Meldis: Nytpä nähdään miten Joonaksen tutut reagoivat, mutta sitä ennen on vielä vähän söpöilyä. Kiitos, kun kommentoit!
A/N: Minun oli tarkoitus julkaista viimeinen osa erikseen myöhemmin, mutta 12+ virkettä -haasteen DL kolkuttelee ja niinpä osan 11 piti luovuttaa oma paikkansa siihen tulevalle tekstille. Toivottavasti loppu ei tunnu töksähtävältä, jo alunperin oli tarkoitus, että jatkis päättyy suhteen paljastumiseen/paljastamiseen Joonaksen kavereille.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Joonaksen kämppis oli lähtenyt sukuloimaan jonnekin Pohjanmaalle ja Joonas oli siitä ilosta kutsunut Kallen luokseen kylään. Hän oli jo tilannut heille pizzat, jotta ne olisivat kuumia vielä, kun tämä tulisi. Pizzakuski oli ehtinyt juuri häipyä, kun Kalle saapui.
”Moi.”
”Moi. Mitäs muru?” Joonas sanoi suukottaen kirpsakkaa poskea.
Sydäntä lämmitti, kun Kallen hymy kaartui korviin sen riisuessa ulkovaatteitaan. ”Eipä tässä mittään. Ootko sää jo ottanut paljonkin pohjia, kun tuut heti iholle?”
Joonasta nauratti hänen kietoessaan kätensä Kallen lantion ympärille. ”Voin vannoo, et toistaseks oon viel ihan selvinpäin. Tollasta komistusta vaan on hankala vastustaa.”
Kalle sipaisi häntä leuasta. ”Niin suakin. Mää muuten toin meille viiniä.” Tämä viittasi pulloon, jonka oli pannut lattialle. ”Äiti ja isä toi sen Ranskasta. Se on kuulemma jottain hienoo laatua. Ehkä me kestetään juoda se.”
Joonas hieroi Kallen nenää omallaan ja kumartui sitten sieppaamaan pullon. ”Näyttää kyl tosiaan elegantilta”, hän totesi tarkastellessaan etikettiä. ”Sopii erinomaisesti tuplapepperonipizzojen kans.”
Kalle toi kämmenensä hänen kyljelleen. ”Nekö täällä tuoksuu? On ihan hirveä nälkä.”
He söivät juoden samalla kauniin tummanpunaista nestettä ja hihitellen toistensa arvioille siitä. Lopetettuaan he työnsivät pahvit tiskialtaaseen ja lautaset astianpesukoneeseen. Viinipullon pohjat ja viinilasit he ottivat mukaan sohvalle.
”Haluisitsä tsiigaa jotain Netflixistä?” Joonas tiedusteli heidän tuppauduttuaan vieretysten.
Kalle virnisti vienosti. ”Mieluummin sitä chill puolta.” Sitten se tajusi, mitä oli tullut sanoneeksi ja punastui ruusunväriseksi. ”Siis… ööö… siis… jos sää halluut… tai voiaan… on mulla jottain sarjoja kesken”, se änkytti suloisesti.
Joonas työnsi huulensa aivan kiinni toisen korvanlehteen. ”Kyl me voidaan chillaakin, muru, mut varmistetaan ensin et ollaan samal sivul”, hän kuiskasi.
Kalle päästi myöntävän ynähdyksen.
”Sopiiko sulle suutelu, silittely ja halailu?” Nyökkäys. Joonas oli arvellut, että sopisi, sillä kaikkia noita he olivat jo aiemmin haparoiden tehneet luonnostaan, sen kummemmin keskustelematta. ”Ok hyvä. Mut ei sen pidemmälle, muru. Mä en halua.”
Kalle jäykistyi aavistuksen ja kääntyi katsomaan häntä. ”Etkö koskaan?” Sen kasvoilla häivähti selkeä pettymys.
Joonas olisi halunnut suudella sen pois, mutta tämä asia oli varmaan parasta jutella läpi ensin. ”En mä sitä tarkottanu pöhkö. Mul vaan on sellanen hölmö ja konservatiivinen periaate, et en ees hyväile ketään, ennen ku ollaan tosissaan yhessä. Ja mulle tosissaan tarkottaa, et voidaan kutsua toisiamme poika- ja tyttöystäviks. Tai meidän tapaukses tietty vaan poikaystäviks.”
Kalle katseli häntä vakavana ripsiensä takaa. ”Mää oon tässä mukana koko sydämelläni. Ja tahon, että oot mun poikaystävä. Ja oon valmis ihan vaan suutelemaan, silittelemään ja halailemaan sua koko illan näyttääkseni sen.”
