymy ennen kuin ne painautuivat Harryn huulille. Suudelma oli pitkä, lämmin ja viipyilevä, sellainen johon Harry ei ollut uskonut Dracon kykenevän. Draco oli aina ollut niin kylmä, jollakin tapaa tunteeton. Samalla kun Harry hämmästeli sitä seikkaa, että hän jollain tapaa nautti. Draco oli paljon parempi suutelija kuin vaikkapa Cho, vaikka Harry ei edes välittänyt pojasta. Dracon huulet olivat uskomattoman pehmeät, eikä Harry voinut olla hiukan liikuttamatta omiansakaan. Harry oli sulkenut silmänsä, eikä maailmassa tuntunut olevan mitään muuta kuin Dracon poskien lämpö ja heidän kahden huulet toisiaan vasten.
Draco vetäytyi hieman taaksepäin, ja irroitti kätensä Harryn käsivarresta. Harry ei ollut edes huomannut, että Draco oli tarrautunut häneen sillä lailla.
Harry ja Draco jäivät katselemaan toisiaan. Harry yritti hengittää syvään saadakseen ajatuksensa kasaan.
”Tuolla keinolla. Uskoisitko sinä ajatukseen, että meidän on ennustettu pitävän toisistamme?
Sillä tavalla?”, Draco kysyi varovaisesti. Hänen harmaissa silmissään välkähti hieman.
Harry oli täysin lamaantunut. Vaikka äskeinen hetki oli ollut ihmeellinen, ei hän halunnut myöntää sitä itselleen, eikä Dracolle.
”Ei, en usko niin.”
”Oletko aivan varma?”
”Olen kai.”
”Kai?”
”Olen aivan varmasti, en tiedä mistä tuo ’kai’ tuli!” Harry yritti väittää.
Draco näytti hieman pettyneeltä, jos Harry vain tulkitsi hänen ilmeensä oikein. Draco siirtyi hieman kauemmas sohvalla.
”Äskeisessä ei siis ollut sinun mielestäsivmitään taikaa? Mahdollisuutta?”
Harryn teki mieli toisaalta huutaa myöntävä vastaus. Taikaa, sitä oli varmasti ollut. Ei taikasauvoista lähtevää taikaa, vaan ihmisten välistä taikaa. Hän sulki silmänä, pudisti päätään ja lähes repi hiuksiaan. Jos Harryn silmät olisivat olleet auki, hän olisi nähnyt Dracon kasvoilla ilmeen, jota hän ei ollut ikinä nähnyt. Hieman surumielisen.
”Ai. Luulen että lähden nyt. Emme me kai saa ennustuksen arvoitusta ikinä selvitettyä”, Draco sanoi ja Harry tunsi hänen nousevan sohvalta. Harry kuuli askeleet, sitten ääniä eteisestä ja lopulta kiinni paiskahtaneen oven äänen.
Harryn olo tuntui tyhjältä. Ennustus ei häntä juuri harmittanut, vaan Draco. Harrysta tuntui että hän oli aiheuttanut Dracolle jotenkin huonon mielen. Harry ei enää hämmästellyt sitä, että hän pystyi kokemaan myötätuntoa Dracoa
kohtaan. Sinä iltana he olivat olleet täysin riidatta, eikä Harrylla tosiaan ollut enää yhtäkään vihaista ajatusta toista kohtaan. Harry päätti lähteä vessaan huuhtelemaan päätänsä vedellä.
Ehkä minun ajatukseni vähän selviävät tästä.Matkalla vessaan Harry kulki naulakon ohi. Naulakossa roikkui vieläkin vettä tiputellut Dracon sateenvarjo.
Tuleekohan Draco hakemaan sitä? Vai pitäisikö minun palauttaa se hänelle? Tuo näyttää kalliilta.Harry mietti hetken, mutta otti sitten avaimet pöydältä ja lähti nopeasti ulos rappukäytävään, ettei Draco ehtisi kovin kauas. Harry juoksi portaat alas ja avasi ulko-oven. Sade oli jo loppunut, ja ilma tuoksui raikkaalta. Pieni Dracon silmien värinen perhonen oli lähtenyt lennolle.
”Odota!”, Harry huikkasi Dracon loittonevalle selälle. ”Unohdit sateenvarjosi!”
Draco kääntyi huudon kuullessaan ja lähti kävelemään kohti Harrya. Kun hän otti varjonsa Harrylta, hänen kasvojensa ilme oli jälleen täysin ilmeetön, kovetettu.
”Kiitos.” Draco lähti kävelemään uudestaan Harryn talosta poispäin.
Ajattelematta mitä teki, Harry sanoi jo: ”Älä mene vielä. Jos vaikka tulisit teelle tai jotain.”
