Ficin nimi: Ruokalusikallinen suolaa
Kirjoittaja: rosiee
Genre: Slice of life, romance
Ikäraja: K-11
Paritus: Nova / Alias
Tiivistelmä: Sillä hetkellä Nova muisti tarkkaan, miksi oli rakastunut tuohon blondiin silloin vuosia sitten.Varoitukset: Jonkin verran kiroilua, pieniä viitteitä seksin harrastamiseen
A/N: Pitkästä aikaa originaalia, ja ihan uusilla hahmoilla! Tämä jäänee yksittäiseksi osaksi, mutta todennäköisesti näistä kahdesta tulen kirjoittamaan vielä lisääkin. Olkoon tämä siis jonkinlainen “esittely” samalla
Nova oli juuri avannut asuntonsa oven, kun kuuli armotonta kiroilua keittiön suunnalta.
“Uskaltaako tänne tulla?” Nova kysyi varovasti kurkaten keittiön oviaukosta riisuttuaan takin ja kengät eteiseen.
“Omalla vastuulla”, Alias hymähti pyyhkien pöydältä jotain vaaleaa ja tahmeaa. Nova asteli lähemmäs katsellen ympärilleen.
“Mitä sä teet?”
“Miltä näyttää? No vittu leivon. Tai ainakin yritän…”
“Rehellisesti sanottuna tää näyttää siltä, kun sä olisit räjäyttänyt jotain. Mitä sä leivot?”
“No mä vähän ehkä räjäytinkin kun yritin vatkata tätä hemmetin pannaritaikinaa.”
“Vatkata? Alias, ei pannaritaikinaa tarvii vatkata. Sen kun sekotat vaan.”
“Ai, no mä luin vaan ainesosat.”
Aliaksen toteamus ei yllättänyt Novaa tippaakaan. Tuon puolipitkän, kevyesti kihartuvan vaalean pehkon alla olevan pään sisässä oli aivot, jotka eivät pitäneet keskittymisestä, joten ohjeista puolien pois jättäminen oli tyypillistä Aliasta. Myös se oli tyypillistä, että Alias oli jonkinlaisen projektin kimpussa, kun Nova palasi töistä kotiin. Tämä vain sattui olemaan ensimmäinen kerta, kun projekti liittyi leipomiseen, ja se oli Novasta ehkä hieman huolestuttavaa. Toisaalta, pannukakun kanssa ei kovin helposti voinut mennä metsään, ainakaan maun puolesta.
“No kyllä se ainakin taikinalta näyttää.”
“Ja suurin osa jäi jopa kulhoonkin. Voisiks sä…”
“...kattoo ohjeet loppuun? Voin totta kai.”
“Sä tunnet mut niin hyvin.”
“Täytyyhän mun, ollaan me kuitenkin oltu yhdessä jo viis vuotta.”
“Nimenomaan.”
“Mitä nimenomaan?”
“Tasan viis vuotta.”
Nova oli juuri laittanut uunin lämpeämään, kun Aliaksen sanat iskivät tajuntaan. Siinä, missä Alias oli huono keskittymään, Nova oli huono muistamaan asioita, kuten tärkeitä merkkipäiviä. Nyt hän myös ymmärsi, miksi Alias oli päättänyt leipoa juuri tänään. Hiljaisuus oli kuitenkin kestänyt jo sen verran kauan, ettei Nova voinut enää esittää, ettei olisi unohtanut.
“Anteeks rakas, mä en yhtään muistanu.”
“Ei se mitään. Mä tunnen sut yhtä hyvin, kun sä mut.”
“Mulla ei oo mitään lahjaakaan sulle…”
“Mä keksin kyllä yhden keinon, millä sä voisit hyvittää. Kauanko toi pannari on uunissa?”
“Puoli tuntia.”
“Eiköhän siinä ajassa ehdi hyvittelemään.”
Siinä ajassa ehti kuin ehtikin. Juuri ennen ‘hyvittämistä’ uuniin laitettu pannukakku ilmoitti valmistumisestaan ajastimen kautta, kun Alias ja Nova molemmat makasivat raukeina sängyllä. Nova nousi sängyltä jäseniään oikoen, puki vaatteita ylleen ja raahusti keittiöön. Piilevistä epäilyistä huolimatta pannukakku näytti… no, pannukakulta. Juuri sellaiselta, kuin pitääkin. Myös Alias oli palannut keittiöön katsomaan työnsä tulosta.
“Ei tää nyt ihan päin persettä menny.”
“Sä epäilit, että menis vai?”
“Mä olin varma, että se menis. Olis varmaan menny, jos sä et olis tullu ja laittanu ajastinta.”
“Olis se tulipalokin ihan mieleenpainuva vuosipäiväyllätys ollu.”
“Katotaan sitä sit seuraavan viiden vuoden päästä.”
“Oliks toi lupaus?”
“Jaa että lupaanko mä sytyttää koko talon tuleen viiden vuoden päästä?”
“Ei kun se, että sä kattelet mua vielä ainakin viis vuotta.”
“Totta kai mä kattelen. Ainakin jos me nyt selvitään tästä pannarista ensin.”
Pannukakun jäähdyttyä Alias leikkasi molemmille runsaat palat pannukakkua, joka tietysti tarjoiltiin perinteisen mansikkahillon kera. Kun molemmat olivat istuneet, Nova leikkasi suupalan pannukakustaan ja laittoi sen suuhunsa. Niin paljon kuin tämä halusi olla kumppanilleen kohtelias, pala oli pakko sylkäistä pois.
“Tota… Kuinka paljon sä laitoit tähän suolaa?”
“Lusikallisen, niinku ohjeessa luki.”
“Ja minkä kokonen se lusikka oli?”
“No sellanen mitä mä nyt yleensäkin käytän.”
“Sä siis laitoit suolaa ruokalusikallisen, etkä teelusikallista?”
“Mistä mä voin tietää, mikä on teelusikka? En mä mitään teetä juo.”
“No vaikka siitä, että ruokalusikallinen suolaa on aika helvetin paljon.”
Sen sijaan, että Alias olisi loukkaantunut, tämä vain alkoi nauraa. Sillä hetkellä Nova muisti tarkkaan, miksi oli rakastunut tuohon blondiin silloin vuosia sitten. Alias osasi ottaa epäonnistumiset kevyesti, eikä loukkaantunut siitä, ettei Nova aina ollut kaikista hienotunteisin mainitessaan asioista.
“Alias, mä rakastan sua, mutta älä jooko enää ikinä tee pannaria.”
“No olipa siinä rakkaudentunnustus: ‘rakastan sua, mutta…’, ihanan siirappinen.”
“Ennemminkin suolanen.”
“Sun onnekses mäkin rakastan sua, Nova.”
