Title: Mustankipeä
Author: kikieh
Genre: romance, fluffy, humor
Pairing: Sirius/OC (James/Lily)
Rating: K-11
Summary: James ja Sirius ovat olleet ikuisuuden naistennaurattajia, mutta asioihin tulee muutos kun James tajuaa, että hänelle on viimeinen mahdollisuus saada Lily itselleen, ja Sirius puolestaan yrittää jatkaa sinkku-linjaa itsekseen, mutta huomaa että kesän aikana jokin on muuttunut. Voiko Sirius ihan oikeasti, vakavissaan rakastua ja jos voi, miten hänen käy?
Disclaimer: Vaikka kuinka haluaisinkin omistaa Siriuksen, hän kuuluu valitettavasti Rowille.
Kuten myös muut ficissä esiintyvät hahmot että tapahtumaympäristöt.
A/N: Ficci osallistuu
Romaaninmittainen fikki haasteeseen, josta ihan oikeasti yritän tehdä sen romaaninmittaisen, mikä tässä haastessa käsittää vähintään 100 sivua. Normaalisti en kelmificcejä harrasta, vaan pikemminkin 3-gen tai Lily/Sev, mutta on jo itse asiassa kauan tehnyt mieli kirjoittaa Siriuksesta jotain ja tässä tulos. Ensimmäinen luku on melko lyhyt eikä se sisällä vielä kauheasti Siriuksen näkökulmaa, mutta sitä on tulossa seuraavassa luvussa. Sisältää kliseitä!
Kaikenlainen palaute on tervetullutta, niin risut että ruusutkin!
1. luku - AlkusuunnitelmiaSuuren salin lumottu katto oli siitä kuuluisa, että se matki täsmälleen niitä sääoloja, jotka vallitsivat Tylypahkan ulkopuolellakin. Kun useammat oppilaat istuutuivat omiin tupapöytiinsä, Sirius Musta kohotti vain vaivoin katsettaan salin kattoa kohti ja huokaisi syvään. Tuntui kuin sää olisi pilkannut häntä; ei ollut olemassa mitään parempaa kuin tietää palaavansa rankan kesäloman jälkeen takaisin Tylypahkaan, takaisin kotiin. Tai oikeastaan hänen olisi siitä lähtien totuteltava sanomaan, että se olisi tästä lähtien hänelle vain koulu, sillä kesänloman aikana Sirius oli muuttanut viimein Pottereilta ja ostanut oman asunnon. Vaikka hän ei tahtonut olla vaivaksi rouva Potterille, oli oma asunto tuntunut jokseenkin kylmältä vaihtoehdolta ihmiselle, joka palvoi yksinäisyyttä noin ihmissuhteissa, mutta joka kuitenkin vihasi yli kaiken sitä, kun ei voinut puhua kenellekään. Lopulta Sirius oli ottanut tavaksi puhua itsekseen, mitä hänen uudet naapurinsa olivat kummastelleet kun hän oli talsinut aamulla hakemaan postin kuistilta ja muistuttanut itseään puoliääneen lähteä tarpeeksi ajoissa ajamaan kohti King’s Crossin asemaa.
”Oikea koiranilma”, James sanoi ja istuutui Siriuksen viereen Rohkelikon tupapöytään. ”Sinunhan pitäisi olla nyt ulkona.”
”Trimmasin juuri turkkini”, Sirius vastasi virnistäen ja suoristi ryhtiään siinä samassa kun huomasi Dumbledoren nousevan pystyyn ja kalistellen yhtäaikaisesti hopeapikariaan.
James nojautui lähemmäs ystäväänsä.
”Jaksetaanko me kuunnella alkajaispuhetta?”
”Ollaanko me sinun mielestäsi koskaan jaksettu?” Sirius puolestaan kysyi ja loi vinon hymyn Jamesiin, joka hymyili hänelle takaisin.
