Pairing: James/Sirius ehkä vähän tulkinnanvaraisena
Rating: S
Genre: sokerinen maailmansekoitus, pienenpieni fluff
Summary: Valoa, värejä, niin paljon värejä. Sen tuoksu, sen valloittavan tuuperruttava aistikkuus!
Omistan tarinan, en hahmoja. Ne ovat Rowlingin.
A/N: Jep, todellakin. Näin pitkällä nimellä pääsemme vielä pitkälle : D Holly toimi taas idenakeksijänä ja muokkasin sitä vähän ja lopputulos on sitten tässä. Pirtsakkaa tekstiä joulun tunnelmissa. Omistettu tietty Holsille sitten ; )
Karkkivuorten yö plus suklaapallo ja pari piparminttua
Se oli jouluaattoilta, kun Sirius ja James istuivat Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, miettien liian hitaalle illalle jotain menevämpää toimintaa, kuin istuminen. Toisaalta, olihan sekin varsin mukavaa ottaen huomioon, että seuraava aamu tulisi olemaan onnellinen ja varsin riehakas perinteisen tyynysodan merkeissä, mutta silti istuminen oli puuduttavaa. Varsinkin kun kahden pojan aivot olivat lähteneet kotiin Remuksen mukana. Peterkään ei pyörinyt nurkissa, joten häntäkään ei tarvitsisi ajatella suunnitelmaa laatiessa.
Oli kulunut tunti pelkkää hiljaisuutta, kun James vihdoin avasi suunsa.
”Muistatko sen yhden salakäytävän sen kyömynenäisen noitapatsaan takana?” poika kysyi virnistäen. Sirius naurahti.
”Totta kai. Eikö se ole se joka johtaa… jonnekin?” Sirius kysyi puolestaan.
”Kyllä.”
”Mitäs sinä olet ajatellut, Sarvihaara?”
”Jos ehdottaisin, että kävisimme nyt katsomassa, minne se johtaa, mitäs sanoisit?”
”Voisin ollla erittäin kiinnostunut tästä mahdollisuudesta.”
”Kuulostat typerältä, Antura.” Sirius virnisti ja nousi nojatuolistaan.
”Tiedän. Joten tehkäämme tutkimusmatka viimaan ja tuiskuun!”
”Jos me sinne edes päädymme”, James sanoi järkevänä seuraten Siriusta kohti muotokuvaa.
xxx
Käytävillä ei enää siihen aikaan illasta kulkenut ketään, linna kun oli muutenkin todella hiljainen ja rauhallinen. Sinä vuonna oppilaita oli jäänyt koululle vain kourallinen ja heistäkin useimmat viihtyivät yksin oman tupansa nurkissa. Ainakin paremmin kuin James ja Sirius, jotka sillä hetkellä lausuivat innoissaan taian, joka avasi ruman akan. Livahdettuaan sisälle salakäytävään, ei mikään pidätellyt heitä…
”Kautta Merlinin punaisten villahousujen! Mitkä helvetin kulmat tänne on rakennettu!”
… paitsi portaat.
”Hiljaa, taliaivo”, James sihahti jännittyneenä, etsien katseellaan Siriusta siinä synkässä pimeydessä.
”Et sitten valoa voisi antaa?” Sirius sihahti takaisin närkästyneeltä kuulostaen ja voivotellen tuhoutunutta varvastaan.
”No mistä helkkarista minä muka jotain valoa saisin?”
”Ja minä olen Dumbledore.” Jamesin silmät laajenivat.
”Mitä?!”
”Meinasin vaan sitä, että sinä olet varmaankin velho ja omistat taikasauvan joka taas omistaa valoa, kunhan osaat vain sanoa sen yhden pienen sanan”, Sirius selitti kärsimättömästi. ”Viitsisit edes käyttäytyä arvosi mukaisesti, Haaraseni.”
”Minähän käyttäydynkin”, James sanoi räpytellen silmiään, vaikka Sirius ei sitä kyllä nähnyt.
”Sitä valoa, kiitos. Ja jos vaan jatkettaisiin matkaa.”
xxx
Sirius ei ollut koskaan elämässään nähnyt niin paljoa karkkia kerralla. Totta kai Hunajaherttuan myymälässä oli makeisia vaikka muille jakaa, mutta varasto ei ollut mitään siihen verrattuna. Silmät kiiluen Jameskin katseli ympärilleen ja huokaisi lumoutuneena.
Kuin toinen maailma olisi avautunut heidän silmiensä eteen räikyvän vaaleanpunaisen ja keltaisen sekoituksena liitettynä vihertävänä kimalteleviin kultapalleroihin pitkin katon orsia ja seinän laudoituksia. Punavalkoiset karamellit houkuttelivat ketä vain suklaan viedessä kielelle kihonnutta vettä kohti nielua.
