Title: Ikuisesti minun
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Rating: K-11
Pairing: Chloe/Ei kerrota vielä spoilauksen takia. Selviää kyllä.
Genre: Horror, Oneshot
Summary: Meillä jokaisella on salaiset ihailijamme, mutta mitä tapahtuu, kun hän tahtoo jotakin, mitä et halua antaa? Niin tapahtuu Chloelle, joka saa huomata, ettei hänen ihailijansa tyydy kieltävään vastaukseen Siitä alkaa painajainen, josta hän yrittää herätä, ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä panoksena ei ole mitä tahansa, vaan hänen sielunsa.
A/N: Ensimmäinen originaali melkein seitsemään vuoteen. Kirjoitettu yön pimeinä tunteina.
Kommentit tietenkin ovat aina tervetulleita^^
Ikuisesti minun
Chloe Williams avasi huokaisten asuntonsa oven. Viimein raskas työpäivä oli takana ja sai ottaa rennosti. Että hän vihasikaan työtään baarissa, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, jos halusi saada rahaa elämiseen. Vaikkei siitäkään työstä hyvin tienannut, enemmän sai kuin silloin, jos hän olisi mennyt sosiaalitoimistoon vinkumaan rahaa. Hän, 23-vuotias nuori nainen, joutui työskentelemään kaupungin pahimmassa räkälässä.
Hän laski avaimet eteisen pöydälle ja reppunsa lattialle, potkaisten kengät pois jalastaan. Chloe halusi vain rentouttavan suihkun, jonka jälkeen hän voisi hyvällä omalla tunnolla käpertyä sohvalle sipsipussin ja hyvän leffan kera. Sen hän oli ansainnut katsottuaan kahdeksan tuntia humalaisia.
Tultuaan suihkusta, Chloe kietoi ylleen kylpytakin ja harjasi olkapäille ulottuvia pähkinänruskeita hiuksiaan, samalla katsoen itseään arvostelevasti peilistä. Vihreiden, hieman vinojen silmien alapuolella olivat varjot, jotka kielivät vauhdikkaasta viikonlopusta. Muutenkin naisen ovaalinmuotoiset kasvot näyttivät väsyneiltä.
– Pitäisi kai hommata vaikka koira, ettei tulisi joka viikonloppu lähdettyä baariin, Chloe mutisi peilikuvalleen. – Muuten näytän pian nelikymppiseltä näillä elämäntavoilla.
Kärsivän näköisenä hän vielä vilkaisi peilikuvaansa ja suuntasi makuuhuoneeseensa, jossa vaihtoi päälleen mukavan oloasun ennen kuin kaivautui sohvan uumeniin, laittaen elokuvan pyörimään.
Valot välkähtivät pari kertaa ennen kuin sammuivat räpsähtäen. Tumma, harsomainen usva kiersi huonetta, kunnes muotoutui tummaksi hahmoksi. Kylmyys valtasi huoneen ja nukkuva nainen sohvalla kietoi käsiään ympärilleen hakien lämpöä. Hahmo katsoi naista, jonka hiukset olivat valahtaneet kasvoille ja toinen käsi puristi kaukosäädintä.
Hahmo siirsi rauhallisella eleellä hiukset pois levollisilta kasvoilta. Pienen hetken emmittyään hän kumartui ja hipaisi huulillaan naisen huulia, saaden hänet avaamaan säpsähtäen silmänsä.
Chloe heräsi sydän pamppaillen. Ensimmäisenä hän tajusi, että koko huoneistosta oli valot pois päältä. Nopeasti nainen nousi ylös ja laittoi valaistuksen takaisin päälle. Chloe katsoi ympärilleen hämmentyneenä. Miten ihmeessä valot olivat olleet pois päältä, sillä hän oli nukahtanut kesken elokuvan, joten hän itse niitä ei ollut pois laittanut. Chloella oli tunne, ettei hän ollut äsken yksin, mutta kuka muukaan hänen asunnossaan olisi voinut olla.
– Minun pitää selkeästi jättää kauhuleffat vähemmälle, Chloe sanoi päätään pudistellen. – Alan jo kuvittelemaan aivan omiani. Sähkökatkos täällä on vain ollut.
Hän vilkaisi kelloa, joka näytti jo puoli kaksitoista. Nainen päätti mennä omaan sänkyynsä nukkumaan vaihdettuaan ensin yöpuvun päälle. Chloella olisi yhtä tuskainen työpäivä tiedossa seuraavana päivänä, joten oli parempi olla edes hieman pirteä, mitä hän ei olisi, jos nyt jäisi valvomaan.
Nuori nainen kömpi sänkyynsä, vetäen peiton korviinsa asti ja jättäen yövalon päälle, sillä äskeinen tunne siitä, ettei hän ollut yksin, ei jättänyt rauhaan, vaikka tiesi kaiken olleen vain unta. Mutta hänen oma olonsa oli paljon rauhallisempi, kun edes yksi lamppu valaisi.
Seuraavana päivänä Chloe melkein juoksi kotiin töistä, sillä hänen oli määrä tavata ystävänsä Melissa läheisessä kahvilassa yhdeksältä. Hänen työpäivänsä päättyi aina kahdeksan aikaan, joten Chloella ei ollut paljoa aikaa pestä itsestään tupakanhajua pois.
Nuori nainen kiitti onneaan siitä, että asui Lontoon esikaupunkialueella, jossa ei pahemmin ruuhkaa ollut, eikä varsinkaan siihen aikaan illasta.
Chloe kaivoi avaimiaan päästyään oman asuntonsa portille. Hän asui rivitalossa, jonka oli perinyt isältään, kun tämä oli kuollut vuotta aikaisemmin. Äiti taas oli muuttanut Bristoliin avioeron jälkeen kymmenen vuotta sitten.
