Mä ohitan taas tuon sun allekirjoituksen ja kommentoin silkasta kommentoimisen ilosta, plus tietysti on pakko päästä sanomaan jotain 
Sisältö toimii tosi hyvin. Näköala on suhteellisen kapea, siis Remuksen ja Reguluksen suhdetta ei juurikaan perustella, mutta sanamäärän huomioon ottaen näköalan on juuri sopiva, ei yritetä tavoittaa liikaa vaan rajataan aihe ja se, mihin keskityt, toimii erittäin hyvin, ja toisaalta tyylin huomioon ottaen sanamäärä on oikein hyvä suhteellisen lyhyenä, koska tyyli on tietyllä tavalla koristeinen ja raskas ja siis myös kaunis, mutta tyylin raskaus saattaisi korostua, jos tarina venyisi. Ja toisaalta sisältö ja pituus menevät hyvin yksiin, eli palaset napsahtelevat yhteen ja kokonaisuus toimii oikein hyvin.
Olen niin vieraantunut kaikista Regulus-tulkinnoista, omistanikin, etten sinällään viitsi ottaa Reguluksen hahmoon Reguluksena kantaa, ja sinälläänhän tämä keskittyy nimenomaan Reguluksen ja Remuksen suhteeseen eikä Reguluksen hahmoon itseensä. Toisaalta Reguluksen suhtautuminen omaan valintaansa tuntuu kivalta, siis se dramatiikan puute ja rauhallisuus ja väistämättömyys, se sopii ainakin suurpiirteisesti yhteen sen kanssa, millainen mielikuva mulla on Reguluksesta. Reguluksen ja Remuksen suhde taas toimii, toisaalta sitäkään ei katsota kovin laajasti, mutta se on mielestäni hyvä ratkaisu niin kuin tuolla ylempänä jo höpötin, ja suhde on tässä uskottava ja toisaalta vaikka Siriuksen sekoittaminen Remus/Regulukseen on mielenkiintoista ja tuo lisää syvyyttä, on myös mielenkiintoista ja virkistävää että tässä Sirius ei sotkeennu asioihin, vaan Remuksella ja Reguluksella on ihan "oma" suhde, kerrankin.
Tyylillisesti en oikein osaa muodostaa tästä mielikuvaa. Ensimmäinen fiilis oli, että aika koristeellista on, mutta toisaalta tässä ei myöskään ole sellaista kliseisyyttä, joka yleensä tekee koristeellisuuteen sen negatiivisen vaikutelman, joten näin jälkikäteen en ole edes ihan varma, mikä siinä koristeellisuudessa sitten sinällään muka häiritsi
Ja koska ficci on lyhyt, kaunosanainen (missä mun sanavarasto on, kun en osaa ilmaista yhtään paremmin) tyyli ei ehdi muodostua mitenkään raskaaksi luettavaksi, vaan on mukaansatempaavaa ja sujuvaa ja koukuttavaa, eli mikäs siinä. Ehkä mua sen tyylin kannalta mietityttää loppujen lopuksi se, että tässä on kuitenkin toimiva ja vahva sisältö ja tuntuu vähän siltä, että tyyli ja sanat vievät huomiota sisällöltä. Hienoa tekstiä, ei siinä, mutta sisältökin on hieno ja se on olemassa, ja tuntuu että se joutuu kilpailemaan sen tyylin hienouden kanssa.
Lisäksi käytät tässä tuota puhuttelevaa tyyliä, olkoon se sitten sinä-muoto (
) tai mitä tahansa, ja se on aina jotenkin ristiriitainen juttu. Tässä se kyllä toimii hyvin, mikä on jo itsessään melko harvinaista, mutta sekin on silti erottuva tyylillinen ratkaisu ja sinällään ohjaa ainakin tätä lukijaa siihen suuntaan, että tyyli erottuu enemmän kuin sisältö, jossa kuitenkin olisi tarpeeksi toimivuutta ja ajatusta erottumiseen. Sisältö jää vähän tyylin piiloon, vaikka sitä ei missään nimessä tarvitsisi piilottaa sen takia, että se olisi jotenkin puutteellinen. Toisaalta tämä on taas sitten ihan mielipidekysymyksiä ja mitä kukakin tekstiltä etsii, minä yritän tässä kaivella tulkintaa Remuksesta ja Reguluksesta, mutta toisaalta jostain muusta saattaisi tuntua, että Remus ja Regulus ja sisältö työntyvät ärsyttävästi tyylin yli ja piilottavat hienoa tekstiä
Tykkään kyllä tyylissä siitä, että siitä huolimatta, että tyyli erottuu persoonallisuutena, kaikki on kohdallaan eikä sanota "turhia" asioita. Tässä ei ole jaarittelua. Dramatiikkaa kylläkin, mutta niin kuin sanoin, tarina on lyhyt eikä dramatiikkaa ehdi sikäli kertyä tekstiin liikaa, ja teksti on kuitenkin tasapainoinen.
Jotain sananvalintoja ihmettelin, ainakin
lähileikkaat on vähän arvoitus: siis nimenomaan
lähi, vai pitäisikö olla
läpi, ja onko
läpileikata sitten joku sana, ja onko sillä edes väliä, onko se sana vai ei jos se kerran sopii sisältöön...
