Perillinen: Tuulesta siivissä, K-11, Saphira/Fírnen, Eragon/Arya, raapaleita

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: K-11
Genre: romance, fluffy, angst
Fandom: Perillinen
Paritus: Saphira/Fírnen, Eragon/Arya
Vastuuvapaus: Kaikki kunnia hahmoista, miljööstä ja canonista ylipäätään Chistopher Paolinille, enkä minä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta
Tiivistelmä: Kun Arya käy tapaamassa Eragonia ensimmäistä kertaa sitten Eragonin Alagaësiasta lähdön.

A/N: Tästä kiitos Odolle, joka halusi että kirjoitan lohikäärmesöpöilyä ja Syksylle joka halusi fluffya! Sori Syksy, sanoinhan etten enää osaa kirjoittaa pelkkää fluffya, joten tästä tuli vähän tämmöistä angstista nyt kuitenkin

Haasteet:
Fluffy10 #2
One True Something 20 #2
Vuosi raapalehtien V

Tuulesta siivissä

Fírnen lensi liian kaukana edellä: se oli vuodessa kasvanut ja saanut voimaa niin paljon, ettei Saphira ollut enää pysyä kumppaninsa perässä. Tai ehkä se olikin Saphira, jonka taidot olivat ruostuneet hänen kouluttaessaan pieniä lohikäärmeitä. Niin sen täytyi olla, sillä eihän hän voinut lentää täyttä vauhtia kun pienet eivät pysyneet perässä. Ja olihan hän sentään Vervadan tytär, ei Fírnen voisi voittaa häntä lentokisassa, jos hän todella yrittäisi.

Niinpä Saphira läiskäyttää siipiään kahdesti ja saa tarpeeksi vauhtia ottaakseen Fírnenin kiinni. Lohikäärmeet tanssivat ilmassa, kiertelivät toisiaan ja tappelivat leikillään ennen kuin laskeutuivat lopulta maahan ja käpertyivät toisiaan vasten toistensa tuttujen kehojen lämmöstä nauttien.

***

Sisällä mökissään Eragon ei voinut olla tuntematta Saphiran mielessä liikkuvia ajatuksia ja tunteita. Kasvisten pilkkominen oli yllättävän vaikeaa, kun Saphira pelehti Fírnenin kanssa, eikä Eragon voinut peittää korviensa alkavaa punotusta. Saphiran kiihkon kasvaessa kuvat piirtyivät Eragonin mieleen turhankin tarkasti - oli mahdotonta olla ajattelematta Aryaa Saphiran tuntiessa niin.

Saphira! Eragon parkaisi mielessään lohikäärmeelleen, joka valpastui heti ja jonka kiihko laimeni hieman hänen pelästyessään Eragonin hätääntynyttä äänensävyä.

Jokin hätänä? Saphira kysyi unohtaen Fírnenin hetkeksi kokonaan. Eragon oli hänen sielunkumppaninsa, Fírnen sillä hetkellä vain parittelukumppani, vaikka todellisuudessa kaikkea muuta.

Ole kiltti, Eragon vain totesi ja lähetti Saphiralle latauksen niitä tunteita, joita hän ei oikeastaan halunnut edes tuntea.

Vastaukseksi Saphira hymähti pettyneenä siihen, että Eragon oli keskeyttänyt hänet, mutta kunnioitti kuitenkin Eragonin toivetta ja vetäytyi erilleen ratsastajastaan, jättäen Eragonin huokaisemaan helpotuksesta. Ilmeisesti vuosi erossa Aryasta ei ollut tehnyt hyvää, eikä Saphira ollut ehtinyt keskittyä siihen, mitä ratsastajat olivat keskustelleet. Ehkä Aryalla oli jo toinen.

***

"Tässä", Eragon hymyili Aryalle asettaessaan tekemänsä salaatin pöytään. "Ei se kummoista ole, mutta ehkä se kelpaa", mies totesi istuutuessaan vastapäätä haltiaa. Hennosti hymyillen haltia nyökkäsi ja latoi salaattia lautaselleen.

