Kun veitsi putoaa, Severus/Remus (Sirius/Remus), raapaleet 7/7 (K-11)

[Thelina]

Ficin nimi: Kun veitsi putoaa
Kirjoittaja: Thelina
Beta: Parris
Tyylilaji: romance, draama
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Remus (Sirius/Remus)
Yhteenveto: On vaikeaa yrittää unohtaa sellaista, jonka näkee kaikessa ympärillään.
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Osallistuu Spurttiraapale V:n 31. kierrokselle. Ensimmäisestä inspissanasta tuli mieleen mummoni usein käyttämä sanonta, jonka mukaan veitsen putoaminen lattialle merkitsee miesvieraita. Se, ja halu kirjoittaa Remuksen ja Severuksen suhteesta Azkabanin vangin lopun jälkeen antoivat hyvää inspistä tähän tekstiin


Kun veitsi putoaa


1.
(200 sanaa - Veitsi)

Remus pilkkoo kuppiinsa inkiväärinpalasia ja puristaa sekaan tuoretta sitruunaa. Painava vesipannu saa hänen kätensä tärisemään. Remus yrittää olla ajattelematta kuuta, joka tuo hänen sutensa hetki hetkeltä lähemmäksi, voimakkaampana kuin aikoihin. Aivan kuin se aavistaisi, ettei hän tälläkään kertaa voisi ottaa lääkettään: tyhjenneen sudenmyrkkyjuomapullon pohjalla kimaltelevasta pisarasta tuskin riittäisi rohdoksi.

Äkillinen puistatus tönäisee veitsen lattialle. Tulee miesvieraita, Remus ajattelee ja kumartuu nostamaan veitsen vain kuullakseen ovikellon soivan. Ääni saa hänen sydämensä hypähtämään toiveikkaana.

Pelkkää sattumaa, hän vakuuttaa itselleen. Mutta tällä kertaa vanhassa sanonnassa on perää: oven takana seisoo mustaan kaapuun verhoutunut velho.

”Severus”, Remus sanoo ja päästää miehen sisään. ”En odottanut näkeväni sinua täällä. Ainakaan näissä merkeissä”, hän jatkaa nähdessään Severuksen ojentavan tutunnäköistä pulloa. Siinä ei ole etikettiä, mutta kumpikin heistä tuntee sudenmyrkkyjuoman ilmankin.

Severus tuhahtaa ja katsoo häntä silmät kapeina.

”Olen täällä Dumbledoren pyynnöstä. Älä turhaan luule mitään muuta.”

Remus laskee pullon lipaston päälle.

”En saanut koskaan tilaisuutta...”

”En kaipaa selityksiäsi. Minulle riittää se, mitä omin silmin näin.”

Remus älähtää turhautuneena.

”En voisi tavata häntä, vaikka haluaisinkin. Miksi annat yhden ohikiitävän hetken painaa enemmän kuin sen, mitä meillä oli?”

Severus kiristelee hampaitaan.

”Kerran päivässä, Lupin. Alkaisi olla aika ottaa ensimmäinen annos.”

Remus katsoo hiljaa, kun Severus kääntyy kannoillaan ja lähtee.


2.
(150 sanaa - Tyyni)

Lääke rauhoittaa Remusta hieman, mutta silti hänen olonsa on kaikkea muuta kuin tyyni. Kuukauden takaiset tapahtumat pyörivät hänen mielessään jatkuvana nauhana, kohtaus toisensa perään. Peter, susi, Siriuksen syyttömyys ja lopulta pako. Remus tosin oli kuullut yksityiskohdat vasta jälkeenpäin palattuaan linnaan haavoista ja hermotuksesta heikkona. Severuksen kylmä ja loukkaantunut ylenkatse ei ollut parantanut hänen oloaan lainkaan. Sillä hetkellä hän tunsi pettäneensä kaikki, vaikka tiesikin ettei se ollut totta.

Jotenkin Severus kuvitteli, että yksi halaus palauttaisi kaiken siihen tilaan, missä Sirius ja Remus kauan sitten olivat olleet. Että muutama sana pyyhkisi pois kaksitoista vuotta, joiden aikana Remus oli hajonnut, koonnut itsensä uudelleen ja siirtynyt eteenpäin. Rakastunut.

Ilta taipuu hiljalleen yöksi. Remus makaa sängyssä yrittäen karkottaa mielestään viimeisen riidan: sanat, joita ei ehtinyt sanoa ja ne, joita ei olisi pitänyt. Hän ei voisi pakottaa Severusta ymmärtämään tai antamaan anteeksi, vaikka haluaisikin.

Kestää kauan, ennen kuin tumma hahmo hänen mielessään lopulta väistyy unen tieltä.


3.
(100 sanaa - Aisti)

On vaikeaa yrittää unohtaa sellaista, jonka näkee kaikessa ympärillään.

Sudenmyrkkyjuomapullossa. Tyhjässä hämykeijuhäkissä. Kirjapinossa, kuivatuissa kasveissa. Kaavussa, jonka Severus riisui häneltä hätäillen ja arvissa, joita hän kosketti. Remus kaipaa ja vihaa Severusta kaikilla aisteillaan - jopa aamukahvin tuoksu muistuttaa häntä pitkistä öistä, joita kumpikin yritti aamiaispöydässä paikata ylimääräisellä kupillisella.

