// Alaotsikko: Prätkähiiret, Moto/Vinski, K-11
Title: Kun kuu on sirpissä
Author: Meppa
Beta: Fluor
Genre: Fluff
Fandom: Prätkähiiret Seko lisäsi fandomin otsikkoon ja alkutietoihin
Pairing: Moto/Vinski
Rating: K-11
Disclaimer: tahtoisin omistaa jätkät mutta en voi, kaikki kuuluu Rick Ungarille ja Brentwood Television Funniesille, minä vain leikin.
Warnings: ... ei oo.
A/N: Tuli aika lyhyt... Toivottavasti tykkäätte isosti. Kommentit on kivoja.
Silmä seurasi katseellaan kolmea henkilöä jotka iloitsivat kun yhteinen vihollinen oli voitettu - taas uudelleen noin miljoonatta kertaa.
Moto esti itseään päästämästä tylsistynyttä haukotusta ja liittyi ilonpitoon. Taustalla Leipäjuuston toimisto luhistui kasaan ja sen kätköistä kuului kiroilua - sille Moto virnisti. Mikään ei voittanut makeaa vahingoniloa rutiininomaisessa elämässä.
Moto käynnisti moottoripyöränsä moottorin ja lähti ajamaan muiden perään. Illan viileys tuntui hyvältä tappelun jälkeen hänen ympärillään moottoripyörän viilettäessä kohti Santun korjaamoa.
Kilisteltiin kotikaljan tahtiin ja syötiin hodareita - Moto tiesi tasan tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, niin tapahtui aina tappelun jälkeen.
“Menkää te edeltä, minä jään tänne vielä vähäksi aikaa”, Vinski sanoi ja virnisti vilkaistessaan Santtuun. Turbo hymähti hyväntahtoisesti ja hieroi silmiään lasien alta. “Kai me sitten menemme jo Moto”, Turbo sanoi ja he nousivat pöydästä.
**
Moto ei saanut unta. He olivat tulleet parikymmentä minuuttia sitten Turbon kanssa pesäpalloareenalle puhellen hiukan moottoripyöristään ja kuinka pahasti Leipäjuusto apureineen oli nolannut itsensä. Muutama vitsi ja kuiva naurahdus.
Turbo nukkui, ja Moto arveli tämän näkevän Marsiin jääneestä Mintusta unta - sen verran makeasti velipoika hymyili.
… oikeastaan, velipuoli. Heillä kaikilla, Motolla, Turbolla ja Vinskillä - vanhimmasta nuorimpaan - oli kaikilla eri äiti, ja yhteinen kasvatti-isä, joka oli luonut heille samankaltaiset luonteenpiirteet, kuten ylipääsemättömän uhkarohkeuden ja kaiken ylittävän machoilun.
Silti, he olivat verensä takia niin erilaisia, että Motoa pisti sydämeen vain ajatellessaan asiaa - ja tuntiessaan itsensä ulkopuoliseksi.
Moto huokaisi sängyssään ja päätti mennä pistetaulukon katolle haukkaamaan raitista ilmaa, josko se auttaisi nukahtamaan paremmin ja unohtamaan synkät ajatukset.
Hitto… käsi pitää kai korjata taas, Moto mietti ojentaessaan oikeaa kättään jonka tilalla oli mekaaninen proteesi joka toimi kuin oikea käsi - vikoineenkin. Se vihoitteli kylmällä säällä, ja sateella se toimi vain puolella teholla. Rumakin se oli.
Moto huokaisi ja katsahti taivaalle - hän ei tuntenut tähdistöjä jotka tuikkivat taivaalla, vain muutama minkä Santtu oli kertonut heille oli epämääräisesti tuttu jos pystyi kääntämään tähdet mielessään sellaisiksi kuin ne Marsista näkyivät.
Tähdenlento.
Moto latasi aseensa sekunnissa ja seurasi tarkkaan tähteä joka katosi pian näkösältä.
Mikä minäkin olen? Vain muutama vuosi, ja olen muuttunut sodassa ja täällä Maassa niin paljon, etten enää edes muista kuinka kauniita tähdenlennot ovat ilman että luulen niitä vihollisaluksiksi…!
Moto heräsi ajatuksistaan kuullessaan tutun moottorin melun ajavan stadionin kentälle - Vinski saapui kotiin.
Missä koti on?
Mikä koti on?
Moto katseli kun Vinski toivotti pyörälleen hyvää yötä ja jätti sen lepotilaan.