"No, miten Alagaësiassa menee?" Eragon kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Ei sen kummempaa kuin ennenkään. Nasuada on hyvä kuningatar, hän pitää rauhaa yllä", Arya vastasi olkiaan kohauttaen. "Ei sen kummempia."

Eragon nyökkäsi vastaukseksi, keksimättä jatkokysymyksiä. Miksi tämä tuntui niin vaikealta? Heillähän olisi pitänyt olla puhuttavaa vaikka kuinka, vuodessa oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä.

"Eragon?" Arya herätti miehen mietteistään heilauttamalla kättään tuon kasvojen edessä.

"Hmh?"

"Kysyin, että miten villit poikaset voivat?"

"Ai, niin, tuota, ne voivat oikein hyvin. Terveitä jokainen ja Saphira kouluttaa niistä kunnon lohikäärmeitä. Ajattelin, että voisit viedä osan niistä takaisin Alagaësiaan. Ne ovat vaikuttaneet halukkailta palaamaan esivanhempiensa maille", Eragon selosti, vaikka hänen ajatuksensa olivat jossain aivan muualla.

"Voin minä ottaa niistä muutaman mukaani. Osaavatko ne jo lentää?"

"Osaavat. Saphira opetti niitä itse."

"Niiden täytyy sitten olla hyviä", Arya hymyili, mutta hymy laimeni pian. Nainen ojensi kätensä laskeakseen sen Eragonin käden päälle. "Onko kaikki hyvin?"

Eragon hätkähti Aryan koskettaessa häntä, ja hän vetäisi kätensä nopeasti pois. "Ei. Ei ole. Täällä on niin yksinäistä", Eragon vastasi ja nousi korjaamaan astiat pois pöydästä.

***

Loppuajan Aryan ja Fírnenin vierailusta Eragon vältteli kontaktia Aryan kanssa. Hän piti keskustelut heidän välillään lyhyinä ja asiallisina, vältti puhumasta yksityisasioista ja vietti aikaansa omissa oloissaan mahdollisimman paljon. Se selvästi häiritsi Aryaa, mutta hän ei halunnut joutua enää takaisin siihen samaan tilanteeseen kuin vuosi sitten.

Kun lähdön päivä lopulta koitti, Saphiran oli vaikea luopua Fírnenistä jälleen kerran. Eragonin teki pahaa katsoa lohikäärmeiden keskinäistä tanssia taivaalla ennen kuin Arya satuloi Fírnenin ja nousi sen selkään. Jäähyväiset olivat lyhyet ja muodolliset, eikä Eragon antanut tunteidensa näkyä sanoistaan. Ja sitten Arya lensi pois, ehkä vuodeksi, ehkä pidemmäksi ajaksi. Vaikka ei sillä ollut väliä.

***

Sinä pidät hänestä yhä, Saphira totesi yksinkertaisesti Aryan ja nuorten lohikäärmeiden kadottua horisonttiin.

Entä sitten? Ei siitä koskaan tulisi mitään, joten parempi unohtaa hänet, Eragon tiuskaisi takaisin, kääntyi lähteäkseen kallion reunalta ja asteli sisälle taloon, vierashuoneeseen, jota ei oltu tarkoitettu ratsastajalle ja hänen lohikäärmeelleen.

Tule pois sieltä, pikkuinen, Saphira koetti maanitella, mutta Eragon sulki mielensä häneltä, tai ainakin yritti parhaansa mukaan.

Tule pois sieltä tai revin katon pääsi päältä ja tulen itse sinne, Saphira ärähti ärtymyksessään. Eragon ei välittänyt, ei Saphira sitä kuitenkaan tekisi. Ei hän näyttäisi huonoa esimerkkiä nuorille lohikäärmeille.

Kun ulkoa kuului rapinaa ja koko talo tuntui tärähtävän, Eragon ei enää ollut niin varma Saphirasta.

