Tekstin nimi: Katulasten kesä
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja: S
Genre: slice of life, fluff
A/N: kirjoittelin Katulasten kesästä lyhyen raapaleen Raapalejuoksuun, mikä sitten yllättäen paisuikin pidemmäksi. Tätä oli hauska kirjoittaa näin kesän lopussa, kun kesän muistot ovat vielä tuoreena mielessä. Toivottavasti pidät!
Aestenin kevät oli pitkä.
Lumet sulivat nopeasti, mutta mereltä puhaltavat viileät tuulet pitivät kesän pitkään loitolla. Ylhäisön huvittelusesonki jatkui pitkälle alkukesään ja muutamat puutarhajuhlatkin ehdittiin järjestää ennen kuin viimeisetkin lordit ja ladyt sulkivat kaupunkitalonsa kesäksi ja suuntasivat maaseudulle, jättäen kaupungin palvelijoille ja roskasakille.
Katulapsia se ei haitannut. Aurinko houkutteli nämä ulos koloistaan missä he olivat värjötelleet koko pitkän talven, ja pian heitä näki laumoina puistoissa, satamissa ja toreilla. Kesällä toreilla oli enemmän tarjontaa eikä poliisejakaan tarvinnut pelätä: nämä hikoilivat paksuissa univormuissaan ja istuivat mieluummin puistonpenkeille nauttimaan limonadia kuin pidättivät ketään.
Vicky piti kesästä, oli aina pitänyt. Hän nautti auringosta, vaikka se pakottikin hänet hylkäämään rakkaan nahkatakkinsa, eivätkä kaupungin pahanhajuiset ojat ja suihkulähteet haitanneet häntä. Talven aikana hän oli antanut tukkansa kasvaa, mutta kevään tullen hän pyysi Ruthia leikkaamaan sen lyhyeksi. Vaaleat suortuvat tuntuivat mukavilta hartioilla, eikä hän edes lyönyt Ethania, kun tämä sanoi hänen näyttävän pojalta.
Tai no. Ainakaan kovaa.
He kävivät toreilla useampina päivinä, mutta menivät sinne myöhemmin, kuten torikauppiaatkin. Aateliset oleilivat maaseutukartanoissaan eikä palvelusväen tarvinnut enää hakea heille ruokatarpeita ennen aamiaista. Lämpö teki torikauppiaatkin anteliaaksi, ja yksi heistä jopa kutsui Karaa kultaseksi, kun hän osti muutaman omenan.
Ethan odotti aina kärsimättömästi, että he pääsisivät lähtemään torilta ja suuntaisivat satamaan. Hän oli tehnyt uusia vieheitä koko pitkän talven, eikä malttanut odottaa, että pääsisi testaamaan niitä. Sillä aikaa kun hän kalasti, muut keräilivät simpukoita ja rapuja rannan pienistä koloista ja opettivat Darrenia uimaan.
Eräällä näistä reissuista Darren löysi kasan lautoja. Ne olivat varmaan peräisin vanhasta kalastusveneestä, arveli Kit, mutta Darrenilla oli mielessään jotain ihan muuta. Muutama päivä ja noin kolme laatikollista nauloja myöhemmin heillä oli ikioma lautta. Darren rakensi siihen jopa pikkuruisen purjeen.
Keskikesällä he viettivät entistä enemmän aikaa satamassa. Oli ihanaa maata lautan päällä silmät kiinni, kuunnella lokkien kirkunaa ja aaltojen kohinaa lauttaa vasten. He ottivat juomavettä ja hiukan evästä mukaan, mutta päivän varsinainen ateria syötiin vasta illalla, kun he paistoivat tai keittivät Ethanin saaman saaliin. Kara piti erityisesti tulisesta kalapadasta, johon Ruth lisäsi hiukan chiliä.
Niin ihania kuin merellä vietetyt päivät olivatkin, Ruth piti eniten illoista puutarhassa. He olivat pitäneet koko talven majaa hylätyssä pienessä kartanossa, jonka puutarha oli päässyt pahasti villiintymään. Keittiöpuutarhan jäänteet oli kuitenkin edelleen löydettävissä, ja sieltä Ruth poimi minttua, persiljaa ja ruohosipulia kuivattavaksi talvea varten. Lisäksi hän keräsi ison purkillisen nuoria koivunlehtiä hampaiden puhdistamiseen ja siankärsämöä vatsavaivoihin. Muistaessaan Darrenin viimetalviset flunssat hän keräsi myös runsain mitoin pajunkuorta josta hauduttaa teetä.