”No, siinä tapauksessa”, hän aloitti ja katsoi Siriuksen yli etäisesti sinne suuntaan, jossa seitsemännen luokan rohkelikkotytöt kikattivat, ”voinkin kertoa sinulle suunnitelmasta, joka koskee Lily Evansia – ”
” – joka tunnetaan paremmin nimellä
saavuttamaton”, Sirius lopetti hänen lauseensa ja huokaisi.
Hän oli jo pikajunassa miettinyt, milloin James alkaisi puhua Lily Evansista. Lily Evans oli punatukkainen rohkelikkotyttö, joka ei ollut kuuna päivänä vilkaissutkaan Jamesiin – ei ainakaan tietoisesti – mutta tästä tosiasiasta James puolestaan ei välittänyt tuon taivaallista, eikä hän ollut itse asiassa välittänyt siitä kolmannesta luokasta lähtien. Kaikesta kannustuksestaan huolimatta Sirius oli joutunut kolme iänikuista vuotta kuuntelemaan Jamesin milloin mitäkin piiritysjuonia, joita hän aikoi käyttää Evansiin ja mikä pahinta: Hän oli lähes täydellisen varma niiden toimivuudesta.
Olihan Sirius tietenkin maininnut kerran, että ehkei Evans olisikaan aivan Se Oikea Jamesille, mutta seuraukset olivat olleet mittavat. James oli ensimmäistä kertaa pitänyt aitoa mykkäkoulua, mitä ei tapahtunut kuin silloin, kun rouva Potter oli toisen vuoden kesälomalla pilannut Jamesin ja Siriuksen nerokkaan suunnitelman jättää koulu kesken ja lähteä etsimään thestraleja ympäri Iso-Britanniaa. Vasta viime vuonna heille oli kerrottu, että thestralit itse asiassa vetivät heidän vaunujaan joka vuosi Tylypahkaan ja sieltä takaisin – jopa silloin kun he matkustivat Tylyahoon.
”Ei kun minulla on ihan oikeasti aukoton suunnitelma”, James sanoi madaltaen ääntään ja siirsi katseensa uudemman kerran Siriukseen, joskin hän vilkuili aina vähän väliä sinne, missä Sirius aisti Lilyn istuvan. ”Tulen vielä ikuisesti kiittämään Dumbledorea tästä onnellisesta sattumuksen kaupasta, jolloin hän nimitti minut johtajapojaksi ja Lilyn johtajatytöksi ja joka jollain tavoin mahdollistaa sen, että minun sinkkuuden päiväni ovat luetut.”
”Sen päivän minä tosiaan haluaisin olla näkemässä…” Sirius mumisi puoliääneen, mutta James ei missään vaiheessa ehtinyt kysyä, mitä hän itse asiassa oli tarkoittanut, kun Remus ja Peter lähestyivät heitä pöydän toiselta puolen.
”Minkä päivän haluaisit nähdä?” Remus kysyi asettuessaan istumaan Siriuksen vastapäätä Peter vierellään.
Sirius luetteloi ne kolme edessään istuvaa tyyppiä parhaiksi ystävikseen. He olivat kaikki tavanneet kuusi vuotta sitten, joskin Sirius ja James olivat tehneet tuttavuutta jo tismalleen silloin, kun he hädin tuskin olivat kumpikaan astuneet vielä junaan. Remuksen ja Peterin he olivat tavanneet vasta Tylypahkassa, missä heitä kaikkia yhdisti omalla tavallaan kunkin osakseen saama julkisuus. Ainoastaan kuuro olisi voinut olla huomioimatta Siriusta ja Jamesia ja he olivat epäilemättä huomion keskipisteinä sen vuoksi, että heistä kantautui kovin ääni koko Tylypahkassa. Remus oli ollut erityinen alusta alkaen; kaikessa syrjäytyneisyydessään hän vaikutti mielenkiintoiselta, mutta suurin syy siihen, miksi James ja Sirius olivat olleet yksimielisiä Remuksen kanssa olemisen kannattavuudesta, oli mitä ilmeisimmin se, että Remus oli siihen kyseenomaiseen päivään asti keksinyt mitä nerokkaimpia ratkaisuja heidän kepposteluongelmiinsa. Peter puolestaan oli siitä päivästä lähtien saanut jäsenyytensä heidän porukasta, kun hän oli ensimmäisellä viikolla joutunut hankaluuksiin yhden luihuisen kanssa ja noitunut häneen niin pahan limaherjan, että se oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jamesiin, mutta etenkin Siriukseen, joka ei ollut löytänyt ainuttakaan keinoa tulla toimeen yhdenkään Luihuisen edustajan kanssa.