Minä revin tämän irti, jos et tule ulos, Saphira sanoi ja lähetti Eragonin mieleen kuvan, jossa hänen etujalkansa kynnet olivat kietoutuneet vierashuoneen katon ympärille. Ja olen tosissani.

Etkä revi, Eragon tokaisi itsevarmasti, mutta myöntyi kuitenkin lopulta ja astui ulos talosta. Mitä sinä haluat minusta?

Tule tänne, pikkuinen, Saphiran äänensävy oli taas hellä ja ärtymys tuntui laantuneen kun lohikäärme asettui auringon lämmittämälle kalliolle makaamaan. Käperry viereen.

Eragon teki työtä käskettyä ja asettui Saphiran siiven juureen silmänsä sulkien. Hän ei pidä minusta. Ei ole koskaan pitänyt sillä tavalla. Hän löytää jonkun paremman, sellaisen joka on hänen ikäisensä ja hänen arvolleen sopiva.

Sinä olet hänen arvolleen sopiva. Olet ensimmäinen lohikäärmeratsastaja aikoihin, argetlam, varjontappaja ja Galbatorixin hirmuvallan lopettaja.

Ja hän on kuningatar. Eikä hän silti pidä minusta.

Et voi tietää sitä. Kerrot hänelle ensi kerralla.

Ja Saphira sulki hänet siipensä suojaan, nukuttaen levolliseen uneen kuin pienen lapsen.

[Lasijoutsen]

Oii, ihanaa että vihdoinkin löytyi jotain Arya/Eragon parituksellista! Tämä oli todella hyvä fic ja ei se angstisia minua ainakaan mitenkään häirinnyt. Saphira ja Fírnen olivat tosi söpöjä. Virheitä en ainakaan löytänyt. Kiitos tästä ihanasta ficistä (ja anteeksi surkeasta kommentista )!

Lasijoutsen

[Neiti Syksy]

<3

Sain tismalleen sitä mitä halusinkin! Lohikäärmefluffy on aiina yhtä ihanaa. Vaikka joo, olen muriseva pieni kasa, kun tässä oli silti angstia MUTTA muistelen, että eräs puhui, että onko minulle okei, jos angstin jälkeen tulisi jatkoa ja sitten olisiki täyttä höttöä (ei ihan noilla sanoilla mutta sinne päin), ja suostuin. Joten odotan tätä sitten tapahtuvaksi!

Rakastan koko fandomissa Saphiraa. Se on niin... ihana. Tai siis sellaisella jännällä tavalla. Haluaa, että Eragon voi hyvin, mutta on järjettömän mustasukkainen - silti huolehtii. Vaikka olivat Fírnenin kanssa aika villejä...! Mitä tehdä parittelukumppanilla, jos ei tuottaa lisää poikasia. :< Katso, kuinka annan sulle koko ajan ideoita, miten jatkaa. Tuo viimeinen pätkä oli kyllä yksi söpö. <3 Luin kyllä jotenkin automaattisesti, että Saphira olisi sanonut lopussa: "Kerrot hänelle sitten ensi kerralla" - kuin kyseessä olisi jokin patistus. Mutta olen varma, että Saphira ei anna Eragonin olla noin... sulkeutunut!

Haluaisin kyllä lisää tietää villeistä poikasista! Ehkä jatkossa Eragon ja Saphira lähtevät kuljettamaan niitä tai jotain ja sitten niitä tunteidenpukahduksia! Mutta tuo elämä villien poikasten kanssa kuulostaa kyllä mahtavalta. Haluan lisää niistä! (mistäpä minä en haluaisi lisää? apua)

En oikein osaa muuta järkevää kommentoida muuta kuin että tämä täytti kyllä minun fluffyhalun ja varsinkin rakkauteni lohikäärmeisiin. <3 Tästä tuli myös mieleen vähän Muumit - Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen. Kun Arya lensi pois ja ei ollut varmuutta milloin näkisi uudelleen vaikka sillä ei ollutkaan väliä. Tulee jotenkin niin Muumipeikko fiilikset!


Kiitos ♥ Ja höpöhöpö, osaat kyllä fluffyilla minulle tarpeeksi!

