Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta!
Joulukatu suorastaan pursuili kaikenlaista hyvää luettavaa joulunalusaikana, ja ihan harmitti, kun en ehtinyt lukea ja varsinkaan kommentoida kaikkea, mitä olisin halunnut. Nyt kuitenkin näiden kommenttiarpajaisten innoittamana halusin korjata tilanteen ainakin tämän joulukalenterisi osalta, ja luin tämän kokonaisuudessaan eilen.
Tämä oli minusta aivan ihana tarina, ja tässä oltiin minusta ihan H/D:n ytimessä hyvin vetoavalla tavalla.
Minua nauratti kovasti jo tuo lähtöasetelma, että Harry joutuu pyytämään Dracoa treffeille ihan vain vedonlyönnin takia, vaikka selvästi jo tässä alussa paistoi läpi se, että ei se ollut Harrylle millään lailla vastenmielistä, hermostuttavaa kylläkin. Eikä Dracokaan tuntunut olevan tilanteesta pahoillaan. Mutta mikään ei tietenkään ole yksinkertaista Harryn ja Dracon välillä, mikä tässä tulikin hyvin esiin.
Oli hyvin kihelmöivää lukea niistä kaikista väärinymmärryksistä, mitä tässä tämän parin välille tuli kerta toisensa jälkeen, ja sitten toisaalta toivoin koko ajan, että he päätyisivät yhteen mahdollisimman nopeasti. Jossain vaiheessa minua alkoi jo huolestuttaa, kuinkahan tässä vielä käy, ja olinkin todella iloinen, kun asiat viimeisessä luvussa viimein selvisivät, ja luin sitä ihan sydämenkuvat silmissä.
Tässä kyllä Harry oli välillä niin onneton tapaus, että ei tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa hänen kanssaan. Ajattelin, että eipä ihme, että Harry oli edelleen poikamies, kun sosiaaliset taidot ja tilannetaju oli mitä oli.
Canonissakin Harryn oli vaikea puhua tunteistaan, eikä hän tosiaankaan ollut kehittynyt muutamassa vuodessa yhtään paremmaksi, vaan tuntui päinvastoin menneen melkein pahemmaksi. Tai ehkä jutun juju oli siinä, että Harryn tunteet juuri Dracoa kohtaan olivat niin syvät, että se sai Harryn töppäilemään vieläkin enemmän kuin mitä jonkun toisen kanssa olisi käynyt.
Draco oli minusta hyvin IC ja pystyi hillitsemään itsensä selvästi paremmin kuin Harry ja peittämään todelliset tunteensa. Olkoonkin, että Dracon ensimmäinen reaktio tuossa alussa, kun Harry kysyi häntä ulos, oli ihan pistämätön, siinä kyllä julkisivu rakoili.
Joku taisikin kommentoida, että Draco oli todella herkkä, ja itse koin hänet tässä samalla tavalla. Ehkä Dracon epävarmuus Harryn suhteen ilmeni taas niin, että yksikin möhläys Harryn taholta (ja niitähän riitti
) sai Dracon vetäytymään jotenkin kuoreensa. Tässä oli minusta kuitenkin se hyvin ihana tunne koko ajan läsnä, että kaikesta molemminpuolisesta epävarmuudesta huolimatta Harry ja Draco vetivät toisiaan hyvin vahvasti puoleensa. Eivätkä oikein pystyneet enää olemaan erossa toisistaan, kun oli kerran aloitettu tapailu, vaikka sitten vedonlyönnin ja vastapalveluksen muodossa.
Ronin ja Hermionen suhde oli tässä hauska sivujuonne, vaikka ei ihan minun juttuni, kun noin yleensä koen sen parin aika epätasapainoiseksi. Ehkä siitä syystä odotin koko ajan, että he eroaisivat tässä tarinassa, ja kun Hermione tuntui lähinnä tekevän töitä, joten kosinta ja tulevat häät olivatkin sitten melkoinen yllätys minulle. Hyvin sopiva veto kuitenkin tällaiseen jouluficciin!
Tässä oli valtavasti kivoja yksityiskohtia ja mielenkiintoisia käänteitä ja sisältöä, kuten vaikka Harryn pitkät päivät ja puuduttavakin työ aurorina kaikenlaisine varjostuskeikkoineen, mikä toi minusta hyvää arkirealismia tähän. Tykkäsin myös kovasti siitä, että Harry asui Kalmanhanaukiolla ja Oljo piti hänestä huolta vaatteita myöten, sekä siitä, että Siriuksen vanhat vaatteet tuntuivat olevan parasta, mitä Harryn kaapista löytyi.
Harry todellakin tarvitsee Dracoa jo pelkästään katsomaan hänen peräänsä, kun Harry tuntui laiminlyövän itseään aika tavalla poikamiehenä.
Minusta tässä heti alussa oli hieno juttu se, että Harry tunnusti Dracolle rehellisesti, että kyse on vedonlyönnistä. Jotenkin pelkäsin tämän ensimmäisen luvun perusteella, että Draco luulee toisin, ja kun totuus paljastuu, se onkin sitten valtava pettymys, mutta helpotti kovasti, ettei menty sen juonikuvion mukaan, vaikka se sinänsä hyvä olisikin ollut.