Kun nainen oli avaamassa ulko-ovea, kiinnittyi hänen katseensa mustaan ruusuun, jonka varren ympärille oli kiedottu punainen nauha. Chloe nosti sen ylös ja katsoi sitä hämmästyneenä. Hän ei ollut koskaan edes kuullut mustista ruusuista ja seuraava kysymys kuului, keneltä se oli. Nainen katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt minkäänlaista viestiä, josta se olisi selvinnyt. Hämmentyneenä Chloe avasi oven ja astui sisään jättäen ensimmäisenä avaimet ja ruusun eteisen pöydällä. Silti hän vielä vilkaisi kukkaa riisuessaan kenkiään, unohtaen täysin, kuinka kiire hänellä oli. Ruusu vaivasi suunnattomasti Chloen mieltä, mutta hän oli sitä mieltä, että se oli päätynyt väärän talon portaille. Kaikki sen kadun talot olivat samanlaisia, joten erehdys oli hyvin todennäköinen. Kuka Chloelle nyt oikein ruusun toisi?
Päätään pudistaen nainen päätti unohtaa koko jutun. Tuskin sitä edelleen oli edes hänelle tarkoitettu
Muutamaa tuntia myöhemmin Chloe käveli takaisin kotia päin. Heillä oli Melissan kanssa mennyt pidempään kuin nainen oli suunnitellut, sillä kerrottuaan ystävälleen ruususta, oli Melissa jo alkanut kehitellä päässään teoriaa salaisesta ihailijasta. Chloe oli vain tuhahtanut ajatukselle, sillä ainoat ihailijat, joita hänellä saattoi olla, olivat työpaikan keski-ikäiset juopot, jotka tarpeeksi humalassa ihailivat vaikka lähintä lyhtypylvästä. Mutta Melissa oli luonteeltaan romanttinen, toisin kuin Chloe itse ja sitä kautta innokkaampi kehittelemään mielessään mitä omituisimpia rakkaustarinoita.
Lopulta Chloe oli kyllästynyt kuuntelemaan ystävänsä juttuja ja hienovaraisesti vihjaissut raskaasta työpäivästä.
Vaikka alue, jossa hän asui, oli suhteellisen rauhallinen, kiristi hän silti vauhtiaan. Chloe ei ollut koskaan myöntänyt kenellekään, kuinka paljon pelkäsi pimeää, sillä se olisi ollut jo noloa. Ei hän kuitenkaan mikään lapsi ollut enää. Vain muutama katulamppu ja talojen ikkunoista loistava valo valaisivat katua.
Chloe kuuli rasahduksen takaansa ja vilkaisi nopeasti leikkikenttää, jota ympäröi tiheä pusikko, näkemättä kuitenkaan mitään. Vain keinut heiluvat voimistuvan tuulen takia. Silti hän kuvitteli kaikenlaista ja nainen päätti todellakin jättää pitämänsä kauhuleffat vähemmälle. Ehkä lasten elokuvat olisivat parempia vilkkaan mielikuvituksen omaavalle ihmisille.
Silti Chloe oli näkevinään varjon, joka vilahti leikkipuiston keskellä sijaitsevan lampun ohi. Hän otti päättäväisen ilmeen kasvoilleen. Joku eläin se vain oli ollut, ei muuta.
Nainen huokaisi helpotuksesta päästyään koti-ovelleen ja kaivoi nopeasti avaimet taskustaan. Hän melkein paiskasi oven kiinni perässään, sytyttäen eteiseen valot. Chloe riisui ulkovaatteensa ja suuntasi keittiöön ja laittaen sinne valot. Hänen sydämensä jätti pari lyöntiä lyömättä kun hän näki tumman hahmon ikkunan takana vilkaistessaan sinne, mutta kun hän katsoi uudestaan, ei ketään enää näkynyt. Nopeasti nainen laittoi verhot kiinni vielä vilkaisten ulos, jossa näkyi vain koiranulkoiluttaja, joka tuskin hänen ikkunansa takana oli ollut.
– Mikä ihme minua vaivaa? Chloe mutisi. – Mistä lähtien minusta on näin säikky tullut? Johtuuko se siitä ruususta? Tai ehkä olen vain niin väsynyt, että kuvittelen kaikenlaista.
Hän kävi laittamassa valon vielä makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen, ennen kuin meni kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa.
Sen tehtyään Chloe vaihtoi yöpuvun päälleen ja haki peiton sekä tyynyt makuuhuoneesta, päättäen nukkua sohvalla seuraavan yön. Tv:stä tuleva komedia rauhoitti hänen pingottuneita hermojaan ja sai hiukan rentoutumaan. Lopulta hän nukahti rauhalliseen uneen ostos - tv:n pyöriessä ruudussa.
Seuraavina kolmena päivänä joka ilta, kun Chloe tuli töistä, oli joku jättänyt mustan ruusun hänen portailleen. Se sai hänen mielenkiintonsa heräämään, kuka oli ollut asialla ja vaikka nainen kuinka yritti miettiä, ei ketään sellaista henkilöä tullut mieleen. Ainoa vaihtoehto oli Chloen entinen poikaystävä, mutta se oli jo niin kaukaa haettu ajatus, että hän naurahti sitä itsekin. Mutta samalla salaperäinen ihailija sai hänen olonsa hermostuneeksi. Kuka antoi mustia ruusuja, kun punaiset olisivat ainakin naisen omasta mielestä olleet paljon parempi vaihtoehto, jos tarkoituksena oli ihastuttaa, ei hermostuttaa. Chloesta musta oli liian uhkaava väri, vaikka erottuikin selvästi joukosta.