Muut auttoivat häntä säilömään yrttejä lasipurkkeihin, mutta sen jälkeen kun Vicky keräsi vahingossa kourallisen myrkkykatkoa, Ruth päätti poimia yrtit itse. Häntä ei haitannut se, että muut kyllästyivät ja lysähtivät lojumaan pitkäksi kasvaneeseen nurmeen tai pelailivat korttia. Hänestä oli mukavaa kuunnella heidän joutilasta jutusteluaan samalla kun hän keräsi yrttejä ja muisteli äidin oppeja.
Tätä perhettä hän ei menettäisi.
Kit ei pitänyt lämmöstä. Hän hikoili helposti, ja varsinkin toreilla auringon paahde tuntui sietämättömältä. Hän sai usein unta vasta kun toiset jo nukkuivat, ja hän heräsi usein jo silloin, kun auringon ensimmäiset säteet lankesivat huvilan likaisten ikkunoiden läpi lattialle.
Tietäen, ettei saisi enää unta, Kit otti kirjan luettavakseen tai taskuveitsen teroitettavaksi ja meni ulos rappusille istumaan. Joskus Vicky heräsi ja tuli hänen seurakseen, mutta usein tyttö jatkoi uniaan nahkatakkinsa alle käpertyneenä.
Joskus Kit ei tehnyt ulkona mitään, istui vain ja katseli auringonnousua. Hän muisti katselleensa sitä kerran isänsä kanssa. Hän oli herännyt jostain syystä keskellä yötä ja huomannut takaoven olevan auki. Isä oli istunut kuistilla ja katsellut auringon nousevan rakennusten takaa.
“Mitä sinä teet?” Kit oli kysynyt isältään, hämmentyneenä ja hiukan pahastuneenakin siitä, ettei ollutkaan ainut hereillä. Isä oli kääntynyt ja napannut hänet nauraen syliinsä.
“Katselen auringonnousua”, isä oli vastannut. “Se kun on joka kerta vähän erilainen.”
Kit oli ollut hiljaa. Hän painautui isän olkapäätä vasten ja he katselivat auringon nousevan yhdessä, kunnes se loimotti keltaisena taivaalla. Sitten isä oli vienyt hänet sisälle ja tehnyt kaakaota.
Muisto teki kipeää, mutta hyvällä tavalla. Kit tiesi, ettei enää koskaan katselisi auringonnousua isänsä kanssa. Hän oli kiitollinen siitä, että oli tehnyt niin edes yhden kerran.
Kun hän kuuli muiden heräilevän, hän meni sisälle ja teki kaakaota.
Kun kesä oli kauneimmillaan, he tunsivat, että oli aika aloittaa varustautuminen ensi talvea varten.
Torien runsaat antimet ja lautalla vietetyt iltapäivät olivat pyöristäneet heidän kasvojaan ja tehneet heidät reippaiksi. Darren oli lakannut yskimästä eikä Kara enää värissyt kylmästä. He olivat valmiita käymään työhön.
Ruth keräsi yrttejään ja säilöi vihanneksia ja hedelmiä talveksi. Kara jäi usein hänen seurakseen parsimaan vaatteita ja tekemään uusia. Vicky lakkasi pilailemasta torikauppiaiden kustannuksella ja alkoi ryövätä suklaan ja leivonnaisten sijasta käyttökelpoista tavaraa. Darren alkoi auttaa seppää tämän pajassa, Kit päivysti satamassa valmiina auttamaan hämmentyneitä havrankielisiä matkailijoita. Ethan suuntasi aamuisin suoraan satamaan ja myi saaliinsa kalakauppiaalle. Darren keksi, miten erottaa suolaa merivedestä ja Ruth oppi suolaamaan kalaa. Se maistui kamalalle, mutta he tiesivät, että olisivat siitäkin talvella kiitollisia.
Kesän viimeisenä kauniina päivänä he seilasivat kauas ulapalle, nauttivat meren pärskeistä ja auringon lämmöstä ihollaan, uivat ja sukeltelivat kunnes olivat suolan kuorruttamia. Illalla he pitivät juhlat kartanolla ja söivät paistettua lohta ja herkkutatteja, jälkiruuaksi omenapiirakkaa syksyn ensimmäisisistä omenoista.
Ennen nukkumaanmenoa he joivat kaakaota ja katselivat yhdessä ulos. Oli alkanut sataa hienoa tihkua, ja muutama keltainen lehti leijaili jo puista alas.
Kesä oli ohi. Talvi tulisi taas, mutta he kohtaisivat sen yhdessä.