- Syksy

[Odo]

Mun piti kommentoida tää jo silloin, kun julkasit, mutta se jäi. En nyt kuitenkaan kaaauhean paljon ole myöhässä. Ihanaa, että joku kirjoittaa Perillisestä, koska siitä on niin pirun vähän ficcejä.

On muuten kauniin pilvetön taivas! Kaikenlisäksi olen ihan tohkeissani, koska tämä on niin samantyylinen kuin kirjat ja miten canonuskollisesti olet tätä raapustanut. Ihan kuin kirjan sivuilta ja hahmot ovat todella IC. Pottereissakin törmää paljon IC-ficceihin, kun niitä osaa etsiä, mutta monesti jokaisella on silti vivahdus omasta tyylistä, kun ehkä ficcimaailma on laajentanut omia headcanoneita ym., että ne erottaa toisistaan. Viime kerrasta on aikaa, kun luin Perillisen, mutta kyllä mulle tästä tuli ihan samanlainen kuva kuin olisin kirjaa lukenut. Se, miten hahmot puhuvat ja kuinka he reagoivat oli jotenkin niin aidontuntuista, että olin ihan jessjess, vaikka eihän tässä silleen tapahtunutkaan vaan tämä oli enemmän sellainen tunnelmapalanen ja sellaistahan me toivottiinkin.

Voisin lainata monta kohtaa siitä, miksi kukin oli omanlaisensa, mutta huomaamattani lainaisin koko ficin. Yksinkertaisesti pienet yksityiskohdat suurempiin ja selkeämpiin eleisiin vain toimi. Miten Saphira ajatteli, että hän on Vervadan tytär, kuinka Aryan hymy hyytyy nopeasti ja hän on kuitenkin huolissaan Eragonista - joka murjottaa omalla tavallaan. Miten Saphira on repimässä sen katon jne. Hienoa, oikein mainiota! Muutenkin tämä oli canonille uskollinen ja kiva näkemys siitä, mitä Eragonille tapahtuu, kun hän lähtee kouluttamaan pikkulohikäärmeitä tai Saphira kouluttaa. Siellä on varmasti yksinäistä ja aluksi saattaa toivoakin, että vuoden tapahtumista riittäisi paljon puhuttavaa.

Lohikäärmeiden keskenäinen pelehteminen oli suloista, mutta enemmän pidin Eragonin ja Aryan väleistä. Olen aina pitänyt siitä, miten ne toimivat kirjassa keskenään ja minusta niin on oikein, että ne eivät päädy yhteen. Pidinkin siitä, että tässäkään niin ei käynyt, vaikka tunteet olivat selkeästi esillä, etenkin Eragonin osalta, mutta myös Aryan omalla tavallaan, vaikka se ei ole kuitenkaan samanlaista. Se, miten Saphira lohduttaa Eragonia oli kanssa hieno. Eragon tosiaan on paljon, vaikka se ei ehkä aina hänestä itsestään siltä tuntuisi, enemmän kuin kuningattaret tai kuninkaan. (Josta sivuhuomautuksena, Nasuadan maininta oli jees! Tietysti se on hyvä kuningatar, paras kaikista.)

Lyhyt pätkä, mutta paljon fiiliksiä ja tunnelma oli varsin mainio. Tietysti olisin mielelläni kuullut enemmän niistä oloista, joissa Eragon elää ja mitä kaikkea pikkulohikäärmeiden kasvatukseen kuuluu. Tuskin Saphira yksin tekee kaikkea työtä, vaikka Eragon sanookin, että Saphira on itse opettanut poikaset. On Eragonkin varmasti osansa tehnyt, mutta kuten hahmoon kuuluu, se on vaatimaton tavallaan ja antaa kunnian Saphiralle. Tiedä sitten oliko se harkittu teko vai etkö vain tullut ajatelleeksi.

