Paring: Draco/Hermione
Rating: S
Genre: angst
Muuta: Albumihaaste - Backstreet Boys / Something That I already know
Summary: Mikään ei ole kuten ennen
Hermione värähti kylmästä, kun raju tuulenpuuska iski vasten kasvoja. Hän seisoi parvekkeella, tuhansien tähtien hohteen alla ja katseli alas laaksoon. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista, autojen äänet eivät kantautuneet sinne, missä hän seisoi. He asuivat eristyksessä muusta maailmasta, kaukana ihmisvilinästä. Melkein kukaan ei tiennyt tästä paikasta mitään.
Hermione oli kuitenkin asunut siellä viimeiset kymmenen vuotta. Eikä hän voinut sanoa, että aika olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Sillä se ei ollut ollut. Hän oli kärsinyt, kärsinyt ehkä enemmän kuin halusi myöntääkään itselleen. Vuosien varrella kaikki oli muuttunut. Yhteinen aika ei ollutkaan enää niin herkkua kuin se oli ollut ennen, alkuvuosina. Hohto oli poissa.
Hermione tunsi silmiensä kostuvan. Hän rakasti Dracoa, rakasti tätä vielä enemmän kuin tämä sitä ansaitsi. Draco oli vuosien aikana pettänyt häntä usean eri naisen kanssa. Mies tietenkin luuli, ettei Hermione tiennyt siitä mitään, mutta hän tiesi.
Ajat olivat muuttuneet. Hermione ei voinut syyttää Dracoa siitä, että tämä haki seuraa muualta. He eivät enää puhuneet juuri toisilleen, koska sanottavaa tuntui olevan niin vähän. He asuivat saman katon alla vain heidän poikansa Jonathanin tähden. Tämä oli vasta kahdeksan. Hermione ei halunnut, että tämä joutuisi kestämään vanhempien vaikean eron.
Vaikka Jonathanin täytyi kyllä tietää, että kaikki ei ollut hyvin. Jähmeä ilmapiiri talossa ei kielinyt onnellisesta avioliitosta. Milloin kaikki oli muuttunut? Milloin heidän onnensa oli vaihtunut epäluuloon, syytöksiin, vihanpitoon? Koska se kaikki päättyisi?
Hermione huokaisi ja antoi päänsä valahtaa alaspäin. Hän sulki silmänsä ja toivoi, että kaikki olisi kuten ennen. Kuten silloin, kun he olivat alkaneet seurustella ja tapailla toisiaan. Siitäkin oli jo yli kymmenen vuotta. Hermione hymyili hieman muistaessaan hetken, jolloin oli nähnyt Dracon taas vuosien jälkeen…
Hermionen sydän oli pysähtyä. Mitä ihmettä Draco Malfoy teki täällä? Harryn ja Ginnyn häissä?
Hermione rypisti kulmiaan tarkkaillessaan Dracon liikettä. Mies asteli väenpaljoudessa kuin olisi aina kuulunut sinne. Hän nyökkäili tutuille ja hymyili joillekin. Hermione kuitenkin huomasi, että monet kuiskuttelivat hänen selkänsä takana ja osoittelivat häntä. Mitä tuo täällä teki? ihmiset kyselivät toisiltaan.
Harry kauhistuisi huomatessaan Dracon tulleen kuokkavieraaksi heidän häihinsä. Toivottavasti pari ei huomaisi miestä. Draco saattaisi saada muuten äkkilähdön.
”Granger.”
Ääni säikäytti Hermionen, vaikka hän oli osannut varautua siihen. Siinä Draco seisoi. Hänen edessään, huulillaan sama ivallinen hymy kuin ennenkin. He olivat tavanneet toisensa viimeksi kolme vuotta sitten. Siitä tuntui olevan ikuisuus.
“Malfoy”, Hermione sanoi väkinäisesti hymyillen.
”Missä onnellinen pari on?” Draco kysyi.
“Tulitko tappamaan heidät?” Hermione ärähti vihaisena.
“Älä houkuttele minua”, Draco sanoi sormeaan heristäen. Hermione tuhahti. Hän näki kuitenkin pilkahduksen miehen silmissä. Dracolla näytti olevan hauskaa.
