Title: Tyttökaverit
Author: Jennea
Rating: S
Genre: Romance ja fluff. One-shot.
Pairing: Rose Wealey/minä
Disclaimer: Hahmot ovat J.K Rowlingnin luomia, joten en omista heitä, paitsi minut itseni. En saa tästä korvausta.
Summary: “Minä en ole koskaan pussannut ketään.” A/N: Tämä osallistuu siis Sinun Potterisi -haasteeseen, ja tämä on jo toinen ficcini siihen haasteeseen. Hieman taustatietoa ensin: Eli siis, olen tässä ficcissä ihan puhdasverinen noita, ja olemme Rosen kanssa molemmat noin 9 vuotiaita. Ja olen tässä nimellä Lucy. Valitsin sen nimen siksi, koska pienenä se oli minusta ihana nimi ja manasin sitä, että olin suomalainen, koska halusin olla aito amerikkalainen, jonka nimi olisi Lucy.
Ja tässä ficcissä velhot ja noidat käyvät tavallisissa jästien kouluissa ennen kun täyttävät 11 vuotta ja pääsevät Tylypahkaan.
Osallistuu myös FF100, sanalla Kesä, sillä tämä sijoittuu kesäaikaan.
Tyttökaverit“Äiti! Äiti, missä sinä oikein olet?” Rose huuteli, kun astuimme heidän eteiseen. Riisuin punaiset tennarini ja jätin ne sievästi Rosen kenkien viereen. Riisuin hupparini pois ja laitoin sen naulakkoon. Rose heitti oman takkinsa tuolin päälle, joka oli jo ennestään täynnä vaatteita.
“En tiedä missä äiti on. Hän on kai takapihalla”, Rose sanoi minulle ja hymyili. “Haluan esitellä sinut hänelle. Tule, mennään.”
Seurasin Rosea, joka suunnisti eteisestä keittiöön, kohti ovea, joka oli luultavasti takaovi puutarhaan. Katselin keittiössä ympärilleni ja näin muutamia muroja pöydällä ja likaisia kuppeja tiskialtaassa, mutta muuten siellä oli erityisen siistiä. Paljon siistimpää kuin meidän keittiössämme.
Rose avasi takaoven ja jäi kynnykselle, sillä olimme jättäneet kengät eteiseen.
“Äiti?” Rose huusi, ja kuulimmekin vaimean vastauksen hieman kauempaa.
“Äiti onkin tuolla. Kerää omenia”, Rose sanoi minulle ja osoitti minulle kaukaista puuta kaikkien pensaiden ja jykevien tammien takana, jonka juurella tosiaan seisoi nainen.
“Tule tänne, äiti. Haluan esitellä sinut ystävälleni”, Rose huusi. Hymyilin itsekseni. Mukavaa, että Rose sanoi minua jo hänen ystäväkseen, vaikka olimme vasta tavanneet.
Rosen äiti lähti kohti taloa omenapuun luota. Hänellä oli samanlaiset hiukset kuin Rosella. Ruskeat sekä hieman kiharat. Hänellä oli päällään yksinkertainen hennon sininen mekko, joka päättyi puoleen pohkeeseen. Jalassaan hänellä oli ruskeat sandaalit. Kädessä keikkui ruskea kori täynnä vihreitä omenoita.
“Hei Rose. Sinä tulitkin jo kotiin”, Rosen äiti sanoi hymyillen kun tuli meidän luoksemme takaovelle.
“Tulin joo. Äiti, tässä on Lucy. Tapasimme leikkikentällä. Minähän kerroin sinulle hänestä”, Rose puhua pulputti ja tönäisi minua lähemmäksi äitiään. Tunsin poskieni punehtuvan. En pitänyt siitä, että olin huomion keskipisteenä.
“Hän osaa hypätä todella pitkälle keinusta sekä tehdä hienon ranskanletin hiuksiin”, Rose sanoi ja käänsi äidille selkänsä ja osoitti hiuksiaan. Olin tehnyt Roselle ranskanletin leikkipuistossa, kun olimme kiivenneet kiipeilytelineelle ja jutelleet samalla.
“Oho, onpas nätti”, Rosen äiti sanoi ja tunsin poskieni vielä enemmän punehtuvan.
“Äiti on opettanut minua”, sanoin, sillä tuntui, että minunkin pitäisi jotenkin osallistua keskusteluun.
