Kirjoittaja Aihe: Itkemätön kyynel, S (angst) || George/Angelina, one-shot  (Luettu 3973 kertaa)

tinna

  • Vieras
Nimi: Itkemätön kyynel
Kirjoittaja: tinna
Ikäraja: S
Genre: angst
Paritus: George/Angelina
Summary: George ei osaa käsitellä veljensä kuolemaa.
A/N: Vastaus FiFi:n viikottaiseen tarinahaasteeseen aiheella Loska. Lyriikat: Ele - Täs mä oon. Ei suinkaan koko kappale, vaan valikoin pätkiä sieltä täältä, mielestäni tarinaan sopivat kohdat.

---

Itkemätön kyynel

Täs mä oon,
Enkä pääse enää pois,
Mä oon juuttunu paikoilleen
Haluaisin,
Et mun elämäs jotain ois,
Joka sais mut elää jälleen


Vesi kiehui hellalla. George nousi hajamielisenä keittiön tuolilta muistamatta, mitä tarkoitusta varten oli alunperin pannut vesikattilan liedelle. Kuin unissakävelijä hän kulki poikki rähjäisen keittiön ja tarttui kiinni kattilasta. Terävä sihahdus. Kämmeneen jäi punoittava palovamma. George oli vain juuri ja juuri tuntenut polttavan kuumuuden ihollaan. Hän nosti kattilan liedeltä ja laski sen tiskipöydälle. Silmät hakeutuivat palaneeseen kohtaan kämmentä. Hän ei tuntenut kipua. Hän oli ajanut itsensä turtaan tilaan. Tilaan, jossa ei tarvitsisi ajatella kipeitä muistoja. Ei kuolleita läheisiä. Veljeä.

Yhtä nopeasti kuin ajatus oli tullutkin, George sysäsi sen pois mielestään. Juuri tällaisilla toimenpiteillä hän pystyi edesauttamaan tunnevapaan olotilansa. Likaisesta ikkunasta pääsi läpi kapea valonsäde, joka sai miehen kasvot heijastumaan pöydälle lasketun kattilan kyljestä. Irti manatun korvan paikalle oli Pyhässä Mungossa saatu istutettua kaistale ihoa, mutta muutoin mies oli pelkkä varjo entisestä; punaiset hiukset olivat leikkaamattomat ja takkuiset ja kehystivät kalpeita kasvoja. Silmien alla oli tummat varjot ja posket olivat painuneet niin lommoille, että miestä tuskin tunnisti toiseksi Weasleyn kaksosista. Siksi eloonjääneeksi.

Tylypahkan taistelun ja sitä seuranneiden lukuisten hautajaisten jälkeen George ei ollut halunnut palata Viistokujan asuntoonsa. Hän ei myöskään suostunut muuttamaan takaisin vanhempiensa luo. Läheisten vastusteluista huolimatta hän oli vuokrannut ränsistyneen asunnon keskeltä ei-mitään. Tämä talo koituu pojalle kuolemaksi. Katso nyt, Arthur, miten tuo kattoparrukin roikkuu kannattimiensa varassa. Se voi vielä pudota ja murtaa hänen kallonsa. Molly Weasley oli lähempänä totuutta kuin arvasikaan. Ehkä hänen poikansa oli valinnut asuinpaikkansa juuri siksi, että halusi pudota lattian läpi kuudennesta kerroksesta tai saada jäykkäkouristuskohtauksen kylpyammeesta. Ehkä hän halusi päästä pois. Päättää surkean elämänsä ilman, että se tapahtuisi oman käden kautta. Suoranaisesti.

Huomaamattaan George oli puristanut altaan reunaa niin kovasti, että alkoi heikottaa. Hän peruutti pari askelta takaisin tuolille, joka narahti pahaenteisesti, kun sille asetettiin painoa. Tyhjä katse, suoraan eteenpäin, mitään näkemättä.

Mä haluun jotain elämääni
Jotain massiivista jonka avul kestää tääki
Loska ja räntä mitä saa niskaan taivaalta
Vastoinkäymiset jotka vaan lannistaa taivalta


"George? Huhuu! Oletko täällä?"
Kuka?

George käänsi päätään, niska rusahti ikävästi, nähdäkseen kuka uskalsi tulla häiritsemään hänen yksinäisyyttään. Tumma hiuspehko vilahti jossain muuttolaatikoiden takana. Tuttu hiuspehko. Kohta Angelina Johnsonin huolestuneet kasvot pilkistivät esiin keittiön ovelta. Naisen ilme vaihtui huolestuneesta sääliväksi hänen nähtyä millaiseen kuntoon vanha ystävä oli itsensä saattanut.

