Name: Elämä on epäreilua
Author: tttiia
Pairing: Sonja / Oskari
Rating: K-11
Warnings: Itsetuhoisia ajatuksia, angstia, vinkumista, valitusta, itsemurha.
Genre: Angst.
Summary: Olipa kerran tyttö ja poika, jotka rakastivat toisiaan. Sitten sattui vastoinkäymisiä ja lopulta kaikki loppui. Sen pituinen se.
A/N: Tämän kirjoittaminen alkoi jo ennen joulua tiettyjen omien henkilökohtaisten asioiden takia. Voin siis sanoa, että minulle ei ole käynyt näin, mutta kun on joskus joku vituttanut niin perkeleesti (anteeksi ruma kielenkäyttöni!), niin on tullut tällaista tekstiä, jonka sitten tänään viimeistelin. Lyhyt se on ja sekava, mutta koska tuo biisi minusta niin sopi tähän, niin sen takia se on ripoteltu sekavasti sinne. Kaikkea saa kommentoida. Betaa ei ole. Valittakaa virheistä.
Song: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Älä mee
~ * ~ * ~ * ~ * ~
Tyttö avaa soittorasian kannen. Ensin kuuluu vain rätinää, mutta sitten tuttu sävelmä täyttää hiljaisen huoneen. Tyttö painaa soittorasian korvaansa vasten. Hän ei halua kuulla vanhempiensa riitelyä. Isä lyö äitiä ja äiti itkee. Joka viikonloppu sama juttu.
Sull' on kauniit kasvot, sull' on terävä pää
Punaset hiukset ja sun silmistäs nään
Etten oo ensimmäinen en, joka pyytää sua mukaan
Kyyneleet vierivät hiljalleen tytön poskia pitkin kaulalle ja kastelivat paidan. Hän yritti unohtaa ne iskut, joita on saanut sekä isältä että äidiltä, ja keskittyy musiikin kuunteluun. Kaikki ne muistot tulvivat tytön mieleen tuon musiikin takia. Tyttö kuivaa kyyneleet tietäen sen olevan turhaa.
Ja mull' on likanen paita ja liian vähän rahaa
Mä mä oon istunut niin kauan ja hei mull' on aikaa
Jäisit kun mä pyydän, mua kuuntelemaan
Laatikostaan tyttö löytää vielä valokuvan. Itsekseen hän hymähtää ja suupielet kaartuvat pieneen hymyyn. Kuvan poika virnistää pilke silmäkulmassa ruskeiden hiustensa takaa. Kuvan alareunaan on piirretty mustekynällä sydän. Tytön silmät kostuvat taas ja hän nojaa päätään seinään. Soittorasian sävelmä kuuluu yhä selkeämmin ja vanhempien huuto katoaa.
Siit' on aivan liian kauan, kun mä viimeksi pyysin jotain näin
Siit' on aivan liian kauan, kun mä viimeks näin noin kauniit kasvot mun edessäin
Mä tiedän sä oot menossa, mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua
Kun mä pyydän]
Oskarin seurassa Sonja tunsi olonsa vapautuneeksi. Hänen ei tarvinnut esittää mitään mitä ei ollut. Hän sai olla oma itsensä. Ja juuri siitä Oskarikin Sonjassa piti.
Merenranta oli heille paikka, jossa he saivat olla kahdestaan, välittämättä muista. He saattoivat istua pehmeällä hiekalla tuntikausia sylikkäin ja jutellen. Välillä Sonjan helisevä nauru kuului Oskarin puheen yli. Sonja oli enemmän kuuntelevaa tyyppiä.
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa jää
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa, hetkeks aikaa jää
Ovi paukahtaa.
Tyttö avaa silmänsä ja nousee hiljaa sängyltä. Ikkunanraosta hän katselee kun auton perävalot välähtävät pihatien päässä.
Vaimea koputus kuuluu tytön huoneen ovelta. Tyttö nappaa valokuvan ja piilottaa sen selkänsä taakse. Tytön äiti astuu sisään.
“Nyt se sitten lähti.”
Äidin silmät olivat itkuiset.
“Iskä vai? Lopullisesti?”
Saadessaan myöntävän vastauksen, tyttö lysähtää maahan tuijottaen lattiaa.
Sonja muistaa aina sen sadepäivän, kun he olivat Oskarin kanssa rannalla. Sadetta ei oltu edes luvattu säätiedotuksissa, joten nuoret olivat pukeutuneet sen hetkisen sään mukaan. Oskarilla oli aina farkkushortsit jalassaan. Niitä hän piti koko ajan, oli sitten ulkona tai sisällä.
Kävellessään uimarantaa pitkin, aivan hiljaa, Oskari pysäytti Sonjan. Vesisade yllätti kun heidän huulensa kohtasivat. Kuin napista painamalla.