Hän kertoi Melissalle ruusuista, joka taas innostui silmin nähden ja melkeinpä näki jo vuosisadan rakkaustarinan silmissään. Chloe yritti jälleen hillitä ystäväänsä, joka kateellinen ilme kasvoillaan olisi itsekin halunnut saada ruusuja. Hän sai Melissan rauhoittumaan ilmoittamalla, että niiden antaja saattoi olla vaikka kuusikymppinen alkoholisti, eikä komea prinssi valkean ratsun kera.
Neljäntenä päivänä, kun Chloe tuli töistä, oli portailla jälleen ruusu. Oikeastaan hän olisi hämmästellyt, jos sellaista ei olisi löytynyt, mutta se sai kuitenkin nuoren naisen kiinnostumaan, kuka ihme ne aina siihen toi.
Tapansa mukaan Chloe jätti avaimet eteisen pöydälle, josta ne oli helppo löytää, kunnes hänen katseensa kiinnittyi sen yläpuolella olevaan peiliin. Nainen vetäisi henkeään järkyttyneenä ja hänen kasvonsa kalpenivat.
OLET IKUISESTI MINUN
Kassi Chloen kädessä tipahti lattialle kolahtaen, kuten myös ruusu, joka tuntui polttavan hänen kättään. Hän seisoi kuin kivettyneenä aloillaan, tuijottaen peiliä ja lukien tekstiä, joka näytti siltä, kuin se olisi kirjoitettu verellä, aina vain uudelleen. Naista kylmäsi, sillä miten ihmeessä tuo teksti oli päätynyt hänen peiliinsä. Chloe siirsi katseensa lattialla olevaan ruusuun, joka tekstin kanssa tuntuivat niin uhkaavilta. Kuka oli kaiken takana? Mitä joku halusi? Ne olivat kysymykset, jotka takoivat hänen päässään lekan lailla.
Nopeasti Chloe sai kykynsä liikkua takaisin ja juoksi keittiöön hakemaan rättiä, jolla pyyhkiä teksti pois. Vapisevin käsin hän hinkkasi sitä, ja vain vaivoin nuori nainen sai sen irti. Vasta puhdistettuaan peilin Chloe tajusi, että olisi voinut tehdä ilmoituksen poliisille, sillä selvästi joku oli murtautunut hänen asuntoonsa, vaikka missään ei kyllä näkynyt selkeitä murtojälkiä.
Chloe käveli hermostuneesti pitkin asuntoaan miettien, pitäisikö soittaa vaikka Melissa paikalle. Mutta hän hylkäsi idean, koska luultavaa oli, ettei hän olisi kovinkaan rauhoittavaa seuraa, vaan alkaisi maalailla heti mitä pahimpia uhkakuvia. Koko ajan nainen piti kännykkää kädessään siltä varalta, että joku yrittäisi uudelleen murtautua.
Koko ajan Chloe vilkuili vainoharhaisesti ympärilleen kuin odottaen näkevänsä jonkun, yrittäen saada itsensä rauhoittumaan. Kyllä naapuritkin varmaan havahtuisivat, jos joku epäilyttävä tyyppi pyörisi pihalla.
Lopulta hän uskalsi istuutua sohvalle, vaikkakin hänen sydämensä pamppaili edelleen. Mutta kello oli jo yli puolen yön ja väkisinkin uni alkoi jo painaa. Pian Chloen silmäluomet alkoivat lipsua kiinni, vaikka kuinka hän yritti varuiksi pitää itsensä hereillä, mutta uni otti vallan ja hän nukahti levottomaan uneen.
Tumma hahmo lähestyi Chloeta. Hän pystyi erottamaan miehen vaaleat kasvot, joita kehystivät mustat pitkät hiukset. Mitä lähemmäksi hahmo tuli, sitä tarkemmin nainen hänet erotti. Hailakan siniset silmät katsoivat intensiivisesti häntä. Chloe pystyi tuntemaan kylmyyden, joka miestä ympäröi. Hän yritti perääntyä, mutta tuntui kuin nainen olisi jäätynyt niille sijoilleen. Miehen kapeat huulet kaartuivat pieneen hymyyn, mutta se ei rauhoittanut Chloea.
Olet ikuisesti minun, mies sanoi matalalla äänellä, joka kuitenkin jäi kaikumaan uhkaavana ympärille. Nainen yritti huutaa, kun mies kietoi kätensä hänen ympärilleen, vetääkseen hänet syleilyynsä, mutta se lamautti hengityksen.
Chloe heräsi paniikinomaisesti hengittäen, pongahtaen istumaan sohvalle ja ympärilleen vilkuillen. Hän rauhoittui hieman huomatessaan olevansa kotona ja yksin. Nainen asettui uudelleen makaamaan sohvalle, yrittäen saada pulssinsa tasaantumaan. Chloe sulki silmänsä ja yritti saada unen pois mielestään. Se oli vain painajainen, hän hoki mielessään kuin henkilökohtaista mantraansa. Se oli vain tuntunut niin todelliselta ja uhkaavalta, jonka Chloe tiesi johtuvan ruusuista ja viestistä peilissä.
Hän yritti ajatella jotakin muuta, saadakseen unen päästä kiinni, mutta hän vajosi vain horrokseen, josta säpsähti vähän väliä hereille.
Seuraavina päivinä ruusuja ilmestyi edelleen Chloen oven eteen, mutta hän jätti ne ottamatta talloen ne kuin yrityksenä saada kukat katoamaan, sillä ne saivat hänet aina vain hermostuneemmaksi. Koko ajan nainen vilkuili ympärilleen ja ainoa paikka, missä hän tunsi olonsa edes hieman rauhallisemmaksi, oli työpaikka, koska siellä oli muita ihmisiä ympärillä. Kotonaan Chloe nukkui aina sohvalla, sillä siitä hän näki, jos joku yritti tulla ovesta sisään. Painajainen kummitteli edelleen hänen mielessään, vaikka nainen yritti saada sen pois mielestään. Ottaen huomioon ruusut ja tekstin peilissä, oli unikin liikaa naisen mielikuvitukselle.