“He ovat tuolla jossain. En tiedä.”
“Missä Weasley on?” Draco kysyi sitten. Hermione vakavoitui. Hän ei mielellään puhunut Ronista ja tämän uudesta tyttöystävästään Sarahista. Aihe oli arka ja kipeä. Muistoja oli liikaa.
“Jossain”, Hermione mutisi olkapäitään kohauttaen. Draco ei udellut enempää, vaikka tämä olisi selvästi halunnut kysellä lisää, mikseivät he enää olleet yhdessä.
”Kaipaat selvästi piristystä.”
”Mutta en sinulta”, Hermione näpäytti. Draco virnisti.
“Harmi. Olisin voinut järjestää jotain.”
Hermione havahtui sadepisaroiden ensimmäiseen poksahteluun ja pakeni kiireesti sisälle kartanoon. Hän henkäisi syvään seistessään makuuhuoneessaan. Valtava parisänky seisoi tyhjännäköisenä hänen edessään, melkein kuin ilkkuen hänelle. Hermione nielaisi. Siinä he olivat rakastelleet ensi kerran vuosia sitten. Hermione oli juonut häissä liikaa, he olivat päätyneet Dracon luokse ja viettäneet siellä yön. Aamulla Hermione oli paennut paikalta tajuttuaan, mitä oli mennyt tekemään. Hän ei harrastanut yhden yön suhteita, joten tilanne oli pelottanut häntä.
Hermione naurahti synkästi ja lähti alakertaan etsimään Jonathania. Hän katui, että oli koskaan maannut Dracon kanssa. Mutta Jonathania hän ei katunut. Hermione hymyili ajatellessaan, miten paljon oli järkyttynyt saatuaan selville olevansa raskaana. Jälkeenpäin hän oli kuitenkin vain rakastanut poikaansa.
Testitulos oli positiivinen.
Ei! Ei! Ei!
Hän ei voinut olla raskaana! Hermione tärisi tuijottaessaan testitulosta kauhuissaan. Mitä hän nyt tekisi? Hän tiesi tarkalleen, kuka oli lapsen isä. Draco Malfoy! Kenelle hän voisi kertoa sellaisen uutisen? Ginny ja Harry kauhistuisivat kuullessaan, mitä hän oli mennyt tekemään. Ronille hän ei voisi edes puhua raskaudesta. Ron ehkä tappaisi Dracon. Tai hänet. Hermione ei osannut sanoa kumman.
Hermione nuolaisi kuiviksi valahtaneita huuliaan ja yritti saada tykyttävän sydämensä rauhoittumaan. Oli otettava rauhallisesti. Kaikki järjestyisi. Jotenkin. Hermione ei tiennyt, kuinka, mutta hän aikoi kasvattaa lapsen. Yksin. Ilman Dracoa. Ilman ketään muuta. Kyllä hän pärjäisi.
Ja olihan hän pärjännytkin, Hermione ajatteli katsoessaan Jonathania, joka istui olohuoneen sohvalla lukemassa satukirjaa. Poika kohotti katseensa häneen kuullessaan hänen tulevan ja hymyili. Koleanharmaat silmät sädehtivät ja platinanvaalea tukka oli pörrössä. Hän oli kerrassaan suloinen. Hermione rakasti tätä enemmän kuin ketään muuta. Mikäli hän lähtisi Malfoyn kartanosta, hän yrittäisi saada Jonathanin huoltajuuden itselleen. Malfoy ei rakastaisi poikaa yhtä paljon kuin hän. Tietenkin mies saisi aina tavata häntä, kun tahtoisi.
Hermione meni istumaan Jonathanin viereen ja katsoi tätä hellästi. Hänen sydäntään kivisti, kun hän ajatteli, miten paljon murhetta vanhempien ero Jonathanissa aiheuttaisi. Jonathan kärsisi, enemmän kuin hän tai Draco. Sitä hän ei halunnut, mutta tätä ei voinut enää siirtää. Hänen täytyisi vielä tänä iltana puhua Dracon kanssa. Heti, kun mies vain suvaitsisi tulla kotiin.
