Fairy Tale: Joo, Draco ei pienestä hämäänny, vaikka joulu Potterin kanssa ei ihan alkuperäisiin suunnitelmiin kuulunutkaan, eikä täytä Dracon odotuksia täydellisestä joulusta
Mut lupaan, että joulu paranee kyllä ja varpaatkin saadaan lämpimiksi ^^
Joululahjapiparit He palasivat suoraan Kotikolon notkuvaan ruokapöytään, mutta Harry livahti puoliääneen mutistun tekosyyn varjolla käymään huoneessaan. Suljettuaan oven, ja lukittuaan sen, tämä laski Dracon sängylle katsoen tätä odottavasti ja Draco muuttui ihmiseksi.
“Lupaatko pysyä hillerinä, jos pääset mukaan syömään?” Tarjous oli kaikista Weasleyistä ja Grangerista huolimatta houkutteleva, sillä aamiainen oli ollut surkea.
“Vain jos lakkaat kutsumasta minua hilleriksi.”
“Hyvä on, Lumipallo.” Potter virnisti tietäen varmasti, ettei se ollut, mitä Draco oli ajanut takaa, mutta nyrpeän ilmeen ylläpito oli yllättävän vaikeaa vihreiden silmien tuikahdellessa hänen suuntaansa leikkisästi. Heillä kuitenkin taisi olla diili ja Dracon otettua jälleen pörröisemmän muotonsa, Potter nappasi hänet syliin ja he suuntasivat syömään. Loputtomalta tuntuvissa portaissa Dracolla oli aikaa miettiä Potterin asenteessa tapahtunutta varsin nopeaa muutosta.
***
Ruokailun aikana Harry ojenteli Lumipallolle milloin mitäkin Mollyn tekemää herkkua ja otus söi suurimman osan hyvällä ruokahalulla. Erityisen tykästynyt se näytti olevan Mollyn leipomiin piparkakkuihin, joita pieni olento popsi kolme kappaletta. Vaikka oli vasta aatto, notkui pöytä jo nyt sen verran runsaista jouluherkuista, että aamun kävelyyn yhdistettynä ateria teki hänet raukeaksi. Ilmeisesti myös Lumipallon, joka torkahti pöydän kulmalle aiheuttaen ihastuneita huokauksia Ginnyssa. Harryn oli Malfoyn kanssa lumisotiessa ja kävellessä onnistunut unohtaa Ginny ja nytkin hän huomasi Lumipalloon keskittymisen hyväksi keinoksi vältellä ikävää muljahdusta, joka hänen vatsassaan kävi aina naista katsoessa. Peläten kuitenkin hieman, että Malfoy muuttuisi unissaan vahingossa ihmiseksi, Harry nosti olennon varovaisesti syliinsä ja kenenkään huomaamatta loihti siihen muutoksen esto taian. Talossa vallitseva joulumieli olisi voinut saada särön ruokapöydälle, konkreettisesti, putkahtavasta Malfoysta.
*
Iltapäivä kului sisätiloissa sillä ulkona oli alkanut sataa sakeammin lunta. Hermione hautautui lukemaan kirjaa, Ginny opetteli Charlien kanssa tunnistamaan lohikäärmeitä ja Harry ja Ron asettuivat pelaamaan velhoshakkia. Lumipallo, jota Harry oli huomaamattaan silitellyt sylissään heräsi ottelun puolivaiheilla Harryn ollessa tapansa mukaan tappiolla. Se vaikutti kiinnostuneelta pelinappuloista, jotka olivat joulun kunniaksi pukeneet tonttulakit, ja Harry joutui nostamaan sen kahdesti pois lähettinsä kimpusta, otuksen tökkiessä sitä nenällään ja melkein saadessa pelinappulan miekasta.
“Varo vähän tai saat arven kuonoosi.” Harry pelotteli Lumipalloa, joka naulitsi yönmustat nappisilmänsä Harryn silmiin ja näykkäisi Harrya sormesta.
“Auts.” Sen sanoessaan Harry tajusi, että lähettämällä lähettinsä Ronin sotilaiden selän taakse ja uhraamalla se seuraavalla vuorolla, hänen oli mahdollista saada Ronin kuningatar pelistä. Tuijottaen sekunnin suu auki Lumipalloa, hän sanoi, “Lähetti D2:een.” Vilkaisten vihaisesti Harrya ja Lumipalloa, lähetti marssi kuolemaansa. Ron näytti järkyttyneeltä tajutessaan mitä tulisi tapahtumaan, mutta Harry virnisti Lumipallolle. Draco Malfoy oli juuri auttanut häntä ja se jos mikä oli ennen kuulumatonta.
