Ficin nimi: Violetin verhon takana
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Five Nights at Freddy's (1)
Ikäraja: S
Pääosassa: Foxy the Pirate
Genre: Apeahko draama?
Summary: Sitä nykyä hän oli pelkkä kurja sivustaseuraaja. Olisi hänelläkin ollut Merirosvoluolansa esiteltävänä ja koukkukätensä heiluteltavana siinä missä vaikka Bonniella kitaransa. Olisi hänkin osannut tuoda iloa ravintolan asiakkaille.
A/N: Olen viihdyttänyt itseäni vaihteeksi FNaF:in maailmalla tässä viime päivinä ja huomasin saaneeni uuden fandomin korkkaavan inspiksen, joka oli pakko kirjoittaa ylös, ennen kuin se karkaisi mielestä. Fandomina aika random, mutta tälle foorumille jos minne kaikki mahdolliset ovat oikein tervetulleita. 😄 Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan alemmuudella.
***
Päiväsaikaan hänen korviinsa kantautui jatkuvana virtana puheensorinaa, ilakointia ja soitantaa. Öisin kaikkialla vallitsi hiljaisuus, jonka huomassa hän saattoi muistella valoisan ajan eloisuutta.
Päivisin Foxy seisoi hievahtamatta omassa paikassaan, katse nauliutuneena violetin verhon tähtikuvioihin. Verho ei kätkenyt uteliailta silmiltä ainoastaan häntä, vaan myös paljon hänelle tärkeää. Hän oli näkösällä mutta piilossa, eikä Merirosvoluolan eteen asetetun kieltokyltin ollut tarkoitus rohkaista ketään astumaan lähemmäs.
Miten Foxy vihasikin musiikkia sitä nykyä. Muut hänen kaltaisensa pitivät huolen, että ravintolan asiakkaat saivat säännöllisin väliajoin nauttia ateriointinsa ohella laulu- ja soittoesityksistä. Foxy tarkkoine korvineen oli saanut tarpeekseen kolmesta pitkästyttävästä kappaleesta, jotka soittajien rajallinen repertuaari käsitti. Kolme oli sentään enemmän kuin kaksi tai yksi, mutta se oli laiha lohtu.
Olisi hänkin osannut, Foxy pohti kitkeränä, vieläpä paljon menevämpiä ralleja kuin Freddy ja kumppanit. Toisinaan Foxy aukoi leukojaan verhon takana ja kuvitteli käteensä mikrofonin. Dam dam, pada da dam. Foxy keskittyi hyräilemään merirosvoviisujaan niin hiljaa, ettei itsekään niitä kuullut.
Öisin Foxy sai tilaisuuden astua esiin hiljaisuuden linnoituksestaan, vaikkakin yhä useammin hän jätti tilaisuuden käyttämättä. Freddy, Chica, Bonnie ja hän olivat tavallaan perhettä mutteivät liian läheisiä keskenään. Hänen osakseen oli lähtökohtaisestikin sysätty sivurooli; merirosvot kun eivät painineet samassa sarjassa orkesterimuusikoiden kanssa.
Lavalle ei myöskään kaivattu toimintahäiriöisiä maskotteja, ja sen tosiasian vuoksi henkinen railo hänen ja muiden välillä syveni hitaasti mutta varmasti. Viikkoja, kuukausia, vuosia, ties kauanko Foxy oli joutunut viettämään aikansa verhonsa takana korjausta odotellen. Sitä nykyä hän oli pelkkä kurja sivustaseuraaja. Olisi hänelläkin ollut Merirosvoluolansa esiteltävänä ja koukkukätensä heiluteltavana siinä missä vaikka Bonniella kitaransa. Olisi hänkin osannut tuoda iloa ravintolan asiakkaille.
Huhut kulkivat vikkelästi etenkin öisin. Niiden mukaan ravintola lopettaisi toimintansa, salit hiljenisivät lopullisesti ja heidät hajotettaisiin varaosiksi. Foxy uskoi huhujen todenperäisyyteen ja pohti, paljonko aikaa heillä vielä olisi. Keskiyön saapuessa hän pisti päänsä esiin verhon takaa ja kuunteli Bonnien ja Chican askeleita käytävien hämäryydessä. Hänen katseensa kiinnittyi punaista valoa vilkuttavaan valvontakameraan. Joku tarkkaili heidän liikehdintäänsä. Se joku oli ollut paikalla jo edellisenä yönä, mutta Foxy ei ollut kiinnittänyt asiaan liiaksi huomiotaan. Nyt hänen kiinnostuksensa heräsi suorastaan rymähdyksellä.
Kamera seurasi Foxya, kun hän hiipi hitaasti esiin. Joku katsoi häntä ravintolan toimistosta käsin ja selvästi halusi pitää silmällä hänen jokaista liikettään. Ehkä se oli asiakas, Foxy tuumi. Joku halusi varta vasten ihastella häntä ja hänen Merirosvoluolaansa, viis siitä, vaikka violetti verho sen peittikin.
Sitten valvontakameran valo sammui, ja Foxy painoi päänsä pettyneenä. Ehkä hän olikin kuvitellut liikoja. Asiakkaalla oli takuulla parempaa tekemistä kuin tapittaa häntä. Hän oli jäänyt jälleen hopeasijalle huomiossa, eikä ihmekään. Toiset eivät sentään olleet rikkinäisiä tai piilotelleet.
Kameran valo syttyi uudelleen. Foxy havahtui ja astui täysin esiin. Hän tuijotti kameraa tiiviisti ja yritti vääntää leukansa iloiseen hymyyn. Hän seurasi kameran liikettä ja otti askeleen jos toisenkin ravintolasalin puolelle. Hän ei ollut pitkään aikaan poistunut luolastaan, mutta nyt sille oli erinomainen syy. Ihminen kameran takana varmasti tahtoi nähdä hänet paremmin.
Foxyn teki mieli suorastaan tanssahdella. Hänen täytyisi mennä ilahduttamaan asiakasta. Niin juuri, sitä nimenomaista tarkoitusta vartenhan hänet – heidät kaikki – oli rakennettu ja ohjelmoitu. Siitä oli liian kauan, kun hän viimeksi oli saanut henkilökohtaisesti tuoda iloa ravintolassa ruokaileville lapsille ja aikuisille. Ehkei tilaisuuksia tulisikaan enää kovin montaa, jos paikka todella lopettaisi toimintansa. Hänellä oli hyppysissään mitä mainioin tilaisuus.
Oli mentävä heti.
Foxy päästi narahtavan äänen, eräänlaisen hihkaisun, ja pinkaisi juoksuun kohti toimistoa.