Tällaista se oli aina. Hermione vahti töiden jälkeen kotona Jonathania, odotti Dracoa ja toivoi, että kaikki olisi taas kuten ennen. Mutta mikään ei ollut. Kaikki oli nyt muuttunut.
”Äiti, koska isä tulee kotiin?” Jonathan kysyi kohottaen katseensa häneen. Hermione huokaisi.
”En tiedä. Hänellä menee varmaan myöhään.”
”Aina hänellä menee”, Jonathan nurisi. Hermione nyökkäsi hellä katse silmissään.
“Tiedän. Haluaisitko sinä leipoa minun kanssani noidankattilaleivoksia?” Hermione kysyi pehmeästi. Jonathan henkäisi ilahtuneena ja ponkaisi ylös sohvalta.
”Joo!”
He menivät keittiöön, käsi kädessä. Hermionen ajatukset karkailivat kuitenkin vähän väliä vuosien päähän, aikoihin, jolloin he olivat vielä olleet onnellisia. Erilaisia.
”Draco”, Hermione huudahti riemuissaan ja ryntäsi miestään vastaan. Draco virnisti kaapatessaan hänet ilmaan ja pyörittäessään ympäri. Mies oli juuri saapunut kahden päivän työmatkalta Berliinistä. Hermione rutisti tätä tiukasti ja painoi huulensa hänen huulilleen. Draco vastasi suudelmaan yhtä ahnaasti ja kuumasti. Tuhannet tähdet tanssivat Hermionen silmissä.
”Oletko kaivannut minua?” Draco kuiski hänen huuliaan vasten.
”Olen. Ja Jonathankin on”, Hermione sanoi hiljaa.
”Missä pikku kaveri on?” Draco kysyi.
”Nukkuu”, Hermione naurahti. Draco virnisti ja kaappasi vaimonsa käsivarsilleen.
”Siinä tapauksessa ei hukata aikaa enää yhtään. Minulla on ollut sinua ihan hirveä ikävä”, Draco kuiskasi ja kantoi hänet yläkertaan. Hermione ripustautui mieheen kuin peläten, että tämä katoaisi, jos hän päästäisi irti. Hän vihasi sitä, että Draco matkusteli työnsä takia niin paljon. Mieluummin hän olisi halunnut, että mies olisi pysynyt kotona hänen kanssaan.
He rakastelivat ensin nopeasti ja sitten hitaasti. He halusivat pitkittää yötä, sitä hetkeä, mikä heillä oli. Myöhemmin Hermione käpertyi Dracon kainaloon ja nautti miehen läheisyydestä ja lämmöstä. Draco oli taas hänen luonaan. Mutta kuinka kauan, kunnes työ veisi hänet taas pois?
”Isiii!”
Jonathan ryntäsi Dracoa vastaan kuin tuulispää. Draco kaappasi pojan syliinsä ja nauroi tämän kanssa pyörittäessä häntä ympäri. Hermione seisoi kauempana ja katseli heitä vakava ilme kasvoillaan. Mutta Draco ei katsonut häneen vaan piti huomionsa Jonathanissa.
”Hauska nähdä, tenava! Mitä te olette puuhanneet?”
”Leivottiin noidankattilaleivoksia”, Jonathan sanoi ylpeänä.
”Vau. Saanko minäkin maistaa?”
”Ehkä”, Jonathan kihersi ja veti Dracon perässään keittiöön. Hermionen ja Dracon katseet kohtasivat hetkeksi, mutta kumpikaan ei hymyillyt. Hermionen sydän hakkasi hänen katsellessaan kaksikon katoamista keittiöön. Dracon kylmä välinpitämättömyys satutti.
***
Hermione makasi hiljaa sängyssä ja kuunteli alhaalta kantautua ääniä. Pian askelet kantautuivat portaissa ja Draco ilmaantui huoneeseen. Hän riisuutui pimeässä ja tuli sitten hänen viereensä nukkumaan. Hermione ei liikahtanutkaan.
”Tiedän, että olet hereillä.”
”Vai niin”, Hermione sanoi jäykästi.