*
Ilta oli kulunut edellisen tapaan. Tuliviski tosin oli vaihtunut glögiin, jossa Harry vannoi olleen terästystä, vaikka Herra Weasley muuta väittikin. Lopulta he kuitenkin olivat suunnanneet lähes yhteistuumin yöpuulle. Harry oli vienyt Lumipallon huoneeseensa ja käynyt vielä pesemässä hampaat. Palatessaan hän löysi jälleen ihmiseksi muuttuneen Malfoyn lojumasta sängyltään. Vaalea mies katseli häntä tutkivasti Harryn yrittäessä parhaansa mukaan ignoorata häntä mittailevat harmaat silmät, joiden tuijotus sai hänet yllättävän vaivaantuneeksi.
“Hiljenny”, Harry kuiskasi vaimennustaian oveen, “Mitä tuijotat, Lumipallo?”
“Tiesitkö, että olet surkea pelaamaan velhoshakkia?” Malfoy kysyi jättäen yllättävää kyllä jälleen Harryn käyttämän nimityksen huomiotta.
“Ja koetat löytää ulkoisesta olemuksestani syytä siihen?”
Blondin silmissä välähti huvittuneesti.
“Tiedän syyn siihen ja itseasiassa kerroinkin sen sinulle tänään. Ajattelusi on urautunutta, Potter. Aivan kuten muutkin asiat, päätät myös pelissä taktiikkasi heti alussa ja pysyt siinä, vaikka vastustajasi selvästi huomaisi, mitä aiot. Ei ihme, että hävisit, vaikka yritin auttaa sinua.” Harry myönsi hiljaa mielessään Malfoyn olevan oikeassa. Hän oli myös miettinyt pojan kävelyllä lausumia sanoja ja todennut, ettei Malfoyn pää ehkä sittenkään ollut pelkkä teline sliipatuille hiuksille.
“Koska mielestäsi osaat ennustaa tekemisiäni paremmin kuin Punurmio, niin kerropa sitten, mitä teen seuraavaksi.”
“Tällä hetkellä pohdit, millä verukkeella saada minut pois sängystä!”
“Väärin, herra ennustaja. Sisäinen silmäsi kaipaa silmälaseja.”
Draco kohotti kulmiaan tahattoman laiskaan tapaansa.
“Sinäkö et halua minua pois sängystä?”
Harryn poskille karkasi pieni kuumotus.
“En sanonut niin. En vain ajatellut häätämistäsi vielä.”
“Luulin, että olit käymässä nukkumaan?”
“Niin olinkin, mutta…” Harry tajusi puhuneensa itsensä pussiin ja epäili, että keskustelun jatkaminen saisi vain pussin suun kiristymään entisestään, “äh… voit nukkua sängyssä, jos lupaat pysyä hillerinä.”
“Jalo Rohkelikko Potter sallii minun siis nukkua vieressään.” Venyttelevät sanat suorastaan huusivat vastaukseksi tuhahdusta.
“Muutan pian mieleni ja saat nukkua häkissäsi.”
Malfoyn harmaat silmät tutkailivat häntä hiljaa ja tuntuivat yrittävän porautua silmien läpi hänen mieleensä. Kun se ei onnistunut, Malfoy avasi suunsa. “Mikä oikeastaan muutti mielesi? Aamulla olit valmis heittämään minut Azkabaniin, nyt haluat minut viereesi. Äläkä väitä, ettei siihen ole syytä.”
“En halua sinua viereeni.” Malfoyn taito kietoa kysymyksensä kevyeen ivaan oli äärimmäisen raivostuttavaa, mutta Harry ei voinut olla myös ihailematta tapaa, jolla Malfoy punoi pieniä koukkuja puheeseensa napatakseen huolimattoman vastaajan. “Voit ihan totta syyttää joulua. En halua häiritä työtovereitani.”
“Eikö kyse olekaan vastustamattomuudestani?” Draco parahti muka pettyneenä.
“Joiltain osin melkein vaikutat aikuistuneen, mutta liikojen luulemisesta et ole näköjään päässyt eroon.”
“Et siis vieläkään suostu myöntämään, kuinka hurmaava olen.” Poika jatkoi dramaattisuuttaan, mikä alkoi jopa hieman huvittaa Harrya.