Vanha kunnon Vincent näyttää mietteliäältä… Mitäköhän on tapahtunut? Riita Santun kanssa? En ihmettelisi… mutta ei Vincent ole koskaan ollut noin mietteliäs tai masentunut, Moto mietti ja hyppäsi alas katolta Vinskin taakse - nuorempi mies kääntyi vaistomaisesti ja näytti yllättyvän nähdessään Moton.
“Moto! Mitä mies? Miksi vielä ulkona?” Vinski kysyi tavanomaisen reippaalla ja huolettomalla äänellään - Moto kuuli siitä kuitenkin pientä väkinäisyyttä jota ei osannut yhdistää mihinkään.
“En saanut unta, joten päätin haukata raitista ilmaa.” Moto sanoi ja hymyili. Hymyn, niin kuin heidän kaikkien hymynsä, pystyi luokittelemaan vain virnistykseksi.
Eikä.
Henkilö jota kaikista vähiten halusin tavata… Vinski ajatteli hätääntyneesti ja toivoi ettei olisi syntynytkään.
“Minä menenkin tästä nukkumaan…” hän mutisi ja häipyi sisälle. Moto meni hetken päästä hänen peräänsä ja kömpi sänkyynsä.
Vinski sulki silmänsä ja keskustelu, jonka hän oli käynyt vähän aikaa sitten Santun kanssa tuli jälleen hänen mieleensä.
“Sinun pitäisi kertoa se hänelle.”
“En uskalla.”
“Ei hän tajua sitä muuten - te miehet olette pölkkypäitä.”
“Santtu, älä aloita - “
“Sinultakin kesti, hetkinen, olet 25-vuotias… noin kymmenen vuotta!”
“Santtu…”
“Ja nyt kun sinulla olisi mahdollisuus - Mars on kunnossa ja Leipäjuustokaan ei häiritse sen enempää kuin yleensä - sinä alat jänistää!”
“Santtu, sinä tiedät ettei tämä ole niin yksinkertaista! Me olemme -”
“Miehiä, tiedän sen erittäin hyvin.”
“Ja minä en edes tiedä pitääkö hän -”
“SIKSI sinä menet kysymään sitä.”
“Ei se ole niin helppoa! Minua pelottaa.”
Meitä kaikkia pelottaa aina… Santtu oli sanonut ja hymyillyt surkuhupaisasti. Nainen oli ollut enemmän kuin vähemmän avuksi kuluneen kahden vuoden aikana, jolloin Vinskin tunne-elämä oli kokenut suuren muutoksen - tai pikemminkin se oli kääntynyt hiljalleen (kymmenen vuoden aikana) ylösalaisin.
Vinskillä oli ollut monia suhteita naisten kanssa, mutta koskaan ei oltu päästy suudelmia pidemmälle.
Koskaan Vinski ei ollut rakastunut yhteenkään näistä naisista.
Nyt hän oli rakastunut.
Niin paljon, että se sattui liikaa.
Moto tarkkaili Vinskiä joka pyöri riippumatossaan kauan kunnes nousi ylös ja hiipi ulos.
Jokin harmittaa häntä ja kovasti… Sillä yleensä hän nukahtaa heti vaikka olisi sota käynnissä… Moto päätteli ja lähti tämän perään.
Yksi masentunut tässä perheessä riittää, ja se olen minä.
Valkoinen hahmo hohti kuun valoa vasten pistetaulukon katolla.
Miten hän on jäänyt noin pieneksi? Kai hänen äitinsäkin oli pieni.
Vinskin korvat olivat luimussa ja hartiat rentoina lysyssä, pää painuksissa.
Moto käveli hitaasti antaen Vinskin huomata hänet hyvissä ajoin. Nuorempi kuuli askeleet ja vilkaisi nopeasti tulijaa, ja jännittyi huomattavan paljon kääntyessään takaisin.
“Hei.”
“Hei.”
“Et saa unta?”
“En… kuu näes…”
“Vincent, kuu on sirppinä.”
“No minua sattuu valvottamaan sirpit.”
“En ole ennen huomannutkaan.”
“Kätken sen hyvin.”
“Jaha. Voinko istua?”
“…Voit.”
Hiljaisuus.
“Miten sinulla ja Santulla menee?”
“Hyvin”. Vastaus tuli luonnottoman nopeasti.
“Ai, luulin että te olitte tapelleet, näytät sen verran… masentuneelta. Sydänsuruja?”
“Sydänsuruja? Ei! Ei, ei ole! Minä tuota… vain…”
Jälleen hiljaisuus.
