Kapina ja vapaus (K-11 • nuoruuden kipuilua ja romantiikkaa, Sirius/Remus • 3/3 raapaletta)

[Waulish]

K-11
Harry Potter ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Synttäritarinatopan innoittamana hyvää syntymäpäivää, Beelsebutt! Aloin ensin kirjoittaa sinulle yhtä originaalihömppää, mutta se takkusi pahasti. Sitten sainkin yhtäkkisen ja yllättävän Sirius/Remus-inspiraation, joten päätin vaihtaa lennosta. Minun oli ensin tarkoitus toteuttaa tämä raapalerykäisy Shuffle VI -haasteeseen, mutta suunnitelmat menivät taas uusiksi, kun totesin, että saan tästä todennäköisesti hitusen paremman ilman Shufflen aikarajoituksia. Joten joten, tässä sitä ollaan. Tämä on tosi erilaista tekstiä kuin mitä yleensä kirjoitan, apua. Toivottavasti tästä kuitenkin on ees pikkiriikkisen iloa!


Remus on Siriukselle kapina. Remusta suudellessaan Sirius näkee äitinsä kasvojen vääristyvän, kuulee isänsä yskäisevän ja tuntee veljensä vaihtavan painoa jalalta toiselle. Samalla kun kädet hapuilevat vartalolla yrittäen tuntea jokaisen kaarteen ja ihokarvan samanaikaisesti, Siriuksen nimi poltetaan sukupuusta, eikä mikään voisi siivittää Siriusta kauemmas synkänmustasta maasta.

Hän hymyilee Remuksen hiuksiin ja saa karvan suuhunsa.

Remus on salainen kapina, hiljainen kapina, mutta se riittää. Siriuksen ei tarvitse nousta barrikadeille sitä julistamaan; hänen täytyy vain saada elää sitä. Tärkeintä on filosofia, joka yllyttää toimimaan vastoin Mustan aatelissuvun periaatteita.

Hän ei sylkäise hiuskarvaa suustaan, mutta hänen äitinsä sylkäisee hänen kengilleen heidän tavatessaan ohimennen Viistokujalla.

x

Sirius on Remukselle vapaus. Kun Sirius kietoo kätensä hänen ympärilleen niin kuin maailmassa ei olisi mitään muuta, Remus ei tunne itseään kahlituksi vaan vapautetuksi. Siriuksen sormet silottavat juonteet Remuksen otsalta, saavat rypyn kulmien välistä häviämään. Arvet risteilevät yhä, osa haalistuneina ja osa tuoreenpunertavina, mutta Remus unohtaa, koska Siriuksen sormet sivelevät ihoa, eivät pelkästään arpia.

Yhtäkkiä Remus on muutakin kuin ihmissusi, joka saattaa ystävänsä vaaraan kerran kuukaudessa. Hänen elämässään on muutakin kuin uhkakuvia sodasta ja kadotuksesta. Hän unohtaa, ja hetken muistamattomuus on hevoskotkan lento taivaalla.

Remus levittää käsivartensa Tällipajun alla kuin lentokonetta leikkivä lapsi, ja Siriuksen raikuva nauru nostaa Remuksen ilmaan.

x

He jakavat salaisia seikkailuja. James ja Peter huomaavat: James kohauttaa olkiaan, ja Peteriä naurattaa.

Silloin he alkavat ymmärtää.

Siriuksen ei tarvitsisi enää kapinoida; onhan hän pyyhkinyt melkein koko perheensä elämästään. Remus on oppinut lentämään ilman siipiä. He eivät tarvitse toisiaan selviytyäkseen nuoruusmyrskyistä, mutta silti he pysyvät toisissaan. Vallankumous ja vapaustaistelu ovat sen rinnalla haalistunutta, latistunutta ideologiaa, mutta ne kätkevät sisäänsä elintärkeät juuret.

Kesällä he kelluvat alasti joessa ja katselevat taivaalla vellovia pilviä. Sirkat sirittävät heinikossa. He ovat vapaita, eikä millään muulla ole mitään väliä.

Pakahduttava tunne kuristaa Siriuksen kurkkua. Hän hapuilee Remuksen käden veden alla omaansa.

