Nimi: Yöjuttuja
Fandom: Harry Potter
Hahmot: Harry/Ron
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka, ehkä vähän angst, UST? one-shot
Yhteenveto: Hirnyrkkien etsintä ei oikein suju, mutta öisin tapahtuu kummia juttuja.
A/N: Teen tumblr:n puolella
Fanfiction Trope Mash-Up -haastetta ja
Sisilja haastoi kirjoittamaan Harry/Ronia tropeilla Huddling for Warmth ja I Didn't Mean to Turn You On! Kiitos vaan tästä syvästi hämmentävästä haasteesta, onneksi Harry ja Ron oli sentään tuttuja hahmoja mutta heidän kuvittelemisensa yhteen vaati kyllä pientä aivojen vääntelyä, hehee. No mutta tässä sitä nyt on väännelty. Hyvänen aika.
Tämä tarina sijoittuu
Kuoleman varjelusten syksyyn ja siihen synkeään telttailuun Britannian metsiköissä.
**
Harry kääntyi selälleen ja törmäsi Ronin kyynärpäähän.
”Auts.”
”Sori.”
Ron vilkaisi häntä ja mutisi jotain epäselvää. Se saattoi olla
”ei se mitään” tai sitten ei. Hän ei vaivautunut edes mutisemaan takaisin, pyörähti vain kyljelleen. Teltan oviaukon vieressä Hermione istui lukemassa
Siuntio Silosäkeen tarinoita. Ulkona satoi.
-
Ulkona satoi.
Harry väänsi silmänsä auki. Hirnyrkki painoi rintaa ja Ronin kyynärpää kylkeä. Hän tönäisi Ronia vähän kauemmas. Ron mumisi jotain, kiemurteli hetken makuupussissaan ja työnsi kyynärpäänsä sitten Harryn kylkeen.
No voi helvetti.
”Ron.
Ron. Ron –”
Ron avasi silmänsä. Harry puraisi alahuulta ja vilkaisi Ronin olkapään yli teltan ovensuulle, mutta Hermione oli näköjään lähtenyt jaloittelemaan. Teltan kankaan läpi tuleva valo ei ollut enää ihan pimeää. Kohta olisi Harryn vuoro pitää vahtia, mutta ennen sitä hän kyllä nukkuisi vielä vähän. Siis jos Ron vain lakkaisi tökkimästä häntä.
Hän aikoi sanoa Ronille niin, mutta Ron tuijotti häntä samalla ilmeellä kuin silloin, kun he keskustelivat puuttuvista aamupaloista ja lounaista ja päivällisistä.
”Mitä?” Ron kysyi.
”Ei mitään”, Harry sanoi.
Ron tuijotti häntä silmät sirrillään. Hän tuijotti takaisin ja mietti, kumpi heistä kyllästyisi ensin. Sitten Hermione tuli takaisin telttaan ja he käänsivät kiireesti kylkeä samaan aikaan. Harry sohaisi Ronia vahingossa selkään ja kömpi sitten niin lähelle teltan takakangasta kuin pystyi.
-
Harry oli jumissa teltan takakankaan ja Ronin välissä. Ron ynisi tyytymättömällä äänellä. Harry kuunteli yninää ja mietti, heräisikö Ron, jos hän tönäisisi Ronia vaikka polveen. Hän voisi tehdä sen hienovaraisesti. Eihän tässä ollut edes tilaa hengittää. Toisaalta oli kyllä aika kylmä. Mutta Ron hengittikin niin äänekkäästi. Ja tänään päivällä hän oli ollut kiertämässä syrjäistä metsää, jonne he olivat laittaneet telttansa, ja kun hän oli tullut takaisin telttaan, Ron ja Hermione olivat tuijottaneet häntä ihan syyllisen näköisinä. Ne olivat taatusti puhuneet hänestä. Ehkä ne miettivät, miksei hän saanut mitään aikaan. Sitä hän mietti kyllä itsekin. Mutta ei se ollut pelkästään hänen vikansa. Dumbledore ei ollut kertonut hänelle kaikkea. Tai melkein mitään. Hän sen sijaan oli kertonut Hermionelle ja Ronille kaiken, ihan kaiken, paitsi että välillä hän teeskenteli, ettei arpea kivistänyt. Mutta se oli toissijaista. Hän oli kertonut kaiken, mikä oli tärkeää, ja silti Ron toisinaan tuijotti häntä niin kuin olisi miettinyt, mitä hän salasi.
