IKÄRAJA: S
BETA: None
GENRE: romance/drama(/fluffy?)
PARITUS: Draco/Hermione
SUMMARY: Hermionella on kirjeystävä. Niin myös Dracolla. Tietämättään he kirjoittelevat toisilleen mitä syvällisimmistä asioista. Miten on, kun he saavat selville, kuka kirjeisiin vastaava on?
A/N Heti lempiparitukseni Lily/James ja kelmificcien jälkeen. Oli pakko saada kokeilla tällaista paritusta. Toivottavasti tykkäätte. Myönnetäänkö, että sain idean Tuhkimotarinasta(A Cinderella Story, pääosissa Hilary Duff ja Chad Michael Murray)? Joo ja kommentit mukaan, rakkaat ihmiset.
Oli kulunut jo kauan, kun Hermione Granger oli saanut viimeksi kirjeen. Joka kuukausi, joka viikko ja joka ikinen päivä hän odotti aamupalallaan pöllöä, joka toisi hänelle vastauskirjeen kirjeystävältä, jonka hän oli tuntenut jo neljän kuukauden ajan. Se oli alkanut aivan yllättäen Hermionen käydessä Viistokujalla. Pöllöpostin toimistolla hän oli nähnyt ilmoituksia tiskin takana olevalla taululla. Muutamat niistä olivat tavallisia informointilappusia, mutta Hermionen katseen oli vanginnut ilmoitus, jossa etsittiin hieman pitkäaikaisempaa kirjeystävää. Ilmoituksen esillelaittaja oli 17 – vuotias poika. Poika oli kirjoittanut ilmoituksensa sen verran syvällisesti, että Hermione oli tuntenut pystyvänsä luottamaan poikaan heti. Pitkään aikaan hän ei ollut pystynyt vuodattamaan asioitaan kenelläkään, ei sydänsurujaan, ei kouluhuoliaan eikä mitään muutakaan. Hän hautoi asioita sisällään, ja harvoin jaksoi kirjoittaa mitään paperille. Ketään ei häneen huoliinsa kuitenkaan vastaisi, antaisi neuvoja tai lohduttaisi. Mutta kirjeystävä olisi jotain, mitä Hermione oli tajunnut tarvitsevansa. Harry ja Ron tuskin tajuaisivat häntä. Mistä lähtien pojat olisivat tajunneet tyttöjen tunteita? Huispaus ja koulu söivät heidän aikaansa paljon, eikä yhteistä aikaa ollut jäänyt nyt seitsemännellä luokalla kolmikolle paljoakaan. Parvati ja Lavender olivat liian kiinnostuneita ennustuksesta, pyhistä merkeistä ja tulevaisuuteen katsomisesta. Jos Hermione olisi edes vihjaillut halustaan puhua, jompikumpi tytöistä oli kaivanut laukustaan tarot-kortteja ja ehdottanut niistä ennustamista. Hermione ei halunnut edes kokeilla mitään niin tyhmää eikä yleensäkään uskonut kortteihin, ennustamiseen tai mihinkään muuhun epävarmaan. Hän oli tyttö, joka tiesi lähes kaiken ja osasi monenlaisia loitsuja. Hän oli varma kaikesta, mitä tiesi ja tunsi, eikä mikään pystynyt tekemään häntä epävarmaksi. Ei yhtikäs mikään.
***
Draco Malfoy luki kolmea kuuden jalan mittaista pergamenttirullaa läpi. Sen kirjoittamiseen oli kulunut monta viikkoa ja nyt se oli valmis. Tosin, sehän ei vetänyt vertoja tämän kirjeen vastaanottajalle, 17 – vuotiaalle tytölle, joka oli samaisessa koulussa juuri nyt, hänen kanssaan. Tyttö oli kirjoittanut hänelle viisi viiden jalan pergamenttirullaa ja oli vuodattanut jälleen sydämensä asioita paperille. Jos joku olisi tiennyt tästä, olisi ihmetelty, että miten Draco Malfoy, aina sanavalmis ja kovasanainen luihuispoika luki tällaisia vuodatuskirjeitä. Mutta hän luki niitä oikein mielellään. Samalla mitalla hän vastasi tytön kirjeeseen, kertoi syvimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Kirjoitti opettajien hyvistä ja huonoista puolista ja kertasi tapahtuneita asioita. Joka kerta kirjoittamisen jälkeen, Draco tunsi itsensä kevyemmäksi. Kuin olisi tuulettanut ongelmansa pois. Tuntui hyvältä, kun joku osasikin vastata niin järkevästi asioihin, joihin itse oli miettinyt tuntikausia ratkaisua.