Joonaksen mahassa lepatteli mukavasti. Hän muisti, miten oli aikoinaan jännittänyt tuon saman sanomista Miialle ja silloin hän ei ollut osannut muotoilla sitä yhtä kaunopuheisesti. Eihän ollut yhtään miehekästä, kun ei halunnut panna kaikkea mikä liikkuu.
Kalle silitti hänen leukaansa peukalollaan. ”Mihin menit, muru?”
”Jäin vaan miettii, että pidätkö sä mua miehekkäänä?”
Kalle jäi tuijottamaan häntä kuin hän olisi sanonut, että kuu tippuisi maankamaralle viiden sekunnin päästä ja juuri heidän päälleen. Se oli niin söpöä, ettei Joonas voinut olla suukottamatta hieman avoinna olevia huulia.
”Helvetin perkele”, Kalle kirosi hänen huulilleen, mikä oli yllättävää, sillä hän ei ollut vielä koskaan kuullut tämän käyttävän mitään hittoa voimakkaampaa sanaa. ”Piänhän mää. Mut jos jätetään siitä keskustelu sellaiseen iltaa, jollon voiaan mennä pidemmälle, kun… kun sun miehekkäät piirteet saa mussa aikaan… rivoja reaktioita.”
Joonas huomasi kikattavansa. Hän kiertyi halaamaan toista. ”Ootan innolla. Mut nyt mä pistän vaik Rahapajan pyörimään ja voidaan rueta keskittymään oikeasti siihen chilli puoleen.”
He käpertyivät mukavaksi keoksi sohvannurkkaan ja unohtivat aika pian television huminan perehtyessään tutkimaan, miten kivaa oli vain pussailla ja halia toisiaan.
-------------------
Kalle kuunteli vierailemaan tullutta luennoitsijaa innokkaasti. Nainen oli valmistunut heiltä ja työskenteli nykyään erään kansainvälisen yrityksen tuotekehityksessä. Sellaista hänkin halusi sitten joskus isona tehdä. Kalle katsahti nopeasti salin takaosaan, jossa Joonas istui Elmon ja Jarkon kanssa. Näillä oli aivan omat meininkinsä. Jarkko yritti sentään vastuuntuntoisesti keskittyä luentoon, Elmo kertoi Joonakselle jotain juttua, johon luultavasti liittyi luennoitsijan ulkonäön arviointia. Hän hymähti ja kääntyi takaisin valkokankaaseen päin.
Kalle oli kävelemässä kohti opiskelijaravintolaa, kun hänet yllättäen vetäistiin käsivarresta sivummalle.
”Mitä sä mua tuolla luennolla vilkuilit?” Joonas tiedusteli huvittuneena. He olivat päätyneet näkösuojaan kupupenkin taakse.
”En mää mittään… tai siis luulin ettet huomannu”, Kalle sai hämmennykseltään sanotuksi.
Joonas oli tullut lähemmäksi ja laittanut käden hänen niskaansa. ”Kai mä nyt huomaan, kun mun upea poikaystävä flirttailee mulle.”
Kalle ei ollut varma, mitä oli tapahtumassa, mutta tilanne sai veren virtaamaan suonissa villinä. ”En mää flirttaillu. Sulla ja Elmolla näytti olevan ihan omat keskustelut menossa.”
Joonas silitti hänen niskaansa ja tuhahti pehmeästi. ”Jos Elmo näkee naisen, se puhuu siitä maailman tappiin asti. Sitä vois sanoo jo ongelmaksi. Ja väität sä, että se katse ei… ymm… kuiskannut, että tuu äkkiä suuteleen mun makeita huulia?”
Kalle ei ehtinyt väittää mitään, sillä keho otti vallan ja toteutti juuri sen, mitä Joonas oli kysynyt. Hän kuitenkin irrottautui nopeasti ja vähän häpeissään. ”Sori, kun mää tolleen… ei meidän täällä pittäis”, hän sopotti.
Joonas hymyili valloittavasti ja tämä peukalo hipoi Kallen harteita. ”Ei mitään, muru. Mut meidän kantsis nyt mennä, kun sanoin kundeille vaan, et käyn kysyy sut syömään meijän kaa.”
Kalle nyökkäsi ja toisen käsi laskeutui tavalliselle paikalleen tämän kyljen viereen. He lähtivät kävelemään niin normaalisti kuin suinkin, mutta Kalle tiesi olevansa punainen ainakin kaulaltaan.
”Toivottavasti ei menny ruokahalu”, Joonas supisi hänelle matalasti juuri ennen jonoon liittymistä.
Nyt väri kiipesi taatusti jo poskille. ”Mitenkä niin?” hän kirahti.