“Milloin hankitkaan toisen korvakorun?”
“Ei siitä kauaa ole… tasan kaksi vuotta siitä kun sinä otit toisen itsellesi…”
“Hankkiikohan Turbokin itselleen toisen? Silloin olisimme… mitä sanaa Santtu käyttikään… samiksia.”
“Epäilen… Minni katsoi epäilevästi meitä silloin Marsissa, Turbo ei tekisi niin ilman että kysyisi Minniltä tämän mielipidettä ensiksi.”
“Totta”, Moto sanoi ja he naurahtivat.
Moto vilkaisi nuorempaa joka näytti rentoutuvan hiukan. Vinski haukotteli, tai huokaisi, ja nojautui käsiään vasten.
Kuun valo hiveli valkoista vartaloa.
Vinski suli silmänsä ja päästi itsensä makaamaan selälleen ristien kätensä päänsä alle.
Suloinen.
Söpö.
Seksikäs niin kuin aina.
Mitä minä ajattelen? Moto mietti hiukan hätääntyneesti ja siirsi katseensa nuoremman vartalolta.
“Vinski. Mikä sinua painaa? Voit kertoa minulle.” Moto sanoi aistiessaan toisen masentuneisuuden olevan edelleen paikalla.
Vinski huokaisi ja sanoi “Olen ollut jo pidemmän aikaa ihastunut, tai jopa rakastunut yhteen henkilöön, eikä hän tunnu huomaavan minua ollenkaan tavalla jolla tahtoisin.”
Moto kehotti Vinskiä jatkamaan.
“Näen hänet joka päivä. Hän on aina kohtelias vaikkei puhukaan paljoa, ja suuttuu harvoin. Silmissäni hän on, täydellinen, enkä siten uskalla tunnustaa hänelle että rakastan häntä.”
“Tunnetko hänet sitten niin hyvin?”
Vinski nousi istumaan kunnolla ja huokaisi surullisesti “Paremmin kuin kukaan muu, luulisin.” hän sanoi.
Moto yritti miettiä kenestä Vincent puhui: Ketä hän näki joka päivä ja vieläpä niin paljon, että tunsi tämän hyvin?
“Et taida puhua Santusta?”
“En.”
“Onko se joku hänen asiakkaistaan?”
“…On”, kuului erittäin hiljainen vastaus, Vinskin korvat painuivat luimuun jälleen.
“Kuka? En saa millään mieleeni”, Moto sanoi otsa rypyssä ja kääntyi katsomaan Vinskiä. Nuorin veljistä oli punastunut.
“En uskalla kertoa sinulle”, Vinski sanoi ja vilkaisi nopeasti Motoa ja alkoi tutkia kämmeniään erittäin hartaasti.
Moto huomasi vilkaisun juuri ja juuri.
Sitten hän punastui rajusti.
“Ai jaa!” hän huudahti ja koitti katsoa kaikkialle muualle kuin toiseen mieheen.
Vinski oli noussut puoliksi seisomaan kun Moto tarttui häntä olkapäästä.
“Moto…” Vinski mutisi hiukan hädissään, hän ei ollut varma mitä vahvempi mies tekisi seuraavaksi.
“Tule viereen”, Moto sanoi hiljaa ja katsoi Vinskiä suoraan silmiin. Vinski nielaisi ja istuutui toisen viereen. Moto veti hänet kiinni kylkeensä.
“Täällä on viileä”, Moto mutisi selitellen kun Vinski painoi päänsä hänen olkapäälleen.
“Niin.” Vinski mumisi punastellen edelleen.
Harmaa häntä kietoutui yhteen valkoisen kanssa.
“Joten… sinä…?” Vinski kysyi epämääräisesti ja kohotti katseensa Motoon.
“Minusta meidän täytyy keksiä hyvä selitys Turbolle…” Moto sanoi naurahtaen ja veti toista lähemmäs jos mahdollista “Mutta mitä tulee kysymykseesi… Minä en osaa sanoa muuta kuin, että tunnen itseni paremmaksi, kun sinä olet vierelläni, Vincent.”
Vincent hymyili hiukan hermostuneesti “Tarkoittaako tuo nyt sitä että minä olen huono ja saan sinut näyttämään paremmalta?” hän sanoi ja koitti naurahtaa.
Moto painoi huulensa Vinskin huulille, eikä sanoja tarvittu enää.
Turbo kääntyi unissaan ja mumisi hymyillen: “Roope… Tietenkin autan sinua…”