Hän pujotti käden paidan alle, puristi sormet hirnyrkin ympärille ja väänsi sen irti iholta. Ron oli lakannut ynisemästä.
-
Harry raahautui takaisin teltalle lumisohjon läpi. Teltan päälläkin oli lunta. Hän veti vetoketjun auki ja pujahti sisään. Hermione kömpi ulos makuupussista, otti taikasauvan ja
Siuntio Silosäkeen tarinat ja vilkaisi Harrya väsyneellä katseella. Ron näköjään nukkui edelleen.
”Minä taidan vielä nukkua hetken”, Harry sanoi, vaikka aurinko nousisi kohta.
Hermione nyökkäsi. Harry kömpi teltan nurkkaan Ronin ja seinän väliin, pujottautui makuupussiin ja veti sen leukaansa saakka. Hän sulki silmänsä ja kun hän avasi ne taas, Hermionea ei näkynyt mutta Ron oli pyörinyt kauemmaksi. Oli ihan helvetin kylmä. Hän hengitti syvään ja nitkutteli makuupussillaan lähemmäksi Ronia.
”Mmrgnh”, Ron sanoi.
”Sori.”
Ron raotti silmiään. Medaljongin ketju kiilsi Ronin kaulalla. Harry palautti katseensa Ronin silmiin ja mietti, pitäisikö peruuttaa. Hän oli ehkä vähän liian lähellä. Mutta Ron ei sanonut mitään, joten Harrykin sulki silmänsä ja nukahti. Hän heräsi siihen, että Ron istui teltan keskellä Hermionen kanssa ja hän itse oli ihan jäässä.
-
Hän oli aina ihan jäässä. Siis ihan koko ajan. Hän teki lämpöloitsuja minkä ehti ja silti palelsi. Alkuyön hän nukkui Hermionen vieressä, tai pikemminkin torkahteli, koska oli liian kylmä nukkumiseen. Ja aina kun hän avasi silmänsä, hän näki Ronin murjottamassa teltan oviaukon luona. Ronin tukka oli sekaisin ja villapaita oli vedetty korviin. Ron näytti siltä, että olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla. Harrykin olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla.
Hän sulki silmät ja sitten heräsi, kun Ron kömpi hänen viereensä.
Hän sulki silmät ja avasi ne taas. Hermione oli hautautunut kirjansa taakse. Harryn varpaat olivat jäässä. Ron nukkui suu auki hänen vieressään. Hän puristi makuupussin reunaa ja ryömi lähemmäs Ronia. Sitten hän ryömi vielä vähän lähemmäs. Ja vähän lähemmäs. Ja nukahti.
Hän heräsi siihen, ettei ollut enää ihan niin kylmä ja että Ron tuijotti häntä. Hän tuijotti takaisin. Hänellä oli ihan yhtä suuri oikeus tuijotella Ronia kuin Ronilla häntä.
Sitten hän tajusi, että Ronin korvat olivat aika punaiset.
Hän avasi suunsa. Ron peruutti kauemmas hänestä ja tönäisi häntä samalla kyynärpäällä rintaan. Se oli varmaan vahinko. Hän tuijotti Ronia kunnes huomasi, että Hermione puolestaan tuijotti häntä. Kasvot tuntuivat omituisen lämpimiltä. Hän hymyili Hermionelle pikaisesti ja yritti näyttää siltä, ettei pohtinut että mitä juuri oli tapahtunut, siis oliko hän ymmärtänyt oikein, ja toisaalta mistä muustakaan olisi voinut olla kyse, hänhän oli ollut käytännössä kiinni Ronissa, ja siis ihan vain lämmön takia, mutta joka tapauksessa ei kai hän voisi erehtyä tällaisesta? Vai voisiko?