Pidemmittä puheitta, kiitos! Toivottavasti kirjoitat vielä paljon lisää tästä fandomista ja ruikutan edelleen Nasuada/Murtaghin perään, koska se vaan on niin parasta koskaan, vaikka nämäkin on jees. Nyt tekisi mieli lukea Perillinen-sarja uudestaan, mutta kun on muutakin luettavaa!

[LillaMyy]

Oi, hei, vain viikon myöhässä, saanko mä mitalin siitä hyvästä? :D:D Normisti, kun tuntuu, että olen nykyisin ainakin kuukauden myöhässä paikalla... :'D No, mutta joo, Perillinen on hauska sarja, vaikken muistakaan koska viimeksi olisin lukenut niitä (voisi vaikka jossain välissä lukea ne uusiksikin). (:

Voin vaan kuvitella, kuinka epämukava olo Eragonilla on, kun tämä tuntee Saphiran kautta kaikkea jännää tuossa kohtaa. Itselläni olisi varmaan pää haljennut samassa tilanteessa ihan vaan, koska olen muutenkin nin awkward kaiken tuollaisen suhteen, niin sitten kun pitäisi päänsä sisällä nähdä ja tuntea kaikki tuo.......... hkioraporkaokosh, ei kiitos. :'D Mua ärsytti ihan perseesti sen vikan kirjan loppu, kun Eragon yhtäkkiä keksikin, että hei minäpäs menenkin jonnekin helvetin perseeseen näiden lohikäärmeiden kanssa, enkä jääkään tänne, vaikka se olisi se oikeasti looginen vaihtoehto. Okei, ehkä se lähteminenkin oli ihan fiksu idea, mutta silloin joskus, kun luin sitä eka kertaa, niin eka ajatus oli vaan, että "mitä vittua sä luulet tekeväsi törppö?"

Tämä on kuitenkin siihen nähden hyvin todennäköinen jatko tuolle sarjalle, koska tuskinpa sitä kovin usein tulee lenneltyä tämän paikan ja Alagaësian väliä. Tulipas muuten ihan yhtäkkiä mieleeni, että onko tämän toisen paikan nimeä mainittu ikinä missään, vai enkö mä vain muista sitä? Anyways, sä olet kuitenkin tosi hyvin onnistunut pitämään tämän tosi hyvin sen sarjan tyylisenä, etenkin nuo lohikäärmeet, joista tykkäsin tosi paljon. (: Tämä on kyllä jotenkin erikoista, kun muistan silloin kirjoja lukiessani olleeni jotenkin erityisen Eragon/Arya-shippaaja, mutta sitten kun katsoin sen elokuvan, tunsin enemmänkin vain myötähäpeää näistä kahdesta ja sen jälkeen koko paritus menetti jotenkin hohtonsa tai jotain. Jotenkin mä vain en näe sitä paritusta enää samalla tavalla, tiedä sitten, mistä tuokin oikein johtuu (eikä mulla olisi kyllä parempaakaan paria kummallekaan näistä mielessä). Mutta sitten taas kuitenkin Saphira/Fírnen on omalla tavallaan tosi söpöä, vaikka se olikin vähän huoh ratkaisu, että totta kai se muna kuoriutuu juuri Aryalle ja totta kai sieltä tulee uroslohikäärme, joka sitten (totta kai) pariutuu Saphiran kanssa. En tiedä, olen ihan umpisolmussa tämän fandomin paritusten kanssa, kun vähän kaikissa tökkii jokin... :'D

Kiitoksia kuitenkin tästä, tämä oli kivaa luettavaa, ja etenkin Saphira oli tosi onnistunut mun mielestäni. (:

[Dokumentti]

Lähes hävettää, mutta tämä jäi mulla kommentoimatta viimeksi kommenttivaihdossa. Mutta olen nyt täällä ja ihastuin tähän kovin!

Tämä oli söpö, vaikken tunne fandomia lainkaan. Ensin hämmennystä aiheutti, että tässä oli ihmisiä(?) ja lohikäärmeitä. Oletin siis jostain syystä, että olisi vain lohikäärmeitä.

