Ficin nimi: Historian epäurheilijamaisin lumisota
Kirjoittaja: Eririn
Fandom: Kreikan jumalat
Tyylilaji/Genre: huumori, fluffy, one-shot
Ikäraja: K-11 koska kielenkäyttö menee aika karuksi
Paritus: Apollon/Hermes + Artemis, Eros, Hebe ja Iris
Yhteenveto: ”Tuo on epäurheilijamaista!” Apollon huusi.
”Eikä ole!” Hermes vastasi. ”Olisitte itse keksineet saman!”
”Tämä vielä kostetaan!” Eros uhosi puiden nyrkkiään.
Osallistuu OneTrueSomething20-haasteeseen.
A/N: Onneksi sain tämän kirjoitettua puhtaaksi vielä, kun maassa on lunta. Tätä puin Sokerisiiven kanssa mesessä, kiitos avusta ja yhdestä erittäin loistavasta Artemiin repliikistä. Tästä tuli hiukan kokeilumuotoinen ficci, ainakin alun pelkän dialogin kohdalla. Sain inspiraation kesken ranskantunnin horrokseni, kun näin, että ulkona satoi lunta. Tässä on myös lopussa eräs lapsuudenmuistoni, kun äiti selitti minulle homoseksuaalisuudesta ja uhosin ryhtyväni lesboksi, koska pojat olivat niin tyhmiä (olin seitsemän tai kahdeksan).
”Hei! Katso!”
”Mitä?”
”Sataa lunta!”
”No niinpä näkyy.”
”Apollon, mitä sanoisit, jos haettaisiin Artemis, Hebe, Iris ja Eros ja laitettaisiin lumisota pystyyn?”
”Joo! Artemis on kerjännyt lumipesua ikuisuuden ajan! Mennään!”
~..~”Iris! Hebe!”
”Mitä nyt?”
”Mitä sanoisitte pienestä lumisodasta kolme kolmea vastaan?”
”Mikä ettei. Mitä sinä sanot, Iris?”
”Sama se. Keitä muita tulee, Apollon?”
”No, minä tietysti, ja Hermes. Ja Artemis ja Eros, jos Eros kärsii mahdollisesti sotkea hiuksensa.”
”Kuulostaa hauskalta. Mennäänkö me Central Parkiin?”
”Tietenkin, Hebe. Siellä on paras maasto.”
”Miten me jaetaan joukkueet? Minä nimittäin en pidä tytöt vastaan pojat asettelusta. Lisäksi haluan liittoutua Artemiin kanssa.”
”Saakeli, olisin halunnut sinut joukkueeseeni, Iris!”
”Sori, kaikkea ei voi saada.”
~..~”Hermes! Katso nyt! Noin siinä käy kun juoksee jäällä.”
”Joo, joo. Autatko minut vain ylös, Artemis?”
”Jessus, minkä takia sinä edes juoksit?”
”Koska minulla oli idea lumisodasta, Eros. Apollon kävi pyytämässä Iristä ja Hebeä. Tuletteko mukaan?”
”Tietysti! Apollon kerjää kunnon lumipesua!”
”Entä sinä, Eros?”
”No mikä ettei. Ehdin käydä shoppailemassa myöhemminkin.”
”Hieno homma! Sitten meillä on tarpeeksi jumalia kahteen joukkueeseen.”
”Missä me käydään sota?”
”Yllättäen Central Parkissa, eli lähdetään sinne.”
”Tästä tulee hauskaa, Apollon saa niin köniinsä!”
~..~
Sitten Central Parkissa:
”Tuolla ne ovatkin!” Hermes huudahti ja juoksi Apollonin, Iriksen ja Heben luokse Artemis ja Eros perässään. Apollon painoi hänen huulilleen hellän suudelman. Eros oli ainoa, joka reagoi siihen ihastuneella huokauksella. Iris ja Hebe, niin kovasti kuin he olivatkin tukeneet Apollonia ja Hermestä näiden suhteen kanssa, paloivat halusta päästä lumisotasille, eivätkä oikein jaksaneet julkisia hellyydenosoituksia. Artemis päästi pienen tuhahduksen ja kysyi:
”Miten me jaetaan joukkueet?”
”Valitaan paperi tai kivi”, Apollon sanoi ykskantaan. ”Okei, än yy tee, nyt!”