“Olet siedettävä, hillerinä.” Se sai pojan suuntaamaan harmaat silmänsä tiukasti Harryyn ja pojan suupielissä pilkahti hymy, vaikka poika yritti näytellä hapanta.
“Frettinä!”
“Mhm.”
“Ihan totta, Potter. Miksi olet minulle näin… kiltti?”
“Ihan totta, Malfoy, olen tehnyt ylitöitä koko syksyn ja olin suunnitellut, että jouluna en ajattele yhtäkään pikkurikollista, joka lähettää jästeille kirottuja lusikoita tai kauppaa laittomia identiteetin häivyttimiä muille pikkurikollisille. Miksi et vain voi uskoa sitä?”
***
Draco nielaisi, kun Potter mainitsi identiteetin häivyttimet, sillä hän tiesi olevansa tapaus, josta tämä puhui. Hänen oli kuitenkin hankala uskoa Potterin selitystä, sillä niin rohkelikko kuin tämä olikin, hän olisi aivan hyvin voinut pitää Dracoa lukittuna häkkiin, jos olisi tahtonut. Mutta siinä hän oli, makaamassa tämän sängyllä Weasleyn perheen luona, eikä Potter ollut edes osoitellut häntä sauvallaan lumisen kävelyn jälkeen.
“Luuletko, etten äsken olohuoneessa huomannut, kuinka vaihdoit aina aihetta, jos se oli etenemässä minun pilkkaamiseeni.”
Yllättäen Potter näytti hieman hämmentyneeltä, mutta Draco todella oli havainnut, että toisin kuin edellisenä iltana, Harry oli aina vaihtanut aihetta, jos keskustelu oli livennyt Luihuisiin tai muihin aiheisiin, jotka voisivat johtaa Dracoon.
“En tehnyt sitä tarkoituksella, kuvittelitpa mitä tahansa”
“Ei sillä, että uskoisin sinua, mutta jos näin on, niin ehkä sinun pitäisi kuunnella alitajuntaasi, koska ainakin se näyttää jo ymmärtäneen, miten mahtava persoona olen.”
“Mahtavaa sinussa on vain egosi.” Potter tuhahti ja päätti yllättäen heittää kaapunsa pois, minkä vuoksi Dracon silmille tuli kiire siirtyä muualle. Hän oli nähnyt tarpeeksi edellisenä yönä ja pelkäsi, ettei hallitsisi itseään, jos näkisi saman ihmisenä. Keskittyen peiton sieppikuviointiin, Dracolta meni ohi myös se, että Potter oli suunnannut sänkyyn ja kiepahti istumaan hänen viereensä, ennen kuin tämä, paljaine ihoineen ja kurittomine hiuksineen, oli siinä.
“Noniin, Lumipallo, aika muuttua hilleriksi.” Potter virnisti hänelle ja Draco joutui hieman keräilemään levinneitä ajatuksiaan ja etsimään paikkaa silmilleen.
“Entä jos minua ei väsytä?”
“Sinulta ei kysytä.” Potter vaikutti kovin varmalta, mutta oli unohtanut yhden pikku jutun.
“Miten ajattelit muuttaa minut fretiksi, jos en itse halua muuttua?”
Ilme Potterin kasvoilla oli näkemisen arvoinen, kun tämä tajusi asian laidan, ja Draco hymähti ääneen.
“Voin aina kirota sinut liikkumitor kuolituksella siihen, jos se on enemmän mieleesi.”
“En olisi arvannut, että pidät sitomisleikeistä.”
“Mitä sitten haluat, jos et nukkua?” Potterin poskille hiipi taas kevyt puna.
“Haluan kuulla, miksi oikeasti kohtelet minua niin jalosti, vaikka voisit vain kirjoittaa aurorikamullesi ja kysyä minusta. Pidät minua melko tyhmänä, jos luulet, että uskon päänsisäisen joulurauhasi olevan ainoa syy.”
Kaksikymmentä tuumaa ilmaa heidän välissään muuttui katseiden väliseksi sotatantereeksi, kun Dracon silmät haastoivat Harryn vastaamaan kysymykseen, joka oli askarruttanut häntä koko päivän. Potter piti häntä käsittämättömän tyhmänä, jos tosissaan kuvitteli, että hän nielisi joulurauhaselityksen.
