Kirjoittaja Aihe: Ruusuillakin tanssinut (S, romanssidraama-angst)  (Luettu 2185 kertaa)

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 455
Otsake: Ruusuillakin tanssinut
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Hahmot: Scorpius, Al, Rose, Hugo
Tyylilajit: draama, romance, miniangst
Yhteenveto: Olet kuoleva, kun ensi kerran kosketat naista suuremmalla rakkaudella kuin ketään miestä ennemmin. Mutta äitiäsi tällä ei tarkoiteta.
Varoitukset: deathfic
Vastuuvapaus: No Rowling omistaa hahmot, mitään en tienaa, huviksi kirjoitettu.
Kirjoittajan kommentti: Puheenvuoro kuolleille -haasteeseen sekä Aakkoshaasteeseen ja tietysti FF100:an 44. Ympyrä
Voi lukea yksinään, mutta sama verse kuin tarinalla Olen pahoillani, kaikesta, joka on Alin näkökulmasta.


Ruusuillakin tanssinut


Menehdyin juuri ennen elämäni täydellisintä päivää. Kuolin kuitenkin oikeaan aikaan, kuten minulle tahdottiin ennustaa - ”Olet kuoleva, kun ensi kerran kosketat naista suuremmalla rakkaudella kuin ketään miestä ennemmin. Mutta äitiäsi tällä ei tarkoiteta.” - vaikka olinkin koko ennustuksen ehtinyt unohtaa sitä ennen.

Rakastin miehiä enemmän – tajusin sen jo kolmannella luokalla. Joskus sen ja seuraavan vuoden aikana rakastuin ensimmäisen kerran toden teolla. Al oli pitkään ollut ystäväni ja olin ajatellut häntä vain ystävänä. Mutta joskus jossakin tupajuhlissa – tai tuparajanylitysjuhlissa – olimme molemmat nauttineet hieman kermakaljaa ja tuliviskiä ja yhtäkkiä hän suuteli minua. Ensin en tiennyt, miten reagoida, mutta suutelin häntä takaisin – se tuntui oikealta. Seuraavana aamuna en osannut enää olla Alin seurassa kuin ennen. Mieleni teki vain suudella häntä uudestaan, mutten tiennyt, oliko hän tehnyt sen vain alkoholihuuruissa. Vastauksen sain aamiaisen jälkeen, kun minut vedettiin syrjään ja suudeltiin rajusti. Siitä alkoi meidän pitkä taipaleemme, sotkuinen ja vaikea, joka kesti vuosia.

Minulla oli myös naisihailijoita, joita jouduin sitten työntämään kauemmas ja murskasin heidän unelmiaan. He eivät edes tajunneet, etten tehnyt sitä sen takia, että minulla olisi ollut joku muu nainen – kukaan heistä ei epäillytkään minun niin sanottua heterouttani, vaikka saatoin sanoa suoraan, että olen kiinnostuneempi miehistä. Minua ei koskaan uskottu - ”Haluat vain rauhaa ja häätää meidät luotasi, vaikka emme ymmärrä, mitä vikaa meissä muka on”, he sanoivat. Toisinaan se ärsytti minua, mutta toisaalta olin tyytyväinen, kunhan he vain pysyivät minusta kaukana. Heidän joukossaan kiersi huhu, että seurustelin sen-ja-sen kanssa, nimi vaihteli lähestulkoon kuukausittain.

Todellisuudessa Al pysyi koko ajan kuvioissa. Tapasimme aina silloin tällöin ja silloin se oli aina rajua, ystävinä emme koskaan olleet olleet niin rajuja. Ystävinä keskustelimme vielä asioista normaalisti, mutta jos tapasimme kahden kesken, se oli rajua suudelmien vaihtoa ja jossakin vaiheessa se tietysti ylitti senkin rajan ja päädyimme rakasteluun – tai ehkä se oli vain rajua seksiä. Loppujen lopuksi se raja sekoittui, enkä edes tiennyt, mitä Al tunsi minua kohtaan. Epäilin, että se saattoi olla vain himoa, mutten voinut olla varma. Vasta myöhemmin päädyin omasta mielestäni oikeaan vastaukseen, joka sekin toki saattoi olla väärä.

