Nimi: Unensieppaaja
Kirjoittaja: Autumn Twilight
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fantasia, hyvin lievä kauhu?
Disclaimer: Kaikki hahmot, otukset ja miljöö ovat itse luomiani ja minun omaisuuttani.
Juonitiivistelmä: " Sittemmin olen pohtinut, olivatko niskakarvani pystyssä aivan erityisellä tavalla juuri sinä iltana... "
Kirjoittajan kommentteja: Sain idean tähän novelliin eräänä yönä pyöriskellessäni sängyssä kuuntelemassa musiikkia, kun en saanut unta. Erään kappaleen nimi, Dream Catcher, sai mielikuvitukseni lentämään. Tästä tuli varsin lyhyt, sillä tarkoitus olikin kirjoittaa pikaisesta kohtaamisesta ihmisen ja yliluonnollisen välillä.
Palautetta toivon kovasti. Mielessäni oli kirjoittaa useampi samantyylinen novelli, ja haluaisin tietää, olisiko se lukijoiden mielestä ollenkaan kannattavaa.
Yö oli sininen. Muistan katselleeni valkeaa, lumoavasti hohtavaa täysikuuta pikkupojan innolla ja ihmetyksellä. Minä olin meistä kahdesta se, joka ei pelännyt pimeää, ja veljeni olikin nukahtanut kauan ennen kuin hiivin ikkunalle. Niin kävi aina, ja silloinkin ajattelin kaiken olevan kuin ennen. Sittemmin olen pohtinut, olivatko niskakarvani pystyssä aivan erityisellä tavalla juuri sinä iltana, oliko ilmassa omanlaisensa tuntu, josta en saanut otetta, vaikka yritin. Olinko kuitenkin huomannut, miten hiljaisuus soi eri tavalla kuin aiemmin.
Palatessani vessasta uni oli jo tarttunut silmään. Käytävän lattia oli kylmä paljaiden varpaiden alla. Raotin makuuhuoneen ovea, ja jähmetyin. En hengittänyt minuuttiin. Tuijotin hahmoa joka oli ilmestynyt keskelle hämärää. Olin täysin lamaantunut, niin kauhuissani että en saanut ääntä päästetyksi. Pelko tuntui kylmemmältä kuin ensimmäisen pakkasaamun puraisu silloin, kun astuu ovesta ulos varautumatta siihen jäiseen viimaan.
Se jokin siirtyi veljeni sängyn viereen hitain, rauhallisin askelin. Jokin helisi hiljaa. Sen kulkiessa ikkunasta kajastavan heikon valon ohitse, näin sen selvästi. Se oli ihmismäinen, mutta iho oli täysin valkea ja sen varsi hyvin laiha. Yllään sillä oli tummansininen - niin tumma, että luulin sitä ensin mustaksi - kaapumainen vaate, joka jätti luisevat olkapäät ja esiintyöntyvät solisluut näkyviin. Vaatteen ompeleet hehkuivat hopeisina, aivan kuin lanka olisi kehrätty tähtien valosta. Kasvot muistuttivat varsin paljon ihmisen kasvoja, mutta en erottanut huulia laisinkaan, ja maahan asti ulottuvat suorat hiuset olivat pikimustat.
Olento kumartui veljeni puoleen, joka oli yhä unessa. Se kohotti ohuen pitkäsormisen käden, jossa ei ollut kynsiä lainkaan, ja silitti veljeni poskea. Kallistaessaan päätään vinoon nukkuvaa kohti se näytti lähes lempeältä. Jatkaessaan toisen kasvojen hyväilyä se alkoi hyräillä hiljaa, pehmeästi. Ääni sulautui varjoihin niin, että oli vaikeaa ymmärtää kuuntelevansa sitä. Päässäni surisi.
Se kumartui aivan veljeni kasvojen viereen, vei suunsa tämän korvalle, ja päätti hyminänsä kevyeeseen huokaukseen, joka kasvoi suureksi kaiuksi, tuntui täyttävän kaiken. Hetken aikaa maailma oli täysin liikkumatta, jopa tuuli ulkona lakkasi. Sitten olento sulki silmänsä ja suoristi selkänsä. Sen kasvoilla näytti olevan tyytyväinen ilme. Yhtäkkiä sillä oli kädessään pieni, läpinäkyvä pallo, joka loisti himmeästi. Esineen sisällä tuntui liikettä, vaikka oli mahdotonta nähdä mitä siellä oli, kuin se olisi ollut täynnä näkymätöntä, mutta eläväistä ainetta. Se laittoi pallon jonnekin kaapunsa laskoksiin ja heleä kilinä kertoi otuksella olevan hallussaan jo useita muita samanlaisia. Se liikutti päätään hieman, ehkä venytellen niskaansa.
Se kääntyi katsomaan suoraan minuun.
Luulen, että olento tuijotti minua silmiin vain parin sekunnin verran, mutta aika tuntui venyvän uskomattoman pitkäksi. Katsoin takaisin, sen silmät olivat suuret ja vinot, kokonaan mustat. Ei iiriksiä, ei valkoista. Valo heijastui niistä kauniisti. Niiden katsominen tuntui siltä, kuin olisin silittänyt hänen sieluaan ohimennen, siihen tapaan kuin täydellä kadulla saattaa koskettaa ohi kulkevan käsivartta. Kokemus oli lamaannuttava, tajuntaani virtasi enemmän tietoa ja kuvia kuin saatoin niin lyhyessä ajassa käsitellä. Ymmärsin, että hän oli koko ajan tiennyt minun katselevan. Että hän oli siellä koska niin kuului olla, eikä se tarkoittanut pahaa. Aloin vähitellen rentoutua, ja hengitykseni kulki jälleen tavallisesti. Hän oli hieman väsynyt…ehkä minäkin…
Havahduin sängystäni hämmentyneenä ja yllättyneenä, en tiennyt mikä vuorokauden aika oli, hetkeen en muistanut edes omaa nimeäni. Varjoja tanssi katossa, mutta huoneessa ei ollut muita kuin veljeni. Upotessani uneen kosketin poskeani. Aivan kuin joku olisi ihan vasta silittänyt kasvojani.