Mustepisara putoaa ja sotkee pergamentin. Remus pyörittelee sulkakynää kädessään, muttei saa kirjoitetuksi sanaakaan. Hän haluaisi sopia asiat kasvokkain, ainakin yrittää vielä kerran. Samaan aikaan hän haluaisi, että aloitteentekijä olisi Severus. Se todistaisi, ettei kaipaus ollut turhaa, vaan molemminpuolista ja yhtä syvää.

Remus huokaisee. Hän katsoo tiskipöydän reunalla lojuvaa veistä ja toivoo sen putoavan.


4.
(150 sanaa - Värttinäluu)

Täysikuun jälkeen joka paikkaa kivistää. Remus mittaa reilun annoksen särkylientä pikariin ja juo kaiken yhdeltä istumalta. Hän pyyhkäisee roiskeet kaapunsa hihaan ja hieroo varovasti kipeää kyynärvarttaan. Vuosia sitten murtunut värttinäluu vihoittelee vieläkin, säteillen muodonmuutoksen jälkeistä kipua.

Särkyliemen vaikuttaessa Remus keittää teetä ja selailee eilistä Päivän Profeettaa. Sirius on edelleen otsikoissa, muttei enää etusivulla, eikä edes toisella. Epämääräiset näköhavainnot kuitataan postimerkin kokoisin ilmoituksin, aivan kuin ministeriö haluaisi vähitellen häivyttää vankikarkurin pakoa koskevat virheensä olemattomiin. Kunpa he vain tietäisivät, että hän on syytön, Remus ajattelee.

Kunpa hän vain ymmärtäisi.

Severus on unohtanut, miten nuoria he olivat silloin. Remus oli rakastunut Siriukseen, koska parhaaseen ystävään oli helppo rakastua. He olivat yhdessä kaiken aikaa ja silloin oli helpompi unohtaa toisen, tummemman tuijotuksen paino selässään. Jos hän joskus sattui tavoittamaan Severuksen katseen, tämä käänsi päänsä nopeasti poispäin. Vasta myöhemmin Remus oli ymmärtänyt katseiden todellisen merkityksen.

Remus sulkee silmänsä ja uppoaa muistoon juuri, kun ovikello soi.


5.
(100 sanaa - Järjestys)

Villinä hakkaava sydän saa Remuksen hengästymään ja puristava tunne rinnassa rusentaa sisäelimet uuteen järjestykseen. Hän tietää, kuka oven takana on, muttei ole varma, kuinka ottaa vieraansa vastaan. Eihän heidän edes pitäisi olla vieraita toisilleen.

Ovi narahtaa auki ja Severus tekee päätöksen hänen puolestaan. Eteisen peili helähtää, kun Severus sysää Remuksen vasten seinää ja painaa kehonsa hänen hoikkaa vartaloaan vasten. He hengittävät ilmaa toistensa välillä, jokainen sekunti väreilee kysymyksiä, toiveita ja odotusta. Remus koskettaa Severuksen rintaa kevyesti, epäröiden.

Yhtäkkiä Severuksen katse muuttuu läpinäkyväksi.

”Minä…” hän aloittaa, mutta Remus tarttuu kaksin käsin Severuksen kaapuun ja suutelee hänet hiljaiseksi.

Puheen aika olisi myöhemmin.


6.
(150 sanaa - Autiomaa)

”Sinun olisi pitänyt varmistaa henkilöllisyyteni”, Severus sanoo käheällä äänellä, kun Remus kuljettaa hänet eteisestä makuuhuoneeseen ja napittaa haparoivin sormin hänen kaapunsa auki. ”Olisin voinut olla kuka tahansa. Joku, joka on hänen perässään tai etsii Pimeyden lordin kannattajia.”

”Olen otettu siitä, että suojelet häntä, vaikka…”

”En minä Mustasta piittaa.”

Huulet Remuksen huulilla muuttuvat vaativammiksi, vakuuttavammiksi. Remus haluaisi sanoa, että tuntisi Severuksen vaikka unissaankin: tummana lipuvan äänen, kapeiden sormien kosketuksen ja jokaisen luomen tämän vaalealla iholla. Hän kiemurtelee irti vaatteistaan ja vetää Severuksen mukanaan sänkyyn. Tämä on aina kertonut enemmän teoillaan kuin sanoillaan, ja niin on nytkin. Ikävä tiivistyy pian hipaisuista hyväilyiksi ja Remus juopuu kosketuksen hellyydestä, imee kaiken itseensä kuin autiomaan hiekassa uinuva tuhatkaunon siemen.

Severus ohjaa hänen kätensä iholleen ja asettelee heidän jalkansa lomittain ruttuiselle lakanalle. Remus taivuttaa päätään sivulle ja sulkee silmänsä, kun Severus kumartuu lähemmäksi.

”Ajattelin sinua kaiken aikaa”, Remus mutisee ja tuntee Severuksen huulien hienoisen kaarteen kaulallaan.


7.
(100 sanaa - Huomaamaton)

Myöhemmin Remus pilkkoo palasen inkivääriä teepannuun, ojentaa Severukselle kupillisen, huuhtoo veitsen ja pujottaa sen paikalleen telineeseen. Täytettyään oman mukinsa hän istuu pöydän ääreen Severusta vastapäätä.

