Nimi: Kuppi kylmää: Kun Hermione huomasi
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: sallittu
Paritus: melkein muttei ihan Ron/Harry
Tyylilaji: draamaa
Yhteenveto juonesta:
Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Hermione keksi vastauksen ennen ystäviään.A/N: Osallistuu FF100:aan sanalla 056.Aamiainen. Suunnittelin, että kirjoittaisin tähän jatkoa (joissa pojatkin huomaisivat), tai niin kuin vielä kaksi erillistä ficciä, jotka olisivat tähän jatkoa, ja ehkä teenkin niin. Saa nähdä. Mutta tässä nyt ainakin tämä, enjoy!
Kuppi kylmää: kun Hermione huomasiHermione istui aamiaispöydässä pyöritellen lusikkaa edessään olevassa teekupissa. Kyllä hän tiesi, että voisi vain taikoa lusikan pyörimään itsestään kupissaan, niin kuin jokainen muu Tylypahkassa opiskeleva teki, jos vain osasi, mutta se ei vain ollut sama asia. Tuo pyörivä liike auttoi Hermionea keskittymään paremmin ajatuksiinsa. Jokin oli vaivannut hänen mieltään jo pidemmän aikaa, hän ei vain osannut tarkalleen sanoa, mitä tuo ärsyttävä nalkuttava tunne yritti hänelle kertoa. Tunne oli samanlainen kuin oppitunnilla tai läksyjä tehtäessä, kun hän sai eteensä jonkun kysymyksen, ja hän tiesi, että vastaus olisi aivan yksinkertainen, hän ei vain saanut tietoa esille jostakin aivojensa perukoilta.
Se liittyy jotenkin Harryyn ja Roniin, Hermione ajatteli, kun hän näki poikien tulevan ruokasaliin silmät sirrillään, hiukset sekaisin ja vielä pyjamat päällä. Pojat, Hermione huokaisi mielessään. Hän oli ollut ylhäällä jo kahdeksalta, mutta nuo eivät edes ottaneet huomioon sellaista mahdollisuutta, että viikonloppuina voisi herätä muuten kuin viime tipassa, vähän ennen kymmentä, jolloin aamupalan tarjoilu päättyi.
Hermione tarkkaili poikia, kun nämä kävelivät kohti rohkelikkojen pöytää. Harryn ja Ronin käytöksessä oli ollut jotakin omituista sinä lukukautena. Ei se voinut olla mikään riita, he eivät olleet riidelleet aikoihin. Hermione pyöritti vieläkin lusikkaa teekupissa ja tuijotti ystäviään, jotka tulivat istumaan häntä vastapäätä penkille olkapäät hipoen toisiaan. Hermione rypisti kulmiaan. Tuossakin oli jotakin omituista. Miksi he istuivat noin lähekkäin?
Ron heilautti kättään hänen kasvojensa edessä, ja Hermione huomasi jääneensä katselemaan ystäviään vähän liian pitkäksi aikaa.
”Herätys! Ajatteletko sinä vieläkin sitä Lipetitin pitämää testiä? Sait varmasti täydet pisteet, minunhan tässä pitäisi huolehtia, en muistanut yksinkertaisimpiakaan loitsuja!”
Hermione ynähti jotakin vastaukseksi, oikeasti hän ei ollut kuullut puoliakaan Ronin puheesta. Ron kohautti olkapäitään ystävänsä hajamielisyydelle ja kurottautui ottamaan itselleen paahtoleivänpalaa, mutta Harry ehti ensin ja ojensi palasen Ronille.
”Kiitos”, Ron sanoi ilmeisen hämmästyneenä toisen kohteliaisuudesta, mutta jäi tuijottamaan Harrya silmiin pitkäksi aikaa kummallinen katse silmissään, ennen kuin Hermione kilautti lusikan vasten teekupin reunaa kovaäänisesti ja pojat hätkähtivät hereille omasta maailmastaan. Ron alkoi syödä leipää kummallisen hiljaisena ja Harry keskittyi täysin oman leipänsä voitelemiseen kasvot punaisina kuin tomaatti.
Nyt vastaus iski Hermionen aivoihin, ja hän ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten ei ollut keksinyt asiaa aikaisemmin. Ron ja Harry olivat rakastuneita toisiinsa! Ajatus ei tuntunut mitenkään oudolta, vaan oli aivan kuin hän olisi tiennyt asian aina. Mutta miksi pojat eivät olleet kertoneet hänelle mitään? No, piankos hän kiskoisi totuuden irti heistä. Hän lopetti teen sekoittamisen ja sanoi:
”Pojat, onko teillä jotain kerrottavaa minulle?”
Ron ja Harry vilkaisivat toisiinsa kysyvinä.
”Mitä me nyt ollaan tehty? Ei tule mitään mieleen”, Ron sanoi. ”Tuleeko sinulle, Harry?”
Harry mietti hetken ennen kuin sanoi:
”Ei sitten mitään. Emme me mitään ole jättäneet kertomatta sinulle, Hermione.”
Hermione arveli, etteivät hänen ystävänsä valehdelleet (Ron oli aivan surkea valehtelija), ja nyt hänen mieleensä pälkähti, että ehkä he eivät itse vielä olleet edes tajunneet koko asiaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Hermione keksi vastauksen ennen ystäviään. Hänen teki mieli virnistää. Pojat olivat joskus yllättävän hidasälyisiä. Hermione oli tyytyväinen saadessaan ongelman vihdoin ratkaistua, ja päätti sen kunniaksi vihdoin juoda teensä. Mutta kun tyttö nosti kupin huulilleen, hän tajusi, että tee oli ehtinyt jäähtyä. Irvistäen Hermione laski kupin pöydälle, mutta kun näki ystävänsä istuvan aivan liian lähekkäin ollakseen vain kavereita, virne palasi hänen kasvoilleen. Mitenköhän pitkään noilla kestää, ennen kuin he tajuavat? oli hänen viimeinen mietteensä ennen kuin hän lähti salista jättäen ystävänsä syömään aamupalaa kahdestaan.