Remus puristaa lujaa takaisin.

[Beelsebutt]

Voi sinua Walle-nalle <33

Omg, mikä ficci! Jösses. Olin jo ekan osuuden jälkeen nillittämässä, että mitenniin Remus on Siriukselle vain kapinaa! Mut onneksi luin loppuun asti, koska eihän se todellakaan ole

Tykkään hirmuisesti tästä ryhmittelystä, kuinka pallotellaan hahmojen välillä ja sitten lopuksi nidotaan langat yhteen ja ikään kuin läjäytetään totuus silmille. Kun sitä edellisissä osissa jotenkin... hm, kai se sitten on silleen ylilukijan kautta tuotu esille, mutta kuitenkin tuolla lailla huijaten

Mitähän mä taas selitän...

Hän hymyilee Remuksen hiuksiin ja saa karvan suuhunsa.

Tämähän revähdytti iloisesti naurulihaksia

Remus unohtaa, koska Siriuksen sormet sivelevät ihoa, eivät pelkästään arpia

Aw. Myönnän että mulla on hienoinen arpifetissi, mut siitäkin huolimatta onhan tää ihanata, kuinka Remukselle ne häpeääkin aiheuttavat, alati "pienestä, karvaisesta ongelmasta" muistuttavat arvet ovat Siriukselle jotain, minkä voi ohittaa tuosta noin vain, koska vaikka ne ovat osa Remusta, ne eivät ole koko Remus saati sitten määrittele Remusta. Remus on Remus on Remus.

Loppukappale tosiaan nitoo kaiken yhteen ja haluaisin lopuksi lainata sieltä jotain, mutta kun koko ajan palaan vain tähän kakkosen loppuun, koska se on minusta niin kaunis ja elähdyttävä.

Remus levittää käsivartensa Tällipajun alla kuin lentokonetta leikkivä lapsi, ja Siriuksen raikuva nauru nostaa Remuksen ilmaan.

Kiitos. Iso kiitos

[Secu]

Minäkin tulen kommentoimaan, koska Sirius/Remus + sinä kirjoittajana + raapalesarja + kutkuttava otsikko! ^^

Pidän ihan hirveästi tästä tematiikasta ja ajatuksesta tässä taustalla, ja miten kaikki kolme raapaletta nivoutuvat yhteen vaikka eivät olekaan suoraa jatkumoa toisistaan, ne voisi lukea myös erillään ja saisi hyvin kiinni ideasta, mutta jos lukee kolme, niin pääsee kivasti niin sanotusti lähtöpaikalta maaliin ja näkee koko matkan vaihtelevin näkökulmin :3

Nuo assosisaatiot vapauteen ja kapinaan ovat jotenkin niin vahvoja, että voisi melkein ajatella nuo lempinimiksi. Ei yhtä vahvasti kuin Kuutamo tai Anturajalka, mutta kuitenkin jollain tasolla, tunteiden ja mainitun filosofian/ideologian tasolla, kenties ^^

Raapaleissa on yhdistetty mielenkiintoisesti jotain ihanaa ja suloista, jonka vastapainona ilmenee jotakin surullista tai pelottavaa tai inhorealistista, kuten karvoja suussa, sylkeminen, sota. Mennään sellaisella jännällä fluffin harmaalla alueella: annetaan odottaa jotain pörröistä, mutta sitten muistutetaankin elämän karuista ja todellisemmasta puolesta. Päälliskerroksena tässä on selvästi ihastumista ja iloa ja hurmiota, mutta syvemmälle katsoessa löytyy kipukohtia, menetyksiä ja huolta, mikä kuvastaa hyvin herrojen suhdetta kokonaisuutena.

Tuosta suhteen kehityksestä mainitsen vielä, että se alkaa uskottavasti hyvin vahvojen tunteiden vallassa tai niitä kaivatessa ja toinen on ikään kuin keino tai väline oman ajatusmaailman ilmaisuun tai tekojen tapahtumiseen ^^ Molemmat hahmot esitellään, mitä nämä ovat toisilleen ja ikään kuin toisen kautta. Kolmannessa raapaleessa tulee mieleen, että Remus ja Sirius olisivat havahtuneet siihen, että toinen onkin jotain enemmän kuin keino kapinoida tai tie vapauteen, ja tunteet ovat rauhoittuneet ja tasaantuneet, toinen jäi senkin jälkeen, kun kapina oli kapinoitu ja lennot lennetty Tuo viimeinen raapale on selvimmin hahmojen yhteinen, sillä molempia näkökulmia tulee esiin ja tunnelma on rauhallinen, sanoisinpa, että jopa vakiintunut!