Kumpikaan ei hetkeen sano mitään. Severus ei aina ole hyvä puhumaan, mutta epämääräisen anteeksipyynnön saatuaan Remus on itsekin valmis pyytämään ja antamaan riidan anteeksi. Severuksen kasvoille leviää lähes huomaamaton hymy, joka tarttuu Remukseenkin.

”Haluatko sinä varmasti jatkaa tätä?” hän kysyy. ”En voi enää palata Tylypahkaan, mutta...”

”Dumbledorella on sinulle töitä koulun ulkopuolellakin”, Severus vastaa. ”Ajat ovat muuttumassa, kuten tiedät.”

Severus puristaa hänen kättään ja Remus tietää kestävänsä muutokset, jos niiden rinnalla olisi edes jotain pysyvää.

[Parris]

Kommentoin tätä nyt pikaisesti, kuten betailun yhteydessä lupasin - tämä kun oli niin hurjan tyylikäs kokonaisuus! Tässä on paljon tosi ihania yksityiskohtia, ja etenkin kolmas raapale oli aivan suosikkini koko sarjasta. Siinä yhdistyivät hienolla tavalla Remuksen fyysinen todellisuus ja sisällä pyörivä myrsky, ja mä suurena listanarkkina nautin eritoten tuosta, miten intensiivisesti kuvaat arkisten esineiden yhteyttä hänen kaipuuseen ja kipuunsa. Siinähän kaihon ja tietynlaisen häpeän ydin kai on: se, että mikään ympärillä ei auta nousemaan niistä syvistä vesistä, joissa kelluskelee. Severuksen ja Remuksen välillä on kiehtova jännite, joka aukeaa sipulin tavoin lukijalle; siinä on myös tarpeeksi epämääräisyyttä, jotta lukija saa itse täyttää aukot parhaiten sopivaksi näkemällään tavalla. Hieno kokonaisuus!

Kiitokset tästä, oli ilo auttaa <3

[Isfet]

Terveisiä Kommenttikampanjasta!

Vaikka sydämeni sykkii yhä eniten ensimmäiselle otp:lleni Sirius/Remukselle, niin Severus/Remus on poikkeuksetta aika kutkuttava paritus. Tykästyin ensimmäiseen raapaleeseen heti Remuksen pilkkoessa inkivääriä, sillä minulla on ilmeisesti joku pakkomielleyhtymä Remuksesta ja inkivääristä.  Ja tuttu sanontakin löytyi, omakin mummoni tuppasi sanoa noin. Muistaakseni hän tapasi jatkaa vielä että haarukka merkitsi naisvieraita ja lusikka oli yllätys    Ja tietysti dynamiikka oli ihastuttavaa, juuri sellaista kun Severuksen ja Remuksen tapauksessa kuuluukin.

Severus tuhahtaa ja katsoo häntä silmät kapeina.

”Olen täällä Dumbledoren pyynnöstä. Älä turhaan luule mitään muuta.”

Niin Severusta! Kavenneet silmät ja kaikki, ei puhu enempää kuin on pakko ja häipyy samoin tein. Ja jälkeenpäin Remus märehtimässä asioita joihin ei voi kunnolla vaikuttaa ♥

Remus kaipaa ja vihaa Severusta kaikilla aisteillaan - jopa aamukahvin tuoksu muistuttaa häntä pitkistä öistä, joita kumpikin yritti aamiaispöydässä paikata ylimääräisellä kupillisella.

Minusta univajeen paikkaaminen kahvilla oli ihastuttavan oivaltavasti kirjoitettu, vaikka ilmiönä se tuskin on uusi kenellekään  Lisäksi ajatus näistä kahdesta istumassa pöydän ääressä kahvikuppiensa kanssa - Remus uupuneena mutta lempeänä ja Severus luultavasti aamuäreänä sekä mahdollisimman hiljaa - oli minulle todella elävä ja kaihoisan kaunis. Ja sanon nyt vielä että olen itse myös nähdyt Remuksen aina kelaamassa läpi samoja muistoja surumielisenä, joten pidin tästä kovin.

Remus huokaisee. Hän katsoo tiskipöydän reunalla lojuvaa veistä ja toivoo sen putoavan.

Huh, tämä oli hieno kohta! Paitsi että se linkittyy vahvasti otsikkoon (mitä muuten pidän onnistuneena) sekä ensimmäiseen raapaleeseen, se kertoo hyvin myös Remuksen kykenemättömyydestä tehdä mitään konkreettista helpottaakseen oloaan ja itsekseen vatvomista. Ah ♥

Ja sitten odotettu Severuksen jälleennäkeminen, läpinäkyvä katse ja kaikki se muu. Severus ei tosiaan paljon puhu, mutta onneksi Remus ei sitä välttämättä kaipaakaan. Oli hienoa että nämä saivat asiansa tämän sarjan aikana edes jotenkin selvitettyä.

”Dumbledorella on sinulle töitä koulun ulkopuolellakin”, Severus vastaa. ”Ajat ovat muuttumassa, kuten tiedät."

Ja vielä tällainen viittaus loppuun ♥ Severus ei tosiaankaan ole Dumbledoren suurin fani vielä sitten kun Remukseltakin vaaditaan niin paljon. Hyvin olit tavoittanut tähän sopivan aavistuksen uhkaavankin tunnelman.

