Title: Mistä pitää kiinni
Author: Ashtray
Beta: Socker Smulan
Pairing: Harry/Draco
Raiting: S
Genre: romance, lievä angst
A/N: Viisi raapaletta, jotka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Ihan taustatiedoksi, ajattelin, että Harry ja Draco ovat siis olleet yhdessä jo jonkun aikaa, Draco on tietenkin kääntynyt Harryn puolelle ja viettää viimeisen kesälomansa vielä kotona, ettei herätä epäilyksiä.
Keskityin tämän kanssa nimenomaan Harryn ja Dracon väliseen suhteeseen, joten en tiedä, tuliko itse hahmoista miten OOC. Sillä nyt ei kuitenkaan ole hirveästi väliä.
FF100:een 001. Alku.
1.
Sota oli kaikille raskasta, vaikkei sillä hetkellä edes tapahtunut mitään, vain silloin tällöin ilmoitus Profeetassa katoamisesta tai murhasta. Mutta se jatkuva jännite ja pelko, se, että seuraavana hetkenä voisi tapahtua mitä tahansa, teki kaikista hermostuneita.
Harry asui suurimman osan siitä kesästä Kalmanhanaukiolla. Hän oli levoton. Vaikka sota painoi päälle, hänen suurin huolenaiheensa oli kuitenkin Draco. Draco, joka vietti kesän isänsä kartanossa.
Se on kaikkien parhaaksi, Harry hoki itselleen, varsinkin Dracon parhaaksi. Lucius ei saisi huomata vielä, ettei Draco ollut enää hänelle ja Voldemortille uskollinen. Vain tämä kesä, ja sitten Draco voisi karata.
Silti Harry ei voinut olla pelkäämättä joka päivä.
2.
Jälleennäkemiset olivat aina iloisia. Tällä kertaa se oli myös helpottavaa. Draco oli kunnossa, Draco oli selvinnyt kesästä. Harry joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä, ettei rynnännyt Dracon syliin kaikkien nähden heti laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Luciuskin oli siellä, ei hän voinut. Ei hän voinut pilata kaikkea nyt, kun Draco oli juuri pääsemässä isältään vihdoin karkuun. Harry vain katseli, kun Draco jätti vanhemmilleen hyvästejä, aivan niin kuin aiempinakin vuosina. Täysin tavallisesti.
Tunteja myöhemmin Harry pääsi vihdoin koskettamaan Dracoa. Tarvehuone näytti samalta kuin aina aikaisemminkin, ja Harry ei pystynyt sanomaan mitään, vain pitelemään Dracosta kiinni ja olemaan onnellinen siitä, että tämä oli siinä.
3.
Opiskeluun oli mahdoton keskittyä, kun tiesi, että Voldemort oli jossain ja suunnitteli hyökkäystä. Harry ei voinut olla ajattelematta jatkuvasti kohtaloaan. Joko hänen tai Voldemortin oli kuoltava. Ja sen aika olisi pian. Harry tiesi sen.
Harry ei kyennyt keskittymään yhtään mihinkään. Hänen ajatuksensa vaeltelivat jatkuvasti. Kyllä, häntä pelotti.
Draco oli hänen pelastuksensa. Vain pitkiä kävelyretkiä pihamaalla tai öitä tarvehuoneessa, ei mitään sen monimutkaisempaa, mutta Draco sai Harryn unohtamaan hetkeksi. Oli jotain, mistä pitää kiinni, hetkiä, jotka saivat asiat näyttämään hetkeksi valoisammilta. Hymyt suuren salin poikki, hipaisut käytävällä ohi kulkiessa. Pieniä asioita, mutta Draco sai Harryn hymyilemään kaiken sen pelonsekaisen odotuksen keskellä.
4.
Taistelun keskellä kaikki oli sekavaa. Huutoja ja välähdyksiä joka puolella, mistään ei saanut selvää, kaikki oli yhtä kaaosta. Pinnassa oli koko ajan huoli ystävistä, huoli rakkaista. Se yritti sumentaa kaikki järkevät ajatukset, mutta Harry taisteli vastaan. On löydettävä Voldemort, hän hoki itselleen.
Harry kompuroi eteenpäin, väisti silloin tällöin täpärästi kirouksen ja heitteli vastakirouksia taakseen. Hän ei ehtinyt katsomaan, olivatko hahmot, joiden ohi hän juoksi, ystäviä vai vihollisia, hän juoksi sokeasti eteenpäin.
Hätä oli ottaa hänestä vallan.
Mutta sitten hän näki Dracon. Draco hymyili hänelle vähän matkan päästä. Hymy oli vaisu, mutta hymy se oli kuitenkin. Harry sai uutta voimaa jatkaa.
5.
Voittaminen tuntui aina paremmalta, jos oli jotain, jonka takia oli taistellut. Totta kai Harry oli surullinen siitä, että moni oli kuollut taistelussa, totta kai se vaati veronsa.
Mutta Harry oli myös onnellinen. Voldemort oli poissa. Hän itse oli hengissä. Ron ja Hermione olivat selvinneet. Ja ennen kaikkea Draco oli selvinnyt. Draco, joka oli antanut hänelle voimaa tehdä sen, mitä piti tehdä. Ollut siellä juuri silloin, kun Harry oli häntä eniten tarvinnut. Dracon takia Harry oli taistellut.
Tylypahkan tilukset näyttivät taistelun jäljiltä täysin tuhoutuneilta. Se oli toisaalta surullinen näky, mutta se oli myös uusi alku. Harry tarttui Dracon käteen ja hymyili.