Author: maisamiisa
Title: I don’t love you
Rating: S
Genre: het (omg!), angst songfic
Pairing: Severus Kalkaros/Hermione Granger
Disclaimer: en omista hahmoja enkä biisiä, se on My Chemical Romancen I don’t love you.
A/N: joo, Flora Chubb-Bagginsin haste kirjoittaa HG/SK:ta tällä biisillä, joten tässä nyt sitten tää. n_n
“Tämä ei toimi näin.”
Totta kai me molemmat sen tiesimme, me tiesimme, ettei se toimisi näin, mutta silti me molemmat yritimme tahoillamme. Sinä halusit saada tämän toimimaan, samoin kuin minä, mutta silti se ei toiminut, minä tiesin sen. Silti sanasi tuntuivat iskulta vasten kasvoja.
Ei kukaan sitä olisi hyväksynyt, vaikka olisi tiennytkin. Se oli epänormaalia, se oli sairasta, ja silti, tai ehkä siksi, se tuntui vaan niin... oikealta. Hyvältä. Turvalliselta. Joltain sanoin kuvaamattomalta.
Se oli silloin, kun sinä vielä kestit ne paineet. Ei se ollut normaalia, että opettaja tuntee niin kovaa vetoa oppilaaseensa. Ei se ole normaalia, se on rikollista, mutta silti sinä kestit sen. Sinä et koskaan valittanut salaisista tapaamisista, joita jouduit selittelemään, ja joita minäkin jouduin selittelemään. Kukaan ei koskaan epäillyt mitään, sillä me kohtelimme toisiamme luokassa juuri niin kuin aiemminkin. Kukaan ei ymmärtänyt mitään.
"Tämä ei toimi näin."
Niin sinä sanoit, ja oikeassa olit. Tämä ei toimi näin. Vaikeaa hyväksyä, mutta pakko kai. Minä kysyin, olisiko mahdollista saada se toimimaan, mutta sinä sanoit, että ei. Minä kysyin syytä.
"En rakasta sinua." Kolme sanaa, jotka murskaavat koko maailman, vaaleanpunaiset pilvilinnat, joita rakentelin kanssasi. Eivät ne tietenkään olisi kestäneet yhtäkään suurempaa tuulenhenkäystä, mutta sinun kolme sanaasi romuttivat ne aivan kokonaan.
Minä ihmettelin sinun sanojasi. Miten voi olla niin, että sinä ajattelet niin? Minä muistin, miten sinä vakuutit edellisellä viikolla rakastavasi minua. Sinä vakuuttelit, että sinä kestät minun kanssani mitä tahansa. Sinä sanoit vaikka mitä, ja sitten suutelit minut tainnoksiin. En minä osannut väittää vastaan, kun en osannut edes ajatella, että se voisi olla niin, että sinä et rakastaisikaan minua. Silloin minä olin vielä varma, että sinä rakastat minua. Ehkä sinä rakastit minua vielä silloin, mutta et enää, tai ehkä sinä olet taitava okklumoija, kuten minäkin. Niin tai näin, sinä sanoit, että sinä et rakasta minua. Enää.
"En rakasta sinua enää. En samalla tavalla kuin ennen." Ne sanasi saivat silmäni laajenemaan, odotin, että hymyilisit vinosti, kaappaisit minut syliisi ja sanoisit, että ei tietenkään, tietenkin sinä minua rakastat, mutta ei. Minä istuin Rosmertan pubin yläkerran huoneessa, jonka sinä olit varannut kahdelle. Sinulle ja minulle. Huoneessa oli suuri, puupäätyinen parisänky ja kaksi yöpöytää, sekä yksi pöytä ikkunan edessä. Sillä pöydällä oli hopeinen hiusharja, minä olen pitänyt sitä usein kädessäni ja muistellut sinua.
"Minä en rakasta sinua." Minä en edes tiedustellut syytä tähän, minä en kyennyt. Tuntui kuin joku olisi varastanut äänijänteeni, auoin suutani kuin kala kuivalla maalla. Sinä näytit kylmältä ja etäiseltä. Se ei ollut sinulle normaalia, tai oli se, oppituntisin se oli normaalia, sillä sinun piti esittää, niin minunkin piti. Mutta se ei ollut normaalia, että me olimme huoneessa ihan kahden, sinä seisoit edessäni ja minä istuin parisängyn laidalla. Sinä tuijotit kattoon.
"Mene pois", sihahdin silloin huulieni välistä. "Mene pois." Sinä ojensit kättäsi kohti minua, mutta minä läppäisin sen pois. "Mene pois." Työnsin sinua kauemmaksi itsestäni, sinä irvistit pienesti. Minä en halunnut katsoa sinua ja muistaa sitä, mitä meillä oli joskus aikaisemmin.
"Näkemiin." Hyvästi olisi ollut osuvampi sana, mutta et sinä sitä tajunnut. Tai näkemiin taisi kuitenkin olla oikea, en minä tiedä. Meillä olisi kuitenkin kaksi vuotta edessä tässä koulussa, yhdessä, samoilla oppitunneilla. Minä en tiennyt, miten olisi mahdollista, että minä pystyisin olemaan niillä tunneilla. Järkevä puoleni toisteli, että minä olen vahva enkä säiky yhtä ainoaa ihmistä, joka kertoo, ettei rakasta minua.
"Sano se vielä kerran", minä pyysin, kun sinä olit jo ovella.
"Mikä?"
"Se... että et..."
"Minä en rakasta sinua."
"Häivy", huusin ja heitin sinua lähimmällä käteen osuvalla esineellä.
"Anteeksi", sinä sanoit vielä ovelta, mutta minä paiskasin sinua kirjalla, joka oli yöpöydällä, kirjanmerkki oli siististi kirjan välissä, mutta se jäi puolitiehen, kun kirja pamahti kaapinoveen. Sinä katsoit minua vielä kerran surullisesti, avasit oven, astuit ulos, jätit minut yksin.
'Minä en rakasta sinua.'
Minä rakastan sinua, Hermione Granger.
Well, when you go
Don't ever think I'll make you try to stay
And maybe when you get back
I'll be off to find another way
When after all this time you still owe
You're still the good-for-nothing I don't know
So take your gloves and get out
Better get out
While you can
When you go
Would you even turn to say
"I don't love you
Like I did
Yesterday"
Sometimes I cry so hard from pleading
So sick and tired of all the needless beating
But baby when they knock you
Down and out
It's where you oughta stay
When after all the blood that you still owe
Another dollar's just another blow
So fix your eyes and get up
Better get up
While you can
When you go
Would you even turn to say
"I don't love you
Like I did
Yesterday"
Well come on, come on
When you go
Would you have the guts to say
"I don't love you
Like I loved you
Yesterday"
I don't love you
Like I loved you
Yesterday
A/N: kommentit ois <3
