Title: Flyygeli
Author: Hypocrite
Disclaimer: Kaikki kuuluu J. K. Rowlingille, en saa tästä rahaa, omistan vain oman mielikuvitukseni.
Pairing: Sirius/Remus
Genre: Slash, angst, romance, one-shot, Alternative Universe
Rating: K-11
Summary: ”Siriusta ahdisti Remuksen ymmärtämättömyys, se, ettei hän tajunnut millä tolalla asiat olivat. Ettei hän itse ymmärtänyt päästää irti, jottei Siriuksen tarvitsisi satuttaa häntä.”
A/N: Antakaa anteeksi pakkomielteeni syömishäiriö!Remukseen. Ja myös se, ettei tämä ole kunnon romantiikkaa eikä kunnon angstiakaan, kuten osastolle kuuluisi. Tällaiset ficit tarvitsevat ihan oman osaston!. Ja kyllä, tämä on ihan AU-ficci, unohtakaa siis kirjat. Kommentteja toivon.
---
Flyygeli
Remus riisui eteisessä lumisia ulkovaatteitaan. Sirius nojaili ovenkarmiin katsellen nuorta miestä, johon oli joskus ollut niin rakastunut. Sitä tunnetta muistellessa vatsanpohjassa muljahti ja Sirius käänsi katseensa jalopuiseen lattiaan, jolle Remuksen vaatteista varissut lumi alkoi sulaa pieniksi lätäköiksi.
Remus astui muutaman askeleen lähemmäs Siriusta. Ajatukset kiitivät valonnopeutta. Epävarmasti hän vei kätensä Siriuksen niskan taa ja nojautui miestä vasten. Sirius kyllä vastasi eleeseen, kiersi käsivartensa Remuksen vyötäisille ja suuteli tämän poskea kevyesti. Remus puri huultaan ja otti Siriuksen hiuksista kiinni, käänsi tämän päätä ja suuteli vaativasti huulille.
Siriusta ahdisti Remuksen ymmärtämättömyys, se, ettei hän tajunnut millä tolalla asiat olivat. Ettei hän itse ymmärtänyt päästää irti, jottei Siriuksen tarvitsisi satuttaa häntä. Sirius työnsi Remuksen kauemmas itsestään, ja yritti olla huomioimatta Remuksen pettynyttä ja hämmentynyttä ilmettä.
”Pyydänkö Oljoa laittamaan meille ruokaa?”
Remus pudisti päätään.
”Ei ole nälkä.”
”Sinun pitää syödä, olet taas laihtunut.”
”Miksiköhän?” Remus sanoi luoden pisteliään katseen Siriukseen.
Sirius tiesi kyllä miksi. Remus jätti aina syömättä kun he riitelivät. Hän sanoi rankaisevansa vain itseään, kun ei ollut kyllin hyvä Siriukselle, mutta tiesi saavansa rakkaansakin kärsimään. Osittain siksi Sirius ei olisi halunnut jättää tätä, hän ajatteli, että Remus saattaisi hyvinkin näännyttää itsensä kuoliaaksi.
”Oljo! Laita minulle ja Remukselle illallista!”
Remus ei ryhtynyt väittelemään, vaan otti Siriusta kädestä ja vei hänet takkahuoneeseen. Hän istuutui sohvalle vetäen Siriuksen syliinsä. Hän haroi miehen hiukan karkeita hiuksia, suuteli selkää paidan päältä. Toinen kylmä käsi vaelsi paidan alla, silitti navasta lähtevää ohutta karvavanaa.
Sirius ei tiennyt mitä tehdä. Jollain tasolla hän tahtoi jäädä Remuksen syliin, mutta hän olisi vain pettänyt itseään ja valanut turhaa toivoa Remukseen. Hän siirsi Remuksen kädet pois ja nousi ylös.
”Menen katsomaan, onko Oljo saanut mitään aikaan.”
Siriuksen hävitessä takkahuoneesta Remus yritti estää silmiään kostumasta. Kiivaasti hän pyyhki silmänurkkiaan hihallaan saaden ne vain punoittamaan rumasti.
Oljon katettua illallisen miehet asettuivat pöydän vastakkaisille puolille syömään. Remus söi vain pari haarukallista ja pyöritteli loppuja lautasellaan, kunnes kyllästyi hiljaisuuteen ja nousi pöydästä. Hän palasi takkahuoneeseen, jonka nurkassa oli vanha flyygeli, jota ei soittanut kukaan muu kuin hän itse ollessaan käymässä. Hän istui pitkälle nahkapäällysteiselle penkille, naksautti sormiaan ja laski kätensä koskettimille. Hetken emmittyään hän alkoi soittaa sävelmää, jonka nimeä ei tiennyt, jonka oli vain kuullut jossain. Eläytyen musiikkiin hän antoi sormiensa juosta koskettimilla, sulki muun maailman pois. Hän ei huomannut, että Sirius tuli huoneeseen, ennen kuin tämä laski käden hänen olkapäälleen. Säikähtäen hän löi vääriä koskettimia ja rikkoi sävelmän.
”Soita”, Sirius pyysi.
Remus aloitti uuden sävelmän, hitaan ja rauhallisen, surumielisen. Samalla kun hänen sormensa liukuivat valkoisilla ja mustilla koskettimilla, Siriuksen kädet hyväilivät hänen hoikkaa vartaloaan. Hän värisi mielihyvästä, vaikka Siriuksen kosketus ei ollutkaan samanlainen hellä ja rakastava kuin ennen, vaa pikemminkin hiukan aggressiivinen ja liian voimakas. Kun Sirius tempaisi hänet ylös penkiltä ja painoi vasten flyygeliä, kaikki tuntui väärältä ja nurinkuriselta. Siriuksen polvistuessa Remuksen eteen ja saadessa hänet haukkomaan henkeä, hän antoi asian kuitenkin olla.
Yöllä miehet makasivat vierekkäin, kasvot toisiinsa päin suuressa upottavan pehmeässä pylvässängyssä. Sirius tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hän oli käyttänyt Remusta. Hän oli toiminut täysin väärin, kun ei ollut jättänyt viimeistä hyvää kertaa muistoksi, vaan oli korvannut sen jollain likaisella, jossa hänen puoleltaan ei ollut mitään hyvää tai kaunista.
Remus katseli Siriuksen mietteliäitä silmiä. Sydän oli pakahtua epätoivoisesta rakkaudesta, eikä Remus tiennyt, mikä oli mennyt vikaan.
”Rakastan sinua”, hän sanoi hiljaa.
Sirius ei vastannut mitään, oli kuin ei olisi kuullutkaan. Remus huokaisi ja käänsi selkänsä Siriukselle.
Kului puoli tuntia, ja Remus nukahti. Sirius kuunteli hänen raskasta hengitystään ja laski kätensä peiton alla tämän paljaalle kyljelle. Varovasti hän liikkutti sormiaan kylkiluilla, soitti niiden hiljaista flyygeliä.