Ja siitä asti he sitten olivat olleet yhdessä. Heistä oli myöhemmin ajansaatossa tullut Tylypahkan lähes tunnetuin ja, niin kuin Remus tapasi sanoa aina vähän väliä, itserakkain kopla. Se tosin koski lähinnä vain Jamesia ja Siriusta, jotka puolestaan olivat ottaneet elinikäiseksi tavoitteeksi olla aloittamatta mitään sen vakavampaa kenenkään tytön kanssa, paitsi että Siriuksen kohdalla ”vakavampi” ei sisältänyt käsitteitä ”kaulailu” tai ”luutakomero” ja Jamesin kohdalla ainoa poikkeus oli Lily Evans.
”Sen päivän kun Sarvihaara sanoo
adios amigos poikamies-ajoilleen”, Sirius kommentoi ja katsoi merkitsevästi Jamesia silmiin.
”Oho”, Remus henkäisi ja siirsi sitten itsekin katseensa Jamesiin. ”Oletko sinä vihdoin löytänyt jonkun muun kuin -?”
”Varo sanojasi”, Sirius kuiskasi varoittavasti kun Jamesin katse lennähti järkyttyneenä Remukseen.
”En ikinä!” hän huudahti mutta madalsi ääntään kun Dumbledore oli keskeyttänyt hetkeksi puheensa ja jatkanut kotvan kuluttua. Sitten James nojautui lähemmäs Remusta ja Peteriä ja kuiskasi innostuksesta kimeällä äänellä: ”Minä olen keksinyt keinon, miten saan Lilyn!”
Sirius katsoi Remusta anna-poikaraukan-unelmoida –ilmeellä ja elehti kaikin keinoin, ettei hän puolestaan saisi jo ensimmäisenä päivänä Jamesia pois tolaltaan sen vuoksi, ettei kukaan uskonut hänellä olevan sen parempia mahdollisuuksia tänäkään vuonna.
”Onko sinulla tällä kertaa parempi suunnitelma?” Remus kysyi epävarmana.
”Ja tiedoksi, Sarvihaara. Paremmalla me tarkoitetaan jotain vähän onnistuneempaa kuin se viimevuotinen”, Sirius huomautti ja hän pidätteli vain vaivoin hulvatonta naurua, joka teki tuloaan kun hän edes muisteli asiaa.
”Niin”, Peter säesti heitä. ”Sinä osallistuit Tylypahkan kuoroon ja korvasit ”opiskella” sanan ”Lily” sanalla – ”
”Joo, joo. Tiedetään”, James sanoi närkästyneenä kun tällä kertaa Sirius ei voinut pidätellä itseään, vaan tirskautti juuri Dumbledoren mallin mukaisesti kohottaman pikarin sisällön ulos suustaan.
”Koeta käyttäytyä”, Remus sätti häntä ja hymyili pingottuneen ystävällisesti niille, jotka olivat kääntäneet murhaavat katseensa heihin ja pudistelleet päitään.
”Voitteko te itse asiassa syyttää minua siitä, että muisto Jamesia kuorokaavussa naurattaa minua?” Sirius kysyi kun oli viimein saanut naurun laantumaan. Remus katsoi paljonpuhuvasti Siriusta, mutta tyhmäkin näki että hän pidätteli hymyä.
