5.osa olisi sitten tässä. Nämä on sitten taas sellaisia pieniä pätkiä elämästä. Tämän jälkeen päästäänkin sitten jouluun
(On sitten betaamaton versio, kun täksi päiväksi lupasin. Betattu tulee sitten, kun ihanainen W ilmaantuu paikalle)
Jees ja sitten vielä semmoinen asia, että Amelia on Amanda ja toisin päin xD Nauroin katketakseni, kun huomasin että kolmessa viime osassa tyttö on kulkenut Amandana.
”Ei vieläkään mitään siitä taikaministeristä”, Rose sanoi laskien päivän lehden käsistään. Albus yritti näyttää kiinnostuneelta, mutta velhoshakki Scorpiusta vastaan vei voiton viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sai toisen pojan tornin syötyä. Scorpius näytti mietteliäältä, kun koitti keksiä seuraavaa siirtoaan ilman, että häviäisi koko pelin.
Rose pyöritti silmiään ja päätti jättää pojat omiin oloihinsa. Tyttö suuntasi omaan makuusaliinsa, vaikka tiesti, että Lucretialla olisi vieläkin kova vouhotus päällä edellisen viikon huispausottelusta. Se, että taikaministeri oli kadonnut oli yksi asia, mutta toinen oli se, ettei kukaan ollut huomannut ensimmäiseen puoleen tuntiin katsomoiden yllä leijuvaa merkkiä. Aikuiset olivat olleet kauhuissaan asiasta lasten ihmetellessä asiaa. Pääkallo ja käärme, mitä ihmeellistä siinä oli? Lapset oli hoputettu nopeasti linnaan sisään kaikkien aikuisten kadotessa mahdollisimman nopeasti takaisin töidensä pariin. Suhteellisen monen sukulaiset olivat tekemisissä ministeriön kanssa, joten paikalle olivat jääneet vain muutaman toisluokkalaisen sukulaiset.
Rose löysikin Lucretian kertomassa muille toisluokkalaisille tytöille omaa kertomustaan edellisestä sodasta, siitä, missä hänen äitinsä oli kuulemma ollut mukana taistelemassa. Rose tuhahti, hän oli kyllä kuullut aivan toisenlaisen version humalaiselta isältään kesällä, kun tyttö oli kertonut minkä nimisiä koulukavereita hänellä oli. Lucretian äiti oli kuulemma lähtenyt sotatantereelta ensimmäisenä pois kovaan ääneen kiroillen. Antakoon Lucretian luulla, että hänen äitinsä oli jonkinlainen sankari.
Rose tervehti muita tyttöjä ja käpertyi omaan sänkyynsä lukemaan seuraavan päivän lukuläksyä. Järkytys ei ollut näköjään koulun opettajiin vaikuttanut mitenkään; sen verran paljon läksyjä heille tuli.
~
Al, Scorpius, Marius ja James istuivat päät yhdessä kirjastossa. He olivat nähtävästi löytäneet jotain kovinkin erikoista. Välillä joku nelikosta kikatti hieman tyttömäisesti, mutta nopeasti toiset hiljensivät tämän. Aivan kuin kartasta olisi muka voinut kuulla ääniä.
”Katsokaa!”
”Minä tiesin, minä tiesin!” James kiljahti saaden toiset taas hyssyttelemään tätä.
”Kuka se on?” Albus kysyi tunkien kasvojaan vieläkin lähemmäs karttaa. Scorpius työnsi toisen pois edestään ja sanoi:
”Anna minä katson, minulla on parempi näkö.”
”Niin vissiin”, pojat alkoivat repiä karttaa toisiltaan, kunnes se räsähti epämukavan kuuloisesti yhdestä reunasta. James poimi kartan omiin käsiinsä, katsoi sitä tarkasti ja virnisti toisille.
”Amelia Bulstrode”, hän kuiskasi. Toiset katsoivat häneen suut auki.
”Oikeasti?” Marius kysyi.
”No katso vaikka itse!” James sanoi törkäten kartan Mariukselle, joka katsoi sitä silmät suurina.
”Onko se totta?” Albus vahvisti serkultaan. Marius nyökkäsi, minkä jälkeen kaikki neljä hihittivät kuin heikkopäiset.
”Euan tulee kuulemaan tästä vielä kauan”, James sai sanottua nauramisensa lomasta. Kartassa oli kaksi pientä pistettä neljännen kerroksen luutakomerossa.