"Ron kertoi, että löytäisin sinut täältä", Angelinan heleä ääni soi Georgen pään sisällä kuin enkelikuoron laulamana. Siitä oli pitkä aika, kun joku oli viimeksi vaivautunut vierailemaan hänen luonaan. Äiti oli jatkanut pisimpään, mutta lopulta kyllästynyt pojan yleiseen apatiaan ja satunnaisiin raivokohtauksiin. Kesti hetken ennen kuin sanojen merkitys löysi tiensä Georgen kärsineen mielen perukoille. Kuukausien aikana kertyneen lian peittämä käsi kurkotti naista kohti kuin omistaja ei olisi uskonut aistihavaintojaan todeksi.

"Angelina, sinäkö?"
"Minä. Voi George, mitä olet tehnyt itsellesi?"

Tumma käsi tarttui vaaleaan. Angelina astui lähemmäksi ja kyykistyi Georgen eteen. Vaikka naisen teki mieli huomauttaa asunnon kunnosta ja taloudenpidon peruselementeistä, hän ei tehnyt sitä. Mies ei olisi kestänyt sitä. Ei vielä. Kumpikaan ei sanonut mitään. Katseet kohtasivat. Angelinaa suretti. Hän ei tunnistanut noita silmiä. Ne eivät olleet hänen tuntemansa George Weasleyn silmät. Niistä puuttui ilkikurinen pilke, elämänilo, kaikki. Jäljellä oli vain synkeä todellisuus. Tyhjyys.

"Miksi tulit, Angelina?"
"Koska en ole unohtanut, George. Minä en ole unohtanut."
"Unohtanut mitä?"
"Sinua. Minua. Meitä."

George tapitti ruskeita silmiä yrittäen ymmärtää mitä nainen oli sanonut. Sinua. Minua. Meitä. Mitä se tarkoitti? George ei muistanut. Ei, vaikka hän ensi kertaa viimeisen taistelun jälkeen todella halusi muistaa. Hän ei vain kyennyt.

"Sinä olet tainnut unohtaa?" Angelina äänessä oli häivähdys surua, mutta hänen huulillaan pysyi sama ystävällinen hymy, joka niillä oli ollut saapumisesta asti. George nielaisi, puraisi rohtunutta alahuultaan. Hän pudisti hitaasti päätään ja laski katseensa syliinsä. Angelina hymähti ja kohotti lempeästi parransängen peittämää leukaa niin, että miehen oli pakko katsoa häntä silmiin.

"Sinä iltana Tylypahkassa lupasit minulle jotain."
"Mitä minä sinulle lupasin?"
"Että olemme yhdessä ikuisesti. Kävi miten kävi."

Angelina kohotti vasenta kättään, jonka nimettömässä kimalteli kultainen sormus. Georgen otsa painui hienolle rypylle. Sormus? Hän vilkaisi omaa vasenta kättään ja toden totta; kaiken tomun ja lian alla hänenkin nimettömässään oli jotain. Se ei näyttänyt sormukselta. Pikemminkin törkyiseltä renkaalta. Mutta epäilemättä juuri sormus se oli joskus ollut. Silloin, kun he kaksi olivat pujottaneet ne toistensa sormiin. George tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Muisto toisensa jälkeen nousi mieleen kirkkaampana, kun hän olisi toivonut. Angelina hymyili ja tarttui miestä rohkaisevasti käsivarresta.

"Ei se mitään. Ymmärrän, että et halua muistaa... sen illan tapahtumia. Tule, vien sinut kylpyyn. Haiset pahemmalle kuin sontapommi Nevillen käytetyssä sukassa."

Kylmää. Lämminvesivaraaja oli ollut rikki jo vuokrasopimusta tehdessä. George ei ollut nähnyt tarpeelliseksi hoitaa asiaa. Eihän hän ollut kylmää tuntenut, kun oli sisältä yhtä kylmä itsekin. Vasta nyt, kun hänen turta tilansa alkoi hiipua, häntä vilutti. Angelina pesi hänen selkäänsä. Käsivarsia. Hiuksia. Auttoi hänet ylös ammeesta. Kietoi lämpimän pyyhkeen hänen ympärilleen. Istutti sängylle, jolle oli vaihtanut puhtaat liinavaatteet Georgen riisuutuessa.

Fred, veljeni. Minä päästän sinut nyt menemään.

George antoi kyynelten tulla. Joka ainoa pisara, joka oli jäänyt tulematta sen jälkeen, kun oli nähnyt valon sammuvan veljensä silmistä. Angelina kietoi kätensä hänen ympärilleen. George antoi päänsä painua naisen olkaa vasten, tämä silitti hänen selkäänsä ja painoi poskensa kylvyn jälkeen kosteita hiuksia vasten. Sydäntä peittänyt jää suli loskaksi lattialle.

"Älä pelkää, George. Me selviämme tästä kyllä. Yhdessä."

