Aww, kommentteja <3
Rindamon hihi, kyse on kai vain siitä etten ihan oikeasti julkaissut näitä aivan päivän välein, vaan silloin kun satuin saamaan uuden osan valmiiksi. Kaikkein varmimmin kai olisin tehnyt ficistäni numeron julkaisemalla osia viikon välein, mutta valitettavasti pitkäjänteisyyteni ei niin pitkälle riitä^^ Ihana kun tykkäsit, minulla itselläni on intohimoinen rakkaussuhde kaikkiin Franquinin sarjakuviin ja aion niistä ficcejä häpeämättömästi kirjoitella <3
roxanne, jaa liekö kukaan tietoinen siitä että tämä ficci on olemassa^^ Nyt olen iloinen kun olen saanut jopa kaksi kommenttia, jotenkin kuvittelin että tälle kävisi niin, ettei kukaan kiinnostuisi ollenkaan. Minulle suurta plussaa. Ja hyvä jos hahmot pysyivät IC:inä, minä kun sattumoisin vaan saan slashhuuruissani aina mahdottomat kiksit Fantasio/Niilosta aina sarjiksia lukiessani^^ Outo minä. Niin, ja nyt sitten tämän ficcisarjan viimeiseen osaan, eli sunnuntaihin, joka päätöksen kunniaksi on tupla, eli tasan 200 sanaa. Enjoy.
Sunnuntai
Normaalisti sunnuntaisin Fantasio hakkasi sormensa verille kirjoituskoneensa kera tiedostaen jo kivuliaasti miten koko rumba alkaisi maanantaina vain alusta. Ajatuksia kuitenkaan ei riittänyt edes pienen pientä kolumnia varten. Ei ollut hyvän materiaalin vainua nenässä, ei kunnon reportaasin tuoksua. Fantasion ei tehnyt edes mieli lähteä kameran kanssa ulos tekemään havaintoja, kaikki tuntui olevan vain peruuttamattomasti jumissa.
Puhelimen vieressä oli pienenpieni vihreä muistio, sen sivuilla oli kymmenittäin puhelinnumeroita selityksineen mistä ne olivat juontuneet. Niin sanottujen ”korvien” yhteystietoja, jokaisella kunnon reportterilla tulee olla oma verkkonsa.
Sivuittain vasikoita ja sisäpiirin vuotajia, joiden ylle oli kirjoitettu vain epämääräisesti joku sana, ettei ulkopuolinen saattaisi arvata mistä on kyse. Hyvän kirjoittajan on aina oltava hieman tervettä rajaa vainoharhaisempi.
Jostain aivan keskeltä löytyi sinisellä kuulakärkikynällä nopeasti sutattu muistiinpano:
Pielinen: 6532816
Ennen kuin Fantasio edes huomasi hän oli jo kieputtanut yli puolet numeroista pyörittimeen ja pian korvaan kuului linjan tasainen:
"Tuut, tuut."
Jokaisen äänimerkin kohdalla Fantasion posket kävivät kuumemmiksi suuttumuksesta, sillä jos hän nyt jotain Niilosta tiesi, niin ei se laiskimus tähän aikaan sunnuntaipäivästä ollut poissa, vaan makasi vain punkkansa pohjalla liian laiskana vastaamaan.
Kuitenkin, juuri ennen kuin hän ehti paiskata luurinsa kiinni ja kirota miten tyhmä päähänpisto oli alunperinkin, kuului tuutin sijaan hyvin uninen vastaus:
”Niilo... kuka siellä?”