Pidin erityisesti tästä lauseesta:

Vallankumous ja vapaustaistelu ovat sen rinnalla haalistunutta, latistunutta ideologiaa, mutta ne kätkevät sisäänsä elintärkeät juuret.

Tuossa tiivistyy hyvin koko herrojen suhteen kaari ja ficin pääpointti, kätkeytyvät juuret ja latistunut ideologia varsinkin ovat ihania ilmauksia. Ja voi, unohdus on hevoskotkan lento, sekin jäi hykerryttämään mieleen!

Kiitos tästä ihanasta raapalesarjasta! <3

[Dokumentti]

Kommenttikampanjasta moi hei!

Ihanaa fluffya! <3 Mutta oli siellä muutakin! Muistutettiin hyvin ettei kaikki ole höttöä ja aluksi ei ehkä tunteita ollut niin paljoa, vain kapinaa ja tarvetta unohtamiseen, vapauteen.

Näistä kahdesta on aina ihana lukea, ne on kuitenkin aina jollain tasolla edes hyvän mielen paritus, ainakin yleensä.

Siriuksen ei tarvitsisi enää kapinoida; onhan hän pyyhkinyt melkein koko perheensä elämästään. Remus on oppinut lentämään ilman siipiä. He eivät tarvitse toisiaan selviytyäkseen nuoruusmyrskyistä, mutta silti he pysyvät toisissaan.

<3 Ihana!

En saa itsestäni tähän aikaan enempää irti tähän, mutta kiitos mieltä lämmittävästä lukukokemuksesta!<3

[Waulish]

Bbutteli, apua, olen niin iloinen ja helpottunut siitä että tykkäsit tästä pikkuisesta raapalerykäyksestä! Mulla on tosi köyhä kirjoittajahistoria Potter-fandomissa, joten lämmittää sydäntä kuulla, etten harhaile ihan pöpelikössä teksteineni. x) Olen helpottunut myös siitä, että rakenne ja hahmojen välillä pallottelu toimi, vaikka se ensimmäisessä raapaleessa aiheuttikin pienen vastareaktion (lukijakapinan! ). Tottahan toki Remus on Siriukselle muutakin kuin kapina, ainakin minun vaaleanpunaisten Sirius/Remus-rillien läpi tarkasteltuna! Kiitos paljon ihanasta kommentista!

Secu, voi että, ihanaa että teksti houkutteli lukemaan ja jättämään kommentinkin. Olen ihan häkeltynyt mutta tietysti myös todella iloinen! Tulkintasi tekstistä ja hahmoista ovat ihanaa luettavaa, oikeaa herkkua tällaiselle satunnaiselle Sirius/Remus-kirjoittelijalle! Erityisesti innostuin ajatuksesta, että kapina ja vapaus voisivat melkein olla lempinimiä. Minusta on myös tosi jännää, että poimit tekstistä jopa jotain inhorealistisuuteen viittaavaa, koska mukaan tuli tosiaan ujutettua vähän kolkompiakin elementtejä. Jostain syystä pidän tästä parituksesta eniten pienellä synkkyydellä maustettuna. Mutta vain pienellä. Lämpimät kiitokset ihanasta kommentista!

Dokumentti, minullekin Sirius/Remus taitaa yleensä olla sellainen hyvän mielen paritus! Pidän siitä pienellä angstilla varustettuna, mutta niin pienellä ettei se kuitenkaan tule liiaksi höttöisen fluffin tielle. Hyvä kuulla, että synkemmätkin elementit toimivat tässä tekstissä. Suuret kiitokset sinulle ihanasta kommentista!

[Felia]

No niin, vihdoin tulee tätäkin tekstiä kommentoitua Kommenttikampanjan potkimana.