Ja vaik pelottaa et näit ongelmii en selätä
Niin tiedän: löydän joskus onnellisen elämän
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 14:42:28 kirjoittanut Renneto »

Liebeh

  • Vieras
Vs: Itkemätön kyynel, K-11 (angst)
« Vastaus #1 : 01.04.2009 22:14:46 »
Fick oli ihana ja surullinen.
Itketti, vaikka en yleensä koskaan itke kun luen foorumilla fickejä.
Kiinnostuin tosta biisistäkin, sanat oli mielenkiintoiset ja kauniit.
Pituus oli tässä juuri sopiva, sellainen ettei kyllästynyt eikä kuitenkaan liian pitkä.
Teksti oli sujuvaa ja kirjoitat ja kuvailet todella hyvin.
Jaa-a. En ainakaan huomannut virheitä (vaikka jos niitä olikin niin mun aivot on ihan puuroutunut viimeisen viikon valvomisesta.)
Vaikka genrenä oli angst, niin ei onneksi ollut niin musertavaa kuin odotin.
Loppu oli onneksi melkein onnellinen. Voin hyvin uskoa, että he selviäisivät.
Joo, rakentavat on juossu karkuun.
Kuitenkin erittäin hyvä fick<3

-liebeh

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 759
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Itkemätön kyynel, K-11 (angst)
« Vastaus #2 : 03.04.2009 10:07:44 »
Ficcisi oli todella koskettava ja hyvin kerrottu. Teksti ei tökkinyt ollenkaan ja tarina eteni sujuvasti. Virheitä en löytänyt ollenkaan.
Lainaus
Fred, veljeni. Minä päästän sinut nyt menemään.
Tämä oli erityisen koskettava kohta, joka sai melkein kyyneliin.
Haluaisin vielä lisätä, että olit kuvannut Georgen tunteet hyvin todenmukaisesti. Voin hyvinkin kuvitella hänen tuntevan juuri noin Fredin kuoleman jälkeen. Myös tuo Mollynkin  repliikki oli niin mollymainen, kuin vain voi olla :)
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini

tinna

  • Vieras
Vs: Itkemätön kyynel, K-11 (angst)
« Vastaus #3 : 08.04.2009 00:24:49 »
Kiitokset molemmille kommenteista, Liebeh & Belsissa. Olen otettu, jos joku oikeasti herkistyi tätä lukiessaan.

Alegría

  • ***
  • Viestejä: 49
Vs: Itkemätön kyynel, K-11 (angst)
« Vastaus #4 : 20.04.2009 20:59:40 »
Päätin lukea tämän, koska nimi vaikutti mielenkiintoiselta (vinkkiä tapahtumaan) ja en ole aiemmin oikeastaan lukenut ficcejä siitä, miten George pärjäilee veljensä kuoleman jälkeen.

No hyvä että luin. Tämä oli hyvä ficci, tässä ei ollut liikaa mitään vaan juuri sopivasti. Surullista tunnelmaa tehostaa mun mielestä tosi hyvin nuo aika lyhyet lauseet ("Katseet kohtasivat. Angelinaa suretti. Hän ei tunnistanut noita silmiä." ) ja verbittömät lauseet. Tämä ei ollut rönsyilevä, vaan just sellanen kuin voisi olettaa surun olevan... Jos käsität mitä yritän sanoa :)

Ainoa mikä hieman häiritsi, oli se, miksei kovin useat ystävät/perheenjäsenet olleet käynyt katsomassa Georgea niin pitkään aikaan.. (tai sellaisen kuvan sain) Weasleythän olivat kuitenkin tosi tiivis perhe jossa kuuluu pitää yhtä. Kokonaisuudessaan hyvä ficci, tykkäsin varsinkin lopusta<3
Every thawing heart plays your theme with care
ava ashtraylta

tinna

  • Vieras
Vs: Itkemätön kyynel, K-11 (angst)
« Vastaus #5 : 20.04.2009 22:06:31 »
JJJJ - Ainakin luulisin ymmärtäväni mitä yrität sanoa (:

Perheenjäsenet ja muut läheiset (minun pääni mukaan siis) lakkasivat vierailemasta Georgen luona, koska tämä oli luotaantyöntävän etäinen ja suhtautui heihin kaikkiin kylmästi. Eli luopuivat toivosta, niin sanoakseni. Joskushan ei yksinkertaisesti enää jaksa harata vastaan jollekulle, joka ei tule edes maalilla vastaan, vaikka tämä olisi ihmiselle kuinka rakas. Niin kai kävi tässäkin tapauksessa. Olen parhaillaan kirjoittamassa jonkinlaista spin-offia tähän ficciin, jossa suhteet läheisiin ovat taas jollain tasolla kasassa, mutta siitä lisää myöhemmin. Ei niinkään liity enää tähän aiheeseen.

Kiitos paljon palautteestasi :)