Apollon avasi kätensä. Eros ja Hebe tekivät samoin. Sitä vastoin Hermes, Artemis ja Iris puristivat kätensä nyrkkiin. Iris riemastui voidessaan liittoutua Artemiin kanssa.
”Tiedättekö mitä tämä muistuttaa?” Eros kysyi. ”
Frendejä. Tiedättekö, sitä jaksoa, jossa ne pelaa jenkkifutista kiitospäivänä.”
”Totta muuten”, Hebe totesi. ”Toivottavasti minä en kuitenkaan saa Rachelin roolia.”
Apollon ja Eros lupasivat Styksin nimeen pitää nuoruudenjumalattaren täysivaltaisena pelaajana. He sopivat kapteeneista (valinta osui Apolloniin ja Artemikseen, koska he olivat vanhimpia ja koska se muistutti vastaavaa tilannetta
Frendeissä) ja alkoivat rakentaa lumesta tukikohtia. Uurastaessa he sopivat työnjaosta, tarkkaillen samalla vastapuolta. Kun heidän linnakkeensa oli valmis (urakkaan oli kulunut huimat puoli tuntia), Artemis ja Hermes rakensivat sen suojissa katapultin (hyvin alkeellisen, mutta tehokkaan) samalla kun Iris pyöritteli jo toista isoa lumipallokasaa.
”Tätä ne luuserit eivät taatusti olisi keksineet”, Artemis kihersi.
”Hei, Artemis, alat kuulostaa pahaenteisesti Monicalta”, Hermes varoitti. ”Mutta täytyy myöntää, tämä oli loistoidea.”
”Me hakataan ne tuolla oikein kunnolla”, Iris hihitti sateenkaaren väriset silmät tuikkien.
Samaan aikaan toisessa joukkueessa kieriteltiin kiireessä lumipalloja. Niitä oli jo ainakin kolme metrin korkuista kasaa. Eros pyöritteli palloja ehdottomasti nopeimmin. Siinä puuhaillessaan hän tuntui jupisevan: ”Minä näytän, että rakkaus ei ole turhaa…” Apollon ja Hebe puolestaan juttelivat vastustajista.
”Hoitele sinä Hermes, niin minä keskityn Irikseen”, Apollon sanoi. ”Eros tuntuu tahtovan antaa siskolleni turpiin.”
”No älä”, Eros tuhahti. ”’Rakkaus on turhaa…’ joopa joo. Minä näytän Artemiille taivaan merkit!”
”Hyvä, tuolla hengellä me voitetaan!” Apollon nauroi. Sitten hän kurottautui hiukan tukikohtansa muurin yli ja huusi: ”Alatteko te olla siellä valmiina?”
”Kohtapuoliin”, kuului Hermeksen vastaus. ”Hei, hetki! Me unohdettiin jotain!”
”Mitä?”
”Tuomari!”
”Ääh, ei sillä väliä!” Eros tokaisi. ”Ensimmäinen luovuttaja häviää!”
Sovittiin, että piti nostaa valkoinen lippu luovuttamisen merkiksi. Molemmat joukkueet olivat kuitenkin niin voitonvarmoja, etteivät ajatelleet tarvitsevansa lippuja. Sovittiin myös, että lumipallojen sisään ei saanut kätkeä kiviä, eikä toisen joukkueen lumipalloja saanut sulattaa kesken ilmalennon (tämä koski erityisesti Apollonia). Kukaan ei tosin ollut edes ajatellut tekevänsä kumpaakaan, joten näitä sääntöjä ei ollut vaikea totella. Lumipalloihin tunkivat kiviä vain sadistiset lapset, jumalat olivat moisen käytöksen yläpuolella.
”Ja lähtee!” Apollon huusi ja heitti ensimmäisen lumipallon. Se osui Iristä hartiaan. Sateenkaarenjumalatar kosti heittämällä hyvin tähdätyn lumipallon Apollonin naamaan. Se oli hyvin pehmeä lumipallo, mutta se sai auringonjumalan joka tapauksessa taistelukiihkon valtaan. Eros oli osunut maaliin eli Artemikseen jo sen verran monta kertaa, että metsästyksenjumalatar olisi jo halunnut ottaa katapultin käyttöön.
”Ei vielä”, Hermes sihahti. ”Pidetään se yllätysmomenttina.”