Jos oikein ymmärsin, niin lohikäärme ja tämän ratsastaja/kouluttaja psytyvät käymään keskustelua päänsisällä? He tuntuivat läheisiltä ja kemiat tuntuivat oikein suloisilta. Tunsivat ilmeisesti myös toistensa tunteet, onkohan se tässä fandomissa ihan normaalia vai onko heillä jotenkin normaalia tiiviimpi suhde? En tosiaan tiedä, mutta tuntui kivalta lukea tälläistä.

Aryan ja Eragonin välit taas tuntuivat vaikeilta, en tiedä onko se canonissa selitetty miksi ja mikä heidän välillään on, mutta tämä jäi itseäni kiinnostamaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein mukavaa ja suloista luettavaa, vaikka loppu olikin haikeampi. tämän myötä voisin ehkä tutustua fandomiin hieman enemmänkin.

[Slytherin]

Yritän nyt kommentoida kaikkea lukemaani joten sanonpa pari sanaa tästäkin: ensinnäkin tuli ihana fiilis palata tämän kirjasarjan maailmaan! Pienet lohikäärmeenpoikaset on kerrassaan ihania ja Saphiran ja Eragonin suhde on hyvin uskottavasti ja rohkaisevasti kuvattu, vaikka tuon alun Saphiran pelehtimiset Firnen kanssa kieltämättä laittavat Eragonin hankalaan tilanteeseen

[Pura]

Vaihdokkaista hyvää huomenta!

En juurikaan tunne tätä fandomia, vaikka kirjat ovat kyllä olleet tbr-listallani jo muutaman vuoden ^^" Sen verran tiesin, että Eragon on päähenkilö ja lohikäärmeillä on jonkinlainen osa tarinassa, mutta tämä teksti selvensikin sitten kuviota aika paljon. Tuo lohikäärmeiden ja ratsastajien välinen telepaattinen yhteys on todella kiinnostava, ja on ihanaa, että sen välityksellä he pystyvät keskustelemaan, mutta toisaalta ajatus tuollaisesta täydellisestä yksityisyyden puuttumisesta on aika ahdistava. Saphira on ihana, kun suostuu jättämään omat tarpeensa täyttämättä Eragonin mielenrauhan vuoksi, mutta tilanne ei varmasti ole kenenkään kannalta oikein mukava.

Lohikäärmeenpoikaset saivat miussa aikaan suurta hellyyttä, koska <3<3<3<3 lohikäärmeet on aina hyviä, ja pienet sellaiset etenkin! <3 Niitä kouluttava Saphira on myös oikein ihana mielikuva.

"Ei. Ei ole. Täällä on niin yksinäistä", Eragon vastasi ja nousi korjaamaan astiat pois pöydästä.

Yllättävän suoraa ja rohkeaa puhetta! Vähän hämmennyin siitä, ettei Arya reagoinut tähän mitenkään, eikä yrittänyt patistaa Eragonia puhumaan. Hänen käytöksensä perusteella lukijanakin tuntuu siltä, että ei hän taida tuntea samoin kuin Eragon, tai sitten hänellä on omat syynsä piilotella. En tosiaan tiedä miten tämä sopii canoniin tai sijoittuuko tämä sen jälkeen tms, mutta tämä herätti kyllä kiinnostuksen näiden hahmojen suhteeseen ja halun saada selville enemmän!

Kun lähdön päivä lopulta koitti, Saphiran oli vaikea luopua Fírnenistä jälleen kerran. Eragonin teki pahaa katsoa lohikäärmeiden keskinäistä tanssia taivaalla ennen kuin Arya satuloi Fírnenin ja nousi sen selkään.

Voi heitä  Ihanaa, että lohikäärmeet osoittavat kiintymystä lentämällä ja tanssimalla yhdessä <3

Ihastuin myös tuohon, miten Saphira kutsuu Eragonia pikkuiseksi <3<3

Tule tänne, pikkuinen, Saphiran äänensävy oli taas hellä ja ärtymys tuntui laantuneen kun lohikäärme asettui auringon lämmittämälle kalliolle makaamaan. Käperry viereen.