”No haluatteko te kuulla sitä suunnitelmaa vai ette?” James kysyi turhaantuneena käsivarret ristittynä rintaa vasten.
”Olemme pelkkänä korvana”, Remus sanoi, vaikka hän näkikin syrjäkarein kun Sirius viittilöi etusormellaan kurkkunsa poikki ja pudisti päätään varoituksen eleenä. Jos James saisi nyt vuoron puhua, he istuisivat siinä luultavasti vielä huomisaamunakin.
”No, nyt kun minä olen johtajapoika, kuten varmasti tiedätte – ”
”Kuten varmasti tiedämmekin”, Sirius keskeytti väsyneenä. ”Hoit sitä koko junamatkan ajan.”
” – ja kun Lily on johtajatyttö, minulla on tuplaten paremmat mahdollisuudet jutella hänelle, ja mikä parasta: Me saamme olla kahdestaan. Ehkä hän huomaa, etten ole yhtä itserakas kuin vieressäni istuva Anturajalka ja huomaa, että olenkin itse asiassa aika – ”
”Itserakas?” Sirius ehdotti virnistäen.
”Sirius, typerä piski, ole hiljaa!” James ärisi ja näytti siltä kuin aikoisi kuristaa hänet tuota pikaa.
”Anna olla, Sirius”, Remus mutisi ja loi paljonpuhuvan katseen häneen.
”No okei, okei”, Sirius sanoi. ”Anna kuulua.”
James huokaisi sen näköisenä kuin äskeistä keskeytystä ei olisi ollutkaan ja jatkoi:
”Ajattelin, että sitten kun hetki on oikea ja meidän välit ovat jo niin lämpimät, että melkein polttaa, minä aion viedä hänet tähtitorniin ja - ”
”Hetkinen”, Peter keskeytti jälleen Jamesin, joka näytti tulevan pilvilinnastaan alas nopeampaa kuin osasi kuvitella. ”Puhutaanko me varmasti Lilystä? Lily Evansista?”
He kaikki katsoivat Peteriä ymmällään.
”No montako Lily Evansia me oikein tunnetaan?” Sirius kysyi sarkastisesti.
”Minä vain mietin, että… No, jos meinasit oikeasti toteuttaa tuon suunnitelmasi, Sarvihaara”, Peter sanoi vaivaantuneena ja osoitti sinne suuntaan, minne James oli pitojen alussa katsonut, ”niin sinun ehkä kannattaisi edetä todella hitaasti. Evans taisi vasta äsken saada tietää, kuka on Rohkelikon johtajapoika.”
Myös Sirius katsoi sinne suuntaan, minne moni muukin oli kääntänyt päänsä. Lily Evans katsoi inhon ja vihan sekoituksena sinne, missä kelmit istuivat, ja hypisteli kädessään johtajatytön merkkiä. Sirius, joka joutui välillä kyseenalaistamaan Dumbledoren viisautta ja rinnastamaan sitä aina silloin tällöin pähkähulluuteen (kuten laittaa koulun epätodennäköisin pari työskentelemään keskenään), kävi siinä katseiden vaihdossa läpi senvuotisen kaatomahdollisuuden, jolla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä huispauksen kanssa… Ensin hän joutui karsimaan ne henkilöt pois, jotka alittivat neljännen vuositason ja siirtyi sitten erottelemaan ne, jotka oli jo käyty läpi aiempina vuosina. Tietenkin Lily Evansin porukka, joka ei ollut yhtä suosittu siinä missä kelmien joukkio oli, oli juuri se koskematon porukka, josta ei paitsi Jamesilla ollut kokemusta, ei myöskään ollut Siriuksellakaan. Ja vaikka Jamesilla oli oma suunnitelma Lily Evansia varten sinä vuonna, oli myös Sirius kehitellyt oman salaisen suunnitelmansa viimeiseksi vuodeksi.