Mutta kun uhkaavia viestejä ei ilmaantunut enempää, alkoi Chloe pikkuhiljaa taas rauhoittua ja hän pystyi nukkumaan huomattavasti levollisemmin.
Viikko peiliin ilmaantuneen tekstin jälkeen, Chloe heräsi hyväntuulisena, sillä hän oli edellisenä yönä saanut nukuttua todella hyvin, heräämättä kertaakaan. Tyytyväisesti hymyillen nainen meni keittiöön laittamaan kahvia tulemaan ja meni sen jälkeen kylpyhuoneeseen laittaakseen itseään valmiiksi työpäivää varten. Iloisesti hymyillen Chloe meikkasi itseään peilin edessä ja kumartui ottamaan lattialle pudonneen harjan ylös. Katsoessaan peiliin uudestaan, hän kirkaisi ja käännähti säikähdyksestä, sillä nainen oli nähnyt samat kasvot siinä, kuin unessakin. Mutta hänen takanaan ei ollut muuta kuin pesukone. Sydän pamppaillen nainen katsoi peiliin ja näki vain omat pelokkaat kasvonsa. Chloe ryntäsi pois kylpyhuoneesta keittiöön, jossa kaatoi vapisevin käsin kahvia kuppiin, läikyttäen sitä pöydälle.
– Minä vain kuvittelen kaiken, hän hoki. – Ei täällä ole ketään muuta kuin minä. Mielikuvitukseni tekee vain temppuja jälleen kerran.
Vaikka kuinka Chloe yritti vakuuttaa itselleen, ettei mikään ollut pielessä, ei pelko silti hävinnyt minnekään. Hän oli aivan varma, että oli sekoamassa ja näki sen takia harhoja. Ehkä hän kuvitteli ruusutkin. Jospa nekin olivat vain hulluudesta johtuvia harhoja. Mutta Chloe tiesi liian hyvin, että ruusut olivat täyttä totta, loput hänen mielikuvituksen tuotettaan. Hän päätti, että liian mielikuvituksen juoksemisen olisi pakko loppua.
Kävellessään illalla kotiin töistä, tunsi Chloe olonsa jo huomattavasti paremmaksi. Varmasti ensimmäistä kertaa hän oli jopa nauttinut työpäivästään, sillä asiakkaiden hauska jutustelu oli saanut naisen rentoutumaan. Aamuinen mielikuvituksen liika käyttö lähinnä huvitti Chloea.
Mutta kun hän astui sisään asuntoonsa, talloen jälleen ruusun portailla, läppäsi nainen kätensä kauhistuneena suunsa eteen. Peiliin oli jälleen ilmestynyt teksti, joka sai Chloen sydämen hakkaamaan kiivaasti.
ET VOI ESTÄÄ VÄISTÄMÄTÖNTÄ
Häntä huimasi ja vaistomaisesti nainen alkoi tavoitella taskusta kännykkäänsä. Chloen olisi saatava tämä loppumaan ennen kuin hän alkaisi pelätä vielä enemmän kotiin paluuta tai siellä olemista.
Muutamaa tuntia myöhemmin Chloe istui sohvalla kireä ilme kasvoillaan, naukkaillen paukkua, jonka tarpeessa oli kokenut olevansa. Poliisit olivat hetki sitten lähteneet etsittyään murtautujasta merkkejä tuloksetta. Minkäänlaisia sormenjälkiä tai muita johtolankoja tekijästä ei löytynyt. Aivan kuin teksti peiliin olisi ilmestynyt itsestään. Se sai naisen aina vain pelokkaammaksi, sillä silloin kyseessä oli joku, joka tiesi, mitä tehdä. Mutta mitä kyseinen ihminen halusi hänestä? Miksi hän vain vainosi Chloea tuolla tavoin?
Kysymykset risteilivät naisen päässä ja hän otti pienen siemaisun lasistaan, laskien sen sitten pöydälle. Chloe sulki silmänsä ja hieroi ohimoitaan alkavan päänsäryn vuoksi. Väsymyskin painoi, mutta hän tiesi, ettei saisi unta.
Miksi yrität estää sen, mitä et voi? Chloen silmät rävähtivät auki kuullessaan saman äänen päässään, kuin tummalla miehellä oli ollut hänen unessaan ollut. Nainen pudisti päätään. Ei, hän ei antaisi sen typerän unen tulla mieleen nyt, kun muutenkin olo tuntui ahdistavalta ahdistelijan takia.
Etkö vieläkään ymmärrä, että olet minun? Ääni kaikui uudestaan Chloen päässä ja se sai hänet puristamaan tyynyä sylissään. Nainen näki mielessään, kuinka unen mies kumartui häntä kohden, katsoen Chloea tiiviisti silmiin, aivan kuin mies olisi ollut hänen edessään juuri sillä hetkellä. Tumma usva kietoutui miehen kasvojen ympärille ja nainen pystyi näkemään vain hänen silmänsä.
Chloe tunsi, kuinka kylmyys hiipi hänen sisuksiinsa ja hän yritti estää alkavan paniikin. Nainen ponkaisi ylös sohvalta, huitaisten samalla lasin pöydällä vahingossa nurin. Neste valui matolle, mutta Chloe ei sitä huomannut. Hän tarttui käsillään päähänsä ja pudisti sitä kiivaasti, silmät kiinni ja pinnallisesti hengittäen. Nainen tunsi sekoavansa hetkellä minä hyvänsä, sillä mielikuva ja ääni eivät jättäneet häntä rauhaan.
