Vaikuttaa lupaavalta. Jatkoa vaan! ^^
Kiitos! Ei ole minun tarinoihin kyllä osattu kommentoida, mutta on tää sentään ihanaa, että joku sentään. Muuten en voi parantaa tarinoitani, vaikka edellistä en kutsuisi kritiikiksi.
Mutta silti, tässä eka osa:
KaakaoPolkka
1-Go Indigo Go!
Edessäni oli valtava, ruskea tulivuori purkautumassa täysillä.Yläpuolellani minulla oli oranssi ensimmäisen luokan liidokki, "Bloody Runner". Olen purjelennolla yli SuklaaVuorien, kaikkein makeimman tulivuorien koko maailmassa!
Tehtäväni oli löytää Kultainen Panda-Suklaa tulivuoren sisällä, ennen kuin se sulaa.Asiat olisvat varmasti ihan Pis Ov Keik, ellei olisi kuumaa ja savuista täällä. Ja kaikkein pahinta, se on Tuu~LISTA.Niin Tuu~Lista, että olen melkein purjehtia pois, kuten RakettiRyhmä konsanaan!
Wooo~AAH! Lennän ohi viime auringon ja purjehdin ohi sinisen taivaaan~
Bong!Ollessani välkällä ei vielä tarkoittanut sitä, että voisin unelmoida olevani Indyana, Kaikkein Piirrettymäisin Sankari koko CityKidsissä.Pääni osui äsken vaahterapuuhun unelmoidessani. Röllin ohje miten päästä "Satumaahan" tartti minun kohdallani hiomista. Vielä.
Nimeni on Indigo Nagaretton.Minua kuitenkin kutsutaan Indyksi.Olen ruskeaihoinen, joten saattaisin ehkä tulla Afrikasta. Minä olen kuitenkin Australiasta. Minulla on oranssit, tuuheat hiukset, isot kulmakarvat ja kulmahampaat, ja mua voisi verrata aika lailla Diego Márqueziin Go Diego Go!-ohjelmasta.Näytän melkein ihan siltä! Woo~T.
Istuin nyt hiekkaisessa leikkikentässä,odottamassa Sungia. Hän on yksi ystäväni ja Kiinasta! Su~WEET.Minä kuulin siskoltani Sagarulta että Kiina on teknalogian kotimaa ja siellä oli kerran hammaslääkäri-buumi!Kaikki pitivät suusuojia kuin lääkärit Fantastic 4:rista ja aina joku aivasti, kaikki haukkoivat henkeään tunnin ajaksi tai oikeastaan niin kauan, kunnes he pääsivät ulos bussista.
"Hei, Indy! Kertoisitko nytten tarinan mulle ja Mäyrikselle?"
Se on Sung. Hän näyttää kiinalaiselta pojalta, mutta pisamilla, vihreillä ja laajoilla hiukset.Hän pitää oranssia hikinauhaa otsassa ja hänen vaatteet voitaisiin verrata saamen-tyylisiin vaatteisiin, sillä ne ovat lähes identtiset väreissä ja kuvioinnissa.Hän on aina lapsellisella tuulella kuunnella MINUN tarinoita. Wooky.Käännyin häneen ison hymyn kera, joka näytti isot kulmahampaani.
"Okki-Dokki!" Vastasin innostuneena.Sitten kerroin hänelle ja Mäyrikselle, ruskeapuna-laikulliselle mäyräkoira-patsaalle tarinan ketusta joka perusti sairaalan.
Tarina Ketuttavasta Sairaalasta.
Kerran savannilla kettu satutti jalkansa niin pahasti, että ei voinut edes juosta hankkimaan ruokaa itselleen. Tämä tietysti teki siitä aika laihan ja kalpean, melkein nälkäkuoleman partaalla olevan.
Yhtenä päivänä kettu kuuli hätäistä ja huolestunutta voihkintaa. Ääni tuntui tulevan sen kotiluolaa päin, ja sitten sieltä pilkisti sen ihmetykseksi antilooppi.