“Ajattelin, että minä ja Lucy voitaisiin leikkiä vähän aikaa huoneessani, jooko?” Rose sanoi otti minua kädestä kiinni ja lähti jo vetämään minua keittiöstä pois.
“Totta kai. Tulkaa sitten syömään omenapiirakkaa”, Rosen äiti huusi meidän loittoneville selillemme.
Keittiöstä suunnistimme takaisin eteiseen, josta johti portaat yläkertaan. Sivusilmällä vilkaisin heidän olohuoneeseen, jossa oli hylly täynnä kirjoja, ja monta pehmeää sohvaa. Kotoisan näköistä, ajattelin ja aloimme nousta portaita ylös.
Rose höpötteli kaikenlaista, kun kävelimme portaat ylös sekä kun saavuimme yläkertaan.
“Tuo on veljeni huone. Sinne ei saa koskaan mennä, jos ei ole häneltä lupaa”, Rose sanoi ja osoitti heti ensimmäistä ovea oikealla, ja jonka ovessa oli Rohkelikon lippu. Rose huomasi, että katselin lippua ihailevasti. Haluaisin olla Rohkelikko tai Korpinkynsi sitten, kun menisin itse Tylypahkaan.
“Joo, Hugo sanoo, että hän on varmasti Rohkelikko, vaikka ei ole vielä edes koulussa. Mielestäni se tomppeli saisi joutua mieluusti vaikka Puuskupuhiin. Mielestäni hän ei ole tarpeeksi rohkea olemaan Rohkelikossa, vaikka hän itse väittää toista. Hän haluaa olla vain samanlainen kuin isä, joka oli Rohkelikossa. Hugo joutaisi vaikka sitten Luihuiseen”, Rose sanoi ja irvisti. Naurahdin ja kävelimme eteenpäin.
“Tuossa on vanhempieni huone”, Rose sanoi ja osoitti seuraavaa ovea vasemmalla. “Ja tässä minun huoneeni!” Rose sanoi ja hymyili. Ovessa luki isoilla kirjaimilla ROSE, jonka vieressä oli pieni ruusun kuva.
Rose avasi ovensa ja astuimme sisään. Huone ei ollut kovinkaan iso, mutta ei sitä pieneksikään voinut sanoa. Huoneessa oli iso ikkuna, jossa valkoiset tuulessa hulmuavat verhot. Sänky oli seinän vieressä ja sängyn päällä oli monia punaisia tyynyjä sekä iso nalle. Ikkunan alla oli valkoinen pöytä sekä kahdella seinustalla oli hyllyjä täynnä nättejä ja mielenkiintoisia esineitä.
“Vau, huoneesi on hieno”, sanoin ja kerroin miten pieni minun huoneeni oli.
“No ei tämäkään ole kovin iso. Hugo ehti varaamaan isoimman huoneen, kun muutimme tänne, mutta kyllä tämä minulle kelpaa”, Rose sanoi ja hyppelehti sängylle istumaan.
Minä seurasin häntä myös ja katselin valokuvaa Rosen sängyn päädyssä, jossa oli heidän koko perheensä. Rose nousi polvilleen ja esitteli perheensä.
“Tuossa on äitini, Hermione ja tuossa isäni, Ronald. Sekä tuossa on kaiken paha ja alku, Hugo.” Nauroin Rosen sanoille.
“Ei kai Hugo nyt niin paha voi olla?” Kysyin.
“Kyllä hän voi!” Rose sanoi ja hänen silmänsä suurenivat. “Hän on ihan kuin kaksi setääni. Tekee koko ajan jotain typeriä piloja ja jäyniä. Ja aina tietenkin minulle. Se alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään.”
“Missä isäsi on?” Kysyin.
“Hän on töissä. Taikaministeriössä, aurorina. Missä sinun isäsi on töissä?” Rose sanoi kysyi ja laskeutui risti-istuntaan. Minäkin istuin hänen viereensä.
“Hän on Mungossa parantajana. Ja äitini on myyjänä Viistokujan kahvilassa”, sanoin.
“Minun äitini on myös Viistokujalla töissä. Hän on jossain vaateliikkeessä”, Rose sanoi ja kohautti olkiaan.
