Title: Varjon pimeämpi puoli
Author: sennamiila
Beta: ei ole
Genre: angst
Rating: K11 (ihan vain varmuuden vuoksi)
Starring: Bellatrix
Disclaimer: Rowlingin hahmo, josta minä vain kirjoitan
Quote: Minä myin itseni Pahalle. Minä olen Pahan oma.
A/N: Okei, mitähän tähän nyt oikein pitäisi sanoa? Luultavasti ainakin se, ettei Bella tässä ficissä vaikuta samanlaiselta kuin kirjoissa. Mutta tällaisena minä olen lähestulkoon aina nähnyt hänet sisältäpäin. Ulkoa vahva, sisältä rikki. Ja kenties vähän angstituttaa sekin, että vaikka hän kuinka palvoo Pimeän lordia niin mies ei vain ota häntä huomatakseen... Ficci menee FF50:een sanalla 027. Näkö.
Omistan tämän ficin rakkaalle karvakorvalleni, Beatricelle. Hyvää syntymäpäivää, ihanainen ♥
Varjon pimeämpi puoli
Maailma on täynnä varjoja; elämään kyllästyneitä ihmisraunioita, mustia hahmoja pilkkopimeillä syrjäkujilla, pimeydestä viehättyneitä, miehiä ja naisia – ja lapsia.
Jokaisella varjolla on kuitenkin myös valoisampi puolensa kuten jokaisella pilvelläkin on hopeareunuksensa. Minä en vain kykene löytämään sitä palaa itsestäni. Olen kadottanut kaiken, tässä maailmassa ei ole minulle enää mitään. Olen kamala, turha, paha. Ja tyhjä.
Sisältä ruma, ulkoa ruma. Kuka tällaisen tahtoisi? Oikein, ei kukaan. Minä en ole sellainen, josta kenenkään kannattaisi välittää. Eikä kukaan välitäkään. Yksikään sielu ei jäisi kaipaamaan, jos yhtäkkiä vain lakkaisin olemasta. Itse asiassa en edes ymmärrä, miksi olen olemassa, kun aivan yhtä hyvin voisin olla olematta.
Joskus olin vielä kaunis. Siitä on kuitenkin aikaa niin kauan, etten edes jaksa muistaa sinne asti. Se kaikki vain alkoi niin hiljaa ja salakavalasti, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisi vielä tapahtumaan. Minä myin itseni Pahalle. Minä olen Pahan oma.
Paha ottaa valtaansa, vaikkei tahtoisikaan. Se on ovela, eikä kaihda keinoja. Se osaa hurmata kenet tahansa lankeamaan syleilyynsä. Ainakin ne, jotka ovat liian heikkoja vastustaakseen. Kuten minä.
Minussa on paljon vikaa, tiedän sen. Minä en voi katsoa itseäni edes peilistä. En kestä nähdä kasvojani, en pysty katsomaan itseäni silmiin. Minä olen säälittävä. Pelkään sitä ihmistä, jonka näen peiliin katsoessani.
Pahan valta on suuri. Suurempi kuin kukaan voi koskaan uneksiakaan. Ja kuka edes uneksisi? Ei kukaan, jolla on pienikin järjen hiven jäljellä päässään. Silloin joskus minulla ei ollut. Nyt olisi. Minä en tahdo enää olla se ihminen, joka katselee minua peilistä.
Kuka minua sitten katsoo peilistä? Minä en tiedä. Tiedän vain, etten se ole ainakaan minä. Se on joku aivan muu. Joku minun näköiseni. Joku, jolla on samat kylmät silmät ja sama sotkuinen tukka kuin minullakin. Silmät tuijottavat minua aina halveksuvasti kuin sanoen, että olen ansainnut tämän kaiken, etten ole mitään.
Enkä minä olekaan. Tai olen. Olen maan rakoon tallattu kurja elukka, jolla ei ole maailmassa mitään muuta virkaa kuin saastuttaa ilmaa hengityksellään. Kaikkien kannalta olisi parempi, etten minä olisi koskaan syntynytkään. Ei minua kannata kenenkään katsella. Se ei olisi keneltäkään pois, jos katoaisin tästä maailmasta.
Jokin kuitenkin edelleen pitää minut aloillani, estää painumasta alimman helvetin ikuiseen tuleen. En osaa nimetä sitä, mutta se on jotakin kaunista. Jotakin, joka tuntuu siltä kuin olisin odottanut sitä koko surkean elämäni ajan. Se pitää minut pystyssä niinä hetkinä, kun tahdon kaatua ja lopettaa olemisen. Se kuiskaa minulle, että minustakin voi vielä jonakin päivänä tulla yhtä kaunis.
Mutta minä en usko sitä. Olen valinnut tieni. Paha ei voi muuttua hyväksi.