Hienointa koko asiassa oli se, ettei Draco tiennyt kirjeen vastaanottajan todellista henkilöllisyyttä. Eikä kirjeen vastaanottaja hänen. Tyttö kirjoitti hänelle omalla nimimerkillään, Beccalynn. Draco itse käytti omana nimimerkkinään Amherst.
Kiinnittäen kirjeen pöllön jalkaan Pöllölässä vihreällä silkkinauhalla hän huokaisi syvään. Nyt kirjeen todellinen tarkoitus pääsisi voimaan, kun pöllö lehahtaisi lentoon ikkunasta. Levittäen siipensä se lensi ikkunasta pitkin, voimakkain siiveniskuin.
Ovi avautui hänen takanaan. Kääntyen salamannopeasti ympäri, Draco tarkisti, ettei pöllöä näkynyt enää missään. Se oli lentänyt jo taivaalle ja kadonnut jonnekin. Sisään astui kolme ihmistä, kaksi poikaa ja yksi tyttö.
- Muistatte sitten palauttaa ne aineet tänään, ruskeatukkainen tyttö huomautti vakavaan sävyyn, - Verso lupasi antaa teille jälki-istuntoa, jos aineet eivät löydy hänen pöydältään kahdeksaan mennessä.
- Rauhoitu, Hermione, oranssitukkainen, pisamanaamainen poika naurahti ja tönäisi mustatukkaista poikaa vieressään kylkeen, - Mehän kirjoitimme sen sanasta sanaan itse, eikö totta Harry?
Poika, joka pörrötti mustia hiuksiaan sekaiseen kuntoon, nauroi vastaan. Hermione katsoi heitä epäuskoisina.
- Mitä te olette tehneet?
- Emme mitään, kirjoitimme aineen, niin kuin käskit. Mitä nyt vähän lainasimme muutamia lauseita kirjaston kirjoista.
- Eli kirjoititte suoraan kirjasta?
- Tietenkin. Olit ehtinyt jo palauttaa aineen ennen meitä, emmekä voineet katsoa sinulta. Kuinka yksinkertaista se on?
- Aivan liian yksinkertaista. Ette aivan varmastikaan tiedä mitään kitkakasvista.
- Tiedämmehän, Harry sanoi hymyillen, - Kitkakasvi muodostaa kitkaa.
Vihdoin ja viimein kolmikko huomasi Dracon, joka seisoi edelleen ikkunan edessä. Hän oli tähän asti vain kuunnellut heidän keskusteluaan pilkallisesti hymyillen, kädet ristissä rinnallaan.
- Malfoy, Harry sanoi kylmällä äänellä, - Lähettämässä rakkaalle äidillesi taas toiveita rumista sukista, niin kuin viimeksi?
- Potter, minun asiani eivät kuulu kenellekään, vähiten sinulle. Minun äitini kuitenkin antaa minulle mitä tahdon, toisin kuin sinun kuraverinen äitisi.
- Ota tuo takaisin, punatukkainen poika sanoi vetäen taikasauvansa kaapunsa sisästä, - Et sano Harryn vanhemmista sanaakaan, tai taion sinulle muutaman ylimääräisen liikakilon.
- Pitäisikö meidän puhua sittenkin sinun vanhemmistasi, Ronald? Draco kiusasi poikaa käyttämällä tämän oikeaa nimeä. Houkutellen tätä tappeluun hän otti oman sauvansa esille.
- Älä kuuntele häntä, Ron, tyttö totesi ottaen Ronia olkapäästä kiinni. Harryn tehdessä samoin tyttö käänsi katseensa Dracoon ja sanoi mahdollisimman halveksivalla äänellä, - Häivy, Malfoy. Näin sinun lähettämäsi pöllön. Olet hoitanut jo asiasi, joten voit yhtä hyvin lähteä.