Kunnes se vain yhtäkkiä loppui. Ei ollut enää muuta kuin hänen oma äänensä. Chloe avasi silmänsä ja valui voipuneena uudelleen sohvalle ja muutama kyynel valui hänen poskeaan pitkin. Oliko hän todellakin sekoamassa vai mitä kaikki se tarkoitti?
Aamulla kun Chloe heräsi, hän venytteli jäseniään irvistyksen saattelemana. Hän oli nukahtanut sohvalle istuvassa asennossa ja sen kyllä huomasi. Saman tien naisen mieleen palautui edellinen ilta ja yö. Sillä hetkellä se tuntui vain hetkelliseltä romahdukselta, jonka uusi viesti peilissä oli aiheuttanut. Chloe ei ollut varma vieläkään, johtuiko se siitä, vai oliko takana jotakin muutakin, mutta sen hän tiesi, että se sai olon tuntumaan aina vain hermostuneemmalta.
Kankeasti Chloe nousi ylös, sillä hänen olisi valmistauduttava työpäivään, vaikka olisi mieluummin mennyt sänkyyn ja nukkunut univelkaa pois. Mutta ehkä raskas työ veisi hänen ajatuksiaan pois ikävistä asioista.
Seuraavana päivänä Chloella oli vapaapäivä, jonka hän päätti käyttää itsensä hemmotteluun. Ensiksi hän kävisi pitkällä lenkillä, jonka jälkeen tiedossa olisi kuuma kylpy ja loikoilua sohvalla leffoja katsoessa. Chloe oli liian pitkään laiminlyönyt itseään ja arveli, että raikas ulkoilma saattaisi muutenkin selventää ajatuksia hänen ihailijansa, tai pikemminkin vainoojan, osalta, joka oli saanut kertaheitolla heitettyä hänen elämänsä nurin.
Hölkätessään kuntoilualueen radalla, joka kiemurteli metsässä, Chloe antoi mielensä levätä ja hän kuunteli vain luonnon ääniä, vetäen raikasta syysilmaa keuhkoihinsa. Kello oli vasta kolme iltapäivällä, jolloin harvemmin ketään vielä kävi lenkkeilemässä siellä. Alkuilta oli se ruuhkaisin aika kuntoilualueella. Nuori nainen nautti rauhasta, joka ympäröi hänet. Kuului vain lintujen laulua ja puiden kahinaa kevyen tuulen heiluttaessa oksia. Aurinko lämmitti mukavasti ja muutenkin Chloesta tuntui kuin kaikki murheet olisi pyyhkiytynyt mielestä pois. Hänen kasvoilleen nousi helpottunut hymy ja hän pysähtyi ottamaan kulauksen vesipullosta ja levätäkseen hiukan aikaa, sillä hänellä oli tarkoituksena hölkätä ainakin muutama kilometri vielä. Nainen pyyhki muutamat hikipisarat pois otsaltaan ja hymähti sille huvittuneena, kuinka huono kunto hänellä olikaan.
Chloelle kuitenkin tuli tunne, ettei ollut yksin ja tunne oli voimakkaampi kuin milloinkaan. Hän siirsi moisen tunteen sivuun, sillä totta kai alueella saattoi olla muitakin kuntoilijoita. Mutta se tunne ei vain jättänyt naista rauhaan, joten hermostuneena Chloe sulki vesipullon ja pinkaisi uudestaan kevyeen hölkkään. Välillä hän vilkuili taakseen kuin varmistaakseen, että se varmasti oli toinen kuntoilija, joka sai sen olon aikaiseksi. Mutta nuori nainen ei nähnyt ketään. Hetken aikaa Chloen päässä käväisi ajatus siitä, että jospa hänen vainoojansa seurasi. Olihan hän tiennyt, milloin mennä kirjoittamaan peiliin ne viestit siten, ettei Chloe ollut kotona.
Nainen yritti keventää oloaan naurahtamalla. Kuka nyt kirkkaassa päivänvalossa lähtisi seuraamaan ketään? Ei silloin ainakaan pystynyt piilottelemaan, kuten pimeässä. Joten Chloe jatkoi hölkkäänsä, miettien seuraavaa iltaa, jolloin olisi töissä aamuyöhön asti, koska oli perjantai. Hän vihasi viikonloppuvuoroja, mutta niistä kuitenkin tienasi parhaiten ja hyvällä tuurilla humalaiset asiakkaat antoivat vielä tippiäkin.
Pysähdy. Tuttu ääni oli palannut Chloen mieleen ja se sai pelonväristyksen kulkemaan hänen selkäpiissään. Oliko hän kenties sairastumassa skitsofreniaan, kun kuuli ääniä päässään? Kuitenkaan nainen ei pysähtynyt, vaan jatkoi itsepintaisesti hölkkäänsä, yrittäen laulaa mielessään lempikappalettaan. Sanoin, pysähdy. Käskevä ääni sai Chloen pysähtymään kuin seinään ja hän tuijotti eteensä kasvot kalpeina. Mistä lähtien hän oli ääniä päässään totellut?
Kuin joku olisi ohjannut Chloea, kääntyi hän ympäri. Hänen suunsa aukeni äänettömään huutoon ja naisen kasvoista pakeni kaikki väri. Chloe nosti kätensä torjuvasti eteenpäin, tumman miehen lähestyessä häntä. Mies, joka oli ollut hänen unessaan ja jonka kasvot hän oli muutaman sekunnin ajan nähnyt peilistä. Ei, hän ei ole todellinen. Hän on vain harhaa, Chloe hoki mielessään paniikissa.
