Ficin nimi: Ensimmäinen pokémon
Fandom: Pokémon
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, angst (tajunnanvirtaa)
Hahmo(t): Ash Ketchum, Misty ja Pikachu
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Pokémon on niin valtava, etten tiedä ketä kiittäisin. Kunnia pelien tekijöille ja etenkin Indigo League-animen luojille ja kaikille, jotka ovat olleet osa tätä ilmiötä. Minä vain lainaan.
A/N:
Tämä varmaan ei osu lainkaan canoniin (viitaten Indigo League-animeen), mutta annetaan se anteeksi. Tämä vain tulvi jotenkin ulos ja googlailin vain vähän, kun mietin, mikähän Mistyn eka pokémon oikein oli. Ja että Cerulealin salilla tosiaan oli se Seel, joka ei taistellut (ilmeisesti se myöhemmin muuttui Dewkongiksi ja tuli Mistyn pokémoniksi tmv.? Tai jos se tapahtui jo sarjan alussa, hupsista.
) No, mutta korkkasinpahan uuden fandomin. ♥
”Tietysti minulla on ollut ensimmäinen pokémon. Typerys.”
Ensimmäinen pokémon
Ash jutteli Pikachun kanssa hyväntuulisesti ja nauroi kovaan ääneen, kun Pikachu sanoi jotakin hupsua. Molemmat huiskivat käsillään eleitä, kun keskustelu syveni.
”Mistä te puhutte?” Misty kysyi ja katsoi, kun Pikatchu kallisti kysyvästi päätään. Ash nauroi.
”Sinä et kyllä ymmärrä yhtään pokémoneja, Misty! Caterpiekin rakastaa sinua, mutta juokset vain kiljuen pakoon”, Ash vastasi enemmän tylysti kuin tarkoitti. Misty punehtui suuttumuksesta.
”Sehän sanoo vain pika pika”, Misty huomautti kitkeränä.
”Pikachu on minun ensimmäinen pokémonini! Tietysti ymmärrän sitä… Eikö sinulla muka ole ollut sitä ensimmäistä? Ei, kun hetkinen… Eihän sinulle ole yhtään professori Oakin pokémoneista, eihän? Se olisi varmaan Squirtle, jos olisi…” Ash näytti vaipuvan ajatuksiinsa puolimatkassa puheitaan. Misty kohautti harteitaan.
”Tietysti minulla on ollut ensimmäinen pokémon. Typerys.”
”Ai?” Ash kysyi.
”Ei kuulu sinulle”, Misty sanoi ja marssi tiehensä. Ash jäi hölmistyneenä istumaan paikoilleen, eikä tiennyt, mitä hänen tulisi tehdä. Pikatchu nyki hänen hihaansa ja osoitteli Mistyn loittonevan selän suuntaan, mutta Ash oli liian typertynyt liikkuakseen.
Misty ehti kävellä syvälle metsään ennen kuin Ashin huudot kantautuivat hänen jälkeensä.
”Älä nyt, Misty! Sehän on Staryu, eikö?” Ash huuteli, mutta kun ei saanut vastausta jatkoi: ”Niimpä tietysti, sehän on Horsea! Olinpa minä typerä.” Ashin hölmistynyt nauru kuulosti jo niin epätoivoiselta, että Misty pysähtyi ja odotti ystävänsä luokseen.
Jos Ashia saattoi ystäväksi kutsua. Ainakin he olivat matkatovereita.
”Sinä et tiedä mistään mitään”, Misty puuskahti, kun Ash viimein saavutti hänet.
”Kerro sitten!” Ash töksäytti. Ashilla oli Magikarpin aivot, Misty ajatteli, mutta ei voinut mitään kyynelten kihoamiselle silmiin. Hän istahti kannolle.
”Oli minullakin ensimmäinen pokémon”, Misty aloitti ja Ash tajusi lopettaa arvailunsa. Vaikutti jopa sille, että Ash antaisi hänelle aikaa.
”Äläkä sitten luule, että saisit anteeksi”, Misty huomautti ja sähähti, kun Ash yritti heti väittää vastaan. Ash vaikeni, kun Pikachu sanoi hänelle jotakin.
”Minun ensimmäinen pokémonini oli Seel”, Misty aloitti. ”Mutta se ei sopinut taisteluun, joten siskoni ajattelivat, että minulle täytyy löytää parempi pokémon.”
”Parempi? Mutta ensimmäinenhän on aina paras”, Ash huudahti. ”Vaikka pidän minä kyllä kaikista”, hän lisäsi kiireesti, kun mietti poképallovyöllään olevia ystäviään.
”Sinä et tiedä mitään siitä, jos sinulta odotetaan salin johtamista”, Misty sanoi, mutta hänen puheistaan oli kadonnut jo terä, eikä hän voinut muuta kuin peitellä itkunsa tuloa.
”Missä Seel on nyt?” Ash kysyi, kun Misty oli vaipunut hiljaisuuteen. ”Kai sinä voisit saada sen nyt takaisin, kun et ole enää salipäällikkö? Sinun sisaresihan…”
”Äh, unohda jo typerät sisareni”, Misty kivahti. Hänen oli vaikea hillitä tunteitaan, jotka pyrkivät pintaan. Ash vaihteli painoa jalalta toiselle ja hieroi niskaansa. Selvästi Ashilla oli epämukava olo.
”Minulla on ikävä”, Misty myönsi ja niiskautti. ”Silti, olen päässyt näin pitkälle. Seel on Cerulean Cityssa ja sen on hyvä olla”, hän jatkoi hiljaa.
”Onko sinulla hyvä olla?” Ash kysyi takellellen sanoissaan. Misty oli jo vastaamassa kipakasti, kun muutti mielensä. Ash oli tosiystävä silloin, kun sitä kaivattiin. Vaikka hänellä olikin Magikarpin aivot. Misty hymyili pienesti ja naurahti.
”Voin jo paremmin”, Misty sanoi ja pyyhki kyyneleet poskiltaan. ”Mennään keittämään soppaa ja kerrothan minulle, mistä juttelitte Pikachun kanssa?”
”Öö, joo”, Ash lupasi. Hän auttoi Mistyn takaisin seisomaan kannolta ojentaen kätensä. Misty tarttui siihen ja ajatteli, että ainakin hänellä oli matkatoveri, joka välitti. Ei vain Mistystä vaan pokémoneistaan.
Ei tärkeintä ollut salipäällikkönä oleminen. Tärkeämpää oli yhteys, jonka itse kukin sai pokémoniinsa ja Misty toivoi, että kohtaisi vielä jonain päivänä taas Seelin.
Vaikka vielä ei ollut aika palata Cerulean Cityyn, Misty tiesi, että Seel kyllä odottaisi. Sen hyväsydämisempää pokémonia ei ollutkaan ja Misty muisteli nyt, miten iloisia heidänkin keskustelunsa olivat aikanaan olleet.
Ja Misty tekisi parhaansa, että oppisi tuntemaan myös nykyiset pokémoninsa yhtä hyvin kuin hän oli tuntenut ensimmäisensä.