”Meidän pitää puhua”, Draco ilmoitti. Hermione ei hetkeen sanonut mitään. Tätähän hän oli odottanut. Koko päivän. Mutta nyt hanta ei huvittanutkaan enää puhua.
“Tiedän”, Hermione kuiskasi. Draco tarttui sauvaansa ja sytytti sen päähän liekin. Sen pehmeässä valossa hän katsoi Hermionen kalpeita kasvoja.
”Sinä ensin”, Hermione sanoi, kun Draco oli vaiti liian pitkään.
”Minä haluan erota”, mies paukautti. Hermione oli odottanut sitä, mutta se salpasi silti hengen.
”Miksi?” hän kuiskasi. Dracon leukapielet kiristyivät.
”Tiedät kyllä, miksi. Me olemme muuttuneet. Emme ole enää samanlaisia kuin ennen.”
”Sinulla on toinen”, Hermione sanoi hiljaa. Draco katsoi häneen pitkään.
“Niin on.”
Yksinäinen, petollinen kyynel vieri Hermionen poskea pitkin. Draco ei sanonut mitään vaan katsoi häneen täysin ilmeettömänä. Tunteita ei enää ollut. Se Draco, jonka hän oli Tylypahkassa tuntenut, oli taas palannut.
”Entä Jonathan?” Hermione kysyi hiljaa. Hän pelkäsi, että Draco riistäisi pojan häneltä.
”Sinä saat hänet”, Draco vastasi. Hermione veti syvään henkeä. Mies puhui ihan kuin lelusta.
”Varmastiko?”
”Kyllä. Minä… Emily on raskaana. Me saamme vauvan jouluna.”
”Ja Jonathan olisi vain tiellä”, Hermione arvasi. Draco nyökkäsi.
”Minä haluan kuitenkin tapaamisoikeuden. En halua hylätä poikaa kokonaan.”
”Miten jaloa”, Hermione mutisi.
Siinä kaikki. He eivät puhuneet enää muuta, koska puhuttavaa ei enää ollut. Hermione toivoi, että heidän suhteensa olisi ollut yhtä onnellinen kuin Harrylla ja Ginnylla. Pari rakasti toisiaan vieläkin, vaikka olivat olleet naimisissa kauemmin kuin he.
Pian Hermione hyvästelisi Dracon. Muuttaisi Jonathanin kanssa jonnekin muualle ja aloittaisi uuden, paremman elämän.
Kenties hän vuosien myötä unohtaisi myös tuskan, joka myllersi hänen sisällään.
Fin.
[size=85]Here we are
Seven days
And seven nights of empty tries
This ritual's, habitual,
But it's never gonna work this time
We're to the point of no return
And along the way the only thing we've learned
Is how to hurt each other
I'm looking back
And wondering why
It took so long to realize
That nothing's changed
It never will
All these years of standing still
Still we'll stay in all this pain
And nothing's gonna make it go away
I don't wanna wait another minute
Put me out of my misery
I can read your mind
Baby you're not in it
We're not what we used to be,
No you wouldn't have to lie to me
If you would only let me go
And I don't wanna wait another minute
To hear...
Something that I already know
I know I know I know
Something that I already know
I know I know I know
So save your voice
Don't waste your breath
Can't you see we're at the end
And this goodbye, feels permanent,
So wish me well, try to forget
All the fights
And all the ways
We almost made it
But we never did
And it's finally come to this
I don't wanna wait another minute
Put me out of my misery
I can read your mind
Baby you're not in it
We're not what we used to be,
No you wouldn't have to lie to me
If you would only let me go
And I don't wanna wait another minute
To hear
Something that I already know
We can not hide
What we've become
So sick and tired of being dumb,
It's done
It's done
It's done
I don't wanna wait another minute
Put me out of my misery
I can read your mind
Baby you're not in it
We're not what we used to be,
No you wouldn't have to lie to me
If you would only let me go
And I don't wanna wait another minute
To hear
Something that I already know
I know I know I know
Something that I already know
Cause I know I know I know
Something that I already know
Cause I know I know I know
I know cause I know[/size]