Kuitenkin jokin pakotti naisen katsomaan tarkkaan miestä, joka oli pukeutunut kokonaan mustaan. Mies oli vartaloltaan pitkä ja roteva sekä kasvot olivat kulmikkaat. Hänen tummat hiuksensa valuivat hieman olkapäiden alapuolelle ja hailakansiniset silmät, joiden yläpuolella kulmat antoivat kasvoille hivenen surumielisen ilmeen, olivat tiukasti Chloessa. Naisesta tuntui, kuin ne olisivat porautuneet hänen sieluunsa asti.
Oletko koskaan huomannut, kuinka silmäsi välähtävät tummina, kun kuulet tai koet jotain järkyttävää? Chloe pudisti päätään järkyttyneenä, katsoen edelleen miestä, ymmärtämättä lainkaan, miksi hän tuollaista kysyi.
Ohuet huulet kaartuivat vienoon hymyyn, vaikka silmiin asti se ei päätynytkään. Mitä lähemmäksi mies Chloea tuli, enemmän hän paleli. Naisesta tuntui, kuin miehen läsnäolo jäädyttäisi kaiken ympäriltään. Chloen päässä pyöri vain yksi ainoa ajatus: oli juostava pakoon. Ei saanut jäädä paikoilleen. Mutta vasta kun mies oli koskettamassa häntä, nainen sai jalat alleen. Jokainen miehen liikkeistä sai vaaran väreilemään ympärillä. Chloe syöksyi metsään ainoana ajatuksena se, että kotona hän olisi turvassa. Hänen olisi päästävä pois.
Voit juosta, mutta et pääse pakoon. Olet minun. Naisen olisi tehnyt mieli huutaa, kun hän kuuli jälleen äänen päässään. Me tulemme viettämään ikuisuuden yhdessä. Olemme yhdessä sen liekeissä.
– Jätä minut rauhaan! Chloe parkaisi tuntien olevansa sekoamisen partaalla. – Etkö voi vain jättää minua rauhaan?
Kyynelten sokaisten silmiä hän juoksi, vaikka jokainen hengenveto pisteli hänen keuhkoissaan. Mutta nainen ei pysähtyisi ennen kuin olisi kotona, jos vielä sielläkään.
Päästyään kotiinsa Chloe lyyhistyi istumaan, nojaten ulko-oveen. Hänen suustaan karkasi nyyhkäisyjä, jotka hän yritti estää. Kuka se mies oli? Mitä hän halusi Chloesta? Mitä ihmettä kaikki tämä tarkoitti? Chloesta tuntui, ettei enää hallinnut tilannetta. Hän sai mustia ruusuja, joku oli kirjoittanut uhkaavia viestejä peiliin. Hän kuuli ääniä päästään ja näki miehen, joka oli vaikuttanut kaikkea muuta kuin harhalta. Kun kaiken tuon nivoi yhteen, sai se aikaan vaaran tunteen, joka teki järkevästä ajattelusta mahdotonta. Chloesta tuntui, kuin hänet yritettäisiin ajaa pois järjiltään.
Nuori nainen veti polvet rintakehää vasten ja painoi kasvonsa niitä vasten. Nyt hän ei voisi edes poliisille ilmoittaa miehestä. Mitä hän olisi sanonut? Että kuuli ääniä päästään ja näki miehen, jonka oli unessaan aikaisemmin nähnyt? Virkavalta passittaisi Chloen suljetulle, ennen kuin olisivat edes kuulleet hänen asiansa loppuun.
Kun Chloe sai hengityksensä tasaantumaan, nousi hän vapisevin jaloin ylös lattialta mennen kylpyhuoneeseen. Hänen olisi päästävä kylpyyn, sillä paita oli hiestä märkä ja olo muutenkin nihkeä. Ehkä lämmin kylpy todellakin auttaisi saamaan ajatukset järjestykseen, vaikka naisella oli tunne, ettei se tulisi tekemään niin.
Mies tarttui Chloea kädestä, lähtien viemään häntä eteenpäin. Nuori nainen tiesi, että hän ei olisi saanut mennä. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki, kuinka tuttu kotikatu loittoni ja tilalle tuli holvikäytävä, jonka täytti harmaa usva. Edessäpäin oli suuri ovi, josta näkyi punainen valonkajo. Se sai Chloen empimään, sillä hänen päässään huusi ääni, joka varoitti jatkamasta. Se olisi kaiken loppu. Mies kääntyi häntä päin ja hymyili itsevarmasti. Ei se ole kaiken loppu. Se on kaiken alku, ääni kuiskasi naisen päässä.
Chloe olisi halunnut pysähtyä, mutta mies ei antanut. Nainen yritti riuhtaista kättään miehen otteesta, mutta huomasi kauhukseen, kuinka ne olivat sulautuneet yhteen. Sitä oli mahdotonta saada irti. Pakokauhu valtasi Chloen, kun mies riuhtaisi hänet itseensä kiinni, jäädyttäen hänen sisimpänsä. Kun mies painoi huulensa naisen huulille, tunsi Chloe, kuinka he sulautuivat yhdeksi, tietäen, ettei pystyisi pakenemaan.
Chloe heräsi huutaen, yltä päältä hiestä märkänä. Hänen sydämensä hakkasi miljoonaa ja hetken aikaa nainen pelkäsi sen tulevan ulos. Chloe hengitti paniikissa pinnallisesti ja yritti saada sen tasaantumaan, ennen kuin pyörtyisi. Hän sulki silmänsä ja laski hitaasti kymmeneen ennen kuin asettui takaisin makuuasentoon. Pelko puristi Chloen sydäntä, sillä hänellä oli outo tunne siitä, että tuo uni tulisi tapahtumaan, jos hän ei saisi lopetettua sitä kaikkea, sillä se tuntui todellisemmalta kuin mikään siihen asti.