“Hyvä on.” Potter näytti punnitsevan sanojaan ja Draco terästi keskittymistään, jotta huomaisi valheen, jos kuulisi jälleen yhden, “Totta puhuen, kun olimme kävelemässä takaisin tänne, sanoit jotain, joka sai minut ajattelemaan. Lisäksi, en jaksaisi selittää ystävilleni, mihin Lumipallo on kadonnut.”
Draco ei aistinut äänessä valehtelua, mutta vastaus yllätti hänet myös muulla tavoin. Nyt, kun Potter oli sanonut sen, Draco mietti, miten hän ei ollut nähnyt sitä.
“Et taida puhua enää ystävillesi ihan kaikesta.” Potter kyllä viihtyi ystäviensä seurassa, mutta tämä ei ollut, ymmärrettävistä syistä, kertonut ystävilleen haikailevansa edelleen Weasleyn likan perään ja että se oli syy siihen, miksei Potterilla ollut naista ja miksi tämä hautasi itsensä töihin. Piinallisista iltahetkistä olohuoneessa oli jotain hyötyäkin, jos ei muuta niin ainakin hän oppi kiehtovia asioita Potterista.
“Mitä vihjaat? Puhun heille kaikesta tärkeästä, tiedän heistä kaiken ja…” Potter aloitti ärtyneenä, mutta Draco keskeytti tämän, ennen kuin paasaus pääsi vauhtiin.
“Kuten siitä, että haaveilet edelleen Ginnysta ja sinusta?” Draco jopa käytti tytön nimeä, saadakseen pointtinsa perille ja välttääkseen Potterin takertumisen epäolennaiseen. Se toimi. Potter hiljeni, mutta silmät tuijottivat edelleen ärtyneinä Dracoa.
***
“Tajuan kyllä, miksi, Potter, vaikka en käsitäkään, mitä näet siinä tytössä. Hän ei edes huomaa, että roikut yhä hänessä, vaan käyttäytyy kuin koko juttua ei olisi koskaan ollutkaan ja sinä olisit hänen veljensä tai jotain.” Malfoy tuijotti kattoon puhuessaan, eikä Harryn onnistunut hiljentää tätä katseellaan.
“En minä roiku hänessä.”
“Selvästikään et…” harmaat silmät pyörähtivät ympäri äänen kuulostaessa tympääntyneeltä juuri samalla tavalla kuin Hermionella hänen ja Ronin kysyessä kuka oli Tylypahkan 7. rehtori tai jotain muuta tytön mielestä itsestäänselvyyttä, “Sinulla on kova tarve väittää vastaan, vaikka sokeakin näkee sen sinusta. Pelkäätkö, että ilmiannan sinut, jos myönnät?”
“Se ei varsinaisesti yllättäisi.” Harry kivahti äänellä, jonka tiesi itsekin kavaltavan Malfoyn olleen oikeassa koko ajan ja harmaat silmät nauliutuivatkin häneen voitonriemuisina.
“Usko tai älä, rakkauselämäsi raiteilleen tuuppaaminen ei ole listallani kovinkaan korkealla, vaikka mielestäni sinun pitäisikin unohtaa hänet. Jos jättää toisen kirjeellä, ei voi olla kovin tosissaan alun alkaenkaan.”
Hetkinen...
“Mistä sinä tiedät, että hän jätti minut kirjeellä?”
“Etkö enää nykyään luekaan kaikkea sinusta kirjoitettua? Poika-joka-tuhosi-Tiedät-kyllä-kenet taas vapailla markkinoilla! Siitä oli iso juttu Me noidissa, kun erostanne kuultiin.” Niinpä tietysti. Harry oli kyllä silmäillyt lehdet läpi eron aikaan, mutta ollut helpottunut, ettei asiasta uutisoitu. Hän ei ollut tajunnut, että lehdet saivat vihiä vasta jälkikäteen, saati että Malfoy luki hänestä kirjoitettuja juttuja.
“Ei, en lue, mutta sinä siis luet Me noitia.” Harry tirskahti ja vannoi, että Dracon silmissä välähti tavalla, joka kertoi pojan puhuneen ohi suunsa. Harvinaista mutta totta.
“Äitini lukee.”
“Mhm. Entä pitääkö se paikkansa, mitä sinusta siellä kirjoitetaan?”
“Älä utele, Potter. Sitä paitsi, mistä
sinä tiedät, mitä minusta kirjoitetaan, jos et kerta lue Me noitia.”