Hän kääntyi vatsalleen. Jos hänelläkin nyt rupeaisi seisomaan niin ainakaan kukaan ei huomaisi.
-
Harry makasi selällään ja kuunteli Ronin hengitystä. Hänellä oli kyllä ihan liikaa ongelmia. Siis todellakin ihan liikaa. Paljon enemmän kuin oli kohtuullista. Hän ei kaivannut tällaista ongelmaa vielä kaikkien muiden lisäksi. Hänen piti löytää vielä monta hirnyrkkiä ja keksiä miten ne tuhotaan ja sitten kohdata ja tappaa Voldemort, ja nyt hänen piti vielä kaiken lisäksi miettiä, mitä hittoa Ronin päässä oikein liikkui. Tai hänen. Tai ei varsinaisesti päässä vaan… no niin.
Hän ei siis tahallaan nukkunut ihan Ronin vieressä. Tai se johtui vain siitä, että oli niin kylmä. Lämpöloitsut eivät mitenkään riittäneet. Eilen oli taas satanut vähän luntakin. Sormet ja varpaat olivat kohmeessa, ja Ron makasi hänen vieressään ja siis käytännöllisesti katsoen hehkui lämpöä, niin ettei ollut mikään ihme, että hän halusi maata kiinni Ronissa. Eikä Ron ollut sanonut mitään. Ron taisi tosin olla unessakin. Tai ainakin teeskenteli. Eikä Ronilla tällä kertaa seisonut, niin että ei tässä ollut mitään hätää. He vain nukkuivat vierekkäin.
Hän kiemurteli vähän lähemmäs.
Ron avasi toisen silmänsä.
Harry avasi suunsa.
Ron rypisti otsaansa.
”Sori”, Harry sanoi.
Ron veti syvään henkeä. Ehkä Ronilla sittenkin seisoi. Tai se oli muhkura makuupussissa. Tai lonkkaluu.
Harry pyörähti kyljelleen selin Roniin ja katui sitä saman tien, kun Ron veti terävästi henkeä. Selkänsä takaa hän kuuli, miten Hermione käänsi
Siuntio Silosäkeen tarinoiden sivuja.
-
Harry ei missään tapauksessa saanut ruveta ajattelemaan Ronia. Ensinnäkin Ron oli hänen paras ystävänsä. Toisekseen Ron oli hänen eksänsä isoveli. Kolmanneksi hän oli ollut ihan varma, että Ron ja Hermione olivat yhdessä nyt tai kohta. Ja neljänneksi hänellä oli vähän kiire, koska hänen piti tuhota Voldemortin sielun palaset ja pelastaa kaikki.
Hän kuitenkin ajatteli Ronia. Hän ei mahtanut sille mitään, koska Ron makasi ihan hänen vieressään, tuijotti häntä ja kiemurteli makuupussissaan. Ron näytti vähän vihaiselta ja vähän turhautuneelta ja vähän säikähtäneeltä. Harry ei uskaltanut edes ajatella, miltä hän itse näytti, koska Hermione oli parin metrin päässä ja tällä oli suora näköyhteys häneen.
Hän sulki silmänsä ja teeskenteli, että aikoi nukkua vielä hetken.
-
Hän piti silmänsä tiukasti kiinni. Hän taisi olla kutakuinkin Ronin sylissä. Ronin lantio painoi hänen takapuoltaan vasten ja Ronin liioitellun hidas hengitys tuntui hänen korvassaan.
Ei tässä mitään, hän ajatteli.
Ei tässä mitään ei tässä mitään ei tässä mitään –-
”Harry”, Ron sanoi.
”Ron”, Harry sanoi ja katseli Ronia vähän aikaa. Hänestä tuntui etteivät he hetkeen olleet käyneet yhtä pitkää keskustelua. Ron pureskeli alahuultaan ja rypisteli otsaansa, ja hän tuijotti Ronia ja toivoi ettei Ron sanoisi mitään ärsyttävää. Tai mitään sellaista, mikä laittaisi hänet miettimään, mitä helvettiä hän oikein oli tekemässä, hänellä nimittäin oli lonkka tukevasti kiinni Ronin jalkovälissä.