~
”Etkö sinä nyt vieläkään ymmärrä tuota?” Rose kysyi, kun Scorpius ei kolmannellakaan kerralla osannut tehdä loitsujen läksyjään oikein. Poika vajosi istumaan pehmeään nojatuoliin murjottaen sanaakaan sanomatta.
”Anna minä näytän”, tyttö sanoi repien toista ylös tuolistaan.
”Ei sinun tarvitse”, Scorpius vastasi irroittaen tytön pihtiotteen itsestään.
”Sinä et opi muuten”, Rose ilmoitti sellaisella äänellä, ettei hänelle kannattaisi käydä sanomaan vastaan.
”Opin. Katso”, Scorpius sanoi huitoen taikasauvallaan uhkaavan huonosti.
”No?” Rose kysyi katseltuaan hetken pojan heilumista. Poika huitoi sauvalla niin, että olisi voinut puhkaista jonkun silmän jos toisenkin.
”Antaa olla, näytä nyt sitten”, Scorpius myöntyi vastahakoisesti vihdoin ja viimein.
”Hyvä”, tyttö innostui aina, kun pääsi opettamaan muita. Muut eivät välttämättä olleet aina niin innoissaan tytön opetuksista kuin tämä itse, mutta he olivat ainakin sen verran oppineet, ettei hänelle kannata paljoa hangoitella vastaan.
Eipä aikaakaan, kun Scorpius vihdoin ja viimein onnistui muuttamaan hiiren appelsiiniksi. Seuraavaksi Rose kääntyi serkkunsa puoleen, joka nuokkui oleskeluhuoneen sohvalla.
”Al?”
”Mjötööh?” poika mumisi.
”Osaatko sinä tämän läksyn nyt?”
”En”, poika tajusi heti sanottuaan, että tuo edellinen sana oli viimeinen, mikä hänen olisi pitänyt päästää ilmoille. Myöskin Albus oppi läksyn seuraavan puolen tunnin aikana, hän ei edes jaksanut sanoa vastaan, kun Rose pakotti hänet viidettä kertaa todistamaan, että osaisi tehdä taian oikein.
~
Albus ja Rose menivät virnistellen seuraaviin huispausharjoituksiin. Albus ei ollut kyennyt olemaan hiljaa Euanin ja Amelian luutakomeroseikkailuista serkulleen, joten myös Rose tiesi, ketkä pojat olivat nähneet kartalla.
He tarkkailivat tilannetta molempien osapuolien kannalta, mutta kumpikaan ei käyttäytynyt millään tavalla oudosti. Euan oli oma juro itsensä Amelian höpötellessä lähes suu vaahdossa aiheesta kuin aiheesta.
”Minä haluan tietää, mitä tässä on meneillään”, Rose kuiskasi Alexin kertoessa päivän ohjelmasta.
”Minä myös, mutta nuohan ovat ihan normaalisti. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan”, Albus kuiskasi takaisin.
”Al, oletko sinä ihan varma, että ne olivat nuo kaksi?” tyttö kysyi osoitellen Euania ja Ameliaa. Albus nyökytteli.
”Luutakomerossa?”
Albus nyökytteli niin lujaa, että Alexin oli pakko kysyä, oliko pojalla kaikki hyvin. Tällä kertaa poika nyökytteli hieman rauhallisemmin virnistäen.
”Minä keksin!” Rose hihkaisi juuri ennen kuin he nousivat maasta. Albus näytti kysyvältä, mutta Rose vain selitti, että pojan tulisi odottaa harjoitusten loppuun asti.
Albus oli koko tunnin aivan täpinöissään, eikä meinannut kyetä keskittymään lentämiseen ollenkaan, saati sitten vielä pelaamiseen. Vihdoin he pääsivät takaisin maahan ja juuri sillä hetkellä Rose kailotti kovaan ääneen:
”Minä kuulin, että Vorolla on neljännen kerroksen luutakomerossa sellainen valvontakamera!” Albus seurasi, kuinka Euan ja Amelia vilkaisivat toisiaan ihmeissään.
”Jos joku ei tiedä, mikä se on niin se tallentaa kaiken, mitä komerossa tapahtuu. Aivan kaiken”, Rose painotti viimeisiä sanoja katsoen Euaniin, minkä jälkeen hymyillen siirsi katseensa silmät suurina seisovaan Ameliaan.