Kiitos tästä, tämä oli hieno lukukokemus 

[Thelina]

Parris, kiitos kun autoit betailussa ♥ ihanaa kuulla, että pidit tästä ja erityisesti kolmannesta pätkästä! Tykkään siitä (ja listoista) itsekin. Kiva, kun tulit vielä kommentoimaan, kiitos kommentista

Isfet, olen ihan samaa mieltä näistä parituksista: Sirius/Remus on ikilempparini, mutta jotain kiehtovaa on myös Severus/Remuksessa! Kiva, että heidän dynamiikkansa toimi ja tykkäsit Remuksesta, hän on lempihahmoni, joten huomaan jatkuvasti kirjoittavani hänestä jotain ♥ Kiitos kun kommentoit ja ihanaa kuulla, että tykkäsit!

[Vendela]

Ihanaa, että olet kirjoittanut lisää Severus/Remusta

Rapsut toimivat hienosti ja pidin tuosta ajatuksesta, mistä kaikki lähti liikkeelle. Itsellenikin sanonta on tuttu ja olit kuljettanut sitä kivasti läpi tarinan. Myös tuo, mihin olit tämän ajallisesti sijoittanut oli mielenkiintoinen ja ehkä vähän yllättävä. Itse en ole tainnut tähän kohtaan sijoittuvia ficcejä kovin montaa lukea, joten siinä mielessä oli raikas näkökulma Etenkin kun tässä oli vahvasti tuo mustasukkaisuus läsnä, sitä on mielestäni aika harvoin näissä ficeissä, ainakaan tällä tavalla.

Se, että tämä oli tämmöinen angstin kautta voittoon oli hyvä ja lukija sai jännittää, että miten tässä käy. Näitä tekstejäsi on aina niin ihana lukea, kun voi luottaa että teksti soljuu ja tarina etenee. Joten kiitos tästä

Vendela

[hiddenben]

Ah, vihdoinkin pääsin syventymään tähän! Sinun viimeisin valloituksesi eli tämä Severus/Remus on kyllä vailla vertaa, näihin on aivan ihana uppoutua ♥ En ollut aiemmin kuullut tuota sanontaa, joten se oli hauska uusi tuttavuus ja kuten Vendela kommentoikin, se kantaa hienosti tarinan läpi. Melkein jo mietin, että mitä jos veitsi tipahtaisi myös viimeisessä raapaleessa ja Sirius olisikin oven takana... Mutta se olisi ehkä ollut liian dramaattista Eiköhän Remuksen ja Severuksen suhde ole jo valmiiksi täynnä hitaasti paranevia haavoja.

Severus on tässä oma jäykkä itsensä ja pidän siitä, ettei hän loppuakaan kohden pehmene vaan pitäytyy vähäsanaisena anteeksipyynnöistä ja rakkaudenosoituksista huolimatta. Samalla Remuksen analyysi ja ajatukset Severuksen käytöksestä ovat osuvia ja kertovat siitä, että he ymmärtävät toisiaan. On todella inhimillistä, että juuri Sirius on se, joka saa Severuksen varpailleen, saa hänet aktivoimaan suojakilpensä ja siksi haastamaan riitaa Remuksen kanssa. Onneksi Severus on tässä tapauksessa myös se, joka ottaa ensimmäisen askeleen palatessaan Remuksen luo.

Spurttikierroksen sanat upposivat hienosti tähän tarinaan ja loivat todella sulavan kokonaisuuden! Pidin niiden mukanaan tuomista yksityiskohdista, kuten murtunut värttinäluu, joka tuntuu erityisesti muodonmuutoksen jälkeen sekä Ikävä tiivistyy pian hipaisuista hyväilyiksi ja Remus juopuu kosketuksen hellyydestä, imee kaiken itseensä kuin autiomaan hiekassa uinuva tuhatkaunon siemen. Hienoja tunnelmapalasia, joista nautin

Lopun toiveikkuus, vaikka samalla uhkaava velhosota, päättävät raapalesarjan kauniisti. Pidän siitä rauhallisuudesta ja teen juomisen lempeydestä, mitä seitsemännessä raapaleessa on, sekä Severuksen vähäpuheisuudesta, joka kuitenkin paljastaa hänestä ja hänen ajatuksistaan paljon Remuksen parisuhteet ovat kyllä aina niin herkkiä ja hienostuneita! Pidän niistä, oli hän sitten Severuksen, Nevillen tai Siriuksen kanssa Kiitos kovasti tästä raapalekokonaisuudesta, tämä oli hieno ♥

[flawless]

Kommenttikampanjasta moikka!

Tartuin tähän sieltä, koska tekstin nimi oli musta tosi mielenkiintoinen ja tunnelmallinen. Kun luin tarinan sen takana niin ihastuin siihen vielä enemmän, ihana inspiksen lähde tälle tekstille tuo sanonta! Tykkäsin siitä, että se pysyi tekstin alusta loppuun mukana omalla tavallaan ja ikään kuin loi tälle tunnelmaa, tosi ihana yksityiskohta. Erityisesti pidin tästä elementistä tässä kohdassa:

Remus huokaisee. Hän katsoo tiskipöydän reunalla lojuvaa veistä ja toivoo sen putoavan.

Tämä oli ihan hurjan hieno oivallus ja tosi kauniisti kirjoitettu.