Artemis kiristeli hampaitaan, mutta myöntyi odottamaan vielä jonkin aikaa. Hermekselläkin oli tosin vaikeuksia vastustaa kiusausta, koska Hebe oli yllättävän hyvä tähtäämään. Mutta kumpikin joukkue oli erittäin tasaväkinen. Sotaa kesti ja kesti. Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua Eros oli niin märkä, että olisi halunnut luovuttaa.
”Ja mehän ei anneta periksi!” Apollon ärähti. ”Muista mitä Artemis sanoi. ’Rakkaus on turhaa…’” auringonjumala matki osuvasti kaksoissisarensa ääntä. Se tuntui antavan Erokselle lisää taisteluhenkeä.
Jossain vaiheessa alkoi sataa taas lunta. Ohikulkevat lapset eivät olleet uskoa silmiään, kun he näkivät lumisodan. Eiväthän aikuiset leikkineet lumisotaa. Vielä hämmästyneemmiksi ihmiset kävivät, kun Artemis, Hermes ja Iris ottivat viimein käyttöön katapulttinsa. Apollonin, Eroksen ja Heben ilmeet olivat näkemisen arvoiset, puhumattakaan siitä, miten paljon he kastuivat siinä operaatiossa.
”Tuo on epäurheilijamaista!” Apollon huusi.
”Eikä ole!” Hermes vastasi. ”Olisitte itse keksineet saman!”
”Tämä vielä kostetaan!” Eros uhosi puiden nyrkkiään. Heben asenne oli hiukan parempi. Hän oli purskahtanut nauruun. Hänen vaaleissa hiuksissaan oli niin paljon lunta, että se tuntui jo niin surkuhupaisalta, että sille oli kerta kaikkiaan pakko nauraa.
”Sopii yrittää!” Artemis tokaisi suupielet nykien. Hän yritti visusti olla väläyttämättä Erokselle itsetyytyväistä hymyä. ”Rakkaudella ei tätä taistelua voiteta!”
”Turpa kiinni!”
Muutaman lumipalloannoksen jälkeen Apollonin joukkue alkoi olla kypsä leikattavaksi. Hebe ei pystynyt kunnolla keskittymään naurultaan. Apollon ja Eros kiristelivät hampaitaan, mutta eivät he oikein voineet panna vastaan. Katapultti toimi liian hyvin, vaikka Eros miten ruokaili siihen toimintavikaa.
”Olenko täysi törkimys, jos rukoilin juuri Jeesusta?” rakkaudenjumala kysyi.
”Olet”, Apollon ja Hebe töksäyttivät kuin yhdestä suusta. Eros läimäytti otsaansa turhautuneena.
”Antaudutteko?” Artemis huusi.
”No ei hitossa!” Apollon vastasi. ”Vasta kun Tartaros jäätyy umpeen… jos silloinkaan.”
”No, oma on asianne”, Artemis totesi ja laukaisi jälleen annoksen lumipalloja.
”Mitä tehdään?” Hebe kysyi suojaten päätään käsillään. Häntä ei enää pahemmin naurattanut.
”Jaa, sen kun tietäisi”, Eros vastasi. ”Minä en ainakaan tässä vaiheessa luovuta.”
Apollon ja Hebe vilkaisivat toisiaan merkitsevästi. Juurihan Eroksella oli ollut täydellinen tappiomieliala päällä. Aika nopeasti se sitten vaihtui.
”No, mitä ehdotat?” Apollon kysyi. Eros kuiskasi hänelle jotain varovasti. ”Et voi olla tosissasi!”
”Kai sinä haluat voittaa?” Eros tivasi.
”Tietenkin, mutta… Äh, hitot. Hoidan homman.”
”Mitä? Minkä homman hoidat?” Hebe kysyi.
”Huomaat kohta”, Eros vastasi taputtaen nuoruudenjumalattaren hartiaa. ”Jos sen ansiosta ei voiteta, niin jo on kumma.”
Hebe kohotti kulmiaan ja pelkäsi pahinta. Hänestä tuntui, että tiesi jo, mitä Eros oli ehdottanut. Hyi, miten epäurheilijamaista se oli, mutta toisaalta niin oli myös se katapultti. Apollon lähti hiipimään kohti siskonsa joukkueen linnoitusta samalla, kun Eros ja Hebe pitivät huomion itsessään.