”No, kun sain jo imelää. Mut loput sit ruuan jälkeen, vai mitä kerubi?” Karhea naurahdus ja jono oletti varmasti Joonaksen vain kertoneen hänelle jonkin pikkutuhman vitsin.
Kallen vatsassa kupli. ”Joo tietty”, hän vastasi yhtä karheasti.
Syödessä hän piti silmänsä tiukasti lautasessa, koska olisi muuten taatusti paljastanut heidät tuijottamalla Joonaksen huulia. Onneksi Elmo ja Jarkko pitivät moista vain hänelle tyypillisenä käytöksenä ja juttelivat kuin kaikki olisi tavallisesti. Ennen seuraavaa luentoa hän varmisti, että Joonas sai aimo annoksen lisää imelää eräässä nurkassa.
------------------------
”Oottehan te kumpikin tulossa sitseille?” Elmo tiedusteli yhtenä päivänä heidän vetelehtiessään kampuksella.
”Jep, pitäähän ne tulla kokeen”, Joonas vahvisti.
Jarkkokin nyökkäsi. Elmo virnisti viekkaasti ja taputti Joonasta olalle. ”Ei olis mahdollista, et jätkä esittelis vaikka jatkoilla sen kuumiksen, jolle viestittelee koko ajan?”
Joonas joutui hetkeksi pois raiteiltaan, mutta päätti sitten vain olla normaalisti. ”Mistäs päättelet, et mulla on joku kuumis?”
Nyt Jarkkokin pyöräytti silmiään. ”Jonttu, sä katoat aina välillä jonnekin. Vaikka ne viestit oiskin jääny meiltä huomaamatta, niin ei me sentään niin tyhmii olla, ettei oltas sun poissaoloa huomattu.”
Joonas oli sivusilmällä juuri huomannut Kallen vähän matkan päässä.
Mennään nyt sitten, hän ajatteli. ”Hei Kalle, tuus vähän tänne.” Kiharapää tuli heidän luokseen yllättyneen näköisenä.
”C´amoon, Jonttu, älä nyt yritä poiketa aiheest. Sä ja Jarkko ehitte jutella Kalen kaa teiän ryhmätyöstä muullonkin”, Elmo valitti.
Joonas kohautti harteitaan lähes välinpitämättömästi. ”Ai, mä kun luulin, et sä oikein paloit halusta tutustua mun kuumikseen”, hän kiersi käsivartensa Kallen lantion ympärille, ”joka siis on tässä.”
Elmon leuka loksahti auki ja silmät tuijottivat.
Jarkko pyöritti päätään. ”Jonttu, toi on tosi epäkorrekti vitsi, varsinki ku Kalle oikeesti kuuluu seksuaalivähemmistön.”
Siinä vaiheessa Kalle heräsi ja ujutti oman kätensä Joonaksen selkään, vaikkei sanonutkaan mitään.
Joonas loi tähän katseen, joka samaan aikaan ilakoi ja pyysi anteeksi. ”Jake, ei me olla mikään vitsi. Kalle on mun poikaystävä, ollaan vaan pidetty matalaa profiilia.”
Elmo oli saanut järkytyksensä laantumaan. ”En mää tienny, et sä oot… tai siis sulhan oli aiemmin muija… se Miia, josta oot puhunu.”
Joonas nyökkäsi. ”Niin oli. Ja nyt on Kalle. Et jos tää on kummallekaan minkäänlainen ongelma…”
Elmo ja Jarkko pudistelivat kiivaasti päitään. ”Ei tietty oo. Oltiin vaan tosi yllättyneitä.”
Kaikkien huomio kohdistui Kalleen, jota alkoi yhtäkkiä naurattaa. ”Arvatkaa vaan, olinko mää yllättyny, kun tää söpöläinen oli kiinnostunu musta?” tämä hihitti arasti.
Joonaksen ruumis tuli sillä hetkellä hyvin tietoiseksi Kallen läsnäolosta. ”Äh, muru, kehu mua sit kun ollaan keskenään. En mä sentään haluu jätkien eessä koko ajan rueta punastelemaan.” Kalle ynähti ja painoi päänsä hänen olkapäätään vasten.
Elmo levitteli käsiään suurieleisesti. ”Onnee vaan Jake ton imelän pariskunnan kestämisessä. Mun työparit ei sentään oo rakastuneita”, se heitti ja sai Jarkolta kevyen iskun lonkkaan.
Joonas tuhahti. ”Eiköhän lähetä kaikki luennolle, alkaa tää lorviminen kyllästyttää.” Hän lähti johdattamaan Kallea edeltä laitettuaan ensin sormensa tämän omien lomaan.