// Alaotsikko: kertoo sisarrakkaudesta ja sen surulisesta seikailusta
Kirjoittaja Pikku lupin
Ikäraja K-11
tyylilajit Draama, deathfic Toiminta/Seikkailu
hahmot Lucy+Lesly+sivuhenkilöt
varoitukset Kuolema
Lucy istui pikkusiskonsa Leslyn vieressä tämän sängyllä.
”Kyllä sinä pian parannut Lesly.”
”Ei koskaan syntymä sairaudet kestä kauaa.” Lucy lohdutti rakasta pikkusiskoaan.
”Oletko varma.” Lesly kysyi hiljaa.
”Totta kai, olethan vasta viisi.” Lucy kuiskasi.
Leslyn silmät tuikkivat ja hän halasi yhdeksänvuotiasta isosiskoaan. Hän ei vielä tiedä kohtalostaan mitään. Lesly mietti miten hän eläisi terveenä. Hänen ajatuksensa keskeytyi kun hän alkoi yskiä kovaa. Lucy keitti tälle hunajavettä. Lesly joi sen hitaasti siskonsa avustuksella. Viimeisellä kulauksella äiti tuli huoneeseen vihaisena.
”Lucy, tule!” Äiti käski ja Lucy totteli kuuliaisesti.
”Mitä?” Lucy kysyi äidiltä.
”Lesly pääsee leikkaukseen vasta ensi vuonna!” Äiti sähisi vihaisena.
”Mitä se haittaa?” Lucy kysyi ymmällään.
”Sitä, että Lesly voi kuolla siihen mennessä.” Äiti parkaisi.
Lucy kauhistui. Hänen rakas Leslynsä kuolisi. Ei, ei se käynyt päinsä.
Vuoden päästä.
”Lesly nyt mennään leikkaukseen!” Äiti huusi Leslylle.
”Ei!” Lesly kähisi.
”Tule nyt.” Lucy suostutteli.
”Ei!” Lesly mankui.
”Lucy, kanna se tänne.” Äiti käski.
Lucy otti siskonsa syliinsä ja kantoi sen alakertaan.
”Olet jo isotyttö.” Lucy leperteli siskolleen joka nyyhki hiljaa.
Lesly sai huulilleen vaisu hymyn. Ja Lucy vastasi hymyyn. Lucy esitti paljon iloisempaa kuin mitä oli.
”Tässä.” Lucy ilmoitti ja antoi Leslyn äidilleen.
Lucy oli helpottunut kun paino katosi hänen käsistään. Se oli ihana tunne, aivan kuin talo olisi otettu pois hänen käsivarsiltaan. Kyllä hän tosin mieluummin kantoi Leslyä kun taloa.
”Noniin autoon.”
”Okei.” Lucy vastasi.
Lucy juoksi auton takapenkille esittäen iloista. Oikeasti pieni toivonkipinä vain välkähteli hänen sisällään. Ehkä Lesly selviäisi ja voisi elää normaalisti.
Lääkärissä sanottiin, että leikkaus aloitettaisiin mahdollisimman pian ja, että se kestäisi kaksi päivää.
Viikon sisällä sisko oli ollut vain koomassa. Lopulta todettiin Leslyn kuolleen. Se oli hirveää. Lucy ei voinut ymmärtää tätä. Se oli mahdotonta, Leslyn piti parantua eikä kuolla. Oliko se hänen syytään, ei. Miksi olisi, ei se voinut olla hänen syytään. Tuntui kuin sydän olisi haljennut kahtia ja toinen puoli olisi tippunut jonnekin pohjattomaan. Se oli hirveää.
Kahden vuoden kuluttua
”Äiti, minä etsin kuolleiden maan!” Lucy huusi.
”Nuori neiti, ei semmoista olekaan!” Äiti karjui.
”Saa luvan olla!” Lucy jatkoi huutamista.
”Lucy!” Äiti karjaisi
”Sinä et mene risteyksestä pidemmälle!” Äiti huusi.
”Olen jo kaksitoista!” Lucy kiljui vihaisena.
”Ei mitään väliä!” Äiti tokaisi kylmästi.
”Eli ei ole mitään väliä lähdenkö!” Lucy ärsytti.
”Nukkumaan!” Äiti ärähti.
Lucy käveli portaat kovaäänisesti ylös, marssi huoneeseensa ja paukautti oven kiinni perässään miettien: Minä lähden yöllä. Lucy istahti sängylle miettien tulevan yön tapahtumia.
Sydänyöllä Lucy otti valmiiksi pakatun rinkkansa selkään ja meni alas. Lucy kirjoitti äidille ja pahoitteli siinä tottelemattomuuttaan.