”Mitä teetä sinulla on?” Draco oli pysähtynyt muutaman askeleen päähän Harrysta.
”En minä sen merkkiä tiedä. Jotain ihan hyvää kuitenkin, ostin sitä ihan teekaupasta enkä mistään marketista.” Harry katseli kuinka perhonen pyöri nyt Draco ympärillä. Hymy oli palannut takaisin vaalean pojan huulille, ja tämä kääntyi ja nyökkäsi hyväksyvästi.
***
”Tuossa.”
”Kiitos.” Draco otti vastaan höyryävää teetä täynnä olleen mukin ja otti teestä kulauksen pidellen mukia vasen pikkusormi koholla.
”Onko hyvää?”
”Olen parempaakin juonut, mutta menettelee.”
Harry ja Draco olivat asettuneet istumaan pöydän vastakkaisille puolille. Kun Harry oli laittanut teetä Draco oli vain istunut paikallaan katsellen toisen toimia. Harrya pojan katse oli häirinnyt, hän oli tuntenut itsensä hermostuneeksi ja pelännyt näyttävänsä typerältä.
Dracon olemus on aina niin hallittu. Tosin tänä iltana hänen kuorensa on vähän rakoillut.He joivat teensä hiljaisuuden jälleen vallitessa. Kun Draco laski mukinsa viimeistä kertaa pöydälle, hän kysyi: ”Voisinko nähdä huoneen, jonka ovi on tuossa sohvan hyllyn vieressä?”
”Nukun siellä. Ei siellä ole muuta kuin sänky ja pöytä.”
”Silti. Olen hieman utelias ihminen”, Draco sanoi virnistäen kauniisti niin että valkeat hampaat välkähtivät.
”No mennään sitten. Siellä on kyllä hieman sotkuista, en ole pedannut sänkyäni.”
Puutuolit raapivat lattiaa, kun pojat nousivat. Harry avasi oven huoneeseensa ja Draco astui sisään.
”Pidän tästä huoneesta enemmän kuin tuosta toisesta. Täällä on velhomaisempi ilmapiiri”, Draco sanoi katsellen liikkuvia kuvia joita Harry oli ripustanut seinälle. Pöydällä oli myös taikaesineitä, ja auki retkottaneesta kaapinovesta näkyi velhonkaapuja.
Harry vain seisoi ovella osaamatta tehdä mitään. Draco istuutui sängylle,
taputti paikkaa vieressään ja sanoi: ”Tule tänne.”
Harry totteli ja istuutui parinkymmenen sentin päähän Dracosta.
”Oletko vieläkin sitä mieltä, että se arvaukseni ennustuksen sisällöstä oli täysin väärä?”, Draco kysyi purren alahuultaan ja katsoen vakavana.
Harry oli miettinyt asiaa illan mittaan, muttei ollut vieläkään täysin varma.
”Ehkä tarvitsin vähän jotain varmistusta vielä mielipiteelleni. Tai siis, jotain kokeilua siihen malliin mitä tunti sitten tapahtui? Sitten voisin ehkä sanoa varmasti”, Harry takelteli. Mutta hänen oli pakko myöntää itselleen, että Dracossa oli sitä jotain mikä vaan sai hänet pyörälle päästään.
”Selvä on, sopii minulle.”
Draco tarttui varovaisesti kiinni Harryn kasvoista. Harry tunsi Dracon lämpimän hengityksen ihollaan, ja vaaleat hiukset kutittivat hänen poskeaan. Suudelma oli edellistä kiihkeämpi ja syvempi, ja lämpöä siinä oli ainakin kaksinkertaisesti. He kietoivat kätensä toistensa ympäri, ja Harry oli joka hetki varmempi siitä ettei halunnut irroittaa. Hänen niskansa meinasi taittua, eikä hän saanut happea, mutta millään ei ollut mitään väliä paitsi Dracolla. Useiden pitkien minuuttien jälkeen Harry ja Draco kaatuivat sängylle huohottaen. Molempien kasvoilla oli leveä hymy. Harry irtaantui Dracosta pystyäkseen puhumaan kunnolla.
”Luulen että se sinun teoriasi ei sittenkään olisi hullumpi.”
Draco vain hymyili, ja silmät välkehtivät ilosta.
***
”Tiedätkö mitä?”
”No?”
”Ilman sitä ennustusta emme varmaan ikinä olisi päätyneet tähän.”
”Emme niin.”
”Jos se oikeasti koski tätä näin, niin se oikeastaan johdattelikin meidät tähän.”
”Niin se taisi tehdä.”
”Muta kyllähän ihminen aina määrää omasta kohtalostaan. Ainakin minä.”
”Äh, koko juttu on niin monimutkainen, etten jaksa ajatella.”
”En minäkään. On paljon mukavampiakin asioita kuin ajatteleminen."