Chloe raahautui yöllä neljän aikaan aamuyöllä rättiväsyneenä kotia päin. Hän ei ollut nukkunut edellisenä yönä tuskin silmällistäkään ja se kostautui nyt raskaan työillan päätteeksi. Nainen arvasi, että nukahtaisi varmasti saman tien, kun rojahtaisi sängylleen. Sikäli saisi ajatuksiltaan sen verran rauhaa. Chloe oli koko päivän miettinyt vain vierasta miestä ja sitä, mitä tapahtui. Eikä hän löytänyt mitään pakotietä, hän ei löytänyt tapaa päästä miehestä eroon. Vaikutti siltä, että mies tuskin toteuttaisi hänen pyyntöään.
Chloe naurahti väsyneen ivallisena. Yrittikö hän päästä eroon henkilöstä, joka saattoi olla oman sairaan mielen tekele? Mutta entä jos se olikin totta?
Nuoren naisen ajatukset vaihtuivat melkein minuutin välein, eikä Chloe osannut erotella, mikä oli totta ja mikä ei. Ruusut ja viestit ainakin olivat, sitä ei voinut kieltää. Mutta entä mies ja hänen äänensä naisen päässä? Ei voinut todistaa, että se olisi ollut totta. Mutta eihän toisen mieleen ja uniin voinut tunkeutua? Sehän oli täysin mahdotonta.
Chloe tunsi, kuinka päänsärky teki jälleen tuloa, jyskyttäen aina vain voimakkaammin takaraivossa. Särkylääkettä oli viimeisen viikon aikana kulunut enemmän kuin puolen vuoden aikaan yhteensä. Valvotut yöt näkyivät tummina varjostuksina naisen silmien alla, jotka katsoivat pälyillen ympärille kuin odottaen näkevänsä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.
Minä odotan sinua. Ääni kaikui Chloen päässä, jolloin hän sävähti pelästyneenä. Ei kai se taas alkanut. Nainen yritti vaientaa ääntä, mutta se kaikui aina vain voimakkaammin hänen päässään, sulkien muun pois. Chloe pinkaisi juoksuun kuin yrittäen juosta karkuun ääntä. Aivan kuin sen voisi jättää taakseen. Voit juosta, mutta et pääse pakoon. Minä odotan sinua siellä, missä vähiten odotat sitä.
Chloe kuuli hinkuvan hengityksensä korvissaan. Puut vilisivät hänen silmiensä vieressä, sekoittuen yhdeksi tummaksi massaksi. Naisen oma järjen ääni sekoittui miehen ääneen, saaden kaiken puuroutumaan. Nyyhkäykset karkailivat Chloen suusta, kun kuva miehen silmistä ilmestyi hänen kasvoihin muistuttaen, kenestä oli kyse.
Hän olisi voinut itkeä silkasta ilosta huomatessaan kotitalonsa tulevan näköpiiriin. Mutta kun Chloe huomasi hahmon, joka seisoi jäykkänä portilla, pettynyt ilme kasvoillaan, vaihtui ilo pelkoon.
Miksi yrität pakoon, kun et pääse? Miksi et voi vain antaa periksi? Voisin vapauttaa sinut. Ja niin aionkin tehdä.
– En tahdo vapautusta! Chloe huusi melkein hysteerisenä. – Haluan vain, että jätät minut rauhaan!
Kuten sanoin, olet minun. Minä tulen hakemaan sinut. Mies katsoi Chloea hieman pahoitteleva ilme kasvoillaan ennen kuin muuttui tummaksi usvaksi, kadoten samanväriseen yöhön.
Chloe katsoi järkyttyneenä paikkaa, jossa mies oli juuri seisonut.
– Ei, ei, ei, hän sanoi pudistaen päätään epäuskoisella äänellä.. – Ei, tämä ei ole totta. Näen unta ja kun nipistän itseäni, herään. Jos en herää, olen hullu. Mutta en ole hullu. Hän selvästi ihan totta.
Chloe nipisti ja odotti heräävänsä omasta sängystään. Mutta ei. Hän seisoi edelleen samassa paikassa portin luona, tuijottaen kohtaa, josta mies oli kirjaimellisesti kadonnut savuna ilmaan.
Äkkiä Chloelle tuli kylmä, joka tuntui jäädyttävän hänet ytimiä myöten. Hänen päässään kaikui vieläkin miehen sanat: Minä tulen hakemaan sinut. Hakemaan minne? Kuka ihme se mies oikein on?
Nopeasti nainen kiirehti sisälle, lyöden jälleen oven kiinni perässään. Hiljaisuus asunnossa tuntui painostavalta ja kun Chloe riisui vaatteitaan. Hän vaihtoi saman tien yöpuvun päälle ja sukelsi peiton alle, mutta hän pelkäsi. Chloe pelkäsi sulkea silmänsä, koska pelkäsi miehen ilmestyvän hänen huomaamattaan. Hän pelkäsi pitää silmänsä auki, koska kammosi näkevänsä miehen. Se mies vain sai pahimmat pelot nousemaan Chloen mieleen.
Joka päivä Chloe sai edelleen ruusun ovensa eteen, mutta miestä hän ei nähnyt tai kuullut mitään. Silti nainen oli aivan hermoraunio, koska mies saattoi milloin vain ilmestyä ja sanoa uhkaavia lauseitaan hänen hakemisestaan. Jopa töissä olon Chloe koki uhkaavana, sielläkään hän ei enää tuntenut oloaan turvalliseksi. Pahinta silti hänestä oli se, ettei tiennyt, kuka mies oli. Hänellä ei ollut pienintäkään tietoa siitä. Välillä nuori nainen oikeasti ajatteli olevansa hullu ja kuvittelevansa kaiken, kunnes jälleen löysi mustan ruusun punainen nauha varren ympärillä. Se sai joka ainut kerta pahoinvoinnin kiertämään Chloen vatsassa, kunnes hänen oli pakko antaa ylen ihan pelkästä pelosta ja jännityksestä.