“Ronin äiti lukee.” Harry kuittasi ja Malfoy piirsi taas katseellaan ympyrän kattoon.
“Weasley hyppi varmaan riemusta kuultuaan niin mehukkaan juorun minusta.”
“Hän oli melko… pöyristynyt.” Harry myönsi muistellen Ronia kertomassa juttua
“Olisi pitänyt arvata, että Malfoy on miehiin päin. Näkihän sen siitä sliipatusta hiuskuontalosta ja aristokraattisen nenän nyrpistelystä, jos joku vähän roiskautti kuraa hänen kaavulleen.” ja häntä hymyilytti. Ron oli niitä ihmisiä, jotka eivät vain yksinkertaisesti ajatelleet, että joku voisi olla muuta kuin hetero, ennen kuin asia kävi ilmi jonkun tutun kohdalla. Jos Malfoy nyt edes oikeasti oli muuta kuin hetero. “Mutta et kertonut pitääkö se paikkansa?”
“Nyt minua oikeastaan alkaa väsyttää, joten hyvää yötä.”
Harry ei ehtinyt vaatia vastausta, kun poika hänen vieressään muuttui jälleen fretiksi ja kääri itsensä pienelle kerälle tyynyn viereen. Harry tuhahti Malfoyn tyypilliselle käytökselle, mutta kääntyi kuitenkin kyljelleen kasvot kohti eläintä ja tuijotteli sitä hetken joutuen vastustamaan omituista mielihalua silittää kerällä makaavaa olentoa. Omituista kyllä, hän piti Malfoyn seurasta, jossa hänen ei tarvinnut miettiä sanomisiaan, koska nyt kerällä tuhiseva eläin tuntui selvittäneen hänen salaisuutensa kahdessa vuorokaudessa. Sen olisi ehkä kuulunut huolestuttaa häntä, hän oli sentään aurori, ei hänen kuulunut olla niin läpinäkyvä, mutta jokin tarkkuudessa, jolla Malfoy oli tehnyt huomioita hänestä, kiehtoi Harrya.
***
Auringon säteet heijastuivat lumisilta puun oksilta ikkunan takaa ja muodostivat leikkisiä valotähtiä huoneen seiniin. Oli jouluaamu ja Draco oli ollut hereillä jo puolisen tuntia ja ehtinyt muuttua ihmiseksi istuen parhaillaan sängyn puolivälin paikkeilla peilin kohdalla ja asetteli hiuksiaan. Sängyn jalkopäähän oli ilmestynyt kasa lahjoja, kaikki luonnollisestikin Potterille osoitettuja. Hän oli käynyt tarkistamassa asian. Harkiten parhaillaan parasta tapaa herättää Potter, sillä hänellä oli nälkä ja muualta talosta kuului jo ääniä, Draco kuuli, kun yhtäkkiä oven taakse pysähtyi askeleet ja joku koputti. Hitto. Käsi painui oven kahvalle ja Draco hyppäsi kiireellä Potterin yli kohti sängyn vapaata laitaa muuttaen samalla muotoaan, mutta päätyi hieman hutiloidun tähtäyksen vuoksi Potterin alavatsalle. Aikaa siirtyä ei kuitenkaan ollut, joten Draco kiepsahti siihen kerälle ja esitti nukkuvaa, kun oviaukosta ilmestyivät Weasleyn ja Grangerin kasvot.
“Hän ja Lumipallo nukkuvat” Granger kuiskasi ja oli jo ilmeisesti aikeissa perääntyä, mutta Weasley oli päättänyt, että uni riitti. Draco ei ollut uskonut olevansa koskaan samaa mieltä tämän kanssa, mutta joulu oli muutenkin osoittautunut yllätykselliseksi.
“Ei kauaa.” Ron rynnisti huoneeseen, nappasi yhden jalkopään pehmeistä paketeista ja viskasi sen päin Potteria osuen melkein Dracoon.
***
“Harry, herää! On joulu!” Unisena Harry murahti ystävälleen, mutta Ron hyppäsi istumaan hänen vierelleen, “Herää, tai avaan lahjasi!”
Hermione oli istunut sängyn jalkopäähän huomattavasti hillitymmin ja tyytyi toivottamaan Harrylle hyvää huomenta ja joulua, kun tämä avasi uniset silmänsä haukotellen ja työnsi lasit nenälleen. Hän oli jo nousemassa ylös, kun huomasi melkein lantiollaan makaavan fretin ja outo värähdys kulki hänen lävitseen. Hänen onnistui kuitenkin melko varmasti peittää reaktio ystäviltään paiskaamalla kostoksi herätyksestä Ronia yhdellä paketilla.