Koulun loppuun asti tapailin Alia, joka tapaili minun lisäkseni muitakin. Sen sain selville vahingossa. Olin mustasukkainen, mutten koskaan sanonut mitään, vaikka minua kehotettiin jättämään hänet. Menestyin koulussa tarpeeksi hyvin, vaikka isäni mukaan olisin voinut olla parempi ja löytää itselleni paremman miehen tai ”mieluummin tietysti naisen sukuamme jatkamaan”, mutta hänestä en välittänyt. Lähdin opiskelemaan opettajaksi, minulle oli koulussa sanottu, että minusta tulisi hyvä taikahistorian opettaja, vaikka Binns tietenkään ei tahtonut kuulla mitään sellaista. Kyllä hänkin silti lopulta myönsi, että haluaisi välillä tehdä muutakin kuin vain opettaa ja lupautui opettamaan minulle kaiken tietonsa. Siksi asuin suurimman osan vuodesta Tylypahkassa edelleenkin, mutta viikonloppuisin ja lomilla asuin Alin kanssa yhteisessä talossa, johon hän ei aina edes tullut yöksi, koska hänellä oli muita. Pidin hänestä kuitenkin kiinni.

Lopulta päädyin keskustelemaan Hugon kanssa asioista eräänä viikonloppuna, jona en tiennyt, missä Al oikein taas oli. Hugo sai minut käsittämään, että minun olisi pitänyt jättää Al jo aikaa sitten. Olin ollut sinisilmäinen, liian rakastunut ja muutakin, en ollut ajatellut, miten paljon Alin käytös oli minua vahingoittanut, olin vain ajatellut sitä kaikkea hyvää, mitä hän oli aikaansaanut. Hugo osoitti minulle, ettei ollut mitään järkeä pitää kiinni Alista enää. Hän vei minut pois, luokseen, ja aloin viettää vapaa-aikaani siellä. Rakastuin Hugoon ja tiesin hänenkin pitävän minusta. Meillä oli kolmen vuoden ajan rakkaudentäyteinen suhde. Hän kohteli minua paljon paremmin kuin Al, ei koskaan pettänyt tai muutakaan. Mutta meidän suhteemme lauhtui ajan kuluessa, siitä katosi se terä, joka oli pitänyt minut ja Alin yhdessä ja erosimme ystävinä. Sovimme Hugon kanssa, että saisin yhä asua hänen luonaan lomilla ja viikonloppuina, koska hän ei tahtonut potkia minua pois enkä minä tahtonut asua vain Tylypahkassa.

Tässä vaiheessa olin jo taikahistorian opettaja ja Binns oli jäänyt eläkkeelle, mutta majaili edelleen Tylypahkassa. Uskon, että hän osasi arvata, mitä vielä tulisi tapahtumaan, ja pysytteli kuvioissa, jotta voisi palata virkaansa, kun minulle kävisi jotain. En itse osannut vielä silloin aavistaa, että mitään tapahtuisi.

Vähän myöhemmin tästä Al kuoli. Ilmestyin hänen hautajaisiinsa ja huomasin, että siellä oli turhan paljon entiseni muista rakastajista. Olin rakastanut Alia kyllä koko ajan, mutta vasta hautajaisissa tajusin sen kunnolla. Kukaan ei oikeastaan edes tiennyt, mihin Al oli kuollut, vaikka koetin asiaa selvittää. Al haudattiin ja ihmiset itkivät kovin. En mennyt muistotilaisuuteen, koska en edes tiennyt, kuka Alin rakastajista sen järjesti, enkä tahtonut särkeä sydäntäni enempää. Se oli jo muutenkin sirpaloitunut Alin takia, en tahtonut, että hän kuoltuaankin onnistuisi sen särkemistä jatkamaan.

Seuraavat viikot opetin kuin sumussa ja koetin jatkaa elämääni. Hugo koetti lohduttaa minua, mutta vain ystävänä. Ja minä tiesin, että tarvitsin jotain enemmän. Lähdin etsimään itselleni rakkautta viikonloppuisin erinäisiltä klubeilta, mutta en löytänyt kuin viikonloppusuhteita. Hugo oli huolissaan minusta ja ehdotti, että menisin juttelemaan Rosen kanssa, sillä tämä oli ansioitunut psykologina ja muutenkin auttajana. Päätin kuunnella Hugoa ja hän pyysi Rosea seuraavana viikonloppuna kylään. Koulussa viikko sujui kohtuunormaalisti ja lauantaina Rose ilmestyi Hugon luo. Hän kyseli minulta kaikkea ja sanoi, että minun pitäisi alkaa käydä hänen istunnoillaan kerran viikossa, ja koska olin Tylypahkassa viikot, voisimme sopia ajaksi lauantain.

Tapasin Rosea lauantaisin ja opetin oppilaitani aina tapaamisen jälkeen hieman pirteämmin. Oppilaani pitivät minusta ja olivat tyytyväisiä, kun apatiakauteni alkoi loppua. Aloin pitää Rosesta joka tapaamiskerran jälkeen enemmän ja jossain vaiheessa tajusin rakastavani naista. Ihmettelin asiaa, olin aina luullut olevani täysin homoseksuaali. Vuoden kuluttua olin täysin rakastunut ja oppilaani olivat ihmeissään, mutta hyvin tyytyväisiä opetukseeni. Rose vastasi tunteisiini ja aloimme tapailla. En muistanut ennustusta elämän päättymisestä ja Rose ei sitä tiennyt. Oletan kuitenkin, että sen tähden kuolin, ja että jossain vaiheessa olin alkanut rakastaa Rosea jopa enemmän kuin Alia tai Hugoa koskaan.