Tässä oli muutenkin kauniita yksityiskohtia, kuten esim. se kuinka Kalkaros kertoo enemmän teoillaan kuin sanoillaan ja ikävä tiivistyy hipaisuista hyväilyiksi, se oli tosi kaunis kohta. Toinen kohta mistä pidin kovasti oli se kuinka nuorena Remus ihastui Siriukseen koska parhaaseen ystäväänsä on helppo rakastua, se oli tosi samaistuttava ja hieno ajatus, joka huokui paitsi sitä nuoruuden naiiviutta niin myös myöhemmin tehtyä itsetutkiskelua. Remuksen hahmon viisaus ja ulkoinen rauhallisuus sisäisten konfliktien edessä tuli tässä hyvin esille. Pidin siitä, että tässä oli taustalla monimutkaisia tunteita ja tapahtumia, ne heijastuivat tähän nykyhetkeen tosi hienosti.

Kiitos tästä, tykkäsin!

[Thelina]

Vendela: Enpä muista itsekään lukeneeni tähän ajanjaksoon sijoittuvia ficcejä! Ajatus tuli mieleeni, kuin luin Azkabanin vangin kuvitettua versiota vähän aikaa sitten Ihanaa, että luit ja tykkäsit tästä ♥ Kiitos kommentista!

hiddenben: Apua, olisipa ollut kauhea (eli hyvä) käänne, jos Sirius olisikin ilmestynyt oven taakse! Voi olla, ettei olisi ihan yksi spurttiviikko riittänyt siinä tapauksessa, vaan olisi tullut pidempi tarina. Tällä kertaa meni näin, kiva kuitenkin, että tykkäsit tuosta sanonnasta ja miten se näkyi tarinassa! Pidän kommenttejasi ja ajatuksiasi suuressa arvossa, joten ihanaa kuulla, että pidit tästä ♥ Remuksesta on aina ihanaa kirjoittaa Kiitos kommentista!

flawless: Kiva kuulla, että tykkäsit otsikosta, niitä on usein todella vaikea keksiä! Ihanaa kuulla myös yksityiskohdista, joista pidit, sekä pohdintaasi tästä tekstistä ♥ Kiitos kommentista!

[Sisilja]

Oi, tää oli hurjan mielenkiintoinen fikki! Oon lukenut melko vähän Severus/Remusta, mutta se on kyllä hyvin kutkuttava paritus! Pitäisi selvästi lukea sitä enemmän, koska nautin tästä tosi paljon.

Pohdin ekan raapaleen kohdalla, että mikä näiden kahden historia oikein on, koska ensin en edes osannut odottaa, että jotain suhdehistoriaa jo olisi, mutta sitten Remus sanoikin jotain näin ihanan intiimiä:

”En voisi tavata häntä, vaikka haluaisinkin. Miksi annat yhden ohikiitävän hetken painaa enemmän kuin sen, mitä meillä oli?”

Ihanaa jäädä lukijana myös pohdiskelemaan, että mitä tarkalleen Severus sitten on nähnyt! Kivasti toinen raapale sitten valottaa tätä (ehdin tosin jo kuvitella vaikka ja mitä, kun tajusin että kyse on Siriuksesta ).

Jotenkin Severus kuvitteli, että yksi halaus palauttaisi kaiken siihen tilaan, missä Sirius ja Remus kauan sitten olivat olleet. Että muutama sana pyyhkisi pois kaksitoista vuotta, joiden aikana Remus oli hajonnut, koonnut itsensä uudelleen ja siirtynyt eteenpäin. Rakastunut.

Tää kuvio on kyllä niin jännittävä ja freesi! Että Remuksella on ollut jotain Siriuksen kanssa mutta kaikki on sitten hajonnut käsiin ja Remus on jatkanut eteenpäin ja, aijai, rakastunut. Äkkiseltään tulee mieleen, että Remus tykästyy vähän vaikeisiin ihmisiin, voi raasu!

Tässä kiinnostavassa parituspyörittelyssä huomioni varasti tämä kohta:

Severus on unohtanut, miten nuoria he olivat silloin. Remus oli rakastunut Siriukseen, koska parhaaseen ystävään oli helppo rakastua.

Ooh, parhaaseen ystävään on varmastikin helppo rakastua, mutta samallahan sitä voisi sanoa, että panokset on siinä kohtaa myös aika kovat! Ja jotenkin mulle tuli tästä sanojen asettelusta sellainen tunne, että Remus vähättelisi tunteitaan Siriusta kohtaan - että ei se mitään ihmeellistä ole, kaikkihan parhaisiin ystäviinsä rakastuvat. Hmm! Panee pohtimaan. Mietin myös, kuinka luotettava Remus sitten on itselleen... (Ehkä tässä puhuu nyt Sirius/Remus-shipperipuoli minussa, jonka sydämeen hiukan sattuu ajatus vähättelystä. )

Tässä tekstissä on useampia tosi hienoja ilmauksia, ja tästä pidin erityisen paljon, ehkä koska mielikuva on tosi vahva ja vähän pelottavan väkivaltainenkin:

Villinä hakkaava sydän saa Remuksen hengästymään ja puristava tunne rinnassa rusentaa sisäelimet uuteen järjestykseen.