"Mitäs sinä tänne oikein tunget päätäsi? Etkö tiedä että olen kuolemaisillani ja haluaisin edes kuolla yksin, kun ei mitenkään voi ruokaakaan hankkia?" kettu tivasi heikolla ja käheällä äänellä.
"Voivoi kettu, ystäväni seepra on sairastunut hyvin pahasti ja se on kuolemaisillaan, juuri niinkuin sinäkin. Etkö voisi auttaa minun ystävääni?" antilooppi kysyi hätäisenä.
Siitä kettu sai viekkaan ajatuksen. Kettu suostui antiloopin pyyntöön ja pian odotti antiloopin tuovan seepran.Muutaman kymmenminuutin päästä antilooppi palasi hyvin kalpean seepran kanssa.
"Hyvä on, aionkin nyt parantaa tämän seepran, mutta se vie aikaa. Mene sinä kotiin sen ajaksi kun parannan ystävääsi." kettu sanoi. Antilooppi teki niinkuin kettu sanoi ja juoksi ilosta hypellen savannin ruohikoille.
Mutta sitten kun kettu varmisti antiloopin häipyneen, se hyökkäsi seepran niskaan ja tappoi sen viimeisillä voimillaan.Pian seeprasta jäivät vain luut ja kokonainen nahka. Kun antilooppi tuli kysymään ystävänsä vointia, kettu kertoi hänelle huonot uutiset, valehdellen että seepra kuoli sairaukseen.Antilooppi tietysti murtui ja meni savannille suru kovana taakkanaan.
Mutta siitä kettu sai viekkaamman ajatuksen. Katsoen seeprannahkaan, se tiesi miten saisi lihaa hyvin helpolla.Niin se pukeutui seeprannahkaan, meni etsimään seeprannäköisenä jotain sopivaa paikkaa. Sitten se näki aution sairaalan.
"Tämä käy minulle toosi hyvin! WoK~Kiddyh!""Eihän kettu voinut silloin sanoa WoK~Kiddyh! Taas noita sinun iskulauseitas." Sung sanoi mulle hieman ärsyyntyneenä.
Mulle tuli Sweat~Droppi niskaan. Mutta eihän sitä kukaan voinut nähdä.
"Äh Sung, täähän on mun tarinah, etkös tiiä?" Huomautin Sungille tylsistyneenä.
"Niinpä varmaan, väitit muutama päivä sitten että nämä ovat iskältäsi kuulemia tarinoita." Sung päivitteli turhautuneena.
Nyt tuli pahempi Sweat~Droppi.Kyllä tuo on totta, mutta kun enkös saisi edes editoida tarinoita edes vähän? Voisin itsekin nauttia niistä jotenkin. Mutta joka tapauksessa..
"Okei, missäs olinkaan?" Kysyin noloa leikkien.Sillä sai helposti Sungin huomion.
"Siinä kun kettu-"
"AIJAHA!!!Siis siinäh!" Huusin kuin Repe Sorsa konsanaan.
Kettu alkoi siis punoa uutta suunnitelmaa. Se otti sairaalan oman käyttöönsä ja perusti sen uudelleen itsekseen. Kun monet eläimet kuulivat uudesta sairaalasta, he menivät sinne pitkänä jonona odottamaan.
Kettu, pukeutunut seeprannahkaan,sai tietysti monia potilaita hoidettavakseen, mutta aina kun heidän sukulaisensa tai ystävänä menivät pois sairaalasta, kettu söi potilaansa aina kaikkea lihaa myöten.
Kun tultiin kysymään potilaan vointia, kettu sanoi: "Valitettavasti potilaanne kuoli."
Näin kettu sai aina vaikka mitäkin makupaloja syödäkseen. Pian se kuitenkin pulskistui niin paljon, että seeprannahkaan se ei enää pystynyt mahtumaan. Oli sillä kuitenkin kaiken varalta antiloopinnahka. jota se voisi käyttää silloin, jos se enää mahtuisi seepranahkaansa.
