Genre: Fluffy
Ikäraja: S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Paritus: Sirius/Harry
Varoitukset: No ripaus kummisetä ja kummipoika paritusta, mutta tunteita/ajatuksia, ei suurempia tekoja.
A/N: Tämän ficcin omistan omalle kummisedälleni. (Ei tosin liity mitenkään tähän tarinaan)
Kop, kop, kop, rakkautta suklaarasiassa
Sirius makasi sängyllään ja katseli kattoa. Jatkuva kopina ylhäältä kertoi Hiinokan olevan turhautunut vankeuteen. Tai näin voisi olettaa.
Minne Sirius menikin, hän kuuli jatkuvasti hevoskotkan aiheuttamaa meteliä. Kop, kop, kop, kop … Yöllä, aamulla, niinä harvoina hetkinä kun oli saanut olla ulkona.
Sillä hän perusteli olevansa hullu. Hän kuuli ääniä mitä muut eivät kuulleet. Ja se auttoi kestämään hänen epätavalliset sekä sairaat tunteensa.
’’Minä olen kaheli ja se lohduttaa minua’’, Sirius sanoi hiukan hiprakassa, tavoitellen jonkinlaista melodiaa ja kääntyi kyljelleen. Mies ojensi kätensä vieressään olevan
yöpöydän laatikolle ja kaivoi sieltä vaaleanpunaisen suklaarasian. Hän hymyili. Sen sisällä oli jäljellä yksi ainoa konvehti. Sydämen muotoinen.
Sirius alkoi muistella hetkeä jolloin oli saanut lahjan.
’’Kop, kop, kop, kop’’, Sirius hoki päänsä äänien tahtiin mutta vaikeni Harryn tulessa olohuoneeseen. ’’Kuuletko sinä nyt sen?’’, mies kysyi.
Harry pudisti päätään ja sivuutti aiheen nopeasti. Poika haroi hiuspehkoaan hermostuneesti ja ele sai Siriuksen onnelliseksi. Hän rakasti noita hiuksia, silmiä, nenää, poskipäitä … kaikkea.
’’Minulla on sinulle lahja, se ei ole kovin suuri. Toivon sen piristävän sinua’’, Harry mutisi ja ojensi kummisedälleen rusettiin kiedotun laatikon.
’’Suklaata?!’’ Sirius totesi hämmentyneenä. ”Kiitos”
Harry hymyili kiusaantuneesti ja kääntyi kohti ovea.
’’Entä nyt?’’, Sirius kysyi toiveekkaasti. Harry huokaisi raskaasti ja kuunteli. Hiljaista.
’’Kyllä, minä kuulen sen’’, poika totesi ja poistui surullisena.