Ficin nimi: Tässä
Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst
Hahmo: Luna
Vastuuvapaus: Row'n kaikki mitä tunnistettavissa on, en tällä tienaa, leikin vain.
Varoitukset: Itsetuhoisuus
Yhteenveto: Vaikka hiljaisuus on juhlaa, ei elämä tässä sitä ole.
Kirjoittajalta: 12+, sanat lopussa.
TässäPainajaisista huolimatta Luna herää melkein virkeänä uuteen aamuun. Hän koettaa hymyillä Ollivanderille ja nähdä kauniin päivän, vaikka kivet hiertävät jalkoja hänen kävellessään tyrmän laidalta toiselle. Aamiaiseksi on vettä ja hapanta leipää, sen näkeminen etoo melkein yhtä paljon kuin syöminen. Melkein olisi parempi olla ilman, mutta toisaalta hän on jo niin väsynyt vähästä ruuasta, että ei tahdo kokeilla syömislakkoa.
Kun hän nousee pitääkseen itsensä liikkeessä, hän näkee miten haarojen välistä livahtaa hiiri. Tai ehkä rotta, se juoksee niin kovaa, ettei Luna ole varma. Minne sinä menet? Luna miettii, miettii, että seuraisi jos vain voisi.
Hetken jaloiteltuaan Luna palaa omaan nurkkaansa ja sulkee silmänsä. Ollivander nakuttaa seinää toisella puolella kuin viestejä lähettäen, mutta Luna ei jaksa keskittyä.
Vielä ei kuulu ääniä kaukaa eikä läheltä, ei kuulosta siltä, että kuolonsyöjät olisivat murhaamassa jonkun tai tulossa kuulustelemaan heitä. Lunaa naurattaa, koska hiljaisuus tuntuu juhlalta, mutta hän ei naura, koska se veisi liikaa energiaa.
Kun Luna taas jaksaa avata silmät, aika on rientänyt eteenpäin, ja lounas on ilmestynyt tyrmään: vettä ja jotain vihreää, mitä Luna epäilee lihaksi. Kun hän puraisee, hän maistaa vain suolan, ja kiroaa, koska vettä ei ole tarpeeksi.
Tyrmän ovesta käy vieno tuulenvire ja Luna jähmettyy. Hän kuulee sihinää ja arvaa sen Pimeyden lordiksi käärmeineen. Tyrmä muuttuu viileästä jääkylmäksi, ja Luna pelkää. Hän toivoisi voivansa ilmiintyä, antaisi jokaisen atominsa siirtyä johonkin muualle, aivan sama siirtyisivätkö ne edes samaan tilaan. Hän miltei tuntee raipan iskevän selkäänsä jo nyt, odottaessaan.
Paljaat jalat painuvat maahan tiukasti, kun Luna etsii todellisuutta, johon tarttua, koska kauhukuvat tekevät hetkistä vielä tuskallisempia. Kipu salamoi jalkoja pitkin aivoihin, kun pikkukivet uppoavat jalkapohjiin, tukahduttavat veren pysymällä paikallaan. Hetken hänestä tuntuu hyvältä, kun kipu vaeltaa kehon lävitse ja palauttaa hänet maan pinnalle ja tähän hetkeen. Ja sitten usva laskee taas mieleen, upottaa hänet todellisuuden synkkyyteen.
Pimeyden lordi ei ole tulossa, eikä se hyveellisenä itseään pitävä mies, joka sanoo olevansa armollinen, koska ei kiduta heitä.
Luna kaipaa isäänsä, kaipaa tämän pörheitä hiuksia, kaipaa tämän syliin. Ehkä tämä yö antaa hänen nähdä edes unissaan jotain hyvää, muistoja isästä.
Sanalista:
1. virkeä
2. kivi
3. hapan
4. ilman
5. haara
6. juosta
7. sinä
8. ja
9. viesti
10. murhata
11. juhla
12. vihreä
13. suola
14. vieno
15. käärme
16. viileä
17. atomi
18. raippa
19. paljas
20. kipu
21. vaeltaa
22. usva
23. hyveellinen
24. pörheä
25. yö