Hän oli varmaan menossa sekaisin.
Hän hengitteli hitaasti eikä liikahtanut minnekään. Jossain vaiheessa Ron murahti ja siirtyi kauemmaksi, ja sitten ikuisuuden päästä Harry havahtui siihen, että Hermione kysyi, voisiko joku muu ystävällisesti kerrankin miettiä aamupalaa.
-
Okei.
Kyseessä oli nyt kyllä katastrofi. Se ei vain tuntunut mitenkään erityisen isolta, jos vertasi siihen, mitä kaikkea muuta oli meneillään.
”Sori nyt taas”, Harry sanoi, kun havahtui keskellä yötä takapuoli Ronin sylissä. ”Ei ollut tarkoitus.”
Ron murahti ja hapuili kädellä häntä makuupussin läpi. Varmaan Ron yritti työntää häntä kauemmas mutta nukahti kesken kaiken, koska Ronin käsi jäi lepäämään hänen lonkkaansa vasten.
Seuraavana päivänä Hermione katsoi heitä vähän kummallisesti.
-
Harry päätti että lopettaisi nyt saman tien, mutta kun oli niin helvetin kylmä.
-
Harry päätti, että ehkä lopettaminen ei ollut tarpeellista. Eihän hän edes tiennyt, mitä itse asiassa oli meneillään. Sitä paitsi nykyään hänellä oli vähän vähemmän kylmä aamuisin. Lisäksi häntä turhautti ihan helvetisti, mutta siihen hän oli jo tottunut.
-
Harry päätti, että sanoisi Ronille, että heidän piti lopettaa tämä, mitä se sitten ikinä olikin.
-
Harry päätti, ettei sanoisi Ronille yhtään mitään.
-
Harry päätti, että ainakaan he eivät rupeaisi suutelemaan tai mitään sellaista. Se tästä nyt vielä puuttuisi.
-
Harry päätti, että jos Ron suutelisi häntä, se ei sitten olisi mikään iso juttu eikä se haittaisi häntä.
-
Harry päätti lakata miettimästä, haluaisiko Ron suudella häntä.
-
Harry päätti, että etsisi loput hirnyrkit ja tuhoaisi ne ja Voldemortin siinä ohella ja sitten kysyisi Ronilta että anteeksi mutta mitä helvettiä.
-
Harry päätti ettei kysyisi Ronilta yhtään mitään vaan suutelisi. Heti kun Voldemort olisi tuhottu. Tai vaikka ennenkin, jos asiat menisivät siihen suuntaan.
-
Harry päätti, että asiat eivät missään nimessä menisi siihen suuntaan. Sen sijaan hän lakkaisi pyörimästä makuupussissaan Ronin kylkeen aina kun he makasivat teltan pohjalla niin ettei Hermione sattunut olemaan välissä.
-
Harry päätti, että puhuisi Ronille. Jostain. Siis melkein mistä tahansa. Hän ei edes muistanut, milloin he olivat viimeksi jutelleet toisilleen. Mutta medaljonki teki hänestä ohuen ja väsyneen ja vähän hermostuneen ja hän katseli Ronin käsiä ja mietti, että olisipa mukavaa, jos Ron ottaisi hänestä kiinni samalla kun painaisi lantiotaan häntä vasten. Sitäkin hän kyllä mietti, miksi Ron ei sanonut hänelle mitään. Hän ei ollut ihan varma, mitä halusi kuulla, mutta kai Ron olisi voinut keksiä jotain. He voisivat ratkaista tämän jutun. Tai vaikka suudella. Hänellä oli vähän ikävä suutelemista.
Hän nukahti ja heräsi taas, ja Ron kuorsasi ja yöt muuttuivat kylmemmiksi, ja hän päätti että nyt hän kyllä lopettaisi tai muuten hän alkaisi ajatella jotain ihan hullua, niin kuin esimerkiksi että mitä jos hän oli vähän rakastunut Roniin.