”Mistä aloitetaan?” James kuuli innostuneen äänen viereltään. Sirius virnisteli silmät kimaltaen onnesta.
James ei edes vastannut, vaan hyökkäsi suoraa päätä lähimmän suklaalaatikon kimppuun. Sirius kiljahti kuin pikkulapsi ja juoksi kohti tikkukaramelleja sisältävää läpinäkyvää purnukkaa. Hetkessä pieni varastohuone täyttyi huokauksista ja ihmettelevistä äännähdyksistä. Miksi he eivät olleet keksineet tätä aikaisemmin!
James antoi silmiensä vaeltaa ympäri varastoa. Hänen ajatuksensa täyttyivät makeisista ja suklaista, herkullisen mehukkaasta purkasta, pehmeän vaaleista nugaista ja monista muista suussa sulavista herkuista, jotka tuoksuivat niin antoisilta, ettei hajuaistilla ollut mahdollisuuksia tuntea niitä kaikkia. Onnesta soikeana James käveli seuraavan karkkikasan luokse, jolloin vihertävänkeltaiset kultapaperit sulkivat hänen silmänsä silkasta nautinnosta.
Siriuksen laita ei ollut sen parempi. Vaikka hän useinkin pystyi hallitsemaan itseään edes jotenkin, tämä oli jo liikaa. Suklaavuoret, karkkikasat ja tikkaripurkit olivat liikaa hänen käsityskyvylleen, eikä hän tuntenut minkäänlaista halua nousta kasasta, vaikka ajatuksissa piilotteli koko ajan pelko kiinnijäämisestä ja kamalasta rangaistuksesta.
Työntäen onnettoman ajatuksen jonnekin aivolohkojen sekaan, Sirius nousi makeispyörityksestä ja lähti hetken mielijohteesta vain juoksemaan ympäri varastoa, varoen astumasta avonaiseen salakäytävän aukkoon. Innoissaan hihkuen kuin pikkulapsi hän levitti kätensä ja sai Jamesin nauramaan kippurassa jossain niistä tuhansista makeisympyröistä, jotka pyörivät värien sekamelskana Siriuksen tummissa silmissä.
Valoa, värejä, niin paljon värejä. Sen tuoksu, sen valloittavan tuuperruttava aistikkuus!
Yhtäkkiä huone kaikui kovista pelokkaista ja pelästyneistä huudoista, kun Siriuksen vaivalla hankittu tasapaino heitti ja hän kaatui suoraan Jamesin päälle. Kamalaan rääkäisevään huutoon hurmoksestaan herännyt James haukkoi henkeä keuhkojen tyhjennyttyä painon alla. Poikien otsat olivat posahtaneet toisiaan vasten Siriuksen kaatuessa ja kummankin käsi nousi yhtäaikaisesti kuhmuja hieromaan.
”Mitä IHMETTÄ sinä oikein puuhaat!” James huusi hiljaisuuden unohtaen. Mitäpä sitä enää ajattelemaan.
”Minä… Minä kaaduin!” Sirius selitti kuin hukkuva hädässä. James sattui katsahtamaan Siriuksen harmaisiin hiuksiin ja pysäytti liikkeensä.
Miten jollain olikaan noin harmaat silmät…
Ajatus ei ehtinyt vallata onneksi enempää alaa Jamesin päästä, kun varaston ulkopuolelta alkoi kuulua ääniä. Ronskeja askelia, ihmetteleviä kysymyksiä ja huutoja. Huone kaikui jalkojen osuessa puisille rappusille.
Sirius ja James katsoivat ensin huoneen ainoaan oveen ja vilkaisivat sitten toisiinsa järkyttyneinä. Äkkiä he nousivat pystyyn adrenaliinin virratessa suonissa. Avain kääntyi lukossa ja kuului naksahdus…
Salakäytävän luukku sulkeutui juuri, kun kärttyisä vastaheränneen naisen ääni kaikui varastohuoneessa. Jamesin ja Siriuksen omat askeleet kiirivät pitkin salakäytävää, kun he paniikissa juoksivat sen toiseen päähän.
Vasta, kun pojat istuivat taas oleskeluhuoneen pehmeillä nojatuoleilla, sydän rauhoittui, veri virtasi leppoisammin ja puna laskeutui poikien poskilta. Naurahtaen he katsoivat toisiaan ja huokaisivat helpotuksesta.
”Se oli lähellä.”
Toinen nyökkäsi hiljaa silmät suljettuina, käden kopeloidessa jotain housujen taskusta.
”Mutta silti sain jotain mukaan.”
Punavalkeaan paperiin kääritty piparminttu otettiin vastaan lämmennein sormin, hymy huulilla.