Eragon teki työtä käskettyä ja asettui Saphiran siiven juureen silmänsä sulkien.

Ja Saphira sulki hänet siipensä suojaan, nukuttaen levolliseen uneen kuin pienen lapsen.

Tämä lopun läheisyys lohikäärmeen ja ratsastajan välillä oli aivan ihanaa luettavaa! <3 Voisipa tosielämässäkin käpertyä lohikäärmeen kylkeen kun on paha olla.

Sellainen pieni tekninen huomio vielä, että tuolla ekan raapaleen tokassa kappaleessa aikamuoto on hetken aikaa preesens vaikka muussa tekstissä imperfekti, mutta se ei juurikaan haitannut lukemista.
Olisin varmasti saanut vielä enemmän irti tästä tekstistä, jos olisin tuntenut fandomia paremmin, mutta näinkn pidin tästä kovasti. Kiitos!

[Larjus]

Mä vähän elättelin toivoa, että vaihdokkaissa tulisi vastaan itselle joku ihan uusi, kiinnostava fandom, ja nämä raapaleet sitten tarjosivatkin mulle juuri sitä Ei siis mitään etukäteistietoa Perillisestä (joskus oon tainnut nähdä kirjan kannen, ei muuta), mutta mielenkiinto kyllä heräsi heti, koska uuuu lohikäärmeitä sielunkumppanitwistillä ja kaikkea muutakin jänskää 👀👀 Täytynee laittaa eka osa kirjastosta varaukseen.

Romantiikan/fluffin ja angstin yhdistelmä on aina kiehtova, ja tässä oli mukava toteutus. En yhtään tiedä, miten asiat menevät kirjoissa, mutta mulle tuli tätä lukiessa koko ajan sellainen tunne, että näin tämän kaiken kuuluukin mennä... niin haikealta ja kurjalta kuin se tuntuukin. Onhan se ikävää, kun asiat hahmojen välillä eivät syystä tai toisesta toimikaan ja sen takia tunnelma on kömpelö ja etäinen. Onneksi lohikäärmeillä sentään menee hyvin, vaikka joutuivat nekin sitten eroon toisistaan Reppanat.

Entä sitten? Ei siitä koskaan tulisi mitään, joten parempi unohtaa hänet, Eragon tiuskaisi takaisin,

Aaaa tällainen ajattelutapa vain raastaa mua, koska se on vain niin surullista vaikkakin hyvin inhimillistä. Helpompi itse vain työntää kaikki pois, ettei tarvitse saatuaan menettää mitään  😞 Sattuu vähemmän.

Onneksi kuitenkin Saphira ei anna asian vain olla vaan jääräpäisesti estää Eragonia piiloutumasta huoneeseen mutta ottaa sitten hellästi siipensä alle :3 Ja yrittää puheillaan saada tämän uskomaan, ettei toivo ole menetetty, ettei kannata unohtaa Aryaa. Haluaisin uskoa niin, että Saphira on kyllä enemmän oikeassa, osin siksikin kun Eragonin puheet tuntuivat vähän itsesäälissä rypemiseltä, vaikka välit Aryan kanssa eivät erossa olemisen takia olekaan niin lämpimät ja läheiset kun ehkä on ennen ollut tai ainakin voisi olla.

Saphiran ja Eragonin välinen yhteys oli tässä ficissä kyllä lempparini kaikista. Sielunkumppanuus luonnollisestikin luo syvän ja hyvän yhteyden, mahdollisuuden kommunikoida telepaattisestikin, ja heidän vuorovaikutuksestaan huokui lämmin ja luja suhde. Toivottavasti se ja Saphiran sanat helpottavat Eragonin oloa ja tuovat myös uskoa ja toivoa tulevaan.

En tiiä mitä tähän loppuun pitäis vielä sanoa, mutta olipa kiva päästä tutustumaan vähän uuteen fandomiin, ja vieläpä näin hienosti kirjoitettujen raapaleiden muodossa! Kiitos mukavasta lukukokemuksesta 😊