Sonjan punaiset hiukset olivat sateen ja hiekan sekoittamat. Mikään ei kuitenkaan estänyt heitä. Heillä oli toisensa, se riitti.
Sonjan ensimmäinen kerta sujui aivan odotusten mukaan. Oskarin likainen paita allaan, Sonja antoi kokeneemman nuorukaisen hoitaa sen minkä parhaiten osasi. Sonja oli onnellinen.
Hymy oli se mitä Sonja Oskarissa rakasti. Ja ne silmät. Tummanruskeat silmät ja virnistelevä hymy. Oskarilla oli aina vähän pilkettä silmäkulmassa.
Sonjan puhelinlasku kasvoi kännykän täyttyessä viesteistä. Välillä Sonja ihmetteli miten Oskari oli niin hyvä kirjoittaja. Oskarin lähettämät hyvänyön toivotukset aiheuttivat Sonjalle sydämentykytystä.
Miten poika osasikaan olla niin rakastettava…
Näätkö levottomat kasvot jotka harhailee vaan
Pienet yksinäiset sielut jotka odottaa
Että tulis joku helvetin ihme ja korjais ne mukaan
Tyttö havahtui. Äiti oli poistunut huoneesta. Talossa oli hiljaista. Tyttö arveli äitinsäkin lähteneen. Äiti oli jättänyt hänet yksin.
Tyttö otti valokuvan esiin. Hän kaivoi sytkärin taskustaan. Pari napsautusta ja toimivuus testattu. Naps.
Kuvan alareuna käpristyi liekkien nuollessa sitä.
Nyt hänellä ei olisi enää ketään. Hän oli aivan yksin.
Mä oon leikkinyt niin kauan, mä tahtoisin viimein jo lopettaa
Mä oon liian monta kertaa herännyt, kun valheet alkaa suupielistä taas valumaan
Mä tiedän sä oot menossa, mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua
Kun mä pyydän]
Kaikki hyvä loppui aikanaan. Sonja seisoi tutulla rannalla Oskarin kanssa. Pojan silmät olivat murheelliset. Hän oli hyvin poissaoleva.
“Sonja…”
Hän hermostui odottamisesta ja piirteli hiekkaan kuvioita sandaalilla. Oskari oli ahdistuneen oloinen ja Sonjaa huolestutti.
“Iina… Iina on… kuollut.”
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa jää
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa, hetkeks aikaa jää
Oskari oli käynyt hiljaisemmaksi ja sulkeutuneeksi. Sonja kyllä ymmärsi miksi.
Mutta välillä Sonja toivoi, että Oskari olisi kiinnittänyt häneen enemmän huomiota kaikesta huolimatta. Ehkä hän oli vähän itsekäs, hän vaan välitti poikaystävästään enemmän kuin mistään muusta.
Ja sitten Oskari teki lopun heidän suhteestaan.
Pian tämän jälkeen Sonja sai kuulla sen mitä oli salaa pelännytkin. Oskari oli poissa. Se hymy. Ne silmät. Kaikki poissa. Eikä Oskari ikinä enää tulisi takaisin.
Poika oli tehnyt itsemurhan viiltämällä ranteet auki kylpyammeessa. Isosiskon menetys oli ollut liian kova pala.
Sonja romahti totaalisesti tämän jälkeen. Kaikki mitä hänellä oli ollut, oli menetetty.
Tyttö itki. Raju nyyhkyttäminen tärisytti kehoa. Hän ei yrittänyt enää estää tuskaa, vaan antoi sen tulla. Vaikka ei se mitään enää hyödyttäisi.
Hän oli jo menettänyt kaiken.
Tyttö makasi lattialla ja katsoi kuvaa nuolevia liekkejä. Kuva käpristyi entisestään ja muuttui kokonaan mustaksi. Pojan onnellinen hymy katosi, paloi pois.
Tää ei oo sattumaa, tää on kohtaloo, tää on kaikki tässä nyt
Sä oot ainoo nainen jota oon etsinyt ja pelännyt
Jäisit kun mä pyydän mua kuuntelemaan
Sä voit nauraa läpi päivät, sä voit huutaa läpi yöt[/colorbeige]
Huoneen kuumuus lisääntyi. Tyttö ei jaksanut välittää. Hänellä ei ollut enää mitään, mitä vastaan taistella, eikä mitään mistä taistella.
Kaikki oli menetetty.
Kaikki oli poissa.
Sä teet niin kuin sä tahdot, jonkun kädestä sä syöt
Ei mitä kaipaat, vaan mitä tarjotaan
Siit' on aivan liian kauan, kun mä viimeksi pyysin jotain näin
Siit' on aivan liian kauan, kun mä viimeks näin noin kauniit kasvot mun edessäin
Mä tiedän sä oot menossa, mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua
Kun mä pyydän:
Ja niin tyttö oli poissa.
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa jää
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa, hetkeks aikaa jää.