- Pidä pikku suusi kiinni, Granger, Draco vastasi pilkallisesti hymyillen, - Olen kuullut jo tarpeeksi.
Niillä sanoilla hän käveli ulos Pöllölästä kolmikon katsoessa hänen peräänsä. Draco hymyili. Jo nyt hänellä oli uutta kerrottavaa seuraavaan kirjeeseen.
***
Seuraava aamu valkeni kirkkaana. Jo ennen kahdeksaa Hermione käveli Suureen Saliin aamupalalle. Syödessään paahtoleipää pöllöt alkoivat lennellä Salissa tuoden oppilaille päivän sanomalehtiä, kirjeitä tai paketteja. Toiveikkaana Hermione katseli ylöspäin, odottaen kirjettä. Tänään hänen odotuksestaan palkittiin. Tummanruskea pöllö lensi hänen kohdalleen ja ojensi jalkansa Hermionelle. Paksu kirjekäärö oli sidottu kiinni vihreällä silkkinauhalla. Se muistutti häntä jostain, mutta kärsimättömänä lukemaan kirjettä Hermione jätti puoliksi syödyn paahtoleipänsä pöydälleen ja irrotti kirjeen innostuneena pöllön jalasta. Sen lentäessä pois Hermione nousi pöydästä ja kiirehti kohti Rohkelikkotornia. Tämän kirjeen hän lukisi yksin, rauhassa.
***
Draco Malfoy oli herännyt jo aikaisin. Puoli kahdeksan aikoihin hän istuutui Suureen Saliin ja aloitti aamupalansa. Puolet oppilaista oli jo tullut syömään, ja muutaman minuutin välein heitä tuli lisää. Draco oli päättänyt yrittää ottaa selvää, kuka Tylypahkassa oikein vastaanotti hänen kirjeitään. Tasan kahdeksalta pöllöjä alkoi lennellä ympäri Salia ja Draco huomasi tummanruskean pöllön. Sen jalkaan oli sidottu täsmälleen se kirje, jonka hän oli sitonut vihreällä silkkinauhalla. Tarkkana Draco seurasi silmillään pöllöä ja sen laskeutuessa hän tuijotti kauhistuneena pöytää, johon pöllö oli suuntaamassa. Rohkelikkojen pöytä oli lähes täynnä viidesluokkalaisista seitsenluokkalaisiin. Kenelle hän oikein kertoi syvimpiä ajatuksiaan? Rohkelikolle, joka yritti osoittaa olevansa oikeamielinen olemalla muka rohkea ja älykäs. Hah, sen kun hänkin näkisi.
Juuri, kun pöllö laskeutui, Pansy Parkinson istuutui hänen eteensä peittäen näkyvyyden Rohkelikkojen pöytään. Siirtyessään kiroten sivummalle Draco näki pöllön jo lentävän ilmaan. Hän oli menettänyt tilaisuutensa nähdä kirjeensä vastaanottaja.
***
Hermione istuutui sängylleen. Hän avasi kärsimättömänä vihreän silkkinauhan ja pudotti sen syliinsä. Hän henkäisi ihastuksesta, kun näki muutaman rullan pitkän kirjeen, jotka oli kirjoitettu tummanvihreällä musteella hieman vinosti. Ottaen paremman asennon, Hermione luki huolellisesti jokaisen sanan.
”Beccalynn,
suuret, suuret kiitokset kirjeestäsi. Tuntuu aivan ihmeelliseltä, miten saat keksittyä ratkaisun niihin iänikuisiin ongelmiin, joita olen miettinyt niin monta päivää. Ehdotuksistasi oli siis taas hyötyä. Sain heti tehtyä liemien aineen paremmin. Sain siitä kiitettävän! Kalkaros jopa antoi pienen hymyn minulle, kuin hän jakoi niitä luokalle. Tietenkin Granger sai parhaan arvosanan, kuten aina. Kalkaros ei kuitenkaan suostu sanomaan sitä ääneen. Hän ei kehtaa olla todistamassa, että Rohkelikko on Luihuista parempi, kuten varmasti tiedät.
