Nimi: Öinen Unelma
Kirjoittaja:Kuolotar
Fandom:Nälkäpeli
Ikäraja: S
Genre: Hieman pikkuista Angstia ja muuten Draamaa
Disclaimer: En omista hahmoja mitään minkä voi tunnistaa kuuluvan Suzanne Collinsille, eikä niillä leikkimisestä makseta mitään.
*******
Rue istui niityllä pajupuiden alla, niitty jossa kyseiset pajut kasvoivat, oli laaja ja siellä kasvoi vihreää heinää ja kauniita kirkkaan värisiä kukkia. Rue vihelteli yksinkertaista sävelmäänsä ja odotti hetken että matkijanärhet alkaisivat matkia hänen juuri esittämäänsä sävelmää.
Niityllä oli paljon lintuja ja niiden laulu oli Ruesta ihanaa musiikkia, pieni hymy nousi välittömästi hänen kasvoilleen, kun hän keskittyi kuuntelemaan lintujen kaunista laulua. Mikään ei piristänyt niin, kuin luonnon laulu kauniina aamuna, Ruen katse harhaili ympäri niittyä niin kuin hän etsisi jotain. Pian hänen silmänsä osuivat värikkääseen perhoseen, joka lenteli niityllä. Perhonen näytti tanssivan ilmassa, kun se liiteli pienillä siivillään ympäri niittyä.
Rue oli pukeutunut mekkoon, joka oli vaaleansininen, hänen hiuksensa oli kammattu kauniisti auki. Hänen vieressään oli kori, jossa hänellä oli eväitä. Eväitä oli kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhdelle henkilölle, niitä oli kokonaiselle seurueelle. Ruen katse kääntyili taas ympäri niittyä. Mitään poikkeavaa ei näkynyt, joten hän jatkoi hyräilyä ja keinahteli edes takaisin. Hän sulki silmänsä ja kuunteli omaa hyräilyään, antaen sen sekoittua luonnon lauluun, hänen kehonsa liikkui musiikin sävelentahdissa.
Niityn kaukaiselle reunalle oli ilmestynyt hahmo, joka liikkui kohti Rueta epävarmasti, hahmon pää kääntyili ympäri aivan kuin hän olisi ihmetellyt missä oli. Rue avasi varovasti silmänsä ja totutteli hetken kirkkaaseen valoon, Ruen katse osui hahmoon ja hän nousi kevyesti ylös aivan, kuin hän olisi itsekin perhonen, joka tanssahtelee liidellen niityllä. Hän huiskutti kättään ja lähti hymyillen kohti niitylle saapunutta hahmoa.
”Hei sinä tulit, minä olenkin odottanut sinua” Rue huudahti lähestyvälle hahmolle, nopeuttaen hieman kulku nopeuttaan.
”Minua? Kuinka sinä minua osasit odottaa?” hento ääni huudahti takaisin, äänessä oli pientä ihmettelyä. Hahmo lähestyi Rueta koko ajan tasaisella kävelyvauhdilla, hahmo oli hieman pitempi kuin Rue.
”Voi, olen odottanut sinua ja siskoasi siitä asti kun tulin tänne, toivoin silti että et olisi tullut vielä” Rue sanoi hiljaisemmalla äänellä, ääneen oli hiipinyt pieni suru.
Nuori tyttö hymyili hänelle hieman surullisen näköisesti, heidän välilleen lankesi hiljaisuus, joka jatkui pitkään. Hiljaisuudessa oli surua, mutta heidän hiljaisuudessaan oli myös ripaus pehmeää haikeutta ja lempeää kaipuuta.
”Mutta mennään syömään, minulla on eväskori valmiina, odottamassa meitä” Rue sanoi reippaasti katkaisten hiljaisuuden, joka oli langennut heidän välilleen. Hän tarttui toista tyttöä kädestä ja lähti viemään häntä kohti pajupuita, missä hän itse oli istunut odottamasta toisen tulemista.
”Minä olen muuten Rue” hän jatkoi johdattaessaan uutta tuttuaan pitkin niittyä, myös toinen tyttö oli pukeutunut mekkoon, hänen mekkonsa oli hennon roosan punainen. Mekko sopi hyvin yhteen hänen sinisten silmiensä ja vaaleiden hiusten kanssa.
”Primrose, mutta kutsu minua Primiksi” Prim esitteli itsensä kulkiessaan Ruen perässä, niityn tuoksu oli hänestä todella hurmaava, siihen sekoittui makeutta sekä piristävää kirpeyttä. Monesta kasvista, joita hän ohimennen näki, olisi saanut valmistettua hyviä lääkkeitä.
Tytöt istuivat pajupuiden alle ja Rue ojenteli Primille korista hedelmiä ja hieman juotavaa, hän kertoili samalla miten kaunis niitty oli ja miten ihania lintuja siellä asui. Prim kuunteli hymyillen, ja hetken päästä hän innostui selittämään omista lemmikeistään, joita hänellä oli ollut kotona, keskustelu muuttui hetken päästä niityn lajeista puhumiseen ja hetkenpäästä he olivat jälleen hiljaa.
”Toivottavasti Katniss on onnellinen, eikä liity seuraamme vielä pitkiin aikoihin” Prim sanoi toiveikkaalla äänellä ja Rue nyökkäsi hänen vieressään ponnekkaasti.
*****
Katniss heräsi vuoteessaan ja nousi varovasti istumaan, miettien äsken näkemäänsä. Ikävä puristi hänen rintaansa, jossain sisällään hän oli toivonut että uni oli todellinen ja hän voisi liittyä Primin ja Ruen seuraksi. Kahden ihanan ja kiltin ihmisen seuraan, joiden elämän lanka oli katkennut liian aikaisin. Surun seuraksi hänen rintaansa nousi pieni, toinenkin tunne se oli toivo.
Hetken kuluttua pieni hymy kohosi hänen kasvoilleen, hän ei ollut hymyillyt muutamaan viikkoon sodan jälkeen, mutta nyt hymy nousi hänen kasvoilleen. Se oli pieni muutos hänen kasvoissaan, mutta ilme oli ehdottomasti hymy. Hän oli nähnyt Primin ja Ruen yhdessä ja he olivat onnellisia, nauttien kauniista niitystä pajupuiden alla ja he odottivat häntä.
A/N: No halusin kirjoittaa ficin jossa Prim ja Rue kohtaisivat ja tällainen siitä sitten tuli.
