Junaillaan kommenttihaasteita -ketjussa on haasteena kommentoida mikroficciä, ja lähdin sitten sellaista etsiskelemään luontevasti Mikroficci-haasteesta, jossa tämän tekstin nimi kiinnitti huomioni kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kauneudessaan. Menin itse naimisiin tässä kuussa ja pääsin lausumaan ja kuulemaan kumppanini suusta tuon niin lyhyen mutta kuitenkin niin painavan, ikuisuutta kaikuvan sanan, ja tämän otsikon nähdessäni minuun hiipi heti jännitys ja uteliaisuus sitä kohtaan, käsiteltäisiinkö tässä tarinassa vastaavaa tilannetta. Ja niinhän se sitten olikin!
Tuleepa ihanan lämmin ja levollinen mieli, kun miettii Tonya ja Buckya avioitumassa kaikkien vaiheiden jälkeen. Näen tämän tilanteen jotenkin sieluni silmin, hiljaisen huoneen jossa Tonyn ääni kiirii ja Buckyn hellyyttä ja varmuutta huokuvan kosketuksen ja todistamassa olevat lähimmäiset. En voi olla sijoittamatta tapahtumia siihen samaan maistraatin huoneeseen, jossa me kumppanini kanssa mentiin naimisiin, ja on jotenkin kovin sympaattista ja lämmittävää kuvitella myös nämä hahmot sellaiseen ympäristöön ja ikimuistoiseen tilanteeseen.
♥
Toiset huoneessa olevat joko hymyilivät leveästi (Natasha ja Clint), pyyhkivät vaivihkaa silmäkulmaansa (Thor) tai yrittivät peittää haukotuksen (Loki).
Pidän hurjasti siitä, miten tässä tekstissä on kuvattu läheisten läsnäolo ja suhtautuminen. Nimet suluissa sopivat tosi hyvin rajalliseen mikromittaan, mutta eivät kuitenkaan tunnu yhtään töksähtäviltä, vaan pikemminkin luontevilta! Lisäksi tuntuu jotenkin sopivalta, että paikalla on vain Tonyn ja Buckyn ydinpiiri, ja heistä jokainen vaikuttaa tämän pätkän perusteella ihanan tunnistettavalta. Silmäkulmaansa pyyhkivä Thor on niin symppis!
Kiitos kovasti tästä kauniista tarinasta, pidin!
-Walle