Jatkoimme juttelua ja puhuimme tunnin aikana niin monesta asiasta, että aiheet poukkoilivat minne sattui. Yhtenä hetkenä puhuimme Tylypahkasta ja jo seuraavaksi aiheena oli sammakot. Rosen kanssa oli helppo puhua. Minulla ei ollut moniakaan ystäviä, varsinkaan nyt kesällä, kun koulut olivat loppuneet ja kaikki ystäväni olivat matkoilla. Tai no, ne kaksi ystävää, jotka minulla edes oli, ja yllätyinkin todella kun Rose tuli luokseni leikkipuistossa viime viikolla ja kysyi voisiko tulla keinumaan kanssani. Sen jälkeen olimme tavanneet joka päivä leikkipuistossa.
Siirryimme juttelumme jälkeen lattialle katselemaan vanhoja lehtiä ja kirjoja, joita Rosella oli hyllyssä. Naureskelimme hassuille kuville, joita näimme Rosen äidin vanhoissa naistenlehdissä. Yhdessä kuvassa poika ja tyttö pussasivat.
“Katso tuota!” Rose sanoi ja nauroi osoittaen kuvaan. “Minä en ole koskaan pussannut ketään.”
“No yök, en minäkään”, sanoin ja kikatimme lisää. Käänsimme sivua, jossa juttu jatkui ja siinä oli kuva kun kaksi tyttöä pussasivat.
“Mitä? Voivatko tytötkin pussata?” Rose kysyi ja katseli kuvaa tarkemmin otsa rypyssä.
“No totta kai!” Sanoin, sillä olin monta kertaa nähnyt tyttöjen pussailevan, sillä naapurissamme asui kaksi tyttöä, jotka olivat pari. “Eihän se edes ole mitään outoa.”
“Aijaa. En minä ole koskaan nähnyt.” Rose sanoi ja katsoi minuun.
“Minä olen”, sanoin ja nyökkäilin.
“Miltä se oikein sitten tuntuu?” Rose kysyi minulta.
“No en minä sitä tiedä. Kai ihan samalta kuin pussaisi poikaa. Märältä?” Sanoin ja kohautin olkiani.
Rosea nauratti. “Pussataan!” Hän huudahti yhtäkkiä.
“Mi-mitä?” Sanoin ja yritin nauraa, mutta nauruni kuulosti niin väkinäiseltä, että itseäni alkoi melkein nolottaa.
“Niin!” Rose sanoin ja hymyili. “Minä haluan tietää miltä se tuntuu.”
“No ei me nyt voida pussata”, sanoin. Ajatuskin vaikutti ihan hölmöltä.
“No miksei?” Rose kysyi.
“Koska…” Aloitin, mutten tiennyt miten jatkaa. “Koska se olisi hassua, jos me pussattaisi.”
“Äh, kokeillaan.” Rose sanoi ja tuli jo lähemmäksi. Itse halusin perääntyä.
“Eikä kokeilla.” Sanoin uhmakkaasti. En minä halunnut pussailla, etenkään Rosen kanssa.
“Kylläpäs!” Rose huudahti ja tuli minua lähemmäksi ja suikkasi suulleni niin nopeasti pusun, että en tajunnut tehdä mitään.
Rose hymyili minulle.
“Olit oikeassa”, hän sanoi ja kikatti. “Se oli hassua.”
Minuakin alkoi naurattamaan. Rose kuitenkin vakavoitui hetken päästä, kun olimme kikattaneet tarpeeksi kauan.
“Tiedätkö, Lucy. Minä tykkään susta”, Rose sanoi ja katsoi minua ruskeilla silmillään.
Minäkin lopetin nauruni ja hymyilin vienosti Roselle. “Minäkin tykkään susta”, sanoin ja tunsin poskieni taas punehtuvan.
Juuri silloin Rosen ovelta kuului koputus ja Rosen äiti astui sisään.
“Tytöt, omenapiirakka on valmis. Tulkaa syömään”, hän sanoi ja hymyili meille.
Nousimme Rosen kanssa lattialta seisomaan. “Okei, tullaan”, Rose sanoi ja hänen äitinsä lähti ovelta.
Rose kääntyi kuitenkin katsomaan minua ennen kuin lähdimme alakertaan.
“Lucy, nyt me ollaan niinku tyttökavereita.”
“Joo, niin ollaan.” Sanoin ja meitä molempia alkoi taas naurattamaan ja lähdimme syömään omenapiirakkaa.
Edit! Siis kuten huomasitte tässä ficcissä Hugo on tosiaan Rose vuoden vanhempi, vaikka siis oikeasti se menee toisinpäin. Tiedän, mun moka, mutta en halua enää mennä muokkailemaan ficciä, sillä sain noista ikäjutuista varmuuden vasta myöhemmin, joten tällei sen jätän. (:
