Author: Zagero
Title: Kahlittu enkeli
Genre: Angst
Rating: K-11
Beta: Ei viitsi vaivata ketään..
Pariting: Hahmojen nimillä ei ole niinkään merkitystä, mutta he ovat Ivan ja Kathy…
Disclaimer: Minä omistan hahmot ja tapahtuma paikat. Näpit erossa näistä…
Sumary: Auringon laskettua jotkut kärsivät, useimmat, vaikka sitä emme tiedäkkään.
A/N: Kiitokseni ystävälle joka antoi otsikon ja samalla aiheen… ^^ Tämä nyt syntyi vähän pidemmän kirjoitus rupeaman jälkeen kuin yksikään julkaisemani ficci. Tätä olen sentään miettinyt… Tämä on taas kunnon angstitus, en tajua mistä nuo tulevat * päänravistus* en ollenkaan…
* * *
Sinä olit kahlittu enkeli, kaunis ja haavoittuvainen. Lumoavalta näyttivät tummat hiuksesi, vartalosi oli lähes täydellinen. Kasvosi olivat aina ystävälliset, valmiina vastaan ottamaan kaiken mitä matkallasi saattaisi vastaan tulla, hymysi oli vastustamaton…
Katselin sinua kaukaa, miettien voiko olla olemassa jotain noinkin kaunista. En saanut rauhaa öisin, enkä päivisin, olit mielessäni aina. Vietin monet unettomat yöt miettien sinua ja sinun kauniita kasvojasi. Olisin halunnut olla lähelläsi, halunnut koskea sinuun. Mutten uskaltanut, pelkäsin että olisit ajanut minut pois luotasi. En halunnut rikkoa sydäntäni.
Muistoissani olet vieläkin, elävänä ja todellisena, sellaisena jona sinut viimeisen kerran näin, jos koskaan edes elit. Muistan kuinka soitit viuluasi, kuuntelin katkeria säveliä joita soitit. Halusit pois täältä.
Tapasin sinut kun olit jo menettänyt elämäsi. En uskonut sitä todelliseksi, olit jo kuollut, mutta elit silti. Halusin oppia tuntemaan sinut, tutustuimmekin jollain tasolla, mutta se ei riittänyt minulle. Halusin tuntea sinut paremmin. Sinä välttelit minua, et halunnut nähdä. Olisit halunnut pysyä yksinäsi, et halunnut elävää vierellesi.
Muistin yöt jolloin soitit viuluasi, kuuntelin herkeämättä. Katselin sinua, sinä elit soittamasi musiikin mukana. Ei ollut mitään kauniimpaa kuin sinä kuutamossa soittamassa, tunsit silloin eläväsi. Kerroit sen minulle silloin. Olisin halunnut viettää enemmän aikaa kanssasi, mutten voinut.
Muistan kuinka raivosit itsellesi, huusit tuskaasi pois. En ymmärtänyt silloin miksi teit niin. Nykyään ymmärrän. Olisin halunnut tietää enemmän sinusta, siitä miltä sinusta tuntui. En osannut kysyä, sinä et olisi vastannut kysymyksiini. Jäin katselemaan sinua ja unelmoimaan, enkä osannut nähdä tulevaisuuteen.
Kahlittu enkeli, niin kaunis. Olit lähellä, mutta silti saavuttamattomissa. Kerroin sinulle elämästäni, sinä kuuntelit hiljaa. Luulin että olisit kuunnellut minua, mutta sitä et tehnyt. Mietit omaa tuskaasi, et välittänyt minusta, vaikka siltä minusta joskus tuntui.
Eräänä iltana, olin tulossa taas luoksesi. Saavuin jälleen aukiolle, jossa soitit. Minä en löytänyt sinua. Etsin, mutten nähnyt. Kuuntelin, mutten kuullut. Olit poissa. Yritin löytää jotain sinusta, mutta et ollut jättänyt mitään taaksesi.
Sen illan jälkeen en enään nukkunut, en enään elänyt. Sinä olit syy miksi jaksoin arjen. Halusin nähdä sinut, kuulla soittosi. Kuulin iltaisin soittosi mielessäni, katkerat sävelet. Olin jossain vaiheessa sairas, en nukkunut, nyhjötin nurkassa ja näin näkyjä. Luulin monesti että sinä olisit tullut pelastamaan minut. Et kuitenkaan ilmestynyt auttamaan, olisin tarvinnut sinut vain vierelleni hetkeksi, en muuta.
Muistan joskus nukkuneeni, en kuitenkaan kunnolla. Painajaiset valtasivat mieleni ja heräsin. En uskaltanut nukkua. En halunnut nähdä, en halunnut kuulla. Halusin vain olla. Maailmani tiivistyi siihen yhteen nurkkaan, josta en poistunut kuin pakon alla.
Joskus luulin että sinä sitten lopulta pelastit minut. Se et kuitenkaan ollut sinä, se oli toinen, samankaltainen kuin sinä, mutta ei yhtä kaunis, ei niin lumoava kuin sinä. Olisin toivonut että se olisit ollut sinä, toivoin sitä.
Nykyään huudan samaa tuskaa kuin sinä silloin. Minulla ei ole ketään jolle voisin puhua, jota voisin kuunnella. Toivoisin pääseväni pois täältä, en pääse. Sinulla oli viulusi, minulla ei ole mitään. Huudan öisin, minulla ei ole mitään muuta tapaa puskaa tuskaani, ei mitään keinoa tuntea eläväni. Sinä olet onnekas, minä en.
Sinä soitat jossain ja luulet että tuskasi on kaikkein suurinta, mutta se ei ole. Toivon vielä joskus näkeväni sinut, toivon että saisin satuttaa sinua yhtä paljon kuin sinä satutit minua. Se lieventää tuskaani, sen avulla jaksan odottaa sinua, rakas Ivan.
* * *
A/N: Kommenttia saa taas laitella, toivoisin sitä…