Olen tulossa. Chloe ponkaisi pelästyneenä ylös sohvalta, jossa oli torkkunut ja katsoi nyt vauhkona ympärilleen, näkemättä mitään. Olen tulossa. Valmistaudu.
Kylmyys hiipi naisen suoniin, jäädyttäen veren, saaden kasvot kalpeiksi. Hänen ajatuksensa lentelivät ympäriinsä ja hän tarttui yhteen niistä: Juokse. Juokse karkuun. Et saa jäädä aloillesi.
Nopeasti Chloe sai kengät ja takin päälleen ja juoksi ulos ovesta, huomaamatta edes laittaa sitä kiinni. Hän juoksi päämäärättömästi, miehen äänen kaikuessa päässään. Turhaan pakenet. Löydän sinut kuitenkin.
Asfaltti vaihtui soraan, kun Chloe juoksi kuin henkensä edestä. Hänen kylkeään pisteli ja hengittäminen oli vaikeaa. Sapen katkera maku nousi nuoren naisen kurkkuun. Mutta hän ei uskaltanut pysähtyä. Ei, ennen kuin Chloe näki tutun hahmon muutaman metrin päässä itsestään. Silloin hän kääntyi ja lähti pinkomaan takaisin sinne mistä oli tullutkin.
Naisen hengitys kuului raskaana huohotuksena ja Chloesta tuntui, että hänen jalkansa olivat lyijyä. Mutta hän vaistosi miehen jossakin lähellään, joka sai naisen jatkamaan sinnikkäästi juoksuaan. Chloe ei uskaltanut edes katsoa taakseen, mutta vaistosi kylmyyden, joka ympäröi hänet.
Nuori nainen kiljaisi tuntiessaan käden olkapäällään, mutta hän ei hidastanut. Jäinen turtumus, joka kosketus oli saanut aikaiseksi, levisi hiljalleen hänen vartaloonsa, tehden jokaista liikkeestä raskaamman. Tämä on kohtalosi etkä voi välttää sitä. Sinun sielusi tulee olemaan minun.
– Ei ikinä! Chloe henkäisi, toivoen, että heräisi painajaisestaan. – Mikä ikinä oletkaan, et tule koskaan saamaan minua! Et, vaikka olisit vain mielikuvitukseni harha!
Etkö todellakaan tiedä, kuka olen? Chloe pudisti kiivaasti päätään juostessaan, yrittäen saada hengityksen kulkemaan kunnolla juoksun ja paniikin takia. Mistä ihmeestä hän voisi tietää, kuka tumma mies, joka häntä vainosi, oli.
Olen se, jota kaikki pelkäävät ja yrittävät välttää koko elämänsä. Mutta minä olen se, joka lopulta saa heidän kurjat sielunsa, kun on aika. Kukaan ei pysty välttämään sitä. Olen Kuolema.
Chloe yritti hätääntyneessä mielessään tajuta, mitä mies oli juuri sanonut, mutta tieto meni hitaasti perille asti. Nuori nainen ymmärsi vain oman kauhunsa ja sen, että hän vauhtinsa oli hidastunut. Aivan kuin jalat olisivat hiljalleen jäätyneet. Ennen kuin Chloe ehti tehdä mitään, kompastui hän omiin jalkoihinsa lentäen nurin maahan. Hetken aikaa naisen silmissä vilkkuivat tähdet, mutta kun hän sai näkökykynsä takaisin, näki hän miehen seisovan edessään. Pakokauhu nosti päätään, mutta Chloen vartalo ei suostunut toimimaan kunnolla.
Mies pakotti hänet katsomaan omiin silmiin todistaakseen mikä oli ja naisen kasvoille nousi kauhistunut ilme. Hailakansiniset silmät olivat tummenneet hieman ja niistä näkyi vuosituhansien elämät, jotka olivat jääneet unholaan. Niistä näkyi ikuisuus.
– Ei, Chloe henkäisi kauhistuneena. – Sinä…olet…et voi olla…
Mies lähestyi häntä ja kyyneleet alkoivat virrata nuoren naisen silmistä, jotka olivat laajentuneet pelosta.
– Ole kiltti, älä, Chloe aneli. – Jätä minut rauhaan.
Mies pudisti päätään ja tuli aina vain lähemmäksi häntä. Sinun aikasi ei ole vielä, mutta haluan sinut. Olet ainutlaatuinen ja siksi valittu.
Naisen mieleen palautui hänen unensa, vaikka Chloe yritti työntää sen pois mielestään. Mutta mies pakotti hänet näkemään, mitä oli tapahtumassa, minne he olivat menossa.
Tämä ei ole rangaistus, se on etuoikeus. Mutta Chloe ei halunnut sitä. Hän halusi elää vielä. Elää normaalia elämää.
Mies kumartui naisen puoleen ja hänen hiuksensa osuivat Chloen ihoon, pistellen kuin jäiset pisarat. Hän ei voinut muuta kuin katsoa, kuinka mies läheni koko ajan, kunnes miehen huulet osuivat hänen omiinsa. Chloen hengitys lamaantui ja hän yritti epätoivoisesti päästä tilanteesta pois. Mutta mies sulautui hiljalleen häneen ja nainen tunsi, kuinka jokin kylmä puristi hänen sydäntään, estäen sen sykkeen. Kylmä aalto huuhtoi Chloen yli ja hänen mielensä alkoi hämärtyä. Vielä viimeisenä, ennen kuin viileä rauha valtasi hänet, nuori nainen kuuli miehen äänen kirkkaana mielessään. Tämä ei ole loppu, vaan kaiken alku.