”Ja sitten vielä semmoinen asia, että Scorpiuksella on sen kameran video. Ja jos joku ei tiedä, mikä se on niin siinä...” Rose ei kerennyt sanoa lausettaan loppuun, kun Euan puuttui puheeseen.
”Kyllä kaikki tietävät, mikä se on. Mitä te tahdotte siitä?”
”Hah! He olivat oikeassa!” Rose hihkaisi taputtaen käsiään yhteen.
”Minä vain haluan tietää, olitko sinä Amelian kanssa siellä komerossa?” tyttö jatkoi osoitellen korvat höröllä vähän matkan päässä seisovaa Ameliaa. Euan nyökkäsi punastuen.
”Suloista”, Rose kihersi.
Euan nosti katseensa ihmeissään.
”Mitä?”
”Se on söpöä, eipä siinä muuta. Seurusteletteko te?”
Taas Euan nyökkäsi ja sai Rosen taas taputtamaan käsiään. Albus seisoi toinen kulma koholla serkkunsa vieressä.
Söpöä? ”Eikö niin, Al?” Rose kysyi törkäten poikaa kylkeen.
”Mitä?”
”Söpöä.”
”Ööh.. No onneksi olkoon nyt sitten vaan”, Albus sanoi yrittäen hillitä iloitsevaa serkkuaan. Ennen kuin Albus raijasi Rosen pukuhuoneisiin, sanoi hän vielä iloisesti hieman pöllämystyneelle Euanille:
”Mitään videota ei ole olemassa. Halusimme vain varmuuden siitä seurusteletteko te.”
Albus näki, kuinka Amelia hivuttautui Euanin viereen kysymyksineen. Poika myös näki, kuinka tytön kasvoille nousi punastus. No ehkä se on vähän söpöä, hän ajatteli mennessään pukuhuoneen ovista.
~
”Kaikki ovat vieläkin paniikissa?” nainen kysyi hymyillen.
”Totta kai, he kuvittelevat sen merkin tarkoittavan jotain muutakin kuin sitä, että ministeri katosi”, mies puolestaan tuhahti. Aina he riitelivät, olivat aina riidelleet ja tulisivat aina riitelemään.
”Täällä lapset ovat jo unohtaneet asian tyystin”, nainen vastasi yrittäen olla välittämättä siitä, että häntä sapetti miehen käytös.
”Lontoossa aikuiset eivät todellakaan ole unohtaneet. Kaikki odottavat uutta sotaa ja kaikkea sitä kauhua, mitä viimeksikin oli.”
Hetken aikaa oli hiljaista, pelkästään takassa rätisevät liekit näkyivät ja kuuluivat. Vihdoin nainen muisti, mistä alunperinkin heidän täytyi keskustella, hänellä oli näet ollut huono omatunto, kun ei ollut hetkeen ollut Lontooseen päin yhteydessä.
”Miten ministeri?”
”Ei erikoisuuksia, olethan sinäkin hänet nähnyt”
”Kuukausi sitten, sinä aikana on voinut tapahtua paljonkin”
”Mutta ei ole.”
”Sinä olet taas raivostuttava. Mene olemaan hyödyksi”, nainen murisi huitaisten kädellään.
”Olen enemmän hyödyllinen kuin sinä ikinä”, mies nauroi.
”Tule sinä kuule tänne viikoksikin niin olet sen jälkeen Mungossa!”
”Siihen on syy, miksi sinä olet siellä ja minä täällä. Minä inhoan lapsia”, miehen äänestä kuului väristys, kun hän puhui lapsista.
”Ja minäkö olen aina ollut niin kovin lapsiystävällinen?”
”Enemmän kuin minä.”
”Ei tästä taas tule yhtään mitään. Minä lähden arvioimaan näiden lapsinerojen ja vähemmän nerojen kokeita. Yksi onnistui polttamaan tänään puolet hiuksistaan”, nainen sanoi nousten ylös takkansa edestä.
”Minä menen sitten olemaan hyödyksi. Oikeasti hyödyksi, sinä vain leikit opettajaa”, mies irvaili ennen kuin katosi.
”Kohta tämä on ohi ja minun ei enää ikinä tarvitse nähdä tuota ääliötä. Ei enää ikinä”, naisen huulille nousi hullun hymy samalla, kun hän arvosteli hiuksensa polttaneen lapsen koetta.