“Hyvää joulua! Paljonko kello on?”
“Vähän yli kymmenen.” Se oli paljon ja Harry mietti, kuinka pitkään hän oli valvonut edellisiltana, ennen kuin oli saanut unen päästä kiinni. Siirrettyään nukkuvalta vaikuttavan eläimen syrjään, Harry pystyi keskittymään ystäviinsä sekä lahjoihin.
“Äiti on kutsunut Lovekivat ja kiltalaisia jouluaterialle ja Ginny kertoi, että kutsui uuden poikaystävänsä.” Ron selosti ja mutusti suklaasammakkoa, jonka oli napannut Harryn ensimmäisenä avaamasta Hagridin paketista. Harry ei näyttänyt vatsansa muljahdusta ulospäin.
“Oli sinulta kyllä asiatonta uhata, että sekoitat hänen ruokaansa totuusseerumia ja kuulustelet aikeista.” Hermione huomautti Ronille, joka virnisti takaisin.
“Pitäähän pikkusiskoa suojella kaiken maailman pyrkyreiltä, nyt kun Ginny on kuuluisa.” Ron puolustautui, “Mistä puheenollen, Harry, oletko sinä viime aikoina tavannut ketään kiinnostavaa?”
Ron oli ottanut tavakseen udella sitä Harrylta vähintään kerran kuukaudessa. Harrylla oli jo olemassa vakiovastaus
“kerron sinulle ensimmäisenä, kun niin käy.” mutta Ginnya koskevien uutisten jälkeen kysymys ärsytti Harrya ja hän ei miettinyt ihan loppuun saakka vastatessaan, “Oikeastaan… ehkä olenkin.” Ronin silmät syttyivät ja Hermionenkin kasvoilta paistoi ilahtunut uteliaisuus.
“Kuka se onnentyttö on?” Ron kysyi, mutta Harry mutristi suutaan epäröiden ja hankkien sillä lisäaikaa. Välttyäkseen ainakin sillä erää lisäkysymyksiltä, hän päätti järkyttää ystäväänsä vielä hieman lisää ja vastasi, “Itseasiassa, se on poika.”
Ron unohti suunsa auki, mutta Hermione paikkasi tilanteen, “Sehän on hienoa. Kerrot varmasti, kuka se on, kun sinusta siltä tuntuu.”
“Tietenkin, kuulette ensimmäisinä, jos siitä tulee jotain. Mahtavaa, uusi varjostusviitta, kiitos Hermione!” Harry oli avannut Hermionen lahjan ja vaihtoi sen varjolla puheenaihetta. Ronin paketista paljastui uusi kilpasieppi, Ginny oli antanut Harrylle Huispauksen aikakirjan, Weasleyn äiti neulotun pipon, lapaset ja villasukat ja Charlie puolestaan pienen tulta syöksevän miniatyyrilohikäärmeen, jota saattoi käyttää sytyttimenä. Neville oli lähettänyt Harrylle teeuutetta, joka etiketin mukaan auttoi unen saamisessa ja teki unesta syvempää. Olisi ollut tarpeen edellisenä iltana. Hermionen ja Ronin kerrottua omista lahjoistaan ja Ronin luotua Harryyn hämmentyneen uteliaita silmäyksiä, joita Harry ei ollut huomaavinaan, kaksikko lopulta livahti edeltä alakertaan rouva Weasleyn huudettua heitä. Harry jäi yksin ajatustensa kanssa ja hätkähti, kun hänen vieressään koko ajan kerällä tuhissut Malfoy muuttui ihmiseksi samalla sekunnilla, kun ovi naksahti kiinni.
“Et ilmeisesti nukkunut?” Harry kysyi melkein kyljessään kiinni istuvalta pojalta, joka virnisti hänelle takaisin. “En, olen ollut hereillä jo tunnin.”
Harry siristi silmiään, mutta totesi melko neutraalilla äänellä “Salakuuntelit siis taas meitä.”
“Et anna juuri vaihtoehtoja keskustelemalla kuulteni. Vai että poikaystävä kutsuttu jouluaterialle, mahtaa olla vakavaa.”