Oon lukenu tän ehkä jo kolme kertaa, ja joka kerralla tää on samaan aikaan pysäyttävä, mutta toiveikas. Tämän kokonaisuuden tunnelma oli vapautunut, rauhallinen, mutta tuolla rivien välissä tavallaan kyti se ns. nuoruuden myrsky, joka toi tähän mukavaa väriä. Tykkäsin siitä, kun tämä koostui näin lyhyistä pätkistä, ja hyvin kyllä olet saanut tunnetta ja sisältöä mahtumaan noihin.

Voi apua, en nyt yhtään tiedä, mitä sanoa. Nää pätkät oli vaan niin hienoja, hauskasti fluffyä ja synkkyyttä yhdistettyinä. Näistä tuli tosiaan sellainen nuoruuden kapina mieleen - sellainen, jossa tehdään täysin oman pään mukaan eikä välitetä muusta. Ja sitten, kun enää ei tarvitsekaan kapinoida, niin kaikki tasoittuu. Ehkä tää kuvastaa samalla kasvutarinaa - ensin mennään eikä meinata ja lopulta sitten ymmärretään, mikä on tärkeintä.

Tää oli kyllä niin hienoa tekstiä, että ei kyllä sanoja tunnu löytyvän, miten kuvailisi tätä. Sulla on kyllä taito kirjoittaa vaikka minkälaista tekstiä. Mutta siis, tykkäsin tästä kovasti, tämä oli mielenkiintoinen ja kivan erilainen lukukokemus.

Suuret kiitokset tästä!

[Waulish]

Felia, jo kolme kertaa, apua! Olen häkeltyneen onnellinen siitä, että näinkin lyhyistä pätkistä on välittynyt kaikenlaista ja että näissä on ollut tarttumapintaa. Olen tohkeissani myös siitä, että luonnehdit tätä kivan erilaiseksi, koska tämä on mulle tosi epätyypillinen teksti, tosiaankin erilainen jos vertaa siihen mitä yleensä kirjoitan. Yleensä kirjoitan konkreettisemmin ja ehkä, öh, vähemmän intensiivisesti. Mutta ihana kuulla, että tällainen kokeilu on toiminut! Kiitos paljon ihanista sanoistasi!

[Hurrikaani]

Mie päädyin vaan virnistelemään yksinäni kun tämän täältä löysin. :3 Koin Siriuksen ja Remuksen hyvin tyypillisiksi itseikseen tässä. Oon parittanut näitä kahta ikuisuuden toisilleen, luultavasti niiltä ajoilta asti kun ensimmäisen ficin näistä kahdesta herrasta koskaan luin. Ja tää oli jotenkin hyvin herttainen, hyvin jäsentynyt kokonaisuus. Lyhyt ja ytimekäs.

joo. Mä taidan jäädä tänne vain virnistelemään ittekseni.
Mutta kaikin puolin, pidin tästä pikkuisesta välipalasta, kiitoksia lukukokemuksesta. ^^


Lähetetty minun NEM-L21 laitteesta Tapatalkilla

[Waulish]

Hurrikaani, oi että, ihanaa että löysit tämän fikin pariin ja pidit lukemastasi! Olen otettu siitä, että Sirius ja Remus vaikuttivat mielestäsi IC:ltä. Minäkin olen shipannut näitä herroja pitkään, vaikken paljon heistä ole tullut kirjoittaneeksi. Kerrassaan ihastuttava ja toisiaan täydentävä pari. Kiitoksia paljon ihanasta kommentista!

[Hazyel]

Vaihdokkaista moikka! Olen ihan tositositosi myöhässä tämän kommentin kanssa ja iso anteeksipyyntö siitä, mutta nyt olen vihdoin täällä! Lupaan kirjoittaa kaiken odottamisen arvoisen kommentin :3

Tykkään jo heti tämän tekstin aloituksesta! On suloista, miten Sirius "kapinoi", no, kaikkea vastaan rakastamalla Remusta. Se, miten Sirius ei välitä suvusta poistamisesta, vaan Remuksesta. Ja Remus sopii niin hyvin hiljaiseksi kapinaksi! Sirius nyt on vähän kapinahenkinen muutenkin, ja kuuluu vieläpä Rohkelikkoon, mutta Remus kieltämättä olisikin nimenomaan hiljainen kapina.