Eräänä päivänä sairaalaan tuli elefanttirouva, joka pyysi vastasyntynyttä poikaansa hoidettavaksi sen ajan, kun se olisi lomalla. Kettu suostui tähän ilahtuneena, sillä se ei ikinä ole nähnyt niin pulskaa ja makoisannäköistä elefantinpoikasta aikoihin.
Kun elefantti meni pois sairaalasta, illalla kettu ryhtyi syömistoimiin. Se tappoi kovalla työllä elefantinpoikasen, sillä elefanteillahan on tosi kova nahka ja sai kunnollisen juhla-aterian. Tämä kuitenkin lihotti kettua niin, että kun se yritti pukeutua seeprannahkaansa, se repeytyi. Tämä säikäytti ketun toden teolla ja se heitti seeprannahan läheisestä ikkunasta menemään. Hakien säilössä olleen antiloopinnahkansa, se puki sen päälleen. Nahka piti juuri ja juuri ketun nahkan sisällä, mutta tietysti sai sen näyttämään pulskalta. Kettu sitten nukkui sen yön yli, ennen sitä meni ähkien ja puhkien hautaamaan elefantinpoikasen, ettei sitä löytyisi.
Kun elefanttirouva palasi lomaltaan, se tietysti ihmetteli seepran katoamista.Se huomasi seeprannahan maassa, kun silloin antilooppi tuli sen luo.
"Nytkös rouva tuli lomaltaan? Jos lomanne oli rattoisa, on minulla teille hieman huonoja uutisia.Poikasenne kuoli, valitettavasti. Seepra yritti hoitaa sitä parhaansa mukaan, mutta kuoli siihen myöskin." antilooppi sanoi.
"Ai niinkö? En oli siitä niinkään varma."
Elefantti nosti seeprannahan, tarkastellen sen sisäpuolta. Seeprannahka oli tietysti hyvin tyhjä ja haisi ketulle.
"Käsken sinua tuomaan kaikki seeprat ja antiloopit tänne. Pistän kaikki kokeeseen." Elefantti sanoi kovana ja antilooppi teki työtä käskettyä.Pian oli antilooppeja ja seeproja-montakin niitä, ja kaikki pistettiin kokeeseen.
Kokeessa piti haista sitruunaruohoa ja se, joka ei siihen pystynyt, saisi rangaistuksen.
Kaikki haistoivat kerrallaan sitruunaruohoa, mutta kenellekkään ei käynyt mitään. Pian tulikin pulskan antiloopin vuoro.Tämä ei kuitenkaan ollut halukas haistamaan ruohoa.
"Mitä siinä oikein seisot!? Haista sitä!" elefantti komensi. Antilooppi-parka joutuikin haistamaan ruohoa väkisin ja saikin niin huonoja vatsanväänteitä että oli oksentaa.Juuri silloin elefanttirouva nosti kärsällään ketun antiloopinnahasta ja työnsi sen pään kahden tukin väliin, jolloin kettu oksensi kaiken lihan pois. Kettu pistettiin tämän jälkeen kahden puun väliin ja kuristettiin kuoliaaksi.Niin sai kettu läksynsä."Loppu! Olikos hyvä tarina?" Kysyin innostuneena.Huomasin jo kuitenkin että Sung taputti käsiään oivasti.
"Tosi opettavainen tarina, pitäisi kai kertoa noita pienimmillekkin-"
PRRRRR!Kuulimme kellon soivan. Joutaamme siis mennä sisälle. Mitta Ja Eena menivät meidän ohitse juosten punaista luokanovea päin. Seurasimme tietysti perässä, minä juosten heidän ohitse kuin Sonikki.Äh,vitsi vitsi. Olen kamalan hidas, oikeastaan niin hidas etten edes pysty juosta Sungia nopeammin!
-Ensimmäisen Osan Loppu- 