“Niin kai.” Harry tyytyi tuhahtamaan ja nousi sängystä. Ärtymys kaihersi hänen sisuksissaan, mutta Harry ei oikein osannut kohdistaa sitä kehenkään, ei Ginnyyn, ei tämän poikaystävään, eikä yllättävää kyllä edes Draco Malfoyhin. Itseasiassa Malfoyta koskien häntä kiinnosti enemmän asetelma, johon hän oli herännyt.
***
Dracon teki mieli sanoa jotain siitä, miten Ginny oli idiootti, mutta hän ei ehtinyt, kun Potter alkoi puhua.
“Mikä pakkomielle sinulla on tunkea iholleni aina, kun nukun?”
“Anteeksi nyt vain, mutta eilen se olit sinä joka tungit minun iholleni. Tämän aamuinen oli vahinko. Vaikka, et kyllä vaikuttanut siltä, että se olisi ollut sinulle kovin vastenmielistä, sen perusteella, mitä tunsin…” Draco kohotti kulmiaan vihjaavasti Potterille ja nuolaisi alahuultaan. Hän ei ollut varma, oliko eleiden vai sanojen syytä, että Potterin poskille hiipi söpö puna.
“Jos vihjaat, mitä kuvittelen sinun vihjaavan, Malfoy, ihan tiedoksesi, olet tuntenut harhoja.”
“Potter hei, aamuseisokki on ihan luonnollinen asia. Varsinkin, jos päällä makaa Malfoy. Etkö juuri myöntänyt ystävillesi, että olet myös miehiin päin.”
Potterin naama punehtui nyt korvia myöten ja Draco virnisteli tyytyväisenä itseensä, vaikka asia kiinnosti häntä oikeastikin.
“Minulla ei seisonut. Ja sanoin sen vain Ronin härnäämiseksi.”
“Kuten haluat… mutta oletko aivan varma? Emmekö vasta eilen todenneet, että alitajuntasi on ajatuksiasi nopeampi tajuamaan asioita. Mitä jos pidätkin miehistä, mutta et tiedä sitä?”
“En tiedä, mihin pyrit, Lumipallo, mutta aion nyt pukeutua ja lähteä aamiaiselle.”
“Oletko koskaan suudellut poikaa?”
“En ole, Malfoy, lakkaa kyselemästä ja muutu hilleriksi, jos haluat mukaan.”
“Olet äreä, Potter. Rentoutuisit vähän, on kuitenkin joulu ja sait paljon kivoja lahjoja.” Draco tarkasteli sängyltä poimimaansa miniatyyrilohikäärmettä, se olisi kelvannut hänellekin.
Harry tuhahti vetäessään kaapua päänsä yli ja Dracon vältellessä katsomasta vartaloa, jonka muisti edelleen parin illan takaa.
“Lahjoista puheen ollen, mitä aiot antaa minulle?” Draco heitti puolitosissaan ja odotti lisää kiukuttelua, mutta Potter yllätti hänet.
“Itse asiassa. Minulla on
Lumipallolle lahja.” Potterin itsetyytyväinen hymy kertoi, että tämä tiesi päässeensä yllättämään, ennen kuin tämä asteli kaapille ja kaivoi sieltä pussillisen rouva Weasleyn leipomia pipareita. Draco kohotti kulmiaan.
“Kävitkö piparivarkaissa minun takiani?”
“Se oli ennen kuin tiesin, ettet ole pelkkä Lumipallo.” Potterin sanat selittivät odottamattoman käänteen, mutta Potterin seuraava kommentti jatkoi joulun odottamattomien tapahtumien listaa, “Mutta voit ehkä silti saada nämä. Aiotko antaa minulle vastalahjan?”
“Eikö se muka riitä, että olet saanut nauttia älykkäästä ja hienostuneesta seurastani jo kaksi päivää?”
“Ehkä syönkin nämä itse.” Potter kiusasi hymynpoikanen suupielessään ja alkoi avata piparipussia.
“Hmph. Sitten et edes ansaitse mitään!”
Mustahiuksinen poika nappasi pussista yhden piparin, mutta sulki pussin ja nakkasi sen Dracolle.
“Hyvä on, tuossa piparisi. Hyvää joulua, Lumipallo.”
“Keksin sinulle kyllä jotain, Potter.” Draco lupasi ja työnsi piparin suuhunsa ennen kuin muutti muotoaan.