Kunpa voisimme tavata jokin päivä. Ajatus siitä saa kuitenkin kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni. En nimittäin osaa arvata, kuka olet…”
Hermione jatkoi lukemistaan. Ulkopuolelta katsottaessa hän näytti melko hölmöltä, välillä hymyillen tai naurahtaen hauskoille jutuille tai kurtistaen kulmiaan ongelmalle. Amherst osasi todellakin kirjoittaa elävästi ja pystyi esittelemään asioita monelta eri kannalta. Jälleen Hermione sai vastauksia kiperiin ongelmiinsa ja sai lukea lisää sisäpiirin tapahtumia, joita ei muuten välttämättä kuulisi.
”… ja toivottavasti pystyt vastaamaan pian.
Vastaustasi odottaen,
Amherst”
Kiertäen kolme pergamenttirullaa jälleen yhdeksi kääröksi, Hermione sulki silmänsä hetkeksi aikaa ja kertasi Amherstin kirjoittamat asiat. Vielä hän ei ehtisi vastaamaan kirjeeseen, koska hänen olisi valmisteltava liemien ja muodonmuutoksen aineet. Ne piti enää korjata ja sitten hän olisi valmis palauttamaan pari jalkaa vaadittua pidemmät aineet opettajille. Oli aina hauskaa nähdä professori Kalkaroksen ilme, kun tämä palautti aineita. Yleensä hän onnistui saamaan kiitettäviä ja se oli korkein arvosana, mihin hän pystyi kurkottamaan. Kalkaros yritti aina löytää mahdollisimman paljon pikkuvirheitä ja laski niiden avulla arvosanaa mahdollisimman paljon. Amherstkin näytti tuntevan hänet.
Hermione avasi silmänsä ja kohottautui istumaan. Palaset lähettäjästä alkoivat varovaisesti loksahtaa paikalleen. Hänen kirjeidensä vastaanottaja oli joko Luihuinen tai Rohkelikko, koska heillä oli aina liemiä yhdessä. Pojan täytyi olla samassa luokassa samaan aikaan hänen kanssaan, koska ei muuten olisi pystynyt kirjoittamaan asiaa siten, miten hän sen ilmaisi. Hermione katseli vihreää silkkinauhaa kämmenensä päällä. Se oli vihreä, joka viittasi luihuisiin. Hän voihkaisi. Miten voi olla, että hän, Hermione Granger, oli erehtynyt kirjoittamaan luihuiselle?
Ja eilen, eilen Draco Malfoy oli lähettänyt tummanruskealla pöllöllä paksun kirjekäärön, joka oli sidottu vihreällä silkkinauhalla. Oliko tämä sattumaa vai tarkoitettua?
***
Draco katseli poikien makuusalista alas pihalle. Hän kirosi mielessään Pansyä, joka oli päättänyt tunkea ruman naamansa juuri hänen eteensä väärään aikaan. Kestäisi nimittäin todella kauan, ennen kuin hän saisi jälleen tilaisuuden yrittää nähdä pöllön vastaanottaja. Se tosin oli Rohkelikko, ja jos kirjoittaja, Beccalynn, ei valehdellut ikäänsä, se tarkoittaisi sitä, että vaihtoehdot sulkeutuivat Lavender Brownin, Parvati Patilin ja Hermione Grangerin ympärille. Miten hän oli pystynyt pilaamaan kunniakkaan elämänsä yhden ilmoituksen avulla?
Tarkemmin ajatellen asiaa, Draco huomasi toivovansa, että kirjoittaja olisi Hermione. Nykyisin hän ei enää ajatellut tyttöä rumana kuraverisenä, vaan nuorena, ihan kohtalokkaan hyvän näköisenä tyttönä. Liian usein hän sai itsensä kiinni tuijottamasta tytön kullanruskeita hiuksia tai kuuntelemasta tämän ääntä, kun tyttö selitti innostuneena jotain asiaa. Ravistaen päätään Draco yritti selvittää ajatuksiaan. Oliko hän ihastunut Hermione Grangeriin, kuraveriseen kouluintoilijaan? Tämä ei ollut mahdollista, ei voinut olla. Hän tarttui luutaansa, joka makasi valmiina hänen sänkynsä päällä. Viimeiset harjoitukset ennen tärkeää peliä Korpinkynttä vastaan alkaisivat muutaman minuutin kuluttua.