Ja Remuksen vapaus! Remuksen tarina on minusta jotenkin niin surullinen, hän ei ehkä ole koskaan oikein ennen Tylypahkaa uskaltanut olla kenenkään ystävä, hän on ollut erilainen ja koko ajan vaarallinen muille. Ja Tylypahkassakin saanut ensin pelätä ystäviensä satuttamista. Mutta sitten tulee Sirius, jota ei haittaa Remuksen pieni karvainen ongelma ja joka haluaa Remuksen juuri sellaisena kuin hän on!

Hän unohtaa, ja hetken muistamattomuus on hevoskotkan lento taivaalla.

Tämä kohta <3___<3 Pidän siitä kun Potter-teksteihin sekotetaan ns. arkitaikaa ja pidän myös siitä kuinka niihin sekotetaan kielikuvia, jotka sopii nimenomaan siihen maailmaan. Enkä voisi kuvitella parempaa Pottermaailmaan sopivaa kielikuvaa kuin tämä!

Pidän siitä, miten Sirius ja Remus eivät enää, no, tavallaan tarvitse toisiaan. Tai ehkä tarvitseminen on vain muuttanut muotoaan, Remus ei ole enää kapina eikä Sirius enää vapaus, mutta nyt he ovat toisilleen jotain muuta, jotain luultavasti paljon enemmän.

Tässä tekstissä oli tosi kiva tunnelma ja pidin tämän oivaltavuudesta! Kiitos paljon, tykkäsin <3

[Waulish]

Lau, oi, olipa kommenttisi iloinen yllätys! Olin jo oikeastaan luopunut toivosta sen suhteen, että tämä teksti saisi Vaihdokas-kommenttinsa, eikä sen puute minua hirveästi haitannutkaan, kun tällä kuitenkin oli ennestään jo kommentteja, mutta kommenttisi oli kyllä silti oikein ihana ja tervetullut ylläri. Se oli todellakin kaiken odottamisen arvoinen!

Remuksen tarina on kieltämättä surullinen. Hän ehkä tahtomattaankin eristäytyy muista ihmissuteutensa ja vaarallisuutensa takia, ja on kamalaa aatella, ettei hän välttämättä näe ees minkäänlaista mahdollisuutta ystävyyteen kenenkään kanssa. Onneksi kuitenkin on kelmit ja erityisesti Sirius, joka näkee Remuksessa muutakin kuin karvaisen ongelman! Remuskin ansaitsee hyväksyntää ja rakkautta sellaisena kuin on. ♥

Ihanaa että tykkäsit, kiitos kovasti!

[Crys]

Löysimpäs tälläisen helmen kommenttiarpajaisista sun listausta kurkkailemalla! (p.s sun listaus on esteettisesti nätti!) Oi, tämäpäs on hieno! Se, miten Remus ja Sirius ovat toisilleen eri asioita, kapina ja vapaus, kuvastaa hyvin heidän persooniaan ja heidän elämiään. Ja samalla lopulta he ovat kuitenkin toisilleen sama asia, vaikka lähtivät eri näkökulmista liikkeelle! Ihastuin varsinkin loppuun, jossa tuota vedessä kellumista oli kuvattu niin ihanasti, että harmittaa kun ei ole kesä Haluan päästä lämpimään järveen lillumaan!

Olipas mukava löytää tällainen
-Crys

[Waulish]

Crys, minäkin näkisin niin, että vaikka hahmot edustavatkin toisilleen eri asioita, he ovat toisilleen myös jotain samaa ja yhteistä. Hienoa, jos hahmojen persoonat välittyivät näinkin lyhyestä kokonaisuudesta.

Haa, muistan nauttineeni tuon kellumiskohdan kirjoittamisesta! Lämpimässä luonnonvedessä kelluminen on kyllä vertaansa vailla. ♥

Kiitoksia kivasta kommentista!