Sitten seuraa hehkutusta, mikä varmaan vie uskottavuutta pois siltä, että juuri äsken yritin toivoa tyyliltä vähän vähemmän koukeroisuutta ja dramatiikkaa, jotta sisältö nousisi paremmin esiin, ja nyt olen sitten hehkuttamassa nimenomaan tekstillisiä juttuja, mutta mutta....
silmissäsi loukatun murskattu ylpeys
Hyvä ilmaus, pystyn näkemään tämän!
Mikä sinä oikein olet.
Rakastan tuota kysymysmerkin puutetta, jota ei alleviivata esimerkiksi mainitsemalla siitä jälkikäteen tai sanomalla, että
tämä ei ole kysymys, mutta joka on niin selkeä että sen kuitenkin huomaa, ja se myös toimii tosi hyvin. Se tavallaan tuo tähän kysymykseen ja tunnelmaan sitä tiettyä latteutta, jota saattaisin kaivata myös tyyliltä jossain määrin
Sanoisit jotain, älä katso minua noin.
Ja tässä toinen Reguluksen lyhyt toteamus, toimii ja hienoa. Mun mielestä nämä erottuvat tekstistä edukseen, ja ehkä sen takia, että nämä tuntuvat realistisilta ja ovat tietyllä positiivisella tavalla vähän töksähtäviä ainakin verrattuna tyylin yleiseen kauneuteen, siis lisää realistisuutta. Näiden osalta minusta on myös hienoa, että näissä ikään kuin puhutellaan Remusta. Ehkä se puhuttelutyyli muun tekstin ja noiden pidempien pätkien kohdalla tuntuu vähän ristiriitaiselta senkin takia, että se antaa vaikutelman, että teksti on ikään kuin aivan suoraa ajatusta Reguluksen päästä (niin kuin se kai onkin) mutta sitten taas ihmetyttää se, voiko oikea ihminen oikeasti ajatella niin kaunopuheisesti
kuinka sävähtäisit pois, kuinka niskasi jännittyisi, kuinka valmistautuisit pakoon
Aaah, tämä vaan toimii kauhean hyvin. Pystyn näkemään tuon niskan jännittymisen ja sen yhdistymisen pakoon valmistautumiseen, kauhean elävä ja toimiva ilmaus.
olemme viimeisiä hengittäviä olentoja näillä käytävillä tänään
Tuo
hengittäviä ilahdutti. Siinä on tietysti ehkä vähän sellaista dramatiikkaa, jota ilmankin olisi pärjännyt, siis miksi hengittäviä, mitä muita siellä voisi olla, ja miksi olentoja, miksei vaan että
olemme yksin tai
täällä ei ole ketään muita, mutta se taas menee siihen tyylistä jauhamiseen. Ja hengittämisen mainitseminen on sikäli mielestäni tosi toimivaa, koska minulle ainakin se toi mielikuvan sellaisesta tietoisesta, raskaasta hengittämisestä, ja siitä miten tilanne on tavallaan niin jännittynyt, että hengittämiseenkin kiinnittää huomiota.
Hmm, nyt palataan tyyliin: en osaa päättää, mitä ajattelen dialogista tässä. Tämä on taas tietysti ikuisuuskysymys, ja toisaalta tyyli on niin kaunista, että rouheampi dialogi, mahdollisesti puhekielinenkin, olisi tavallaan ainakin vaikea ratkaisu sikäli, että se rikkoisi tyylin aika reippaasti ja erottuisi vahvasti ja se on sitten taas ihan makukysymys, tykkääkö siitä ja toisaalta että toimiiko sellainen ollenkaan. Toisaalta sellainen voi tasapainottaa, toisaalta taas tehdä vaikutelman, että molemmat ääripäät menevät yli. En tiedä. Mutta se kauneus, joka vielä muussa kerronnassa menee, koska kerronta kuitenkin on rehellisesti tekstiä ja siinä voi tehdä radikaalimpiakin tyylillisiä ratkaisuja, vähän hämmentää dialogissa, koska ainakin itse koen dialogin "vähemmän" tekstinä kuin muun kerronnan. Dialogi on kaiketi puhetta, joka on esitetty tekstin muodossa, ja sikäli kovin sulava dialogi ei vaan tunnu realistiselta, vaikka muu teksti olisikin myös sulavaa. Kaipaan sitä rouheutta, mutta en tiedä, kuinka rouheaa dialogi voi olla, ennen kuin se taas menee yli, ja sitten taas toisaalta on varmaan mahdotonta löytää täydellinen keino kirjoittaa dialogia.
Sitten taas toisaalta sisällöllisesti dialogi toimii tässä erittäin hyvin, esimerkiksi tämä:
”En ole tehnyt mitään väärin, tein vain valinnan, josta et pidä.”
on mielestäni tosi hyvä ja toimiva ajatuksena.
Jos mä nyt lopettaisin
Anteeksi nillitys, olen iloinen, että kirjoitit taas ficin ja toivottavasti kirjoitat lisääkin taas