***
Hermione seisoi kärsimättömänä huispauskentän ulkopuolella. Vaihtaen painoa jalalta toiselle hän vilkuili eteenpäin ja yritti nähdä, milloin luihuisten joukkue saapuisi vaihtamaan huispauskaapuja. Edellisenä iltana hän oli päättänyt, että utelisi hieman Dracolta tämän koulun ulkopuolisista harrastuksista. Samassa hän kuuli huudon.
- Joukkue, vauhtia! Kertaamme vielä pelauskuviot!
Luihuisten huispausjoukkueen kapteeni, Vinchley harppoi muut luihuiset perässään kohti pukuhuoneita, joiden edessä Hermione seisoi. Astuessaan askeleen sivummalle hän näki Dracon, joka käveli miettivän näköisenä muutaman askeleen jäljessä muista. Hermione vetäisi syvään henkeä ja tarttui Dracon käsivarresta kiinni. Älähtäen poika kompuroi Hermionen perässä muutaman metrin ja repäisi kätensä irti tytön otteesta.
- Mitä saakelia sinä yrität, Granger?
- Harrastatko sinä kirjeenvaihtoa, Malfoy? Hermione vastasi kysymyksellä.
- Mitä? Dracon silmät suurenivat. Pelosta? Ehkäpä. Hermione tunsi itsensä rohkeammaksi ja katsoi Dracoa suoraan tämän kylmiin siniharmaisiin silmiin.
- Kirjoitatko kirjeitä nimimerkillä Amherst?
Draco oli hetken hiljaa. Heidän takaansa kuului toisten luihuisjoukkuelaisten huutoja, jotka käskivät häntä vaihtamaan vaatteet. Tuhahtaen Draco vilkaisi Hermionea, ja sanoi:
- Kirjoitan. Oletko tyytyväinen, kuraverinen?
Sanaakaan sanomatta Hermione kääntyi kannoillaan ja lähti katsomoa kohti.
***
Draco kirosi hiljaisesti tietämättään miksi. Ehkäpä siksi, että oli onnistunut paljastamaan itsensä. Mutta hän ei ollut raivoissaan siitä, ihme kyllä. Hermione tiesi hänen salaisuutensa. Hermionen täytyi olla Beccalynn, koska Draco ei ollut käyttänyt nimimerkkiään missään muualla kuin kirjeissä. Miten hän oli päätynyt kirjeenvaihtoon Hermione Grangerin kanssa?
Peli alkoi. Draco kohosi luudallaan muutaman kymmenen jalan korkeuteen edelleen miettien tapahtunutta. Tätähän hän oli toivonut, eikö totta? Tämä tarkoitti sitä, että kukaan Rohkelikoista ei tiennyt hänen salaisuuttaan, paitsi Hermione. Hän varmastikin osasi pitää salaisuuden. Toivottavasti. Hän olisi nimittäin pulassa, jos joku vain saisi tietää hänen tunteellisen puolensa. Draco Malfoyn, Malfoyn suvun nuorimmaisen maine katoaisi kuin tuhka tuuleen. Sitä ei saanut tapahtua. Hän puhuisi vakavasti Hermionen kanssa heti pelin jälkeen.
- Malfoy! Keskity peliin äläkä unelmoi!
***
Luihuiset olivat hävinneet Korpinkynnelle kymmenellä pisteellä. Hermione oli kuitenkin iloinnut muiden mukana vaikka olikin ollut pahoillaan Dracon puolesta. Mutta hän oli hämmentynyt. Istuessaan tyttöjen makuusalin ikkunalaudalla hän yritti selvittää tunteitaan. Kolmannelta luokalta eteenpäin hän oli ollut ihastunut Roniin, yhteen parhaimmista ystävistään. Mutta huomaamattaan hänen tunteensa olivat vaihtuneet. Liian usein hän oli saanut itsensä kiinni miettimästä Dracoa, tämän siniharmaita silmiä ja vaaleaa tukkaa, joka valahti usein pojan otsalle. Dracon virnistys ja nauru lumosivat hänet tunnilla ja joskus Hermionen liemet olivat epäonnistuneet jonkin verran, kun hän oli kuin transsissa tuijottanut Dracoa.