Miten se varmaan sattuukaan, että sisäelimet vaihtavat paikkaa. Jäin myös pohtimaan, että velhoillehan voisi vielä oikeasti käydäkin tunnekuohuissa jotain sellaista mitä meille jästeille ei!

Tykkään myös tosi paljon tämän tekstin tunnelmasta, kuinka se kehittyy kaihosta ja kyräilystä kiihkoksi! Ai että! Ihanat, klassiset seinää vasten työntämiset ja se kuinka henkilöllisyyden tarkistamiseen ei ole aikaa eikä, oih, tarvettakaan, koska Remus tuntisi Severuksen vaikka unissaankin! Varomatonta toki, mutta ihastuttavan romanttista myös.

Ikävä tiivistyy pian hipaisuista hyväilyiksi ja Remus juopuu kosketuksen hellyydestä, imee kaiken itseensä kuin autiomaan hiekassa uinuva tuhatkaunon siemen.

Severuksen hellyys pääsi yllättämään mut ja oon ihan heikkona nyt, ihanaa. <3

Ja voi kuinka hienovaraisen rohkaisevasti Severus aivan fikin lopussa lausahtaakaan, ihanaa toiveikkuutta!

Hahaa, musta oli tosi hauska ajatus hiddenbeniltä, että josko se olisikin ollut Sirius, joka olisi loppupuolella ilmestynyt Remuksen oven taakse. Draamalaama minussa olisi tykännyt tästä skenaariosta ihan possuna. Ehkäpä vielä joskus kunnon kolmiodraamaa? Oli tosin kovin kiva, että sydämeni on nyt lukemisen jäljiltä sillä tavalla onnellisesti hellänä. Kaiken kaikkiaan tämä oli upea lukukokemus, kiitos!

Fikin nimi on muuten aivan iiiihana. Siinä on sellaista sävyä, joka sopii näille kahdelle mielestäni tosi hyvin!

[Thelina]

Sisilija, minulla kesti todella kauan, ennen kuin uskalsin antaa mahdollisuuden tälle paritukselle, mutta tässä on tosiaan jotakin kutkuttavaa!

En osannut ajatellakaan, että näiden historia voisi herättää kysymyksiä: minä tietysti ajattelin (kahteen aiemmin kirjoittamaani Severus/Remus -ficciin pohjaten varmaan) että heillä olisi lukuvuoden aikana ollut suhde ja lukuvuoden lopun tapahtumat olisivat sekoittaneet pakkaa tuomalla vanhoja juttuja taas pintaan.

Remus-parka tosiaan tykästyy vaikeisiin ihmisiin! Minunkin sydäntä sattuu ajatus, että hän jotenkin vähättelisi suhdettaan Siriukseen (terveisin ikuinen Sirremus-fani), mutta ehkä hän tässä halusi ajatella nuoruuden ihastusten olevan jo mennyttä ja pohtii sitä, miksi Severus edelleen on niin mustasukkainen Siriuksesta. Remus on saanut kestää niin paljon, ettei hän haluaisi antaa menneisyytensä rikkoa mahdollista tulevaisuutta Severuksen kanssa.

Ihanaa, miten nostit esiin monia juttuja, joista pidit Ja voihan draamalaama (mikä ihana sana :'D), minä selvästi olen vain jokin fluffypuudeli, enkä draamalaama ensinkään, kun ei ole kirjoittaessa juolahtanut mieleenkään tuollainen kunnon kolmiodraama Jääköön se sitten seuraavaan kertaan, koska onnellisen tunnelman jättämät loput ovat minusta niin ihania! Kiitos kovasti kommentista ja kiva, että tykkäsit tämän nimestä myös! ♥

[Altais]

Ihailijakaarti-haasteesta tervehdys! Päätin ihan ensin tarttua tähän, koska Remus/Severus -parituksessa on jotain tosi mielenkiintoista ja koskettavaa, enkä ole lukenut heistä ollenkaan tarpeeksi ficcejä vielä.  Olipa ihana ja kiinnostava lähestymistapa tämä, että he olivat aikuisia, ja päästiin kurkkaamaan, miten Siriuksen pako vaikutti heidän rakkauteensa. Voi Severusta, on niin helppo kuvitella, että kovan ja ivallisen pintansa alla se olisi kuitenkin sellainen tosi rikkinäinen ja epävarma ihminen, joka kaiken aikaa hiukan pelkää, onko rakastamisen arvoinen, ja voiko kukaan koskaan oikeasti välittää ja pysyä rinnalla. Onhan sillä ollut sekä lapsuudessaan kotona että sitten kouluvuosinaan aikaa ja syitä oppia tuntemaan noin, ja varomaan ehkä kiintymästä kehenkään.

Sirius on niin sopiva "kolmas pyörä" näiden rakkauden väliin, vaikkei tässä sitten ilmeisesti Remuksella ja Siriuksella enää aikoihin ole mitään ollutkaan. Mutta silti, jos ja kun Remus on joskus rakastanut Siriusta ja ovat olleet ilmeisesti jollain tapaa yhdessäkin kouluvuosina (tai näin ainakin lukiessani kuvittelin), niin tottahan Severuksella nyt olisi sellainen olo, tai pelko ainakin, että mitä jos Remus onkin hänen kanssaan vain paremman puutteessa, kun ei Siriuksenkaan kanssa sattuneesta syystä voi olla. Ja kun Sirius sitten olisikin vapaalla taas, tulisi mieleen, että se oli sitten varmaan siinä.