[Vendela]

Onnea kommnettiarpajaisten voitosta! Olipa tosi kivaa lukea tekstiäsi pitkästä aikaa, alkaa olla jo aika ikävä Juusoa ja Samulia, toivottavasti heistä kuullaan taas pian Ja valitsin muuten nyt Potteria, koska olen varmaan kommentoinut kaikki pojista kertovat tekstit

Mutta ihana oli tämäkin! Pidin todella paljon monestakin syystä. Siriuksen kapinointi ja Remuksen tarve olla vapaa ja sitten lopussa oivallus ettei enää tarvitse taistella vaan saa vain olla ❤️ Olit vanginnut tähän hienosti molemmat hahmot juuri sellaisina kuin minäkin heidät usein näen ja tulkitsen. Siriuksesi tarve väittää vastaan suvulleen ja osoittaa, ettei kuulu heihin oli voimakas. Remus ei kuitenkaan ollut pelkkä väline tuossa taistelussa vaan aidosti Siriukselle tärkeä. Remuksen pelko satuttaa muita vaikka ei olisikaan ihmissusi on läsnä koko ajan, mutta onneksi Sirius saa lievitettyä tuota tunnetta ja Remus voi olla vapaampi

Kokonaisuus toimi kivasti. Se, että ensin oli Sirius, sitten Remus ja lopuksi tuo yhteinen ymmärrys, oli hyvä. Rapsumittaisena tämä oli myös oikein toimiva, eikä teksti päässyt rönsyilemään liikaa. Kaiken kaikkiaan ihana lukukokemus

Kiitos tästä,
Vendela

[Larjus]

Nämä raapaleet muodostivat yhdessä tosi kivan ja toimivan kokonaisuuden! Tykkäsin siitä, miten kaksi ensimmäistä alkavat samalla rakenteella mutta eri näkökulmista. Ja että ne muutenkin ikään kuin peilaavat toisiaan. Kapinaa ja vapautta, sitä Sirius ja Remus voivat ollakin toisilleen, mutta ihana että he myös ymmärtävät olevansa muutakin :3 He pysyvät tiiviisti toistensa elämissä vaikkei Siriuksella olekaan enää tarvetta kapinoida perhettään vastaan tai Remuksen tavoitella vapautta. Heidän suhteellaan on itseisarvokin eikä vain välillistä hyötyä, mikä on ehdottomasti vain hyvä lopputulema. Ei toki sillä etteivätkö he olisi jo aiemmin olleet toisilleen tärkeitä noin muutenkin.

Pakahduttava tunne kuristaa Siriuksen kurkkua. Hän hapuilee Remuksen käden veden alla omaansa.

Remus puristaa lujaa takaisin.

Vähäeleistä mutta niin paljonpuhuvaa ♥ Ja kaunista, voi miten mä tykkäänkään tällaisista kohdista! Ja niin ihana lopetus koko ficille. Lukiessa tuli lämmin olo ja hyvä mieli itsellekin :3 Kiitos ihanasta lukukokemuksesta!

[Odo]

Onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! ♥ Tulin sen ansiosta jälleen tutkineeksi listaustasi ja voi kuinka siellä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista, että meinasi iskeä valinnanvaikeus. Rajasin alkuun vaihtoehtoja ❦-merkittyihin, sitten vastikään Potteria luettuani, päädyin myös valitsemaan HP-ficciä. Sirius/Remus on aivan ihana paritus ja olit hyvin saanut tähän molempien motiiveja, mutta myös tunnetta samaan pakettiin - ja mikä loppu! Mitä väliä enää on ideologialla, kun he ovat jo täysin toistensa lumoissa? ♥

Pidin tämän rytmistä, että tämä oli jaettu kolmeen osaan: Siriukselle, Remukselle ja yhteiseksi. Minua kyllä säälitti myös molempien puolesta, mutta viihdyn sellaisissa oloissa ficcimaailmassa, kun olen aika angstinystävä. Mutta pidän myös onnellisista lopuista ja käden puristus oli jotenkin huippu loppu. Pidin, ettei se ollut suudelma, vaan kädenpuristus. Tulee olo, että he ankkuroivat toisensa niiltä nuoruuden myrskyiltä.

Kiitos tästä! Tämä oli hieno ficci ja erittäin toimiva kokonaisuus.