Ajattelin, että kun tässä ollaan rehellisellä pohjalla jo alun perin, siitä on hyvä lähteä suhdetta syventämään, vaikka se sitten olikin kaikkea muuta kuin helppoa. Minua harmitti kovasti tuo Harryn impulsiivisuus, kun hän karkasi Dracon luota pariinkin kertaan, ensin juhlissa ja sitten huispausmatsissa, mutta onneksi se ei sentään pilannut kaikkea. Silti Harrylle ei voinut olla kovin vihainen, kun hän oli niin rakastettava tässä, ja tuntui kärsivän itsekin jatkuvasti tuosta, mitä oli ajattelemattomuuttaan tullut tehtyä:
Miksi hänen täytyi olla tällainen idiootti? Malfoy oli jopa sanonut, että halusi heidän ystävystyvän ja se olisi voinut olla polku muuhun, mutta Harryn piti pilata se käyttäytymällä kuin keskenkasvuinen. Harryn halusi räjäyttää lattiaan kuopan ja kaivautua sinne. Sen sijaan hän siirtyi keittiöstä olohuoneeseen kiertämään kehää ja yritti olla pohtimatta typeriä sanojaan. Hän olisi voinut jopa lähestyä Malfoyta tahdikkaasti, ehkä ottelun jälkeen he olisivat menneet pubiin kaljalle, jutelleet, tutustuneet.
Harryn työkaverit toivat hauskuutta ja lisäväriä tähän, tosin olisi kyllä kamalaa, jos olisi tuollaisia kiusoittelevia ja uteliaita ihmisiä, jotka eivät ainakaan helpottaneet tilannetta.
Vaikka olihan heistä sitten loppujen lopuksi todellista hyötyäkin. Tuossa, missä Draco ilmiintyi Harryn luokse varjostuskeikalle, oli hyvin intensiivinen tunnelma ja jännittävä myös. Iso harmi vain, että se loppui niin lyhyeen, ja kaikki meni vielä melkein pelkästään Harryn piikkiin, vaikka Dracohan tuon tuhon sai tahtomattaan aikaan. Harry sai kyllä kamalat haukut, ja jos tuosta ylipäätään jotain positiivista voi nähdä, niin ehkä sen, että ainakaan velhomaailman Valittu ei saanut erityiskohtelua.
Tykkäsin alusta loppuun asti siitä, miten selvästi tässä molemmat miehet olivat yhä kiinnostuneempia toisistaan, vaikka Dracon tunteet jäivätkin Harrya enemmän arvailun varaan. Tässä Harry ajatteli Dracosta hyvin kauniisti ja sillä tavalla, ettei siinä kyllä ollut mitään epäselvää.
Minua ilahdutti se, että lopultakin Harry pystyi myöntämään asian sentään itselleen:
Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, että hän oli edes ihastunut Malfoyhin. Tämä oli hyvännäköinen, kuten Harry oli niin sekopäisesti kuvaillut. Ne vaaleat hiukset, joihin kristallikruunun kimallus oli osunut kauniisti juhlissa. Ne harmaat silmät, joiden kylmä katse poltti kuin olisi ollut sulaa metallia. Se kalpea, virheetön iho, joka olisi voinut olla vaikka marmoria.
Tuossa lopussa oli kyllä melkoinen yllätys, kun Harry väitti tahallaan työkaverilleen hävinneensä vedon, vaikka niin ei ollutkaan käynyt. Mietin miksi näin, mutta ehkä Harry vain oli niin masentunut Dracon takia, ettei jaksanut oikein enää välittää mistään. Tämä loppuluku oli kyllä aivan ihana, tykkäsin niin paljon, kun asiat lopulta selvisivät. Ja oli helppo yhtyä näihin Dracon ajatuksiin, että ei kai kukaan voi luonnostaan olla noin hölmö.
Mutta Harrylta se tuntui sujuvan, ja onneksi Draco lopulta ymmärsi sen:
“Minä erehdyin luulemaan, että sinä et voisi mitenkään olla niin hölmö, että se kaikki sekoilu oli vain...sinä omana itsenäsi”, Malfoy selvensi ja hänen tuohtumuksensa alkoi väistyä ja tilalle tuli toiveikas katse silmiin. Harry loksautti suunsa auki ja tuijotti vähän aikaa Malfoyta. Hän epäili, että häntä oli juuri pilkattu, mutta hän ei oikeastaan halunnut keskittyä siihen.
“Ai”, hän töksäytti. “Kyllä minä tavallaan pakenin sinua. Mutta pakenin siksi, että minua hävetti, miten tyhmiä olin puhunut ottelussa”, Harry selitti naama punoittaen.
Tämä suudelma oli kyllä aivan ihanaa! Jäin hymyilemään tyhmän näköisenä tätä lukiessani, mutta olipa tämä mukavaa luettavaa, tykkäsin todella paljon.
Niin hienoa, että Harry ja Draco saivat lopulta kaikki väärinkäsitykset selvitettyä ja saattoivat vihdoin ja viimein keskittyä olennaiseen:
Sydän leimahti liekkeihin ja sen hehku levisi Harryn koko kehoon. Päämaja sumeni hänen mielestään ja hän tunsi kuin leijailevansa. Malfoy suuteli häntä lujaa käsi pidellen Harrya kuitenkin hellästi ja sitten tämä oli jo irrottautumassa, mutta Harry ei suostunut siihen, vaan kiersi molemmat kätensä toisen miehen ympärille ja veti tätä vieläkin tiukemmin itseään vasten. Malfoy huokaisi värisevästi hänen huulilleen, kiersi toisenkin kätensä Harryn niskaan ja kallisti päätään suudelman syventyessä.
Tämä oli hyvin hieno joulukalenteri, joka oli paitsi lämminhenkinen myös hauska ja piti jännitystä yllä loppuun asti. Kyllä tämä toimi oikein hyvin näin joulun jälkeenkin. Kiitos paljon tosi kivasta lukuelämyksestä, josta jäi aivan ihana tunnelma lukijalle!