Samaan aikaan Hermes oli lähtenyt tekemään invaasiota Apollonin joukkueen linnakkeeseen. Artemis ja Iris olivat sanoneet pärjäävänsä katapultin ansiosta, joten Hermes oli vain virnistänyt ja lähtenyt valloitusreissulle. Lunta satoi sen verran sankasti, että hän ei nähnyt Apollonia ennen kuin he törmäsivät suoraan päin toisiaan. Oli vaikea sanoa, kumpi jumalista oli hämmästyneempi.
”Apollon, mitä ihmettä sinä teet?” Hermes kysyi.
”Aina sama ihmettelevä sävy”, Apollon puuskahti. ”Kai minä nyt saan tulla sinua halaamaan, kun halipula iskee.”
”Onko sinulla halipula
nyt?”
”Ei sellainen kysy kelloa.”
”No, eipä kai, mutta ei sinua myöskään ole itsehillinnällä pilattu”, Hermes totesi. Apollon irvisti ja töksäytti: ”Pää kiinni ja suutele minua.”
Hermes kohotti kulmiaan epäluuloisena. Se saattoi olla jokin juoni. Toisaalta niin ketku kuin Apollon välillä olikin, sellainen juonittelu ei ollut hänen tapaistaan. Jos kyseessä olisi ollut Eros, niin se olisi ollut asia erikseen. Apollon ei ollut niin kiero.
”Apollon! Kädet irti minun pelaajastani!” Artemis karjaisi nähdessään, missä puuhissa Hermes ja hänen veljensä olivat.
”Nyt, Eros!” Apollon huusi ja taklasi Hermeksen. Rakkaudenjumala virnisti ja sinkautti Artemiin ja Iriksen päälle sellaisen määrän lumipalloja, että nämä kaatuivat selälleen.
”Tuo on”, Iris sylkäisi lumet suustaan, ”epäurheilijamaisin temppu, jonka olen ikinä nähnyt!”
”No niin on se katapulttikin!” Hebe huusi takaisin.
Hermes tuijotti Apollonia järkyttyneenä. Se oli sittenkin ollut juoni! Oliko hiukan törkeää! Jumalten viestinviejä pyristeli pois auringonjumalan alta, mutta tämä oli vahva.
”Sinä pysyt nyt siinä”, Apollon kuiskasi ja suuteli Hermeksen paljasta niskaa.
”Olo tuntuu niin hyväksikäytetyltä”, Hermes voihkaisi liioitellun dramaattisesti. Tosin hyväksikäytetyltä hänestä todella tuntui. Hän ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että Apollon käyttäisi heidän suhdettaan hämäyksenä.
~..~Artemis kiristeli jälleen hampaitaan. Hermeksen menetettyään hän ja Iris olivat joutuneet katapultista huolimatta alakynteen ja joutuneet tunnustamaan tappionsa. Iris kyllä suhtautui asiaan positiivisemmin kuin Artemis. Hän sanoi, että hauskuus oli tärkeintä, ja sitten hän lähti kuumalle kaakaolle Heben ja Eroksen kanssa. Apollon oli päästänyt Hermeksen vapaaksi, mutta tämä ei ollut kovinkaan tyytyväinen. Hän istui Artemiin viereen läheiselle puistonpenkille ja hänkin alkoi murjottaa.
”Hei, älkää viitsikö”, Apollon sanoi. ”Leikkiä se vain oli.”
”En olisi ikinä uskonut sellaista sinusta”, Hermes töksäytti ja käänsi päänsä itsepintaisesti. Artemis taputti pikkuveljensä olkapäätä solidaarisesti.
”Samat sanat”, kuunjumalatar sanoi näyttäen kaksoisveljelleen keskisormea. ”Tiesin kyllä, että olet ketku, mutten olisi ikinä uskonut, että käyttäisit Hermestä sillä lailla hyväksesi.”
”Se oli Eroksen idea!” Apollon marmatti.
”Pah, sen arvasin”, Artemis jupisi.
”Eihän sinun olisi tarvinnut toteuttaa sitä”, Hermes tokaisi, nousi ja pinkaisi juoksuun. Artemis pudisteli päätään.
”Tiedätkö mitä”, hän sanoi veljelleen. ”Sinä olet aika mäntti.”