Hän oli ihastunut Draco Malfoyhin.
Hän lähti makuusalista ja käveli portaat alas. Harry ja Ron tekivät muodonmuutosten ainetta seuraavaksi päiväksi. Sitä, minkä Hermione oli tehnyt kaksi päivää sitten. Muiden huomaamatta hän livahti ulos. Käyttäen kahta salakäytävää hän oli hetkessä ulko-ovien edessä. Hermione astui päättäväisesti ulos ja käveli pihan poikki sillalle. Hän jäi nojaamaan kaiteelle ja katsoi avautuvaa maisemaa edessään. Aurinko oli alkanut laskea.
***
Draco oli lähdössä ulos. Juuri ulko-ovien edessä hän huomasi hahmon, joka katosi juuri pihan hieman usvaiseen ilmaan. Hiukset olivat olleet kullanruskeat, ja tyttö oli selvästi ollut Hermione. Draco käveli ulos ja yritti nähdä katseellaan tyttöä, mutta tämä oli jo ehtinyt kadota pihalta.
Kymmenisen minuuttia Draco yritti nähdä Hermionea, mutta tyttö tuntui kadonneen koko pihalta. Lähes luovuttaneena Draco käveli sillalle, jotta pääsisi metsän läheisyyteen. Ehkäpä Hermione oli lähtenyt käymään Hagridin luona. Sisälle hän ei uskaltaisi mennä, mutta hän voisi odotella ulkopuolella siihen asti, että Hermione lähtisi. Huomaamattaan hän törmäsi johonkuhun.
- Auts!
Ääni oli tytön. Draco katsoi alaspäin ja näki Hermionen kivusta vääristyneet kasvot. Pelästyneenä hän meni kyykkyyn ja katsoi Hermionea tiukasti.
- Sattuiko?
Hermione nyökkäsi ja vedettyään muutaman kerran henkeä, hän suoristui ja laittoi hiuksensa kiinni.
- Kyynärpääni osui sinun ansiostasi kaiteeseen ja suoraan kiukkuhermoon. Totta kai se sattuu.
- Itse siinä seisoit, Draco hymyili. Hänenhän kuuluisi kai olla vihainen? Hän kuitenkin tunsi kiintymystä tuohon tyttöön, joka seisoi hänen edessään kädet ristissä rintansa päällä. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen molempien katsoessa toisiaan. Tilanne oli Dracon mielestä kiusallinen, ja hän yritti keksiä jotain puheenaihetta. Sivellen kädellään kaidetta, hän vihdoin sanoi rikoten hiljaisuuden.
- Sinä taidat sitten olla Beccalynn, eikö totta?
- Ja sinä Amherst, Hermione nyökkäsi.
- Hauska tavata, Draco virnisti ja ojensi kätensä. Hermione naurahti ja tarttui pojan käteen. Heidän välilleen oli syntynyt syvä luottamus kirjeiden kautta. Vaikka todellisuus vieläkin kauhistutti, he hymyilivät ja pitivät huomaamatta toisiaan kädestä.
- Kirjoititko varmasti ne kaikki kirjeet itse? Hermione kysyi epäuskoisena. Hän ei vieläkään pystynyt tajuamaan, miten Draco oli pystynyt kirjoittamaan niin tunteellisia kirjeitä, vaikka ulkoapäin hän vaikutti niin kovalta ja tunteettomalta.
- Valitettavasti, Draco sanoi ja läheni Hermionea.
- Mitä valitettavaa siinä on? Hermione hymyili ja oli enää muutaman sentin päästä Dracon kasvoista.
Sanaakaan enää sanomatta he suutelivat laskevan auringon edessä. Kaksi rakastavaista, jotka olivat löytäneet toisensa viattoman kirjeystävyyden ansiosta.
A/N Kommentteja, täänks:)