”No, ainakin hän katsoi minua”, James sanoi onnesta soikeana ja iski kiinni pihviin, jota he Siriuksen kanssa olivat lappaneet kilpaa lautasilleen.
”Jos katse merkitsisi jotakin, minä en olisi yhä sinkku”, Sirius sanoi virnistäen.
”Ja mehän lakattiin laskemasta sadankahdeksannenkymmenenkolmannen Evansin katseen jälkeen”, Peter huomautti, ”sillä tuloksella, että sillä ei ollut lainkaan positiivista vaikutusta sinun nimittelyyn. Hän tahtoi niiden katseiden jälkeen yhä mennä ennemmin treffeille jättiläiskalmarin kanssa.”
”Älä nyt kokonaan masenna poikaa!” Sirius henkäisi suu täynnä pekonia.
”Minun luullakseni se olet ollut sinä, joka on masentanut Jamesia”, Remus kommentoi katse nauliintuneena Siriukseen.
”No en liiaksi kuitenkaan”, Sirius puolustautui. ”Vähän saa, mutta jos Sarvihaara masentuu ihan totaalisesti, niin kuka kiusaa minun kanssa sitten luihuisia?”
”Ihan tosi”, Remus sanoi vakavoituen. ”Onko teidän joka kerta ihan pakko nälviä luihuisia?”
”Oho”, Sirius henkäisi teeskennellyn järkyttyneenä. ”Kuulitko, Sarvihaara? Sano sille, että ei ikinä. Sano Kuutamolle, että ennemmin kuolisin kuin jättäisin luihuiset rauhaan.”
James kohotti katseensa lautaselta.
”Mikset sinä voi sanoa sitä Kuutamolle?”
”Koska hän loukkaa kelmien periaatteita”, Sirius vastasi ylimalkaisesti.
”Sirius, en ole nyt tuolla tuulella”, James huokaisi ja loi kurjan katseen Rohkelikon tupapöydän toiseen päähän.
”Mitä? Evansko sinut tuolle tuulelle sai? Vai se, mitä Matohäntä sanoi? Minä voin kyllä kirota hänet, jos sinä sitä tahdot – ” Sirius oli jo aikeissa kaivaa sauvan taskustaan, mutta Remus potkaisi häntä osuvasti polvilumpion kohdalle pöydän alla.
”Ei, vaan muistin juuri yhden tärkeän jutun”, James mumisi poissaolevana. ”Minähän olen Rohkelikon huispauskapteeni tänä vuonna.”
”Mitä?” Sirius, Remus ja Peter henkäisivät kuorossa.
”Joo, minä – minä en muistanut kertoa!” James sanoi hivenen lamaantuneena mutta kotvan kuluttua hänen kasvoillaan pilkahti hymynkare. ”Oli kesällä se Siriuksen muuttokin ja siinä minä taisin unohtaa kertoa teille – ”
”No mutta mikäs sen parempi syy käydä avaamassa koko kesän säilömäni tonttuviini”, Sirius innostui ja hieroi käsiään yhteen. ”Tuohan on paras uutinen tähän mennessä ja kello on vasta – oho, kello on vasta yhdeksän! Kuutamo, säästä vatsaasi tonttuviinille, että saamme nopeasti pullon tyhjäksi, koska me tarvitsemme sitä – tulette vielä rakastamaan minua tästä mainiosta ideasta johtuen!”
”Mutta Sirius”, Remus sanoi kun tämä oli jo noussut pystyyn kesken pitojen, vaikka professori McGarmiwa loikin häneen varoittavia katseita, ”miksi ihmeessä me tarvitsemme tyhjää pulloa?”
He kaikki kolme tuijottivat Siriusta, joka oli keksinyt vallan mainion tavan aloittaa viimeinen lukuvuosi Tylypahkassa. Hän vilkaisi ohimennen sinne, missä suuri tyttöporukka istui, ja iski silmää ystävilleen.
”Tänä iltana me pelataan pullonpyöritystä!”
***