”No älä”, Apollon huokasi muka yllättyneenä.
”Ala jo mennä, mäntti. Pyydä anteeksi, ennen kuin tinttaan sinua.”
Apollon liikahti kauemmaksi siskostaan. Tämä nimittäin tinttasi hyvin, kun sille päälle sattui, minkä lisäksi Apollon sattui olemaan hänen lempinyrkkeilysäkkinsä. Artemis heilautti nyrkkiään uhkaavasti veljensä suuntaan.
”Okei, okei, minä menen!”
Artemiin huulilla karehti itsetyytyväinen hymy. Häntä hiukan harmitti, ettei voinut käyttää veljeään nyrkkeilysäkkinään, mutta toisaalta oli ollut tyydyttävää kuulla, kuinka veli myönsi suoraan olevansa aika mäntti. Sitä kun tapahtui ani harvoin, jos koskaan. Artemis oli melkein sataprosenttisen varma siitä, minne Hermes oli mennyt ja toivoi, että velipuoli näyttäisi Apollonille taivaan merkit.
”Veljet”, Artemis sanoi itsekseen. ”Ne ovat tolkuttoman rasittavia, mutta eipä ilman niitä voi elää.”
~..~Apollon päätyi lopulta Central Parkin eläintarhaan. He olivat käyneet siellä lukemattomia kertoja Hermeksen kanssa, tämä kun piti kovasti pingviineistä. Lisäksi harvinaiset eläimet veivät ihmisten huomion pois siitä, että he kävelivät käsi kädessä. Tosin aina välillä teinitytöt hoksasivat sen ja huokailivat ihastuksesta, vähän Eroksen malliin. Apollon ei voinut olla virnistämättä muistolle. Eräsikin japanilainen teini-ikäinen turisti oli saanut nenäverenvuotoa. Apollon oli luullut sellaista tapahtuvan vain mangassa ja animessa.
Hermes oli, kuten Apollon oli olettanut, pingviinialtaalla. Nuorempi jumala näytti katselevan lintuja keskittyneesti, kuin maailmassa ei olisi ollut mitään muuta. Apollon yskäisi varovasti ja sitten hiukan lujempaa, koska Hermes ei joko kuulut tai sitten vain teeskenteli kuuroa.
Hermes kohotti katseensa. Apollon avasi suunsa sanoakseen jotain, muttei ehtinyt, kun iso lumipallo jo osui häntä naamaan ja hän pyllähti pepulleen.
”Mitä h-” Apollon aloitti, mutta jo toinen lumipallo osui hänen naamaansa. Hermes oli tehnyt palloja kunnon läjän.
”Takaisinmaksun aika, ketku!” Hermes nauroi voitonriemuisena ja jatkoi pommitusta Apollonin yrittäessä suojautua. Hän epäonnistui siinä komeasti.
”Lopetalopetalopeta!” auringonjumala kiljui.
”Antaudutko?”
”Antaudun!”
”Hyvä”, Hermes virnisti, auttoi Apollonin pystyyn ja suuteli häntä. Kumpikaan ei välittänyt, vaikka koko eläintarhan väki näki heidät. Apollonille oli tärkeintä se, ettei Hermes ollut oikeasti suuttunut, ja Hermes keskittyi tunkemaan salaa lunta Apollonin takin huppuun.
”Sisko, voiko noinkin tehdä?” eräs kuusivuotias pikkupoika kysyi teini-ikäiseltä siskoltaan. ”Nuo jätkät pussaa!”
”Kyllä noinkin voi ihan hyvin tehdä”, pojan sisko vastasi huvittuneena. ”Sitä sanotaan homoseksuaalisuudeksi. Ne ei pussaile tyttöjä.”
”Mustakin tulee isona homo!” poika julisti. ”Tytöt on ihan tyhmiä!”
”Tule nyt, mennään katsomaan apinoita.”
Apollon oli purskahtaa nauruun. Hän otti Hermestä kädestä ja ehdotti, että he lähtisivät hänen Upper East Siden asunnolleen. Hermes suostui ilomielin. Apollon laittoi hupun ylleen ja rääkäisi niin, että siitä olisi harpyijakin voinut ottaa oppia.
”Hermes! Odotas kun saan sinut käsiini!”
”Sopii yrittää!”
