// Alaotsikko: Angst, Slash... (lisään kun, tiedän.)
Author: tulikukka
Rating: K-11 (Toistaiseksi)
Genre: Angst, Slash
Disclaimer: Ihan omat henkilöt yms.
Warnings/Varoitukset: Noh... Lisään kun tiedän.
A/N: Eli joo... Tämä nyt vaan tuli noin sadan vuoden kirjotustauvon jälkeen, ja jatkoa saatte odottaa pitkäänkin tai sitten ette, riippuen siitä kuinka hyvin aivot ja sormet pelaavat yhteen. Kommeneteista (Tietenkin!) saisi lisäpotkua, mutta ei nyt ihan pakollista jos ei jaksa vaivautua. Ja joo.. betaa ei ole, kärsikää kaikista kauheista pilkku yms. virheistä sydämmenne kyllyydestä... *Huokaus* Ja jos joku ihmettelee miksi laitoin tämän tänne, vaikkei ensimmäisestä luvusta ole vielä tietoakaan, niin yksinkertaisesti katson vain onko kellään mitään Mielenkiintoa lukea tätä. Hmph.
// Ile teki täsmähyökkäyksen ja lisäsi ekan osan perusteella ratingin otsikkoon
Yön varjoista aamun sarastukseen
Prologi
Sähkönsiniset hiukset sojottivat joka tunnettuun ilmansuuntaan ja ei-tunnettuinhinkin. Laiha vartalo oli ängetty kireääkin kireämpiin verenpunaisiin nahkahousuihin. Ylävartalo kiilsi hiestä ja vastahankittu skorpioni oli valmis iskemään navan alapuolelta.
Kasvot loistivat tuskansekaista nautintoa kun bassorytmit sekoittuivat verenkiertoon ja aiheuttivat leijuvan tunteen jo valmiiksi sekavaan mieleen. Tuijottavat silmät eivät rekisteröineet vanhan tehdashallin ränsistyneisyyttä tai kolkkoutta, vain ihmismassan joka velloi etovan basson mukana kuin loppua odotellen.
Korkealla pilvissä seilaava nuorukainen ei ehkä enää itse tiedostanut muita ihmisiä, mutta moni tiedosti tämän. Lukemattomat tyhjyyttä hohkaavat silmät hivelivät puolialastonta vartaloa, tahtoivat tarttua, puristaa, omistaa. Ne jotka kävivät tarpeeksi usein vanhassa tehdashallissa tiesivät, että se joka tämän eteen ensimmäisenä sattuisi illan päätteksi, myös saisi tarttua, puristaa ja omistaa tätä seuraavaan, vauhdilla lähestyvään aamun asti. Aamulla todellisuus iskisi kylmällä kädellä ja asettaisi malttamattoman odotuksen kohti iltaa. Vakiokävivät myös tiesivät että koskaan ei kukaan pääsisi toista kertaa kokeilemaan seilaavaa nuorukaista.
Sinä yönä kaikki oli kuitenkin toisin, vääristynyttä.
Kukaan ei lähtisi omistamaan ketään, vain kylmä hiipisi kolkkoon tehdashalliin ja jämettäisi veren joka oli vuotanut lohkeilleelle betonilattialle. Sitä ei kukaan kuitenkaan olisi enää näkemässä paniikin, poliisien ja ambulanssien jälkeen. Kukaan ei myöskään huomaisi tuhon tuloa, ennen kuin se olisi liian myöhäistä niille muutamalle onnettomalle pistoolin eteen osuneelle.
Myös sinihiuksinen seilaaja vuodattaisi sydänveriään kovalle ja kylmälle lattialle, taistelisi hengestään matkalla sairaalaan ja päivien taistelun jälkeen päihittäisi kuoleman ja aloittaisi uuden, anteeksiannetun elämän.
Mutta ilman uhrauksia ei voitto tulisi, ei ilman sydäntäraastavia päätöksiä, ei ilman turruttavia hiljaisuuksia.
A/N2: Joo. Kiitos.
