Nimi: Seinää vasten (katkerat kuin varjot)
Beta: foxtrotGenre: angst, het, hieman romantiikkaa ja H/C
Paritukset: Regulus/Narcissa(/Lucius)
Ikäraja: K-11
A/N: EpikFeilillä on syntymäpäivä ja lupasin kirjoittaa hänelle jotain. Paljon onnea vielä kultaseni, toivottavasti pidät tästä!
Kiitokset menee myös tekstin betaajalle,
foxtrotille ja
Lilsille, joka heitti pari sanaa potkaisemaan ficin alkuun ja rohkaisi.♥ Tämä osallistuu
Perspektiiviä parittamiseen (perhe).
Seinää vasten (katkerat kuin varjot)Regulus oli muuttunut. Narcissa huomasi katseensa usein viipyilevän hänessä kauemmin kuin oli tarkoitus eikä hän pystynyt vilkaisemaan kolmannen kerran jälkeen enää ohimennen. Nuorella miehellä oli tapana istua Luciuksen vieressä barokkisohvalla, kapea suu puristuneena suoraksi viivaksi ja selkä kumartuneena peittämään palavan kynttilän liekkiä. He puhuivat hyvin vähän ja siemailivat valkoviiniä elehtien katseillaan siitä, että kuolonsyöjien tehtävistä keskusteltaisiin illemmalla. Ties kuka epämieluisa vieras (kuten Bellatrix) voisi ilmestyä taloon äänekkäästi riehuen.
Narcissa esitti joka kerta heidän seurassaan vaipuvansa mietteisiinsä, jotta voisi katsella serkkunsa miehistyneitä kasvoja. Regulus oli kasvanut pikkupojasta ja petturiveljensä varjosta, muuttunut silminnähden.
Reguluksen mustat hiukset kihartuivat latvoista ja teräksenharmaat silmät olivat ylpeät, mutta silti katkerat. Olkapäät hiukan lysähtäneet, aivan kuin koko maailma olisi kaatunut niiden varaan - silti mies ei valittanut, keskittyi vain Pimeyden Lordin antamiin tehtäviin mukisematta. Reguluksen teräväpiirteiset kasvot eivät olleet niin kalpeat lapsena kuin nyt, mutta sama ihminen Regulus silti oli. Yhtä hiljainen ja voipuneen näköinen. Kuolonsyöjä ei avoimesti vilkuillut häntä, mutta saattoi toisinaan väläyttää harvinaisen hymynsä tai polttaa naisen selkään katsellaan. Siitä lähtien perheen kotitonttu ei tuonut alkoholia miehille vaan Narcissalle. Hän ei vain voinut itselleen mitään. Nainen halusi, että Regulus huomaisi hänen puhjenneen kauneutensa myös rouva Malfoyna. Jos Lucius kerran huomasi, niin miksei sukulainenkin.
Narcissa oli vielä nuori, sai miehen kuin miehen polvilleen pelkästään suomalla näille ylvään katseensa. Punatuilla huulilla karehti helposti mairea hymy ja hän sädehti Luciuksen rinnalla kuin prinsessa kadehdittavassa kauneudessaan. Vaikka muiden huomion kiinnittäminen onnistui aina velhottarelta naurettavan helposti, Regulus näytti silti olevan immuunikykyinen sille. Aluksi Narcissa tulkitsi tunteensa vain lähinnä uteliaisuudeksi, ei miksikään muuksi. Regulus oli vain aikuistunut eikä mitään muuta. Hän ei halunnut riskeerata sitä, että Lucius epäilisi jotain ja hän saattaisi joutua vääntelehtimään kidutuskirouksen tuskassa. Vaaleaverinen aristokraatti oli nimittäin hyvin mustasukkainen - enemmän kuin Narcissa olisi kuvitellutkaan. Lucius osasi uhkailla hienovaraisesti ja iskeä häneen kirouksen opetukseksi, jos käytös ei miellyttänyt tämän silmää julkisissa tilaisuuksissa.
Unettomina öinä Narcissa pelkäsi paljastavansa pelon tunteen Luciukselle. Hän pelkäsi miehen siveleviä kosketuksia iholla ja huulia niskassa, mitä jos hän joutuisi taas huutamaan sietämättömän kivun tunteesta sisällään? Rikkirepivää ja liian hirveää, aivan kuin joutuisi lukuisien veitsien iskemäksi. Vaaleaverikkö saattoi kuvitella nuoremman serkkunsa olevan vieressään, puhumassa ohuella äänellä ja rauhoittamassa pelkällä olemuksellaan.
Reguluksen kuitenkin vieraillessa yhä useammin heidän kartanossaan puhumassa Luciukselle kuolonsyöjätehtävistään, Narcissa huomasi hakeutuvansa liiankin paljon nuoren miehen seuraan. Tämän seurassa oli helppo unohtaa peitevoiteella piilotetut tummat silmänaluset ja kärsivän itseluottamuksen - osata vain vilpittömästi hymyillä.
Kun Regulus lopulta eräänä humalaisena yönä painoi hänet huoneensa seinää vasten ja suuteli rajusti, Narcissan kädet tärisivät. Mustan kartanoon kokoontuneet vieraat keskustelivat äänekkäästi alakerran salongissa - joten mitä tapahtuisi, jos he jäisivät kiinni? Nainen kuitenkin antautui miehelle ja salli itsensä rakastaa. Antoi toisen suudella ja rakastella, toivoi, että aamu veisi miehen yöllisen muiston mennessään ja kaikki olisi kuin ennen.
”Me kaikki kuollaan pian”, Regulus kuiskasi myöhemmin, kun he makasivat raajat sekaisin lattialla.
Narcissan kaulassa oli tuoreita mustelmia, mutta tämä pakotti itsensä silti kääntämään katseen serkkuunsa. ”Mitä siitä?”
”Ei mitään”, toinen tuhahti hivenen ärsyyntyneenä, ”musta millään ei ole mitään väliä.”
”Ei edes
tämä hetki?”
”En tiedä.”
Narcissa ei lopulta tiennyt, rakastiko hän Regulusta vai ei - ehkä vähän vain, mutta silti. Luultavasti hän kaipasi lohtua toisen syleilystä siitä, että Lucius osasi olla liian karmiva eivätkä sormet olleet yhtä ketterät tai oudon tutut kuin Reguluksen. Ne juoksivat hiuksissa, sileällä iholla ja vartalon kuopissa. Miehen sanat olivat viileän toteavia ja sarkastisia, ripset värisivät silmien sulkeuduttua ja suu raolla.
Reguluksen vaipuessa uneen Narcissa veti kaavustaan vasten tahtoaan taikasauvansa ja kyyristyi toisen viereen. Kevyt suudelma otsaan, harkinta ja ehkä toinenkin, mutta kuusi vuotta ikäeroa oli liikaa eikä hän ollut vielä valmiina saamaan häpeän leiman otsaansa. Sitä paitsi, tämä oli vain yksi yö ja kaikki unohtuisi pian.
Heilauttaessaan sauvansa Narcissan ääni oli kuitenkin säröinen:
”Unhoituta.”
A/N2: Vielä tähän loppuun se, että tein Luciuksesta tahallani väkivaltaisempi ja mustasukkaisempi nuoruudessa. Halusin tuoda uuden puolen hänessä esiin, vaikka sitä on vähän vaikea kuvitella (ainakin itselläni, mutta vaihtelu on vaihtelua).