Severuksesta on helppo uskoa myös, ettei se tietenkään ainakaan puhuisi avoimesti Remukselle tällaisista peloista, vaan käyttäytyisi juuri noin, eli sulkeutuisi ja katoaisi jonnekin koskaan selittelemättä. Mutta Remusta oli kyllä ihan sääli, kun se oikeasti sitten koko ajan kaipasikin juuri Severusta takaisin, toisin kuin Severus kuvitteli, vaikka tiesikin, ettei Severus ole ylipuhuttavissa, ellei halua olla. Siksi olikin niin ihanaa, kun Severus lopulta kuitenkin tuli, ja kaikki oli taas ainakin heidän kahden välillä hiukan selvempää ja paremmin, vaikka maailma sitten olikin muuten sekaisin, ja Remuksen opettajan urakin katkennut aika traumaattisesti. Siksi on ihana ajatus, että Severus olisi tässä kohtaa ollut tukena Remukselle, ja antanut aihetta olla onnellinen kaikkien vastoinkäymisten keskelläkin.

Kiitos kovasti, olen onnellinen, että tuon haasteen kautta löysin tämän ihanuuden pariin. ❤️ Raapalemitta on kivaa vaihtelua lukea ja kirjoittaa, ja tässä se toimi todella hyvin, ja pienellä määrällä sanoja onnistuit kertomaan kokonaisen, ison tarinan, johon mahtui paljon tunnetta. 

[Ygritte]

Olipa ihana löytää tämä raapalekokoelma, kun Altais oli nostanut tämän esille<3 Rakastan Severus/Remus paritusta ja tässä kokoelmassa tuli esille juuri niitä asioita, joiden vuoksi tätä paria on niin mielenkiintoista lukea/kirjoittaa.

Remuksen kaipauksen kuvailu oli välillä suorastaan sydäntäsärkevää. Onneksi Severus lähetettiin tuomaan sudenmyrkkyjuomaa hänelle. Ehkä tuo lyhyt tapaaminen sai molemmat ymmärtämään, että he eivät voi luovuttaa toistensa suhteen, vaikka heille pieni välirikko olikin ehtinyt muodostua.

Voin hyvin kuvitella, että asioiden sopiminen ei ole Severukselle millään tavalla helppoa. Kaikki vanhat traumat liittyen Siriukseen varmasti nousevat helposti pinnalle, eikä sellaisen jälkeen noin vain mennä vaatimaan selityksiä ja sovintoa. Onneksi tässä Severus kuitenkin lopulta rohkaistui palaamaan Remuksen luo, vaikka siihen hieman Dumbledoren apua tarvittiinkin.

Kiitos tästä kauniisti kirjoitetusta kokoelmasta<3

[Thelina]

Altais, ihailijakaartin kommenttisi ovat tuoneet paljon iloa ♥ Olen samaa mieltä, että Severus/Remus on todella kiehtova paritus, vaikka Sirius/Remus onkin lempparini. Jos Severus/Remusta kaipaa lisää, niin suosittelen täältä finistä erityisesti Verisen Paronittaren Sudesta ja myrkyistöä sekä wishbonen Vieraissa nahoissa Severus/Remus -ficcejä! Ihan huippuja ♥ Minusta Severus on juuri tuollainen kovan kuoren alla herkkä ja epävarmakin hahmo! Sopii hyvin Remuksen kaveriksi ♥ Kumpikin ansaitsee hiukan onnea, joten olisi ihana ajatus että heistä olisi toisilleen tukea synkkinä aikoina. Kiitos ihanasta kommentista ja kehuista ♥


Ygritte, olen samaa mieltä että puhuminen ja asioiden sopiminen ei varmasti ole helppoa Severukselle. Tämä tekee omat päätelmänsä, eikä muuta helposti mieltään. Mutta onneksi pienikin kohtaaminen voi kääntää tapahtumien suunnan ♥ Kiitos sinullekin kommentista! ♥

[Pahatar]

Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Sinun ficeissäsi on se positiivinen ongelma, että näistä on hirveän vaikea valita, kun näitä on niin paljon ja ne ovat toinen toistaan ihanampia. Päädyin sitten tähän Severus/Remukseen, koska se on minullekin yksi kaikkien aikojen suosikki. Tuntuu, että jokin Severuksessa yksinkertaisesti sytyttää Remuksen, ja toisaalta Remus on yksi niitä harvoja, jotka pääsevät Severuksen kovan kuoren läpi. Sinun Severus/Remus ficeissäsi tämä tulee esiin sekä kerronnassa että rivien välissä, ja hyvin mieltä lämmittävällä tavalla. Tässä ficissä oltiin minusta niin hyvin tämän parin ytimessä.

Sitä ydintä on paitsi Severuksen ja Remuksen keskinäinen kemia, myös mitä suurimmassa määrin se kolmiodraama, jonka Siriuksen olemassaolo tekee, oli se sitten todellinen tai ainoastaan Severuksen mielessä. Tässäkin ficissä en voi olla ihastelematta Severuksen mustasukkaisuutta ja sitä, minkä se aiheuttaa. Vaikka siinä ei sinänsä olekaan mitään kivaa, se vain sopii niin saumattomasti Severuksen luonteeseen. Sisintä särkee, vaikkakin hyvällä tavalla, ajatella, että juuri kun Severus on uskaltanut antaa itselleen luvan rakastaa Remusta, Siriuksen ilmaantuminen sotkee jälleen kaiken. Ja saa Severuksen vetäytymään entistä tiiviimmin suojamuuriensa taakse. Onneksi Severus ymmärsi lopulta, miten asiat olivat, eikä ero ollut lopullinen.