***
Aamiaisen jälkeen Ginnyn uusi poikaystävä Stefan saapui Kotikoloon ensivierailulleen, ja juotuaan rouva Weasleyn tarjoamat kaakaot, kaksikko ehdotti huispausta. Harry ei uskonut voivansa kieltäytyä uskottavasti paljastamatta kaunaansa Stefania kohtaan, joten hän yritti olla näyttämättä vatsansa muljahtelua parin kosketellessa toisiaan hellästi ja suostui ilmoittaen vievänsä Lumipallon ensin huoneeseensa.
Malfoy otti jälleen ihmishahmonsa ja heittäytyi sängylle syömään pipareita, kun Harry vaihtoi talviviittaan ja nappasi mukaan saamansa kilpasiepin. Malfoy varmaan huomasi hänen jahkailevan vastahakoisuutensa ulos suuntaamisessa, sillä tämä tokaisi, "se jätkä vaikutti idiootilta."
"Yritätkö sinä piristää minua?"
"En, olin tosissani. Hän antoi Ginnylle lahjaksi luudan huoltosetin. Mikä lahja se on olevinaan?" Harry tunsi punastuvansa, hänkin oli antanut Ginnylle aikanaan luudan huoltosetin. Pitiköhän Malfoy piparipussiakin typeränä lahjana? Ei sillä olisi pitänyt olla väliä, mutta jostain syystä sillä oli.
"Mitä sinä sitten antaisit jollekin, josta pidät?"
***
Draco oli hämillään Potterin yhtäkkisestä punastumisesta ja kysymyksestä. Jotain suloista, mistä toinen piti, mutta mitä tämä ei itse hankkisi, tietenkin. Oikeasti tarpeelliset asiat, kuten luudan huoltosetti, hankittiin ominkin päin.
"Vaikka varastettuja pipareita." Draco virnisti ja puraisi palan piparista ojentaen pussia entistä punakammaksi helahtanutta Potteria kohti. Potterin käsi nappasi yhden ja tämäkin alkoi mutustaa pipariaan katsellen ikkunasta pihalle, jonne osa Weasleyistä oli jo äänistä päätellen ehtinyt. Draco katseli Potterin poskien haihtuvaa hehkua, jonka oli todennut yllättävän söpöksi, kun sai idean. Älyttömän huonon idean, jonka vuoksi hänen lomansa Weasleyilla saattaisi päättyä nopeammin kuin Potter nappaili sieppejä ilmasta, mutta Potterin seura oli varmaan tartuttanut häneen jonkin Rohkelikko-viruksen, sillä hän ei tosissaan edes harkinnut, ennen kuin oli jo pompannut ylös sängyltä. Puoli askelta ja hän oli vastakkain Harryn kanssa tuijottaen lasien läpi tämän vihreisiin silmiin, jotka näyttivät yllättyneiltä.
"Mitä sinä..." Harry aloitti, mutta Draco kuroi viimeiset tuumat heidän väliltään umpeen ja sulki kysyvän suun huulillaan. Suudelma kesti ehkä sekunnin, ennen kuin Draco vetäytyi pois varovainen hymy suupielessään ja kohotti kulmiaan, "Hyvää joulua, Potter."
Harry aukaisi suunsa, mutta ei sanonut mitään. Sen sijaan tämän kaavulle putosi murunen puoliksi pureksittua piparia. Tyylikästä, Potter.
"Harry, tuletko sinä?" Kuului Ronin ääni jostain ja Potter kiskoi vaikean näköisesti silmänsä irti Dracosta, joka pidätteli hymyn karettaan. Se meinasi villiintyä epämalfoymaisen leveäksi ja Dracon piti hillitä sitä puremalla alahuultaan.
"Tulen, hetki!" Katse palasi häneen ja vihreät silmät näyttivät etsivän jotain, mutta eivät ilmeisesti löytäneet hakemaansa, koska poskille alkoi taas kohota puna ja Harry sai vaivoin mutistua, "minun pitää mennä..."
Potter häipyi ja Draco kuuli, kuinka pari suojataikaa osui oveen teljeten hänet makuuhuoneeseen ja muut ulkopuolelle. Potterin poistuminen tuntui selkiyttävän Dracon ajattelukyvyn ja kevyt katumus poltteli hänen vatsanpohjaansa. Potterin reaktio oli mahdoton tulkittava jopa Dracolle. Oliko Potter pitänyt siitä vai kenties vihannut sitä?
Näinhän tässä kävi, taas, että neliosaiseksi tämä väkisin lipsahti
Hemmetti sentään.