Olin hurmioitunut ja suunnittelimme Rosen kanssa häitämme. Hugo auttoi meitä, hän ei ollut suhteestamme lainkaan katkera, vaan oli löytänyt rinnalleen kauniin noidan. Isänikin oli liittooni tyytyväinen. Kaikki oli jo valmista ja odotimme vain yhteistä päiväämme. Mutta minä en sitä ehtinyt elää, sillä ollessani ostoksilla jästimaailmassa jäin rekan alle. Elin vielä muutaman päivän sairaalassa, mutta kuolin liialliseen verenhukkaan, koska olin jästisairaalassa enkä Pyhässä Mungossa.

Mutta nyt toivon vain, että Rosella ja Hugolla on hyvä loppuelämä. Ja muillakin. Toivon, ettei kuolemani ajanut ketään tuhon partaalle. Nyt olen löytänyt Alin uudelleen ja olemme keskustelleet. Anteeksi en hänelle kuolleenakaan osaa antaa, mutta olemme jälleen ystäviä.

Hyvästi rakkaat,
   Scorpius Malfoy
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 05:16:56 kirjoittanut Kaapo »
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 919
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Ruusuillakin tanssinut
« Vastaus #1 : 10.08.2009 20:28:55 »
Tää oli tosi hyvä.
Aika nopeesti hyppeli noi paritukset, mutta toisaalta, täähän on kirje.
Hieman enemmän oisin silti toivonu kerrottavan niistä.
Mutta noi asiat oli silti todella selkeesti kerrotut, joten niitä oli hyvä ja helppo lukee.



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

Koiranruusu

  • Hirnyrkki hybridi
  • ***
  • Viestejä: 1 220
  • Malja Pimeyden Lordille ♥
    • Koiranruusun rönsyilevä ficcipuutarha
Vs: Ruusuillakin tanssinut
« Vastaus #2 : 12.08.2009 22:28:41 »
On se hyvä, että selvisi, ettei Scorpius vihannut Alia kuolemansa jälkeen, vaikkei anteeksi voinut antaa tapahtuneita. Tuo ennustus Scorpiuksen kohtalosta oli mainio veto. Ironista, että seuraavaassa sukupolvessa profetia määritteleekin Malfoyn vesan tulevaivuuden.

Alin teksti keskittyi tunteisiin ja ajatuksiin, tapahtumien ollessa sivuroolissa. Tässä oli asetelma kääntynyt päinvastoin, joten nämä täydensivät toisiaan mainiosti.

Erikoisella tavalla tämä teksti kevensi ahdistusta, joka ensimmäisestä tekstistä jäi, vaikka Scorpiuksen rikkonaisuus ja paha olo näkyikin tässä. Ehkä se oli ne hyvät hetket, jotka näkyivät tässä enemmän ja se, kuinka Scorpius siirtyi elämässään eteenpäin Hugon ja Rosen kanssa, sekä loi uraa itselleen.

Scorpiuksen kuvaus Alin hautajaisista oli toteavassa sävyssään kipeää luettavaa. Sana valinnat jotenkin luovat sellaisen kuvan, että kertoja on turta tuskastaan ja etäännyttää itsensä kaikesta ympärillään välttääkseen lisäkipua.
"Kukaan ei oikeastaan edes tiennyt, mihin Al oli kuollut, vaikka koetin asiaa selvittää. Al haudattiin ja ihmiset itkivät kovin. En mennyt muistotilaisuuteen, koska en edes tiennyt, kuka Alin rakastajista sen järjesti, enkä tahtonut särkeä sydäntäni enempää."

Rose oli ihanan piristävä lisä, etenkin Scorpiuksen hämmennys oman seksuaalisuutensa suhteen :D

Tämä tarina oli erikoinen sekoitus onnellisuutta ja surua, ehkä sitä kuvaisi parhaiten katkeran suloinen. Sait minut muistamaan, mikä tästä sukupolvesta kirjoitetuissa ficeissä kiehtoi mieltäni: hahmojen maailmaa ei rajoita tietyt ennakko asetelmat niin paljoa kuin heitä edeltävää sukupolvea, ristiriitaisuus mielikuvien kanssa eivät ole niin suuria ja kliseitä ei vielä ainakaan tarvitse pelätä liiaksi.

Kiitos<3