Tässä alussa Severuksen ja Remuksen välinen tunnelma oli hirveän painostava. Arvostin sitä, että Remus yritti silti sovintoa, vaikka Severuksen olemus ei kovin kannustava ollutkaan. Silti halusin ajatella, että Severuksella oli Remuksen hyvinvointi edelleen lähellä sydäntä, vaikka hän väittikin muuta. Remusta ei voi olla ajattelematta lämmöllä tässä, sillä olihan tuo kohtaus Rääkyvässä röttelössä, Siriuksen ja Peterin yllättävä ilmaantuminen ja Peterin pako hyvin käänteentekevä asia heille kaikille. Ei mikään ihme, ettei Remus saanut sitä mielestään, ja etenkään sitä, että sen piti sitten sotkea vielä hänen ja Severuksen asiat. Pidin tästä kohdasta hirveästi, tämä kertoi niin uskomattoman paljon muutamalla sanalla. Severuksen epävarmuus ja jonkinlainen alemmuuden tunne Siriukseen nähden, mitä Remukseen tulee, sekä Remuksen syvät tunteet tulivat tässä todella hienosti esiin:

Jotenkin Severus kuvitteli, että yksi halaus palauttaisi kaiken siihen tilaan, missä Sirius ja Remus kauan sitten olivat olleet. Että muutama sana pyyhkisi pois kaksitoista vuotta, joiden aikana Remus oli hajonnut, koonnut itsensä uudelleen ja siirtynyt eteenpäin. Rakastunut.

Tämän ficin alusta loppuun asti tuli myös vahvasti esiin Remuksen yksinäisyys ja suuri kaipaus Severusta kohtaan. Se oli todella mieltä lämmittävää, vaikka pidin myös tuosta, että Remuksen rakkaus ei ollut sokea, ja että häntä samalla suututti Severuksen epäoikeudenmukainen käytös. Juuri noinhan se on, miten Remus tässä ajatteli, että helposti tulee tunne siitä, mahtaako toinen oikein välittääkään, kun näin kävi. Vaikka kyllähän Severus välitti, ja oli ilmeisesti välittänyt jo kouluvuosina, niin kuin tässä viitattiin. Ymmärsin hyvin Remusta, joka oli rakastunut Siriukseen nuorena, varmaan monistakin syistä, mutta ehkä myös sen helppouden takia, ainakin verrattuna Severukseen. Tässä oli jälleen todella puhutteleva kohta, joka kertoi ihan mielettömän paljon: 

He olivat yhdessä kaiken aikaa ja silloin oli helpompi unohtaa toisen, tummemman tuijotuksen paino selässään. Jos hän joskus sattui tavoittamaan Severuksen katseen, tämä käänsi päänsä nopeasti poispäin. Vasta myöhemmin Remus oli ymmärtänyt katseiden todellisen merkityksen.

Oli niin mahtavaa, kun Severus sentään otti sen ensimmäisen askeleen. Ehkä hänkin tajusi, että rakkaus Remukseen oli niin paljon suurempi kuin mustasukkaisuus Siriuksen takia. Kyllä se rakkaus tulikin niin upeasti tässä esiin tunnelmassa ja kosketuksessa, ja sitten viimein sanoissakin. Pidin tästä lopun harmoniasta ja valoisuudesta niin paljon, eikä sitä voineet edes vallitsevat synkät ajat muuttaa. Aivan ihana tämä hetki miesten välillä:

Kumpikaan ei hetkeen sano mitään. Severus ei aina ole hyvä puhumaan, mutta epämääräisen anteeksipyynnön saatuaan Remus on itsekin valmis pyytämään ja antamaan riidan anteeksi. Severuksen kasvoille leviää lähes huomaamaton hymy, joka tarttuu Remukseenkin.

Suuri kiitos tästä lukuilosta! Sinulla on todella ihana ficcikokoelma, ja minua harmittaa, että en aina saa aikaan tai ehdi kommentoida näitä tekstejäsi, vaikka haluaisin. Pidän niistä siitä huolimatta tosi paljon, niin kuin tästäkin. Toivottavasti ehdit ja jaksat kirjoittaa vielä lisääkin, vaikka juuri Severus/Remusta?

[Thelina]

Pahatar, kivaa että nappasit Severus/Remusta listaltani ♥ Tuossa parituksessa on jokin erikoinen tunnelma ja kemiaa, josta on mielestäni kiva kirjoittaa! Omaa maustettaan suhteeseen antaa tietysti Sirius. Mutta halusin tässä onnellisemman lopun näille kahdelle, joten Severus sai päästä yli mustasukkaisuudestaan. Kiitos kun kommentoit, pohdintojasi ja tietysti lempikohtia ficistä on kiva kuulla, mutta yhtä lailla toki ilahduttaa tieto, että olet muutenkin tykännyt teksteistäni, eihän sitä todellakaan aina ehdi tai jaksa kommentoida. Kiitos kun luit!